Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. Aikuinen Vierailija

    Olen vähän alle 60-kymppinen naisihminen. Akateemisesti koulutettu, vielä työelämässä joitakin vuosia.
    Olen eronnut. Tai mitä se tähän kuuluu!
    Olisi mukavaa jos joku haluaisi vaihtaa ajatuksia kanssani elämästä, musiikista, vanhoista muistoista, huumorista.
    Tykkään kirjoitella. iltaisin voisin heittää viestillä.
    Rakastan aikuisia lapsiani. Iloitsen heistä.
    Erosta on senverran vähän aikaa, etä ei ole ihan helppoa.
    On minulla muutama hyvä ystävä ja sukulaisia jotka välittävät, mutta olisi mielenkiintoista ""jutella"" näin netissä jonkun kanssa ihan illanistujaisiksi.
     
  2. Iitu Vierailija

    Uskallatko minun kanssani jutella? Olen sinua vähän nuorempi,mutta ihan mukava naisimmeinen:)
     
  3. Minä vaan. Vierailija

    Mä olen kyllä todella paljon nuorempi,mut ei se varmaan keskustelua hirveästi haittaa.
     
  4. Aikuinen Vierailija

    Olipa mukava saada vastaus. Kyllä. Kiva että olet naisihminen.
    Laitankin postia nyt aamulla ennenkö aloitan jotain muuta puuhastelua. Tänään ei minun taritse mennä töihin, huomenna taas kylläkin.
    On aika pimeää, sataa vettä. Jotenkin kuitenkin pidän tästä syksyn synkkyydestäkin, vaikka olen keväällä syntynt.
    Pyrin piristämään itseäni pienillä asioilla. Jotain värikästä ylle ja iloamyös ikkunoihin.
    Minulla oli eilen parempi päivä kuin toissapäivänä. Aamuisin olen nykyään kuitenkin valoisampi ja ajattelen että mitä mukavia asioita voisin tehdä ja tarvitsisi ja mitä jaksaisi.
    Ero ei ole minulle helppo juttu, vaikka se oli omassa tilanteessani ainoa oikea vaihtoehto. Koska haluan elää omannäköistäni elämää.
    Pidän musiikista. Onkuin kaikki huolet unohtuisivat, kun laitan kuulokkeet korville ja laitan CD:n soimaan: Lauluja särkyneille on uusin jota olen kuunnellut. Sitten jo nuoresta ihastuin Sibeliuksen viulukonserttoon- muta nyt vasta hankin sen. Ja kuuntelen välillä näitä rocki kappaleitakin.
    Joutsenlaulua, Kuljettaa keväinen tie ja Stingin Fragile esimerkikis.

    En tiedä mitä näissä nettikirjoituksissa ihmiset yleensä kirjoittavat, mutta kirjoitan omia ajatuksiani. Iloitsen, jos kuulen jonkun toisen ajatuksia.
    Siis kiitos Iitu vastauksesstasi terveisin Aikuinen
     
  5. Aikuinen Vierailija

    Onpa hauskaa, jos ikä ei haittaa. Ja tuo vanheneminen on aika mielenkiintoinen asia. Tiedätkö, sisimmässään sitä ei tunne itseään kovin vanhaksi. Joskus vaan miettii että voinko käyttäytyä ""hupsusti"" kun ikää on jo tullut. Mutta jossain tuolla sisikunnassa on halu kujeilla ja tehdä jopa kepposia- sellaisia ihan vaarattomia ja viattomia.
    Mutta kyllähän siperia opettaa monia asioita. Oppiminen on jo ihan toinen juttu.
    Asun yksin. Olen laittanut kotiani oman näköisekseni sen verran kuin se on ollut mahdollista. Ei mitään komeaa ei mitään hienoa. Kodikasta- omasta mielestäni.
    Ihmettelen oikein itsekin välillä sitä, että elämä tuntuu jopa mielenkiintoiselta ja on monia iloisia asioita. Vaikka välillä olen todella allapäin .
    Avioero ei ole helppo juttu. Mutta se on kohdallani helpompi tai parempi kuin se että olisin jäänyt entiseen elämääni, joka muiden silmin näytti varmaan varsin hyvältä.
    On kivaa jos kirjoitat ajatuksiasi. Minä kirjoitan omiani.
    On kummallinen asia, että pelkään aina, että ystäyydet loppuvat. Kuitenkiin minulla on ystäviä muutamia.
    Vaikka työni on ihmissuhdetyötä niin etsin sellaisia yhteyksiä, jotka eivät liity työhön. Kaipaan yhteyttä toisiin ihnisiin ilman työn tuomaa lisäväriä.
    Oliko tuo nimimerkki hymyilevät kasvot? Niin minä sen luen.
    terv. aikuinen
     
  6. Joku vaan Vierailija

    Olkoot sitten hymyilevät kasvot vaikken hirveästi hymyile koska mun elämässä on niin paljon murheita.mitä sä teet työksesi?
     
