Jatkuvasti uusiva silmätulehdus...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Pusse"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"Pusse"

Vieras
Meidän kohta 3-vuotiaalla on elämänsä neljäs silmätulehdus... Ja ensimmäinen oli tän vuoden lokakuussa, toinen marraskuussa, kolmas viime viikolla ja neljäs alkoi tänään. Kaikkiin on saatu lääkettä ja lääkitty ohjeiden mukaan pari päivää vielä oireiden katoamisen jälkeenkin. Paitsi tietty tähän viimeiseen alkaa lääkitys vasta tänään...
Samoin tosin korvatulehduksia on ollut syyskuusta joulukuuhun kolme, sitä ennen oli ollut yksi joskus vauvana.

Elokuussa aloitti päiväkodissa ja sen jälkeen meidän superterve poika on sairastanut enemmän kuin kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana yhteensä... Mutta esim. viime viikkoisen silmätulehduksen jälkeen ei ole ollut edes siellä, joten "vika" on täällä kotona...

Onko tää vaan siedettävä vai onko asialle tehtävissä jotain? Käsiä pestään, tyynyliinoja vaihdetaan jatkuvasti... Ei toi ainainen tippojen käyttökään voi ihan hyväks olla kai...?
 
Päiväkodissa liikkuu enemmän sairauksia kun kaikki eivät hoida lapsiaan terveeksi saakka ennenkuin tuovat hoitoon. Ennen kuin vastustuskykyä tulee niin tenava voi olla vaikka viikoittai kipeänä. Meillä oli onneksi vain nenänvuotoa ja pientä flunssaa, mutta tätäkin noin puolitoista vuotta.
 
Luulen, että nyt on jotain superpöpöä liikkeellä, sillä mulla itselläkin on toinen silmätulehdus, ensimmäinen oli joulukuun alussa.. :/ onko lapsi nuhainen? Jos on, niin kannattaa hoitaa tukkoisuutta nenäsuihkeilla, se ehkäisee silmätulehduksia kun pysyy kanavat auki. Paranemisia!
 
Eikä nää pakkaset= rutikuiva ilma ulkona ja sisätiloissa paranna asiaa.

Kai lapsellekin voisi laittaa ihan vaan kosteuttavia silmätippoja (ilman reseptiä apteekista).
Voitelevat silmää ja suojaavat näin hieromiselta + pöpöiltäkin vähän.
 
Unohdin vielä lisätä, että mun silmälääkäri käski syödä mustikkaa. Pätevä täti, mustikan tai muiden vähän muuttuneiden terveystekijöiden johdosta mun silmätulehdukset loppuivat.
 
[QUOTE="äitee";22757546]Luulen, että nyt on jotain superpöpöä liikkeellä, sillä mulla itselläkin on toinen silmätulehdus, ensimmäinen oli joulukuun alussa.. :/ onko lapsi nuhainen? Jos on, niin kannattaa hoitaa tukkoisuutta nenäsuihkeilla, se ehkäisee silmätulehduksia kun pysyy kanavat auki. Paranemisia![/QUOTE]

Itseasiassa on tosi nuhainen ollut monta päivää. Kiitos tästä vinkistä!

Nenäsuihketta ja mustikoita siis täytyy hommata... =)
 
voisithan kokeilla silmätulehduksen hoitoon vanhankansan hoito-ohjetta, joka on kamomillatee! valmista vahva tee liuos, esim. kupilliseen kuumaa vettä kaksi pussia kamomillateetä, jäähdytä tee, pyyhi silmiä teehen kastetulla pumpulitupolla useita kertoja päivässä. toimii myös jo ennen kun silmätulehdus on kunnolla iskenyt. meillä lasten silmätulehdukset on lähes kaikki parantuneet tällä keinolla nopeasti, vain kaksi lasta on kerran elämässään saanut silmätippoja tulehdukseen.
 
[QUOTE="mää vaan";22757799]voisithan kokeilla silmätulehduksen hoitoon vanhankansan hoito-ohjetta, joka on kamomillatee! valmista vahva tee liuos, esim. kupilliseen kuumaa vettä kaksi pussia kamomillateetä, jäähdytä tee, pyyhi silmiä teehen kastetulla pumpulitupolla useita kertoja päivässä. toimii myös jo ennen kun silmätulehdus on kunnolla iskenyt. meillä lasten silmätulehdukset on lähes kaikki parantuneet tällä keinolla nopeasti, vain kaksi lasta on kerran elämässään saanut silmätippoja tulehdukseen.[/QUOTE]

Kuulostaa mielenkiintoiselta, ja vähemmän vaivalloiselta suorittaa kuin se tippojen pudottelu rimpuilevan vekaran silmiin :) Oon valmis kyllä kokeilemaan mitä vaan, teki aamulla oikein pahaa kun silmät oli yhtäkkiä yltäpäältä rähmässä ja punotti tosi pahasti... Taas.
 

Yhteistyössä