Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. osallistuja 2 Uusi jäsen

    liittynyt:
    09.10.2014
    Viestejä:
    49
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos!
    -Silkava Saia Tänään on keilaa Tus`keilaa 14,00 otin kopion vien hänelle ellei hän jää kotiin voimia keräämään se on muusikon sesonki.
    Kerrompa parkkis keilailusta. Meillä on joka keskiviikko 2 x 6 rataa varau
    ja jos ssairaus taai muu otaa on peruttava edellis pv,muuten maksat sen 8e ja Harri on ollut veto vastuusa noin 15v, kale sanoi jos kutsuisin porukkaa kokolle heille( Hän asu omakotitalossa Tuusulajärven rannalla) niinpidetäis Harrille kiitos kokkona ja jos hoilailtais jotain,jos tulisi 10 olisi keissi onnistunut,Niin Harrille sopii ja jokaiselle keilaajalle myös nyt on 29 henkilöä tulossa ja 4 joitaen ole saanut kiinni,olen miettinyt mikä saa porukan muuttamaan suunnitelmat,yksi on
    "raitis Jussi, ja kiitollisuus Harrille
    Hän sanoo ei kun johtuu siitä kuka soittaa.kun meni yli 10 rupesin puhumaan on ajateltu ikäänkuin nyyttikesteiksi ,isännällä on 9 rodun koira se elää 2 viikkoa jämillä,Parkki paikat ????? T;o
     
  2. osallistuja 2 Uusi jäsen

    liittynyt:
    09.10.2014
    Viestejä:
    49
    Saadut tykkäykset:
    0
    Viikon mietin kunnes vastaan oli tiedossa tämä päivä vähän poikeavaa. tytär tuli juhlistamaan äitinsä synttäreitä suoraan Etelä Afrikan matkalta kahvin ja gonjamiinin tarjoon mutta en juhli näin vähäisiä vuosia,mutta iloinen olen kun sain tytäreni pois talven keskeltä,kesälomalla toppahousuissa.Mites isä oletko saanut makeita kirjeitä edes olen<<halia ja <<Polisilta aaajokortti muutetaan autoss on oltva automaattivaihteisto,onhan mulla ollut jo -86 lähtien olen ajanut yli2 miljoonaa km ja nyt virkamiehet on tulleet siihen uskoon eten vielä osaa räplätä vksselien kanssa.
    Juhannus pippalot meni hyvin 38 osanottajaa ja pilvi pouta T,o
     
  3. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onni yksillä, kesä kaikilla!
    Että terve vaan taas tauon jälkeen!
    On ihan mukavaa taas kurkata, mitä tänne kuuluu ja todeta, ettei ainakaan mitään kovin järisyttävää kuulu kenellekään.
    Eipä tuota kuulu itsellenikään. Alkukesä meni kaikenlaisten kiireiden vauhdittamana. Juhannusta juhlittiin suvun nuorimmaisen kastejuhlien merkeissä ja senjälkeen alkoi hillitön heinänteko. Nyt ovat heinät paketissa ja on aika rynnätä vihannesmaille haraamaan, kuokimaan ja jo korjaamaan aikaisinta satoakin. Ei siis ole ainakaan mitään vapaa-ajan ongelmia näkösällä ihan lähiaikoina.
    Juhannuspäivänä muuten poiki sitten viimeinen haikkuemokin, jo kolmas lehmävasikka tälle keväälle.
    Haikut siirrettiin talvella uusdelle laidunalueelle, entisen naapurin maille. niitä hallitsi ennenvanhaan Konsta-isäntä, sittemmin hänen poikansa Väinö. Olen kai joskus täällä muistellut Konstaa ja hänen velipoikaansa Kallea.
    Tänään, noita laidunmaita tallatessani tuli mieleeni juttu Kallesta. Ei mikään maailmoja mullistava, mutta miehen luonnetta kuvaavana ihan kertomisen arvoinen.
    Kallea nimitettiin Mylläriksi tai sitten Munkki-mylläriksi. Hänellä tosiaan oli mylly Munkinkoskessa ja myöhemmin saha ja höyläämö. Hän oli myös veneentekijä, oikeastaan pikemminkin venemestari, sillä hän teki veneen aina sellaisen, miksi tilaajan arvioi. Laiska mies sai raskassoutuisen, jos oli riidoissa hänen kanssaan sai niin kiikkerän, että kun soutaja käänsi mällin poskesta toiseen, meni vene nurin.
    Joka vuosi hän höyläsi jonkinlaisen määrän venelautoja myyntiä varten. Tuli taas kerran joku kaupunkilaismies paattilautoja ostamaan. Kalle kysäisi, onko tämä ennen tehnyt venettä ja sai kieltävän vastauksen.
    Kalle alkoi silloin jutella ihan muita juttuja ja näytti kuin olisi unohtanut koko lautojen myynnin. Asiakas lopulta hermostui moiseen jahkailuun ja kysyi että myytkö sinä niitä lautoja vai et. Kalle silloin katsoi vähän hitaasti ja virkahti lopuksi: "Kai minä niitä myyn kun kerran sillä elän, mutta tulee vain sääli hyviä lautoja."
    Tällaista se oli, asiakaspalvelu vanhaan hyvään aikaan.
    Tämä heinäkuinen maanantai-ilta alkaa vähitellen hämärtyä. Taivas on kiskonut paksun pilvipeitteen suojakseen ja kostea, sadetta lupaileva tuuli tohahtelee silloin tällöin puiden lehtevissä oksissa. Ilman täyttävät keskikesän tuoksut, on sellainen ilta, jota kataselee ja kuuntelee mielellään. Se lupailee levollista yötä ja virkeää huomisaamua.
    Teille kaikille, jotka tämän satutte lukemaan, toivotan mitä parasta kesänjatkoa ja elämäntäyteisiä kesäpäiviä.
    Voikaa hyvin!
     