  7. Aikuinen Vierailija

  8. Joku vaan Vierailija

    Kyllä sä voit mun mielestä ""hupsutella"" ihan vapaasti.ei se ikä ole mikään este.Koulussani on 58 vuotias naisopettaja joka on mun mielestä hauska.
     
  9. Joku vaan Vierailija

    Kyllä sä voit mun mielestä ""hupsutella"" ihan vapaasti.ei se ikä ole mikään este.Koulussani on 58 vuotias naisopettaja joka on mun mielestä hauska.
     
  10. jutunjuurta Vierailija

    Tuntui mukavalta nähdä täällä avaus, jossa toivottiin ihmisen puhetta ihmiselle, ilman trendikkäitä teemoja. Olen lähes ikätoverisi, pian 54, kahden aikuisen pojan äiti, onnellisesti aviossa heidän isänsä kanssa, 33 vuotta jo. Sairastuin reilut kymmenen vuotta sitten vakavaan, parantumattomaan sairauteen ja jouduin kolmisen vuotta sitten jättämään työni. Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä ja on edelleen. Mutta: koen elämäni onnelliseksi ja nautin siitä, harrastan paljon ja sosiaalinen elämä on vilkasta. Musiikki, kirjat, teatteri, elokuvat ja matkustelu ovat aina olleet tärkeitä. Nyt ne ovat myös keino selvitä huonoista päivistä. Puoliso ja lapset, ystäväpiiri ovat olleet korvaamattomia. Tulee päiviä, jolloin en juuri pysty tekemään muuta, kuin istuskelemaan, joten ajatustenvaihto näin antaa taas mahdollisuuden osallistua. Jousisoitinmusiikki kaikissa muodoissaan on rakasta, soitin aikoinaan viulua 15 vuotta. Luen paljon, romaaneja, runoja, elämänkertoja, liikun luonnossa aina kun voin - erinomainen sienisyksy! Ja hyvää ruokaa meillä riittää. Näillä eväillä ilmottaudun kirjeenvaihtoon.
     
  11. Aikuinen Vierailija

    Kiitos. Olipa rohkaisevaa lukea viestiäsi. Vaikka monesti tunnen oloni tosi kurjaksi, tiedän, että monilla ihmisillä on paljon vaikeuksia myös. Yksinäisyys on nyt ehkä vaikein asia, oikein noin laajasti ottaen.
    Siis sellainen sisäinen orpous, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen.
    Mutta on kummallista, että päivät ovat kaikki erilaisia. Että elämä on aaltoliikettä. Sitä äiti opetti ollessani vielä nuori.
    En halua jäädä itsekseni , siksi kirjoitan tähän.
    Onhan tietysti ihmisiä, mutta joskus on hyvä jutella nimettömänä.
    Nuorena oli suurena haaveena tulla onnelliseksi- ei rikkaaksi, ei menestyväksi vaan - onnelliseksi ja saada paljon lapsia. Lapsia on ja he ovat ihania aikuisia, mutta avioliitto oli ihan muuta kuin olin luullut.
    En voinut kuvitella että minä olen joskus eronnut ihminen. Mutta niin vain olen. Ja se on ollut oma valintani.
    Jossain vaiheessa silmäni vain avautuivat näkemään että olin palvelija ., jolla ei saanut olla omia ajatuksia.

    Minäkin olen soittanut joskus viulua. En ollut siinä kovin hyvä, mutta muistot ovat mukavat.
    Kävin jonain vuonna Sibeliusakatemiassa kuuntelemassa viulukilpailuja . Siitä on aikaa jo hirveän paljon. Silloin jäi sydämeen Sibeliuksen viulukonsertto.
    Musiikki on merkinnyt minulle tosi paljon. Tuntuu etten olisi elämästä selvinnytkään ilman mieleistä musiikkia.
    En ole minkäänlainen asiantuntija musiikissa- mutta nautin siitä.

    No lopetan tällä kertaa tähän.
     
