En juonut.
Alkoholismi kehittyy jo kohdussa
[7.9.2006, 12:26]
Jo kolme kerta-annosta alkoholia raskauden alkuvaiheessa tuplaa syntyvän lapsen riskin sairastua alkoholismiin aikuisiällä.
Archives of General Psychiatry -lehdessä julkaistussa australialaistutkimuksessa oli mukana yli 7 200 naista, joilta selvitettiin käytetyn alkoholin määriä ennen raskautta, raskauden aikana ja kun lapset olivat puoli-, viisi- ja 14-vuotiaita. Lasten alkoholinkäyttöä taas arvioitiin, kun he olivat 21-vuotiaita.
2 555:stä selvitykseen osallistuneesta lapsesta noin neljänneksellä havaittiin alkoholiongelmia alle 21-vuotiaana, puolella jopa alle 18-vuotiaana
Niiden äitien lapsilla, jotka joivat kolme tai useamman annosta kerralla raskauden alussa, todettiin alkoholiongelmia alle 18-vuotiaina 2,47-kertaa useammin kuin vähemmän alkoholia käyttäneiden äitien lapsilla. Myös raskauden myöhemmän vaiheen alkoholinkäyttö lisäsi riskiä.
Yhteys säilyi senkin jälkeen, kun muut alkoholiongelman kehittymiseen vaikuttavat biologiset ja ympäristöön liittyvät syyt oli otettu huomioon.
Tutkijoiden mukaan tulokset vahvistavat näkemystä, että raskaana olevien ei tulisi käyttää alkoholia ollenkaan.
Aiemmat tutkimukset ovat todistaneet, että äidin alkoholinkäyttö raskauden aikana vaikuttaa lapsen muistiin, oppimiseen ja käyttäytymiseen.
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1003550