V
vieras
Vieras
Julkaistu 17.06.2009 10:10 (päivitetty 10:21)
Juhannuksen sää on viileä ja epävakainen, ennustaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta.
Poudan mukaan juhannuksena jäädään koko maassa alle kahdenkymmenen asteen.
- Suomen aurinkoisimpia seutuja juhannuksena on Länsi-Lappi. Sadekuuroja tulee varsinkin etelä- ja keskiosassa maata. Sää on sen verran kylmä, että vaikka aurinko paistaisi, lämpötila jää alle kahdenkymmenen asteen, Pouta sanoo.
Juhannusaaton eli perjantain säässä on meteorologin mukaan kuitenkin myös jotain hyvää.
- Aattona ei pitäisi olla jatkuvaa sadetta missään. Juhannuspäiväksi taas voi maan etelä- ja itäosaan syntyä jatkuvan sateen alue, jossa lämpötila on koko päivän alle 15 astetta.
Itärajan tuntuman rankkasateet saattavat yltyä illan mittaan voimakkaiksi, Pouta ennustaa.
- Rankkasateet voimistavat tuulet tänään illan ja yön aikana sen verran voimakkaiksi, että paikallisia tuulivahinkoja voi syntyä.
Piina päättyy ensi viikolla
Kylmän sään odotetaan taittuvan ensi viikolla, Pekka Pouta sanoo.
- Ensi viikko näyttää jo paremmalta. Silloin noustaan mahdollisesti yleisesti yli kahdenkympin. Niukin naukin voidaan yltää hellelukemiinkin.