  12. jutunjuurta Vierailija

    Talven kynnyksellä, pimeän pelottamina, ihmiset koteloituvat koteihinsa ja itseensä kuin perhosen toukat. Tämä aika on yksinäisyyden valtakuntaa, kaikki voima menee oman orpouden, yksinäisyyden uhan torjumiseen - ei näe, tai ei uskalla nähdä lähimmäisen tilannetta saati jakaa sitä. Sinuun jo ammatin vuoksi kohdistuu varmaan erityisiä odotuksia lähimmäisenä olosta, samasta syystä ehkä ihmisten on vaikeampi tulla luo ja kysyä mitä sinulle kuuluu? Lähimmäisyys on monesti ulkoistettu, ammatti-ihmisten hoitoon, terapeuteille, lääkäreille, papeille. Monesti riittäisi lähipiirin, naapuruston, työkavereiden yhteisvastuu, tuki sille, joka sitä sillä hetkellä tarvitsee. Yleensä jokainen on vuorollaan tuen tarpeessa.

    Ei musiikkia tarvitse sen kummemmin ymmärtää, riittää, jos se koskettaa.Kun ihailemme kukkaa tai maisemaa, ei silloinkaan ole tarvetta analysoida miksi ne ovat kauniita.Musiikista vielä, jostain syystä minulle nuoresta asti on ollutiloa ja lohtua Beethovenin kolmoiskonsertosta viululle, sellolle ja pianolle. Erityisen vaikuttava on levytys vuodelta 1970, Berliinin Filharmonikoita johtaa Herbert von Karajan, solisteina David Oitstrakh, Mstislav Rostropovich ja Sviatoslav Richter. Taltiointi, jonka ei kylmän sodan vuoksi pitänyt olla mahdollinen.

    Uskon, että vielä sinä löydät sen, mikä nyt on piilossa vaan ei kadoksissa - onnellisen elämän, omanlaisesi.

    Aurinkoinen, jo vähän talvinenkin päivä. Toivottavasti tänään pääsen ulos.
     
  13. Nyty Vierailija

    Sain eilen tietää että työsuhteeni alkaa jo joulukuun alussa, eikä vasta tammikuussa. Hyvä juttu, olenkin ollut työpaikassani jo huhtikuusta asti, mutta palkatta. Työvoimatoimiston kurssitusta, eli ihan oikeita töitä oikeassa työpaikassa ilman palkkaa.

    Tuonne minulla oli alunperin haastattelu 23. maaliskuuta, mutta aamulla isäni kuoli enkä voinut lähteä markkinoimaan itseäni hyvänä työntekijänä siinä kunnossa.

    Soittivat kuitenkin myöhemmin perään ja ottivat minut ""kurssille"".

    Oli ihan kiva päästä pois neljän seinän sisältä, olin asunut isäni kanssa hänen huoltajanaan enkä etsinyt töitä ollenkaan. Ennen isän sairastumista olin ulkomailla.Isä ei elänyt edes 52 vuotiaaksi.

    Itse otin viimeviikolla vakuutuksen vakavan sairauden varalle. Ei sitä koskaan tiedä mitä vastaan tulee.

    Toivottavasti ensi vuodesta tulee paljon parempi kun tämä kuluva on ollut.
    Kaikille tasapuolisesti.
     
