N
"nee"
Vieras
verran otatte mukaan ns. omia lahjojanne ( eli mitkä on tarkoitettu teidän perheelle )?
Itse en kyllä tykkäisi tänä jouluna mummalaan viedä isompaa erää lahjarompetta. Vaan johan siitä mies herneen nenäänsä tässä hiljattain vetäisi, kun sanoin, että sinne, et legopakettia lapselle mukaan ota. Sanoi siitä vielä eilen saunassakin ja pakko oli sitten suostua toisen pyyntöön. Mutta ottaa nyt päähän, kun minäkin olen pienemmän legosetin ostanut lapselle jouluksi, niin sitten hällä on 2 legosettiä mummalareissua varten ja kun muutenkaan isovanhemmat eivät pidä noista legoista, kun he sanovat, että lapsella on niitä jo aivan tarpeeksi.
Muuten ajattelin ottaa mukaan lapselle joululahjoiksi DVD:n, muutaman kirjan ja ehkä jotkut puiset palikat. Ei viitsi sinne tosiaan isoa erää lelurompetta viedä.
Avataan sitten loput paketit perinteiseen tapaan täällä kotona, niin ollaan aina tehty, kun ollaan jommankumman vanhemmilla joulun vietossa. Eihän sitä ole käsketty missään, että jouluaattona olisi aivan kaiki paketit avattava, kerkeäähän ne myöhemminkin availemaan.