Jos äiti muuttaa pois kotoa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Keski-iän kriisikö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Keski-iän kriisikö

Vieras
Harkitsen oman vuokra-asunnon etsimistä, että saisin olla vähän enemmän omissa oloissani. Lapsemme jäisi miehen luo asumaan, koska mies häntä jaksaa hoitaa enemmän ja appivanhemmat asuvat naapurissa. Myös päivähoitopaikka on lähellä. Mulla on niin paljon omia ongelmia, että en keksi muuta ratkaisua tähän tilanteeseen. Voimani eivät riitä kodinhoitoon ja lapsen kanssa olemiseen edes iltaisinkaan joka päivä. Tiukkaahan se tekee, mutta luulen pystyväni maksamaan halvan asunnon vuokran. Onko kellään muulla tällaisesta tilanteesta mitään kokemusta ? Perheeni on ihan ok, mulla vaan on voimat vähissä. Käytän jo mielialalääkitystä. Haluaisin elää enemmän omaa elämääni !! Nyt olen kuin vanki täällä kotona, asumme maaseudulla.
 
Ajattelitko maksaa myös elatusmaksut, miten hakeeko mies yh-korotukset ym? Koska asumuseron tunnusmerkithän tuo täyttää jos muutat asuntoon etkä ota vain viikonloppukämppää tms.

 
sun täytyy tehdä niin kuin sinusta tuntuu. jos sä pystyt lapsesi jättämään, niin mikäs siinä sitten. ensin kuitenkin keskustelisin puolison kanssa siistä, josko hän pyskjtyis olemaan enemmän lapsen kanssa ja sä tekisit omia juttujasi, menisit ystävillesi, hommaisit kodin ulkopuolisen harrastuksen. sä olet kuitenkin lapselle tärkeä
 
Kuulostaa vähän burnoutilta. Ennenkuin alat asunnon vuokraamiseen, niin kokeile vaikka parin viikon lomaa jossain kaukana poissa, yksin tai jonkun hyvän ystävän kanssa, ilman huolia ja murheita. Esimerkiksi etelänloma yksin voi antaa etäisyyttä ja aikaa omien ajatusten käsittelyyn ja sen jälkeen voit arvioida, mitä oikeasti haluat. Äkkilähdöt eivät ole kauhean kalliita ja voihan sitä aina matkustaa vaikka kotimaassa vähän kauemmas. Matkan aikana voit pohtia, miten saat itsellesi enemmän omaa elämää vaikka kotiin jäisitkin tai jos tulet siihen lopputulokseen, että haluat todella eroon perheestäsi, niin voit arvioida sitäkin rauhallisemmin kun ei ole härdelliä ympärillä. Kokemuksesta voi sanoa, että ahdistuneena tekee usein liian äkillisiä, isoja ja välillä myös huonoja ratkaisuja..
 
Olen jo tyky-eläkkeellä ja mies töissä eli mies hoitaa nytkin kaikki maksut. Miten voi ottaa vain viikonloppukämpän, asuntohan on vuokrattava per kuukausi ? Voin olla täällä kotona joitakin päiviä viikossa, mutta en koko viikkoa. Mulla ei ole omaisuutta, tämä talokin on miehen ja meillä on avioehto. On asiasta juteltu ja ehkä on parempi, että olen välillä poissa kotoa enkä täällä koko ajan kiukkuisena ja väsyneenä. Lapsi on välillä myös kahdessa mummolassa hoidossa, mutta mies on paljon poissa kotoa työnsä ja harrastuksensa takia. Olemme olleet yhdessä melkein 20 vuotta ja tämä tilanne täällä ei muutu miksikään, koska mies ei halua mitään muutoksia. Minun on siis pakko tehdä omat ratkaisuni, en keksi muutakaan tähän nyt parannusta.
 
Kun lapsi kasvaa myös lapsen kanssa oleminen helpottuu. Jossain vaiheessa se jo antaa enemmän voimia kuin vie! (Ja jos nyt muutat pois, oletko varma ettet kadu sitä kun lapsi on aikuinen?) Suosittelisin parin viikon irtiottoa = harkinta-aikaa näin ensialkuun minäkin. Jos et kertakaikkiaan jaksa niin sitten kai on tehtävä niinkuin ajattelitkin eli muuttaa omaan asuntoon.
 