  14. Aikuinen Vierailija

    Kiitos jutunjuuri!
    Toivon, että olet päässyt käymään ulkona. Olen nauttinut hyvästä säästä minäkin. Kun aurinkoa näkyy vähänkin, tulee mukava mieli.
    Pidän kirjoittamisesta , muta huomaan että ei se niin yksinkertaista olekaan näin netin kautta. Kun en edes tiedä kenelle tai keille puhun. Mutta siihen olen nyt lähtenyt -kokeilumielessä.
    Miten olet oppinut selviytymään sairautesi kanssa? Mikä sinua auttaa kestämään?
    Minun sellainen lähin apujuttu on sellainen, että ajattelen, miten paljon paljon vaikeammissa oloissa monet ihmiset joutuvat elämään, sairaaloissa, vankiloissa, nälänhädän keskellä jne. Silloin muistan hetken iloita hyvistä asioista.
    Mutta en voi pyyhkäistä ahdistukseni aiheita olemattomiin, jos pyyhkäisen ne vain pois, ne joutuvat maton alle.
    On todella tärkeää että minulla on aikaa itselleni ja saan ajateltua asioita läpi.
    Minulle on todella vaikeaa se, ettei minulla ole ihmistä, jolle puhun kaikenlaisia tärkeitä ja vähemmän tärkeitä ja ettei minulla ole ihmistä, joka ottaa ympäriltä kiinni ja rakastaa.
    Tarkoitan sellaista sydämen rakkautta, joka haluaa sitoutua toiseen ihmiseen.
    Opin tosin jo nuorena elämään jollain lailla yksin. Silti kaipasin ihmistä lähelle. Tein virheitä ja sotkin elämääni. Sitten avioiduin ja sitten olen erossa.
    Tyrmäävistä pettymyksistä selviytyminen ei ole helppoa.
    Kun ongelmat olivat kaikenlisäksi sellaisia ettei niitä monikaan pystynyt näkemään. Eräänlainen henkinen väkivalta ja hallinta ovat vaikeita ja vaikeasti tunnistettavia asioita.
    Olen nytkuullut monen sanovan, että pitää oppia elämään yksin. En enää usko ihmisten puheita- niinkuin ennen olin kovin herkkäuskoinen.
    Minun ei ole hyvä olla yksin. On paha olla ja pelkään hivenen sitäkin, etten tekisi mitään kovin typerää.
    Siksi olen kiitollinen muutamasta ystävästä , yhdestä ystävästä ja yhdestä sukulaisesta, joiden kanssa voin konsultoida,kun pelkään lipsuvani.
    Tämä olijo ehkä liian pitkä stoori. Mutta eihän tätä tarvitse jutunjuurenkaan lukea eikä kenenkään muunkaan, jos ei halua.
    Mutta olenpahan taas kerran kirjoittanut jotain ja lukenut itsellenikin, että mitäs minulle nyt kuuluu.
    terveisin
     
  15. jutunjuuri Vierailija

    Pääsin ulos, kaksi tuntia metsässä, 5 litraa suppilovahveroita! Luonto lääkitsee, metsäretkien jälkeen kotiin tulee ehyempi ihminen.Siinä yksi keino löytää voimia, ne kirjat ja musiikki, perhe ja muut läheiset, kokkaaminen - ja nauru! Pari vuotta sitten, kun vaikeuksia oli läjäpäin, kadotin itkun ja naurun. Ensin löytyi itku ja lopulta naurukin.Tässä ystävät auttoivat monin tavoin. Eräs, kuultuaan minun hätäpäivänä paiskoneen säpäleiksi laseja ja kuppeja, toi tusinan tosihalpoja laseja neuvoen laittamaan ne käden ulottuville. Kun tekee mieli paiskoa, ei harmita jälkikäteen kalliit lasit.

    Olet oikeassa, yksin ei ole hyvä. Se, että saa jakaa elämänsä pienet ja isot asiat sen läheisimmän kanssa, tuo ihmiselle tunteen - minä olen tärkeä. Iholla on pitkä muisti, kosketus ja muisto siitä säilyy. Muistot ovat tärkeitä, mutta elettyä elämää, tämä päivä ja sitä seuraavat ovat mahdollisuus löytää uutta. Koska viimeksi olet katsellut ympärillesi, uteliaana löytämään jotain uutta? Mennyt paikkaan, jossa et ennen ole käynyt? Soittanut ihmiselle, joka on jäänyt mieleesi tai joka on ollut pitkään poissa elämästäsi? Hemmotellut itseäsi aloittamalla uuden harrastuksen?

    Asioiden läpikäyminen on välttämätöntä, mutta niistä on päästettävä irti ajoissa, annettava tilaa uudelle kasvulle. Kun minulla iskee matala mieli, turvaudun hyväksi havaitsemaani tapaan selättää se. Kurinalaisuus on se juttu. En jää lojumaan sänkyyn, vaan pukeudun kunnolla, ""hehkeydyn"", syön, teen lenkin jos pystyn, soitan muutamalle ihmiselle, kuuntelen heidän juttujaan ja kerron omiani. Usein joku heistä piipahtaa tai tapaamme muualla. En mielelläni kaveeraa kohtalotovereiden kanssa säännöllisesti, menee helposti oireista, lääkkeistä jne. puhumiseksi.

    Mikä on se asia, jota itsessäsi eniten arvostat? Keskity siihen, puutteet ja tehdyt virheet voi jättää taakseen. Mistä haaveilet, mitä toivot? Nämä kaksi ovat eteenpäin vievä voima. Toivon, että pystyt näkemään vahvuutesi ja uskallat lähteä rakentamaan uutta, löytämään uusia syitä iloita olemassaolosta.
     
