H
hermot
Vieras
Siltä ainakin tuntuu. Mä en ole ikinä erityisemmin mennyt sekaisin lapsista tai vauvoista, ihmisiä siinä missä vanhemmatkin. Ja se on ollut kaikille ok, kukaan ei ole tuputtanut syliin tai olettanut mun olevan sen enempää kiinnostunut. Neutraalisti, mutta kohteliaasti suhtaudun.
Mutta nyt, kun oon, raskaana niin kaikki tuntuvat olettavan, että tottakai minä haluan hoivata ihastella kaikkia vastaantulevia vauvoja, suorastaan itken verta jos en saa jonkun vauvaa syliini! Kyttäävät reaktioitani, kun vastaan tulee vauva tai jonkun ipana ryömii lattialla. Evvk, sen enempää kuin ennenkään. Ei mene jakeluun. Tarkoittaako raskaus sitä, että minun tulisi nyt menettää persoonallisuuteni ja päästä se sisäinen, Suuri Äiti valloilleen? Joka siis tietysti jokaisella naisella on siellä pinnan alla.
Mä olen iloinen tulevasta lapsesta, mutta en kaikesta tästä alleviivaavasta, siirappisesta, vähä-älyisestä hössötyksestä ympärillä. Mua ei ihan älyttömän paljoa kiinnosta uusimmat imeväisten muotirytkyt tai söpöt asusteet ja kaverin lapsen kakan koostumus. Aion hankkia asioita sitten, kun niiden aika on ja tarkoituksenmukaisesti.
Puhuvat vain raskaudesta ja vauvoista, ihan kuin mun kanssa ei enää voisi normaalisti muusta keskustella. Aivan kuin olisin älyllisesti taantunut sillä hetkellä, kun tulin raskaaksi. Enää en ilmeisesti ole minä, vaan julkinen, hieman vähä-älyinen esine. Yliopistolla vielä kohtelevat normaalisti, mutta kaveripiiri ja sukulaiset ovat menneet sekaisin. Tuntuu, että on jopa melkein rikollista olla kiinnostunut samoista asioista kuin "ennenkin" ja käyttäytyä samalla tavalla. Niin, ja raskauteni myötä minusta olisi ilmeisesti pitänyt kuoriutua myös pätevä ja touhukas kodinhengetär.
Sori, pitkä vuodatus, mut pakko oli purkaa.
P.s. Jännä homma, että tulevan lapsemme isä on säästynyt kaikelta tältä, häntä pidetään vielä ihan ihmisenä.
Mutta nyt, kun oon, raskaana niin kaikki tuntuvat olettavan, että tottakai minä haluan hoivata ihastella kaikkia vastaantulevia vauvoja, suorastaan itken verta jos en saa jonkun vauvaa syliini! Kyttäävät reaktioitani, kun vastaan tulee vauva tai jonkun ipana ryömii lattialla. Evvk, sen enempää kuin ennenkään. Ei mene jakeluun. Tarkoittaako raskaus sitä, että minun tulisi nyt menettää persoonallisuuteni ja päästä se sisäinen, Suuri Äiti valloilleen? Joka siis tietysti jokaisella naisella on siellä pinnan alla.
Mä olen iloinen tulevasta lapsesta, mutta en kaikesta tästä alleviivaavasta, siirappisesta, vähä-älyisestä hössötyksestä ympärillä. Mua ei ihan älyttömän paljoa kiinnosta uusimmat imeväisten muotirytkyt tai söpöt asusteet ja kaverin lapsen kakan koostumus. Aion hankkia asioita sitten, kun niiden aika on ja tarkoituksenmukaisesti.
Puhuvat vain raskaudesta ja vauvoista, ihan kuin mun kanssa ei enää voisi normaalisti muusta keskustella. Aivan kuin olisin älyllisesti taantunut sillä hetkellä, kun tulin raskaaksi. Enää en ilmeisesti ole minä, vaan julkinen, hieman vähä-älyinen esine. Yliopistolla vielä kohtelevat normaalisti, mutta kaveripiiri ja sukulaiset ovat menneet sekaisin. Tuntuu, että on jopa melkein rikollista olla kiinnostunut samoista asioista kuin "ennenkin" ja käyttäytyä samalla tavalla. Niin, ja raskauteni myötä minusta olisi ilmeisesti pitänyt kuoriutua myös pätevä ja touhukas kodinhengetär.
Sori, pitkä vuodatus, mut pakko oli purkaa.
P.s. Jännä homma, että tulevan lapsemme isä on säästynyt kaikelta tältä, häntä pidetään vielä ihan ihmisenä.