  4. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve!
    Vähitellen hämärtyvä heinäkuun loppupuolen ilta. Kesää parhaimmillaan.
    Istun yksin Tuvassa. Yksin, seuranani vain teidän, täällä viimeksi vierailleet, ajatuksenne. Ne ajatukset viestivät ihmisistä, iloineen suruineen, kiireineen ja huolineen. Ne ovat elämää, teidän elämäänne. Kuitenkin ne antavat minullekin jotakin. Ei ole olemassakaan merityksetöntä ajatusta, kyse on vain oivaltamisesta.
    Koneen ääressä loppuun ajettu kirjoittaja. Voi, miten haluaisinkaan juuri nyt, tänä iltana, tällä hetkellä kirjoittaa jotakin kaunista, jotakin, sellaista, joka saisi väkisinkin kiinni painuvat silmäluomet ja harmaaseen usvaan vajoavat ajatukset taas nousemaan. En vain jaksa, siihen nyt on vain tyytyminen. Pahoin pelkään, etten ole ainoa ammattini harjoittaja, joka tällä hetkellä tuntee näin.
    Olen menneitten kuukausien aikana joutunut sukeltamaan syvälle sen vuosikymmententakaisen katkeruuden ja epätoivon mereen, joka alkoi kasvaa joskus silloin kuusikymmenluvun lopulla, kun valtio alkoi maatalouden alasajon.
    Tänään voin jo rehellisesti sanoa ymmärtäväni heitä, joita vielä muutama vuosi sitten kummastelin.
    Heitä, joilta aikanaan vedettiin jalat alta, joista tehtiin yhteiskunnan hylkiöitä ja puoleksi rikollisia.
    Joskus aikoja sitten, tarkemmin sanottuna sivulla 83, kirjoitin tänne Heikin tarinan. En kirjoittanut sitä sattumalta enkä omasta päästäni. Kirjoitin sen kunnianosoituksena omalle ammatilleni ja ammattikunnalleni. Mutta myös siksi, että tämä sama tarina on vuosikymmenien kuluessa toistunut lukemattomia kertoja maassamme. Ja toistuu edelleenkin "niin kauan kuin yksikin kukko kiekuu yhdenkin mökin tunkiolla" kuten linnan Väpi asian ilmaisi.
    Oma elämäni on nyt siinä vaiheessa, että tuon tarinan toistuvuus alkaa koskettaa minua henkilökohtaisesti. On vain ajan kysymys, milloin joudun toteamaan, etten jaksa enää.
    Tiedän toki, ettei lopullinenkaan uupumiseni paljon maailmaa muuksi muuta, mutta itselleni asia on hyvinkin merkittävä.
    Tämän ammatin valitessani olin nuori kapinallinen, uskoin aidosti että monien kaltaisteni kanssa yhdessä voisimme osaltamme rakentaa parempaa maailmaa.
    Kuluneet vuosikymmenet ovat taltuttaneet kapinan, ihanteet on murskattu mennen tullen, eikä maailmakaan ole yhtään sen parempi.
    Jäljelle on jäänyt vain väsynyt ja turhautunut monitaitoinen ammattilainen, joka ei enää tiedä, mihin noita vuosikymmenien kuluessa karttuneita taitojaan käyttäisi.
    Kuitenkaan, kaikesta huolimatta, en haluaisi muuttua katkeraksi, vain menneitä "hyviä" aikoja haikailevaksi tyhjäntoimittajaksi.
    Ei, vaikka olisinkin tyhjäntoimittaja, haluan silti nähdä sen kauneuden ja hyvyyden, mitä tämänkin ajan maailmalla on tarjottavana.
    Vielä säväyttää aamu-usvaisen metsän takaa vähitellen esiin kipuava aurinko, vielä herättää iloisia muistoja päivän paahtaman lehmipolun varrella kylkiään punerruttavat mansikat, vielä soivat korvissa miellyttävällä tavalla lintujen kesäiset liverrykset, vielä sytyttää toivon kipinän ihmisten halu huolehtia toisistaan ja vielä antaa rauhoittavan unen pehmeänlämmin ja sametinmusta kesäyö.
    Minulta voidaan viedä työ ja sen tuoma omanarvontunto, mutta kukaan eikä mikään voi (toivottavasti) koskaan viedä sitä, mikä minulle on aina ollut tärkeintä, ajatuksen ja tunteen vapautta. Kykyä nähdä sitä, mikä parantaa todellisuuden lyömät haavat.
    Mutta, ystävät hyvät, ilta on jo kulunut pitkälle, on aika lopettaa tällä kertaa, painaa Tuvan ovi hiljaksiin kiinni ja paalta todellisuuteen.
    Voikaa hyvin, kukin tahoillanne ja nauttikaa keasäisitä päivistä!
     