  16. Aikuinen Vierailija

    Kiitos. Luin viestisi ensimmäiseen kertaan. Aion lukea sen uudestaan toisenakin päivänä. Rupesi itkettämään siitä ilosta, että sinulla oli niin paljon hyviä asioita sanottavana.
    jatkan toiste.
     
  17. Osallistuja Vierailija


    On suuri lahja jo,kun osaa purkaa henkeviä asioita niinkuin
    te kaksi kirjoittamalla. Itse olen eläke ikäinen mies enkä ole
    joutunut töissäni paljon kirjoittamaan,niin tuntuu vaikealta
    itsensä ilmaiseminen.Olen myös sairastunut parantumatomasti.Minulla oli läheinen ystävä,nainen myös akateeminen.Kun kerroin hänelle sairaudestani,hän pyysi
    minua kaverikseen ottamaan hänen varamaansa myrkkyä.
    En tiedtnkään suostunut,mutta en osannut ottaa vakavasti
    vaikka se toistui usein myös sähköpostissa.Kolme kuukautta
    sitä kesti kun menetin hänet.Hänen mottonsa oli ""pidetään
    ystäviin yhteyttä niitä ei ole yhtään liikaa"".En ole tuntenut
    itseäni se jälkeen kenenkään ystäväksi.
    Uskon kuitenkin ,että elämästä voi vielä""repiä""paljon iloa.
    Taustalla soi Karita Mattilan Sydän Suomessa.
     
  18. Aikuinen Vierailija

    Hyvä ""osallistuja"".
    Kiitos viestistäsi. Ei ystäviä ole todellakaan koskaan liikaa. Siis sellaisia jotka viitsivät ajatella toista .
    Olen mielelläni ystäväsi näin nimimerkillä. Olen iloinnut tästä mahdollisuudesta, jonka hoksasin vasta tänä syksynä.
    Hyvä, että elät vielä. Toivon, että voit elää kohtuullisen mukavaa elämää sairaudestasi huolimatta.
    Tämä palsta on mielenkiintoinen sikäli, että voimme lukea toistemme tekstejä ja osallistua yhteiseen selviytymistarinaan.
    Tästä on tulllut nyt lyhyellä ajalla itselleni sellainen mukava mahdollisuus , istahtaa pöydän ääreen ja katsoa päivän posti.
    Ei ole varmaankaan helppoa ajatella sitä menetystä mikä sinulla on ystävän menettämi´sessä. Kiitos kun uskalsit kirjoittaa tähän. On merkillistä, että jollain lailla särkyneiden kanssa on helpompi vaihtaa ajatuksia kuin onnistuneiden ja ehjien.
    voimia sinulle!
     
  19. Aikuinen Vierailija

    Mitä itsessäni eniten arvostan? mikä on vahvuuteni? Siinä on hyviä kysymyksiä.
    Tiedätkö sinä omat vahvuutesi ja sen mitä itsessäsi eniten arvostat?
    Nuo ovat aika isoja kysymyksiä.
    Minulla voisi olla joku sellainen, että pidän ihmisistä. Onko se vahvuus!? Sitä voi pohtia. En tietenkään pidä kaikista samallatavalla, mutta ihmiset ovat mielenkiintoisia. Minulla on vähän sellainen juttu, että heti kohta ihmisen tavattuani tiedän pidänkö hänestä vai en. Luulen että siinä on kysymys aitoudesta. Kaipaan aitoa yhteyttä.Silotellulla pinnalla ei tee mitään. Rosopintainen ja rososydäminen on jotenkin lähempänä minua. Sellaisen lähellä on helpompi olla.

    Joskus ajattelen että yksi vahvuuteni olisi se että on ihana halata ja osoittaa lämpöä tavoittelematta mitään sen kummempaa.
    Tykkään kirjoittaa, mutta en osaa kirjoitta mitän sellaista ikivihreää, jota joku viitsisi lukea monta kertaa.( Olen toki monesti miettinyt ja aloittanut jonkun kirjan tekemistä. Mutta se on unennäköä )
    Olen aloittanut uuden harrastuksen- aloitin jo ennen viime kirjettäsi- olen kitaratunneilla ikäiseni naisen kanssa. Meillä on hauskaa opetella sointuja.
    Ajattele nyt kun tällainen ""mummoikäinen"" soittaa ja laulaa hartaasti että ""viidestoista yö taas saapuu painajaisineen...""
    Siinä on huumoria!!! Tuossa laulussa on nimittäin tunnetusti aika helpot soinnut.
    Sitten olen sellainen keskeneräisten käsitöiden mestari. Ja niinpä olen koonnut naisia kutomaan monen monet lankakeräni kanssani, kun yksin tehden en saisi mitään valmiiksi.
    Mutta täytyy laittaa loppukaneetiksi, että en ole päässyt vielä ahdistuksesta joka on tästä epäonnistuneesta elämästäni.
    Tekee hyvää sanoa se yhä uudestaan. Ehkä jonain päivänä
    ahdistus on poissa.
    Mutta kiitos .
     
