Jätemuovin keräyspiste - onko sellaista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Viherpiipertäjä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Viherpiipertäjä

Vieras
Olen yrittänyt (ja kohtalaisesti jopa onnistunut) vähentämään kotitalousjätteen määrää ja hankkimaan esimerkiksi pahviin pakattuja elintarvikkeita, jotta niiden kierrättäminen olisi ongelmatonta.

Minulle on kuitenkin kertynyt pieni kasa muovikasseja, jotka ovat ihan uutuuttaan kiiltäviä, ehjiä ja täysin käyttökelpoisia. Haluaisin niistä kuitenkin eroon, sillä huolellisesti viikattuinakin ne vievät liikaa kaappitilaa, enkä parhaalla tahdollanikaan keksi niille mitään järkevää käyttöä. Asun ahtaasti ja haluan muutenkin minimoida kaiken rojun määrän.

Haluaisinkin kuulla, onko jossakin päin olemassa paikkaa, jonne muovijätettä voisi viedä kierrätettäväksi. Tiedän että muovi yleisesti ottaen on aika hankala kierrätettävä, koska sitä on olemassa niin monenlaisina seoksina. Kuitenkin sitä myös kierrätetään, ja muovikassit käsittääkseni valmistetaan pääsääntöisesti samasta seoksesta.

En nykyään enää halua kaupoista ostoksilleni muovikasseja, en edes vaikka ostaisin vaatteita tai muita tuotteita, joille semmoinen automaattisesti tarjotaan.

Mutta nyt kaipaisin vinkkejä muovin kierrättämiseen. En ehdi kehittää niille mitään uusiokäyttöä, vaikka se kivalta idealta tuntuisikin. Muovijätettä on maailma väärällään, joten tuskin kukaan ottaa riemumielin vastaan lahjoitustakaan muovikasseista, vaikka olisi kuinka innokas käsityöläinen.
 
Aika monessakin kaupungissa alkaa olemaan jo mahdollista kierrättää energiajätettä. Joissain kaupungeissa on jopa taloyhtiöissä, joissain energiajätettä kerätään kierrätyspisteissä. Olisko tollasta teidän kunnassa tai naapurissa.
 
Mä etsin myös niitä muuta en löytänyt ja aloin polttamaan ne pussit ja muut muovit pois, talvellakin kun sytyttää roska-kasan muovipusseilla niin varmasti palaa tuhkaksi koko kasa, kannatan muitakin tekemään samoin jos on mahdollisuutta siihen.
 
Yksi paikka:
Muovikassien kierrätyspisteet sijaitsevat kauppojen pullonpalautusautomaattien yhteydessä. Ensi kerralla, kun viet tyhjiä pulloja kauppaan, laita tyhjä muovikassi automaatin vieressä olevaan keräysastiaan.
 
http://www.muovikassikiertoon.fi/kierratyspisteet
Voit hakea lähimmän muovikassien kierrätyspisteen valitsemalla asuinpaikkakuntasi valikosta ja painamalla hae-painiketta
 
Vau, kiitos vinkeistä!

Jännä vain huomata, että ainakaan tuon muovikassi kiertoon-sivuston mukaan tällä paikkakunnalla ei ole muovikassien kierrätytyspistettä. Mitä ihmettä! Kyllähän tästä muka-niin-edistyksellisestä yliopistokaupungista puuttuu monta muutakin asiaa, mutta

En oikein usko että lähikirppari olisi noita valmis ottamaan vastaan; mitä he niillä tekisivät? Ne ovat kuitenkin milloin minkäkin ketjun kasseja, joten tuskin he niitä asiakkaille myytäviksi ostoskasseiksi kelpuuttaisivat.

Muovin polttaminen itsenäisesti on mielestäni tulipesässäkin edesvastuutonta - niin maalla kuin taajamissakin. Pienhiukkasia ja muita epäpuhtauksia tulee hengitysilmaan ihan riittävästi muutenkin ja astmaatikkojen perheenjäsenenä en näe asiakseni lisätä heidän taakkaansa sekä omaani ja muiden kanssaihmisten altistusta ja sitä kautta sairastumisriskiä.

Täytyy vielä tutkia tuota energiajätteen kierrätyspisteasiaa. Omassa taloyhtiössäni sellaista ei ole, joten ainoaksi toivoksi jäänee yleisen keräyspisteen löytäminen jostakin lähialueelta ja vieläpä jonkin järkevän kulkureitin varrelta. Niin hullu en sentään ole, että ajelisin autolla muovikassieni kanssa metriäkään. Pyörälenkin voin aina heittää jätepisteen kautta, jos matka on kohtuullinen.
 
On on, ota selvää oman paikkakuntasi esim. ympäristöneuvojalta. Myös niiden pahvien kanssa kannattaa olla tarkkana. Kaikkiahan ei kannata pahvinkeräykseen laittaa, vaan osa sopii energia (poltto)kelpoiseen. Pahvinkeräyksessä aiheuttaisivat vain huolta (esim. jo kierrätetyt kananmunakennot). Tsemppiä, se kannattaa!!
Otapa selvää, aika pienilläkin taloyhtiöillä on lain mukaan jo velvollisuus asettaa riittävä määrä jäteastioita asukkaiden tarpeisiin. Kokouksissa kannattaa käydä, siellä saa mielipiteensä sanottua.
 
Vaikkei paikkakunnalla olisi energiajätteen keräystä asukkaille, niin kauppojen on pakko kerätä kuitenkin. Voit pikkukaupan astiaan sujauttaa salaa :). Täällä on myös ABC-aseman pihalla energiajätekierrätysastia. Meillä tulee niin paljon muoviroskaa, että viemme kaatopaikalle, kun on muutakin asiaa sinne.
 
Kiitos taas, mainioita vinkkejä. Taidan ottaa selvää perusteellisemminkin ja yrittää taivutella taloyhtiötäkin. Se on tosin varmaankin aika turhaa, sillä lain asuntojen määrän mukaiset jäteastiat jo löytyvät. Pienessä taloyhtiössä pienehkötkin kuluista jää taloutta kohti sen verran maksettavaa, että lisäastioita ei varmasti ihan vähällä suostuta hankkimaan.

Kivaa kevättä kaikille vastanneille!
 
Jos paikkakunnalla ei ole yleistä energiajätteen keräystä, niin silloin ei taloyhtiö voi siihen vaikuttaa. Riippuu polttolaitoskapasiteetista ym. Jos on, niin silloin on ilmeisesti yleisiä kierrätyspisteitä myös.
 
Yksi vinkki muovikasseille jos niitä on tosiaan reilusti:
Avaa kassi sivusaumoista pitkäksi levyksi ja leikkaa pitkiä suikaleita kassista. Sitten vaan virkkaat suikaleista vaikka terassille muovimaton :whistle:
 

Yhteistyössä