joskus raivoava mies

[VAIKKA ASIAT HYVIN]

olemme 29 vuotta naimisissa oleva pari, jolla on kolme 21-27 v lasta. Hullua se, että asiamme ovat aika hyvin - monesa suhteessa erittäin hyvin. Olemme suht koht terveitä, molemmilla työura, varaa hyvään elämiseen. Mutta epäkypsiä vieläkin.

Mieheni on ollut toisaalta äärettömän huolehtivainen ja hyvä isä lapsilleen. Kannustava, opastava, mutta hän on hyvin köyhistä oloista ja niinpä taloudellinen turva on hänelle tärkeää. Käytämme rahaa kontrolloidusti, mutta ihan riittävästi. Vanhin poikamme "tuhlasi" rahaa aluksi, nyt alkaa oppia vastuuseen oltuaan töissä ulkomailla vuoden. Mielelläni antaisin lapsille rahaa esim. silmälaseihin, mutta miehestäni "lasten pitää oppia tienaamaan itse, niin minäkin tein, pärjäävät sitten kun me kuollaan". Mitään verottajan hyväksymää ennakkoperintöä tms mieheni ei hyväksy "kun ei mullakaan ollut sellaista", lahjoittaa vain sen 3000 e/joka 3. vuosi. Lasten pitää itse tienata asuntonsa, vaikka pystyisimme auttamaan asunnon hankinnassa. Työtovereistani useat ovat hankkineet asunnon lapsilleen.

Mieheni raivostuu hirveästi silloin tällöin jostakin asiasta mm. poika lommotti uutta autoa, olin jättänyt avaimen sisälle ja hän joutui tulemaan töistä avaamaan oven, tyttäremme kaatoi kahvia uudelle kannettavalle PC:lleen joka meni rikki. Hän kiroilee, huutaa puolituntia. Silloin ahdistun ja alan itse huutaa ja kaivan vanhoja riitoja esille. Ilman mieheni alkuraivostumista en alkaisi huutaa. Tilanne laukeaa yleensä parin tunnin päästä. Kaikki kuitenkin kammoavat näitä riitoja, joita on muutaman kerran vuodessa.

 

[mielipide..]

Kyllä vanhemmat saa auttaa omia lapsia jaloilleen jos vanhemmilla on VARAA siihen!

Ei lasten tarvitse kärsiä myös samalla tavoin kuin lapsen vanhemmat nuorena SATA VUOTTA SITTEN.

 

[money money]

Olette molemmat tahoillanne oikeassa.Ja mielestäni olette tehneet kompromissin, koska rahaa annetaan joka kolmas vuosi ja autonkin kolhimisesta selviää pelkällä huutamisella. Niin, että miksi sitten riidellä enempää? Jutustasi ei aukea ovatko rahanne yhteiset vai pelkästään miehesi, sillä jos sinulla on omaa rahaa tuskin se miehellesi kuuluu mihin sen haluat jakaa.

Miksi ette käyttäisi rahaa itseenne?

Tunnen liian monta perhettä, jossa lapset ovat tottuneet saamaan vanhemmiltaan rahaa ja elämään sen mukaisesti: maksetaan asunto, auto ja harrastukset, jolloin käsitys rahasta on aika hämärä. Asiassa unohtuu aina se puoli, että joku päivä vanhemmat ovat eläkkeellä pienemmillä tulolla ja vieläpä kuolevatkin, rahantulo loppuu ja vaikka jotakin perisi ei se kanna lapsen loppuikää suhteessa siihen millaiseen elintasoon lapsi on tottunut vanhempiensa kustannuksella. Parasta, mitä viimeksi kuulin, miten vasta vihityt n. kolmikymppiset tekivät avioehtosopimuksen ettei kumpikaan pääse käsiksi toistensa tuleviin perintöihin ( ainoat lapset) ja minä mietin että mitähän ne "kullannuput" oikeasti rahasta käsittävät...

Olen yhtä lailla varakkaiden vanhempien lapsi, saanut heiltä paljon ja kuitenkin minut kasvatettiin kovalla kädellä käsittämään rahan arvo. Nyt olen omillani ja tyytyväinen siitä, etten saanut kaikkea. Opin yrittämään itse ja se on ollut arvokas perintö vanhemmiltani, arvokkaampi kuin raha.

 

[oikealta tuntuu]

isän suhde rahaan. Lapsille EI SAA ANTAA HELPPOA RAHAA, EI KOSKAAN PISTE

Meillä on viikkorahankin peruste kotityö ja lapset tekevät ansaitsemillaan rahoilla omia hankintojaan. Puhelimissa ei ole saldorajoja, vaan laskut selvitetään , jos ovat karanneet. Raha kannattaa antaa tilille.