  20. jutunjuuri Vierailija

    Tulin viestistäsi hyvin iloiseksi.Voit lisätä vahvuuksiisi huumorintajun, kyvyn nähdä elämän tragikoomisuuden vaikeinakin aikoina. Olen samaa mieltä kanssasi siinä, kolhuja saanutta, elämässä monenlaista kokenutta on helpompi lähestyä kuin aina kadun aurinkoisen puolen kulkijaa. ""There is a crack in everything, that`s where the light gets in"". Näin laulaa Leonard Cohen. Ehkä onkin niin, että rikkimeneminen on edellytys ja mahdollisuus uuden löytymiselle, sen valonsäteen - vaikka vain heikonkin - näkemiselle. Täydellisyyden muuria ympärilleen rakentava sulkee itsensä pimeään.

    Mitkä ovat vahvuuksiani? Uskon ihmisissä hyvään, vaikka ei aina näyttäisi olevan aihetta. Olen joutunut pettymäänkin, muttaplussapuolelle jää. Olen myös oppinut pyytämään ja antamaan anteeksi, jättämään taakseni asioita ja ihmisiä, jotka estävät elämästä eteenpäin. Sairastumiseni aikoihin jouduin tekemään inventaarion ystävä- ja tuttavapiirissä. Jotkut vuosikymmeniä elämässäni olleet jäivät, uudessa tilanteessa he osoittautuivat hyvien aikojen kumppaneiksi, sairauteni oli liikaa.

    Olen luonteeltani optimisti.Se, että heräisin aamuulla ilman haaveita, toiveita ja unelmia olisi pahempi asia kun tämän sairauden eteneminen.

    Toivon, että jokainen päivä kasvattaa sitä valonsädettä, joka jo himmeästi pilkottaa.
     
  21. jasmin Vierailija

    Tulenpa mukaan minäkin.
    Lueskelin viestiketjua ja tunnistin itseni monestakin tekstistä. Erosin pari vuotta sitten ja saman verran olen asunut yksin, tai onhan mulla koira seurana. Puolitoista vuotta sitten todettiin loppuiän kestävä sairaus. Vaikka on kaksi ihanaa aikuista lasta, työ, ystäviä....niin silti sitä on todella yksin. Mietityttää, pelottaakin tulevaisuus. Kauanko jaksaa työelämässä ja mitä sitten sen jälkeen?? Kuitenkin löytyy hyviäkin asioita kun vain osaa katsella ympärilleen. Ei se elämä niin kamalaa taida ollakaan kuin joskus tuntuu. Täytyy vaan yrittää katsella maailmaa ""hymylasien"" läpi, vai?
     
  22. Osallistuja Vierailija


    KIITOS!! ""Aikuinen""
    Oli lämmittävää lukea"" haluan olla ystäväsi"" En muista
    lukeneeni mistään lehdestä näin mielenkiintoista artikkelia.
    Haluaisinpa halata ja rutistaa niin että tuntuu sellaimen
    tunne jäi tuon viestin jalkeen.
    Koeta ottaa iloa elämästä,kun olet vailla näitä meidän
    sairauksia.Pelkään vaan ettet ottaisi asiakkaiden ja näitä
    meidän valituksia liilaa kannettavaksesi,kun olet noin tunne
    ihminen.Ystäväni kuolemasta tuli kesällä kaksivuotta.
    On jo helpompaa aika parantaa haavat,mutta itsari..Miksi..
    Luokaa työssä käyvät harrastus ja ystävä piiri ennen eläkettä,ettei se putoaminen jäisi liian suureksi.Sen uskon
    ystäväni suurimmaksi syyksi ettei jaksanut elää.
    Minä käyn vertais tuki ryhmässä ja olen saanut sielt mielestäni paljonkin iloa ja tietoa.Näissä ryhmissä näkee
    taudin kehittymisenkin,että minkä näköinen on kun on
    sairastanut 20v ,itsellani on ollut vasta vajaa 3v.
    Ilta lääkkeet ei anna nukkua mutta nukutaan haudassa.
     