  5. -s- Vierailija

    Alakuloisissa tunnelmissa olet, Diogenes. Pohdit luopumista, luovuttamista. Olet kantanut meitä muita ihailtavalla sinnikkyydellä ja se jos mikä on suuren kiitoksen aihe! Älä epäröi purkaa myös ikäviä tuntoja täällä, ethän. Koetamme kantaa sinua parhaan kykymme mukaan! Itse olen joutunut luopumaan työpaikastani kuukausi sitten. Nyt joudun luopumaan myös laulamisesta omassa kirkossani, ja se jos mikä tekee kipeää, itkusta ei meinaa tulla loppua! Laulaminen on ollut minun olemisen tapani kirkossa: kun menen kirkkoon, menen laulamaan. Rukoukseni on aina ollut laulettua. Jatkossa täytyy ajaa naapuriseurakuntaan palveluksiin. Olkoon siis niin. Aina kun palvelukseen pääsen olette te kaikki minun asialistallani, lähettelen vaatimattomia pyyntöjä kohti korkeuksia niillä voimilla joita minulla sillä hetkellä on käytettävissä.

    Vilja tuleentuu, nurmikolla on jo kellertäviä koivunlehtiä. Kivitasku kertoi minulle haluavansa jo etelämmäksi kun keräilin punaherukoita talteen talven varalle, hänkin ravitsi kiireellä itseään pitkää matkaa varten. Kuka minnekin on menossa, virran mukana tai sitä vastaan! Jätän tuvan pöydälle tuoreita, kypsiä ja mehukkaita punaisia marjoja, napsikaa ohi kulkeissanne :)
     
  6. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Elokuunhämyiset terveiset kaikille täältä keskeltä eimitään!
    Taivaalla möllöttelee keltainen elokuun puolikas, vai liekkö jo vähän enemmänkin, kuin kutsuen hiljenemään muistojen ja haaveiden maailmaan...
    Istuksin yksinäni täällä Tuvan hämärissä, pöydällä palava kynttilä heittää seinälle ison varjokuvan minusta. Tuntuu jotensakin koomiselta, saan sentään aikaiseksi jotakin suurtakin!
    Edessäni Tuvan vieraskirja, tuo mahtava teos, kappale monien ihmisten tuntoja ja elämänvaiheita, ihmisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Niin, väsynyt, lähes loppuunpalanut olen edelleenkin, mitäpä sitä kieltämään, jos ei sen liiallinen mainostaminenkaan tarpeen ole.
    Kiitos, -S-, noista ihanan kannustavista ja rohkaisevista lauseistasi! Mitäpä maailma olisikaan ilman sinunlaisiasi ihmisiä, ihmisiä, jotka omienkin huoliensa keskellä jaksavat muistaa lähimmäisiään lämpimin, kohottavin ajatuksin ja sanoin? Mahtaisi olla melko kolkko paikka.
    Löysin tässä pari päivää sitten kirjahyllystäni Heli Laaksosen kolumnikokoelman Pursu. Vähäisinä vapaina hetkinäni olen tutustunut tämän murrerunoilijan mielenmaisemaan. Siispä tähän pieni tilanteeseeni sopiva kommentti:

    Syrän täys myätätuntto.
    Lintukirja kirjot, et
    järripeipo laulu o
    "epämusikaaline karhea ryystö".
    Älä välit.
    Kritiikki o vaa yks miälipire.
    Ja omist näkemyksist täyty pittä kii!

    Sellaista se on, tämä maailman meno. Yksi sanoo sitä ja toinen tätä, kaikki oman etunsa sanelemina. Sekin, että Suomessa lopetetaan lypsykarjapaikkoja viidensadan tilan vuosivauhtia, on vain eräs ajan kuva. Kaiken pitää olla suurta ja tehokasta. Tulee taloudellisemmaksi. Tuleehan se, mutta...
    Kukaan ei kai tule ajatelleeksi, mihin suuntaan maailma on vähitellen kääntymässä. Kuinka moni ajattelee edes, miten antibiootit menettävät tehoaan vähitellen, miten tuholaisista muodostuu vuosittain resistantteja kantoja, miten terroritekoja alkaa esiintyä myös"rauhallisissa" maissa, miten ilmastonmuutos tuo tullessaan kaikenlaista vähemmän miellyttävää ja loppujen lopuksi, miten nämä muutamat esimerkkitapaukset liittyvät minuun ja ammattiini?
    En halua maalailla piruja seinille, mutta oletettavaa on, ettei nykyinen suuntaus voi jatkua kovin pitkään. Ne, jotka sitten joutuvat siivoamaan jäljet, eivät tule pääsemään helpolla.
    Mutta kaikessa tässä uhkakuvien ja erilaisten "totuuksien" ristiaallokossa on jokaisen pakko yrittää pitää kiinni siitä oman elämänsä "punaisesta langasta". Ei voi kertakaikkiaan jättäytyä vain ajelehtimaan ja toivoa, että joku heittäisi pelastusrenkaan. Voihan sen tosin joku heittääkin, mutta vain, jos katsoo itse hyötyvänsä siitä.
    Siksikin tällainenkin paikka on tarpeen. Paikka, missä ihminen voi kohdata ihmisen vain ajatuksen tasolla, toisesta sen enempää tietämättä. Missä voi antaa ja ottaa vastaan palautetta vain tekstin välittämän tunteen perusteella, täysin pyyteettömästi ja omien tilanteidensa ja tunteidensa mukaisesti.
    Olen kai luonteeltani jonkinlainen erakko, kärjistetysti voisi väittää, että en pidä ihmisistä. Mutta yhtä hyvin voisi väittää, että pidän ihmisyydestä.
    Sinä, -S-, olet joutunut luopumaan viime aikoina yhdestä jos toisestakin itsellesi tärkeästä asiasta. On todella raskasta, jos oman vakaumuksen toteuttaminen vaatii pitkiä ajomatkoja. Ei ihme, jos itkettää. On asioita, joita ei pitäisi ihmiseltä kieltää tai tehdä liian vaikeiksi.
    Edelleenkään kukaan ei ole vastannut kysymykseeni, miksi maailmaa koko ajan tehdään "paremmaksi" pienen ihmisen kustannuksella. Kun niitä pieniä on kuitenkin suurin osa.
    Mutta se elokuun puolikas möllöttää edelleen taivaalla, tosin hienoisen pilviudun takaa loistaen. On hetki, jolloin on ihan pakko sysätä kaikki synkät mietteet pois mielestään ja vain katsella elokuista iltayön hämyä ja kuunnella hiljaisuutta. Sitä hyvää ja parantavaa hiljaisuutta, joka kertoo, että on jotakin, mikä ei ikinä muutu. Jotakin, mihin kuka hyvänsä voi luottaa, uskoa sen kaikkivoipaisuuteen ja hyvään tahtoon.
    On ihan pakko antaa itselleen lupa tuntea suurta kiitollisuutta kaikesta tästä. Siitä, että voi tämän kaiken nähdä ja kuulla ja että se vielä herättää ajatuksiakin.
    Näissä tunnelmissa haluan toivottaa teille kaikille, jotka tämän vuodatuksen satutte lukemaan, kuulaita alkusyksyn päiviä, levollisia öitä ja toivontäyteisiä aamuja!
    Voikaa hyvin, ystävät!
     