Missäpä minä tuon pari viikkoa voisin olla, ei ole niin paljon rahaa matkustella tai olla hotellissa eikä se ole sama asia kuin oma koti. Olen tästä asiasta puhunut jo vanhemmillenikin ja siskolleni, heidän mielestään olen ihan hullu, mutta niinhän he ajattelevat jo muutenkin. Tiedän, mitä ystäväni sanoisivat: Lopeta tuon ajattelu. Toista on niin helppo neuvoa, mutta käytäntö onkin sitten eri juttu. Lapsemme täyttää ensi vuonna 5 vuotta ja hallitsee koko taloa, en jaksa pitää häntä kurissa. Sanovat, että ajan myötä se helpottuu, en tiedä milloin, koska mulla ei voimat ainakaan kasva vuosien myötä. Lomalla on helppo olla ja muiden ihmisten seurassa kyläillessä ym.ym., mutta arki onkin sitten ihan eri asia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Missäpä minä tuon pari viikkoa voisin olla, ei ole niin paljon rahaa matkustella tai olla hotellissa eikä se ole sama asia kuin oma koti. Olen tästä asiasta puhunut jo vanhemmillenikin ja siskolleni, heidän mielestään olen ihan hullu, mutta niinhän he ajattelevat jo muutenkin. Tiedän, mitä ystäväni sanoisivat: Lopeta tuon ajattelu. Toista on niin helppo neuvoa, mutta käytäntö onkin sitten eri juttu. Lapsemme täyttää ensi vuonna 5 vuotta ja hallitsee koko taloa, en jaksa pitää häntä kurissa. Sanovat, että ajan myötä se helpottuu, en tiedä milloin, koska mulla ei voimat ainakaan kasva vuosien myötä. Lomalla on helppo olla ja muiden ihmisten seurassa kyläillessä ym.ym., mutta arki onkin sitten ihan eri asia.

Onkohan sinulla pitkittynyt synnytyksen jälkeinen masennus?
 
Lapselle suunnilleen pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että äiti jättää. Tiedän kokemuksesta, serkkuni tyttö on pahasti traumatisoitunut, kun oma äiti ei välittänyt vaan "halusi elää omaa elämäänsä" uuden miehen kanssa ja tyttö jäi isälleen, sinänsä hyvään hoitoon onneksi.
Tiedän, että sinulla ei varmasti ole helppoa, mutta koeta keksiä tilanteeseen joku muu ratkaisu, jos mitenkään voit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mieti vielä:
Lapselle suunnilleen pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että äiti jättää. Tiedän kokemuksesta, serkkuni tyttö on pahasti traumatisoitunut, kun oma äiti ei välittänyt vaan "halusi elää omaa elämäänsä" uuden miehen kanssa ja tyttö jäi isälleen, sinänsä hyvään hoitoon onneksi.
Tiedän, että sinulla ei varmasti ole helppoa, mutta koeta keksiä tilanteeseen joku muu ratkaisu, jos mitenkään voit.

Minkä ikäinen tyttö ja mistä tuon traumatisoitumisen huomaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Toista on niin helppo neuvoa, mutta käytäntö onkin sitten eri juttu. Lapsemme täyttää ensi vuonna 5 vuotta ja hallitsee koko taloa, en jaksa pitää häntä kurissa. Sanovat, että ajan myötä se helpottuu, en tiedä milloin, koska mulla ei voimat ainakaan kasva vuosien myötä. Lomalla on helppo olla ja muiden ihmisten seurassa kyläillessä ym.ym., mutta arki onkin sitten ihan eri asia.


Mitäs jos ottaisit heti seuraavana arkipäivänä yhteyttä neuvolaan ja lähtisit sitä kautta etsimään apua tilanteeseen? Tuo, että arki tuntuu raskaalta ja hallitsemattomalta etkä tunne jaksavasi lapsen kanssa, on jo mielestäni peruste avun saamiseen. Oli se sitten jotain perhetyöyötä, psykologin apua sulle, tai vaikka moelmpia. Neuvoloilla on nykypäivänä tietoa ja taitoa auttaa, mutta sitä apua pitää itse rohkeasti pyytää, ei kukaan muuten osaa tarjota mitään. Varsinkin kun isomman lapsen kanssa neuvolassa käydään vain kerran vuodessa. Pois lähteminen yksistään tuskin ratkaisee mitään, koska vaikeat asiat elämästäsi eivät kuitenkaan katoa mihinkään.

Tsemppiä ja rohkeutta lähteä hakemaan apua ja purkamaan tilannetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mieti vielä:
Lapselle suunnilleen pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että äiti jättää. Tiedän kokemuksesta, serkkuni tyttö on pahasti traumatisoitunut, kun oma äiti ei välittänyt vaan "halusi elää omaa elämäänsä" uuden miehen kanssa ja tyttö jäi isälleen, sinänsä hyvään hoitoon onneksi.
Tiedän, että sinulla ei varmasti ole helppoa, mutta koeta keksiä tilanteeseen joku muu ratkaisu, jos mitenkään voit.

Minkä ikäinen tyttö ja mistä tuon traumatisoitumisen huomaa?

Tyttö on jo 17 v
Hänellä on ollut aina psyykkisiä ongelmia, ongelmia koulussa, kiintymyssuhteissa jne. Ja on aina puhunut kuinka kamalaa se oli, kun äiti lähti. Pahinta tytöstä on ollut se, että oma äiti ei välittänyt hänestä. Kun kavereilla se äiti on ollut niin kovin tärkeä.
 