  23. jutunjuuri Vierailija

    Jasmin, tieto siitä, että on loppuelämänsä sairas, ei voi olla ihmiseen vaikuttamatta. Elämä jakaantuu aikaan ennen ja jälkeen sairautta, henkinen muutos on usein suurempi kuin fyysinen. Lähipiirille tiedonsaamisen hetki on vaikein, samoin tuttaville, sitten he elävät eteenpäin, niinkuin pitääkin. Kukin omalla tavallaan huolehtien sairastuneesta. Sinä elät asian kanssa loppuelämäsi. Kova paikkahan se on, kyllä siinä hymylasit välillä sumenevat, saattavat särkyäkin. Itselleni työnteon loppuminen oli helpotus, viimeinen vuosi oli tosi rankka. Samaan aikaan isäni ja hänen vaimonsa kuolivat vaikeasti sairastaneina, ainoana lapsena heistä huolehtiminen vei voimat. Nuorimmainenkin muutti omilleen ja kaksi ystävääni sairastuivat vakavasti. Paljon en muista tuosta ajasta. Oma tila romahti, olin useaan otteeseen sairaalassa. Perheen, ystävien ja harrastusten voimalla valoa alkoi löytyä. Nyt voin kokemuksesta sanoa, että sairauden ei tarvitse merkitä sitä, että on onneton. Tällä hetkellä koen olevani hyvinkin onnellinen ja tasapainossa, vaikka vointi on päivittäin välillä kehno. Kun työtä ei ole, energiaa jää oman hyvinvoinnin vaalimiseen.

    Osallistujan mieli taitaa olla matalalla. Puhuit vertaisryhmien tuesta, varmasti kohtalotoveruus yhdistää. Mutta onko mitenkään hyväksi nähdä, miltä mahdollisesti näyttää 20 vuoden päästä? Mitä vain voi tapahtua tuossa ajassa, hyvää ja huonoa. Elämä on tässä ja nyt, kaikki irti niistä onnenpipanoista, joita tänään on tarjolla.Kuuntelet musiikkia: ovatko Beethovenin kolmoiskonsertto tai Schubertin pianotrio no.2 tuttuja? Jo pelkästään ne tekevät päivästä hyvän. Kirjoihin kiintynyt olen myös. Luin eilen Aki Luostarisen runoja. Itse elän onnellisessa parisuhteessa, mutta ystävämme ovat eron tiellä. Se runo sitten:

    ""Kaksin yksin
    niin moninverroin
    yksin
    kuin
    yksin
    yksin.""

    Toisiamme varten täällä olemme. Mahdollisimman hyvää päivää teille, Aikuinen, Jasmin ja Osallistuja
     
  24. Aikuinen Vierailija

    Kiitos. On ihana lukea postia.
    Hyvä osallistuja, otin vastaan lämpimän, ystävällisen rutistuksesi. Se teki hyvää.
    Iloitsin jasmine sinun mukaantulostasi.
    Kirjoituksistanne olen päätellyt että teillä kaikilla olisi vakavammat sairaudet kuin minulla. Mutta en minäkään terve ole.Olen kymmenen vuotta käyttänyt säännöllisesti lääkkeitä sairauteen joka todettiin jo vuonna -77. Olin juuri mennyt naimisiin .Ja tuntui järkyttävältä joutua sanomaan tuoreena vaimona miehelle, että olen sitten lääkkeiden varassa lopun elämääni. Olin tosinilman lääkkeitä aika monia vuosia kunnes tilanne paheni. Sairaus on pysynyt nyt melko vähillä oireilla lääkkeiden avulla. Toista sairautta lääkitsen myös päivittäin ja tasapaino säilyy sopivilla annoksilla.
    Mielialalääkkeistä ( jotka liittyvät avioliittovaikeuksiin ja sitten eroon)lienen pääsemässä toistaiseksi noin puolentosita viikon kuluttua. Mutta ei unikaan tule silmään ilman lääkettä.
    Mutta mikä ihmeen sairaskertomus tästä tulikaan.

