Jos ryhtyisin nomadiksi, olisi vatsani täynnä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JONSERED Karhunkantaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

JONSERED Karhunkantaja

Vieras
ADHD voi olla hyödyksikin
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli ADHD voi nimestään huolimatta olla myös hyödyllinen ominaisuus, päättelivät yhdysvaltalaisen Northwesternin yliopiston tutkijat.

Dan Eisenbergin johtama tutkimusryhmä selvitti Kenian paimentolaismiesten ravitsemustilanteen yhteyttä geenimuotoon, joka on jo aiemmin yhdistetty tarkkaavuushäiriöön. He huomasivat, että vaeltavissa paimentolaisheimoissa kyseisen geenin kantajat olivat keskimääräistä paremmin ravittuja. Paikalleen asettuneilla paimentolaisilla geeni taas ennusti hieman heikompaa ravitsemustilannetta.

Kyseinen geeni vaikuttaa aivojen dopamiiniviestintään ja liittyy impulsiiviseen, kärsimättömään ja uusia kokemuksia kaipaavaan luonnetyyppiin. Tällaiset ominaisuudet koetaan nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti koulussa usein häiriöksi. Ne voivat kuitenkin auttaa vaeltavia paimentolaisia puolustamaan karjaa tai löytämään ravintoa ja ovat ehkä hyödyttäneet myös esi-isiämme.

Tutkimuksen julkaisi BMC Evolutionary Biology.
 
Mielenkiintoinen näkökulma! Niinhän se taitaa olla, että kaikki ominaisuudet eivät ole meidän yhteiskunnassamme toivottuja mutta jossain muissa olosuhteissa tai toisessa kultuurissa/ yhteiskunnassa hyvinkin tarpeellisia.
 
Selittänee myös ADHD:n jatkuvan yleistymisen. Ei mullakaan olis toisenlaisessa kulttuurissa mitään ongelmaa -eikä varmaan pojalakaan, mutta kun ei aina jaksa olla kiinnosunu just siitä, mistä ope käskee...
Jos piirre olisi negatiivinen, se olisi evoluution myötä karsiutunut.
 

Uusimmat

Yhteistyössä