 

[älä huuda]

Mitä on helppo raha? Miksei antaisi lapsille rahaa jos sitä on. Ihan pötypuhetta, etteivät opi vastuullisiksi jos vanhemmat ovat avokätisiä. Minulla on ystäviä, joiden vanhemmat ovat olleet todellisia kitupiikkejä ja mitään eivät saaneet kotoaan. Nyt aikuisina tuhlaavat minkä ehtivät, koska eivät voineet nuorina nauttia saamisen ja ostamisen ilosta. Poikani on ainakin saanut ihan mukavasti kaikkea ja nyt asuu omillaan ja hyvin pärjää. Tietysti vieläkin mielelläni annan mukavia lahjoituksia.

 

[RJV]

Kannattaa antaa pienemmissä erissä ei kerralla isoja summia. Mielellään aina johonkin tarpeeseen.

 

[Piittana]

Miehesi on katkera omasta tiukasta menneisyydestään ja kaataa sen nyt teihin muihin.

Minun äitini on nyt 70-vuotias, ja isäni ei antanut hänen käydä töissä syntymäni jälkeen. Isäni tienasi hyvin mutta käytti rahansa autoihin, viinaan ym. Ei ostanut edes ruokaa. No äitini oli varakkaasta perheestä ja sai säännöllisesti rahaa, ostivat näillä rahoilla asunnon ja mökin. Äitini on tästä huolimatta vastuullinen rahankäyttäjä.

Äitini auttaa minua säännöllisesti, olen sairastellut mm. masennusta ja muutenkin ollut välillä vaikeaa. Yritän sitten hyvittää äidilleni niin hyvin kuin pystyn, auttelen kun hän on huonokuntoinen, ja hoidan häntä. Toivoisin silti että saisin niin hyvän työpaikan(elämäntilanteeni on nyt muuttunut ja todella vaikea), ettei tarvitsisi ottaa yhtään rahaa äidiltä. Tunnen itseni todella huonoksi kun otan äidiltä rahaa. Toisaalta, perintonähän ne joskus tulee, ehkäpä vasta sitten kun tulen toimeen jo omillani eikä tarvetta enää olisi...

 

[BigMama]

Aivan oikein mielestäni miehesi ajattelee, lasten on tultava omillaan toimeen. Jos kaiken saa lahjana, sitä ei kykene arvostamaan. Oma poikani on saanut kaiken "eteensä", olen huolissani hänestä. Hänelle ei kuitenkaan ole tulossa koko elämän kattavaa perintöä, ja tuntuu ettei hän pysty kantamaan itseään. Hänen murheensahan se on, mutta kuitenkin haluaisi että lapsi kykenee huolehtimaan kunnolla itsestään; eikä jättäydy mamin tai papin helmoihin.
Ja tämä ei tapahdu vuonna käpy ja kivi, aikuisen ihmisen pitää kyetä huolehtimaan itsestään ilman perintöjä tai vanhempia.

 

[Miehen raivo]

Otan kantaa alkuperäisen kirjoittajan otsikkoon. Hänen ongelmansa ei taitanut olla lasten lahjat, tai en ainakaan nähnyt kysymysmerkkiä niitten perässä? Siksi kuitenkin kaikki kirjoittajat ottivat kantaa tähän asiaan.

Itse haluan taas kommentoida miehen raivoamista. Mielestäni asianomaiset ovat kukin toimineet omalla tahollaan väärin, sekä mies, vaimo että lapset.

Itselläni on myös samantyyppistä kokemusta miehen raivosta, sillä erotuksella, että mies raivoaa ENNEN kuin mitään on tapahtunut. Hän raivoaa siitä, että poika kolhii auton, vaikka ei ole vielä kertaakaan suostunut luovuttamaan avaimia pojalle. Hän ei raivoa siitä, että olen unohtanut asunnonavaimet kotiin, koska en koskaan unohda. Ei, hän raivoaa sitä, jos joutuu avaamaan minulle oven, jos pimputan ovikelloa kauppakassien kanssa, enkä viitsi ruveta kaivamaan käsilaukusta avaimia.

Toisin sanoen, hän saa raivokohtauksia pienemmistäkin asioista.

Kirjoittajat ovat antaneet alkuperäiselle vinkkejä, että lopettaisi niitten lahjojen/rahan antamisen. Itse en usko, että se auttaisi miehen raivoon, koska ei ole omalla kohdallanikaan auttanut, koska lahjoja/rahoja ei edes anneta.

Millä saa siis miehen raivon kuriin?