    Lintulaudalla( eli itse rakentamassani pienessä lintumökissä ! täytyy vähän kehua, vaikka mökki onkin aika kehno eikä kaunis eikä viimeistelty ollenkaan)on tänään käynyt paljon vieraita: sinitiaisia ja talitiaisia . Ne ovat mukavia katsella. Tänään on ollut vapaapäiväni. Harvinaisen helppo vapaapäivä. Masennus ei ole saanut otetta tänään.
    Kyllähän tämäkin auttaa, kun tietää että voi taas kirjoititaa pikku kirjeen tuntemattomille ystäville.
    Veljenikin on luvannut että aina voin hänelle soittaa tai kirjoittaa, mutta tuntuu niin vaikealta kuitenkin vaivata lähiomaista . Helpompi on tämä systeemi, kun te voitte valita luetteko vai ette. Ja jos ei huvita, ei ole pakko noteerata.

    Minulla on sellainen pelko ollut nuoresta asti, että yst'ävät eivät kauan pysy, jos tuntevat minut paremmin. En tiedä vielä mistäö se oikein johtuu tuo kuvitelma.

    Jutunjuuri! Kirjoitit että olet oppinut pyytämään ja antamaan anteeksi. Minä opettelen vasta tuota antamista varsinkin. Lueskelen kirjaa ""Ainako anteeksi"".
    Siinä tuntuu olevan hyviä aineksia pohdittavaksi.

    Mutta laitanpa tähän yhden musiikkiin liittyvän mukavan muiston. Kerron miksi pidän Brahmsin Unkarilaisesta tanssista numero 5.
    Keskikouluaikana olin koulun orkesterissa. Opettajamme soitti usein harjoitusten päätteeksi kolmen taitavan soittajan kanssa ulkomuistista jotain. He sopivat vain keskenään missä sävellajissa soittavat. Usein he soittivat tuota unkarilaista tanssia. Opettaja oli pian eläkkeelle siirtyvä naisopettaja. Hän oli lady! Hän eläytyi ja nautti soittamisesta. Hän soitti pianolla, yksi poika oli viulisti, toinen huilisti ja kolmas sellisti.
    Istuin ja kuuntelin. Olin 11-vuotias.

    Tuttua musiikkia kuunnellessa tulee monesti mieleen tilanteita, joissa on ko.sävellystä kuunnellut.

    Nyt taas lopetan.

     
  25. jasmin Vierailija

    Hei taas ystävät!
    Poljin tuolla pimeässä kylmässä tihkusateessa polkupyörällä. Siellä oikein ajatuksetkin kirkastui. Huh..Tulisi lunta ja vähän pakkasta. Olin kansalaisopiston kurssilla. Kankaan painantaa, -värjäystä jne.
    Osallistuja; Kyllä iloa löytyy vaikka sairastaakin. Täytyy yrittää etsiä ilon pilkkuja pienistäkin asioista. Auttaa, kokemusta on. Voimia sulle jaksaa.
    Jutunjuuri; Paljon olet kokenut. Nostan sulle hattua, että olet päässyt pahimman yli. Minulle joskus sanottiin, ettei ihmiselle anneta enempää surua ja murhetta kuin hän jaksaa kantaa. Tiedä häntä pitäneekö paikkaansa.
    Aikuinen; Kuinka ollakaan minäkin seurailin talitiaisia päivällä lintulaudalla. Istuin hetken hiljaa ja katselin. Työpäivät ovat sen verran vilkkaita ettei juuri ehdi istumaan. Työskentelen lasten kanssa, alle kouluikäisten. Lapsilta saa paljon joskin joutuu laittamaan kyllä itsensä kokonaisvaltaisesti mukaan, jos aikoo tässä työssä pärjätä. Olen perhepäivähoitaja, jo yli 20 vuotta. Työ lasten kanssaan on auttanut monen vaikean hetken yli viime vuosina. Paljon on sinunkin matkallesi mahtunut. Mutta on todella hyvä että on ystäviä joiden tuki auttaa. Tämä on yksi kanava näköjään. Minullekin tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tänne. Rohkaisevaa lukea että muillakin on samat murheet. Sitä vaan jotenkin käpertyy omien ongelmiensa pariin. Ei aina viitsi purkaa tuntojaan läheisilleen. Kyllästyvät vielä. Ja kun kotoa puuttuu olkapää jota vasten nojata. Siihen en ole vielä sopeutunut. Koira kuuntelijana on kyllä hyvä, mutta kun se ei osaa puhua. Eikä sen kainaloon voi käpertyä jne. Voi näitä ihmisen murheita... Taitaa olla iltakahvin aika ja sitten nukkumaan. Aamulla ylös 5.15. Kauniita unia teille Osallistuja, Jutunjuuri, Aikuinen.

     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti