Jatkaisitteko te tutustumista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Viekku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Viekku

Vieras
Eli hankala tilanne tuli tänään ilmi, kun miehen veljen vaimo löi heidän 2,5 vuotiasta lasta. Anoppi näki tilanteen.
En usko, että on ensimmäinen kerta, kun aika pienestäkin hermostuu lapselle esim. huomionhakemisesta.
Anopille on myös raivonnut ja patistanut siivoamaan hänen jälkensä.
En usko, että miehen veli tietää, miten julmasti vaimo lasta kohtelee, ennenku anoppi nyt sille kertoi mitä näki.
Lyömisen jälkeen appiukko puhutteli ensin miestä ja otti sitten lapsen mukaansa ja lähti ajelulle. Jätti vanhemmat setvimään välejään.

Vaimo on ulkomaalainen ja heidän maassaan ehkä tavallinen tapa kouluttaa lapsia lyömällä mutta minä en sitä hyväksy ollenkaan.
Aika harvoin miehen veljen perhettä nähdään, kun asuvat ulkomailla mutta ollaan tähän vaimoon yritetty tutustua.
Aikaisemmin jo tökki, kun anoppi kertoi, miten häntä kohteli, kun oli anopilla yksin pojan kanssa kylässä.
Mutta nyt ei tee mieli tutustua enää yhtään :(
Huoah, kun aisa ei kuitenkaan minulle loppujen lopuksi kuuluu mutta tuntuu pahalta lapsen puolesta.
 
Näin ajattelin myös, vaikka pikkasen mieli hangoittelee vastaan.
On niin ystävällinen ja herttainen aina kun nähdään.
Anoppia kohtelee kuin saastaa, sen pitäisi siivota miniän sotkut keittiöstä, kun hän on tehnyt ruokaa, kuljettaa vessasta pojan vaippa roskiin, vaikka miniä sen on vaihtanut, jos takki tipahtaa tuolin selkänojalta lattialle, niin se pitää heti pistää pesukoneeseen.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Anoppi ei rasitte pistää vastaan, kun se on kuitenkin hänen poikansa vaimo :/
 
no sunhan täytyy nimenomaan tutustua häneen ja opettaa maan tavoille, että täällä suomessa lapsen lyöminen on rikos ja siitä joutuu vastuuseen. JA lapselle jää pysyvät arvet.
 

Yhteistyössä