Minulla on fyysinen sairaus, jonka takia olen jo eläkkeellä ja sen lisäksi masennusta, jonka takia käytän mielialalääkitystä. Olen käynyt läpi kovat terapiat yms., mutta en ymmärrä mitä apua jostain perhetyöntekijästä esim. kerran viikossa meillä olisi. Päivät mies ja lapsi ovat siis poissa kotoa ja itsellänikin on hoitoalan koulutus. Minä vaan en tunne olevani osa tätä meidän "perhettä", tunnen olevani huono äiti, kun en jaksa. Mielenterveystoimistossa käyn joskus, mutta eipähän sieltäkään mitään uutta tule. Asumme pienellä paikkakunnalla eikä mulla ole täällä ystäviä tai harrastusmahdollisuuksia.

Enhän minä varsinaisesti jätä lasta, koska pidän yhteyttä ja olen kotosalla täällä edes parina päivänä viikossa. Kun hän on isompi, hän voi olla luonani. Minusta se on parempi vaihtoehto kuin tämä tilanne, että nyt olen kiukkuinen tai itkuinen täällä kotona itsekseni ja voimaton iltaisin. Parisuhteemme on aika etäinen, ehkä me olemme jo kyllästyneet toisiimme ja lapsi vie kaiken ylimääräisen energian nyt.

Olen tätä asiaa pähkäillyt jo kauan, nyt vaan tuntuu, että pakko tässä on jotain tehdä ratkaisuja !!
 
Miehellä on ihan sama mitä on ruokana tai milloin siivotaan tai pestään pyykit, hän tekee niitä, jos pyydän. Meillä ei ole yhteistä aikaa oikeastaan ikinä eikä mitään puheenaiheita enää. Seksiä harrastamme, jos minä teen aloitteen, mies on ihan passiivinen siinäkin suhteessa. Kai hänkin on masentunut, mutta en osaa sille tehdä mitään, on tarpeeksi tekemistä omissakin asioissani. Ehkä asuminen erillään olisi hyväksi meille kaikille, lapsikin kärsii, kun minä aina valitan vaan kaikesta. Minulla ei ole henkistä tukea, äitinikin vaan sanoo, että ei olisi pitänyt teidän tehdä lasta ollenkaan yms. Tässä on niin paljon asiaa ja ongelmia, en osaa niitä ratkaista ja tuntuu, että minun se päätös on tehtävä.
 
Mä en voi kun kertoa oman tarinan. Äitini lähti,kun olin 10v. Hänellä oli alkon kanssa ongelmaa ja itse halusin jäädä isän luo. Mutta ikävä oli suunnaton. Asiat meni aika hulluiksi kun tulin murrosikään, en tullut enää toimeen isän kanssa, äitiä oli ikävä. Kun hän lopulta raitistui minun ollessa 16v, muutin hänen luokseen. Alkuun oli vaikeaa,oltiin kasvettu erilleen. Aiemmin tavattiin vain minun lomilla,kun hän asui aika kaukana. Nyt olen asunut yksin 5vuotta ja ollaan sujut äidin kanssa. Mutta mulla on edelleen katkeruuden poikanen jossain sisällä. Ymmärrän tilanteen nyt aikuisena ja näen että ehkä oli todella paras ratkaisu,että äiti lähti sillä hetkellä, eikä hän olisi kyennyt minusta huolehtimaan. Syitäkin täle löytyy, avioliito isäni kanssa oli tosi vaikea. Mutta silti minä joskus mietin,miksi hänellä ei ollut riittävästi voimaa lähteä ja jättää viina,ottaa minut mukaan.
Näitä kysymyksiä,mihin tavallaan tietää vastauksen,mutta se on niin koin vaikea hyväksyä.

Jos lähdet,niin toivottavasti ainakin haluat tavata lasta mahdollisimman usein,ettei välit pääse jäähtymään.
 
Et ole sen huonompi äiti jos nyt otat ja lähdet. Olet kuitenkin läsnä lapsen elämässä. Taisi olla joku pari vuotta sitten kaksplus-lehdessä tälläisen äidin haastattelu joka oli lähtenyt ja lapsi jäi isälleen. Parastahan lapselle kuitenkin on se että vanhemmat ovat tasapainoisia ja onnellisia.
 
Rakastan lastani eniten maailmassa, mutta en voi elää hänen kauttaan elämääni, kuten nyt tuntuu. Kaikki pyörii vaan lapsen ja kodin ympärillä. En kunnioita itseäni ihmisenä tai äitinä eikä lapsikaan kunnioita minua, koska olen niin heikoilla nyt ja hän huomaa sen heti. Minun on ensin luotava oma itsekunnioitus ja elämä, jota haluan elää, että jaksan antaa enemmän myös itsestäni lapsellekin. En osaa tätä selittää, mutta näin olen asiaa pähkäillyt. Mies on varmasti helpottunut tavallaan, jos saan "lisää virtaa" omaankin elämääni enkä elä vain hänen kauttaan, kuten nyt on. Lisää kokemuksia asiasta tänne vaan, jos on, käyn täällä melkein joka pv lukemassa tai kirjoittelemassa.
 

Yhteistyössä