  7. -s- Vierailija

  8. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas pitkästä aikaa kaikille!
    Elokuukin vaihtui jo syyskuuksi, ihan kuin huomaamatta. Ilmassa tuntuu jo selvä syksyinen sävähdys, onhan takanapäin jo ensimmäiset hallayötkin.
    Koneeni näytön yli ikkunasta näkyy kappale navetan kattoa, sen yläpuolella muutaman männynlatvan rikkoma avara taivas. Vielä vaalealla iltataivaalla näkyy jonkinsorttinen kuunsirppikin. Taitaa olla jo lähes puolikas. On hiljaista, tyyntä ja rauhallista.
    Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kirjoitan melko levollisissa tunnelmissa. Kulunut aika on saanut paljon erilaisia taphtumia täytteekaseen.
    Väsynyt olen edelleen, mutta se on aivan tervettä työn ja unenpuutteen aiheuttamaa, ei enää sitä stressin ja ahdistuksen aiheuttamaa.
    Kiitos, -S-, linkistäsi. Tuon tekstin sisältämät ajatukset eivät sinänsä ole minulle vieraita, olenhan vielä oikeastaan "toinen käsi puunoksassa". Ihan joka asiasta en voi sanoa olevani samaa mieltä, mutta en pidä mielipiteitäni niin tärkeinä, että olisi pakko alkaa väittää vastaankaan. Joka tapauksessa ihan mielenkiintoinen näkökanta hyvinkin tärkeään asiaan.
    Kulunut vuosi, kaikkine poliittisine - ja muine myllerryksineen on todella ottanut voimille. On ollut pakko uskoa ja tunnustaa itselleen, että minun niinkuin edustamani elämäntavankin aika on ohi, auttamattomasti. Nyt on vain opeteltava elämään sen tiedon kanssa, opeteltava katsomaan täysin toisenlaista todellisuutta ja tulevaisuutta.
    Mieleen tulee vanha venäläinen sannalasku:
    "Voit pyytää Jumalalta mitä hyvänsä (hyvää satoa), mutta jatka silti kuokkimista". Kalastajille tämä ohje on: "Voit pyytää (Jumalalta) hyvää salista, mutta souda itse rantaan":Niin se on, on vain luotettava ja jaksettava yrittää, aika sitten näyttää, mihin se riittää.



    Miten sattuvat, juuri tähän hetkeen ja näihin tunnelmiin sopivat sanat. Näissä merkeissä ja tunnelmissa lopettelen tällä kertaa.
    Voikaa hyvin, ystävät, kukin tahoillanne, kukin tavallanne!
     
  9. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas kaikille, tasapuolisesti!
    Kohta alkaa jo syyskuun viimeinen viikko. Päivien lyhenemisen alkaa jo huomata selvästi. Yksitotisen harmaa kaamosaika lähenee päivä päivältä. Joillekin se on masennuksen ja ahdistuksen aikaa, minulle ei. Minulle se on levon, palautumisen ja uuden suunnan etsimisen aikaa. Taas ynnätään mennyttä ja suunnitellaan tulevaa, samalla kun yritetään tehdä kaikkea sitä, mitä kiireisen vuoden mittaan ei olla ehditty tekemään.
    Tänä vuonna tosin uuden suunnittelu on melko vähäistä, peliaikani alkaa olla jo muutamissa vuosissa, eikä jatkajaa ole, joten mitään ihmeellisiä suunnitelmia ei enää ole. On vain nykytilanteen hallinta ja sen jatkuvuuden turvaaminen näiksi muutamiksi vuosiksi.
    Tunnen itseni häviäjäksi, mutta en ole alistunut tappiooni. Tie on kuljettava loppuun.
    Silloin joskus, ottaessani jo ajat sitten elinkelvottomaksi luokitellun tilan hoidettavakseni, tiesin kyllä jonakin päivänä olevani tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei enää olisi. Siitä on nyt jo kolmekymmentä vuotta, joten voin katsoa pärjänneeni meko hyvin. Tuo kolme vuosikymmentä on ollut työtä, työtä ja väliin vaihtelun vuoksi taas työtä.
    Tiedän, ettei järjestään jokainen olisi paikallani selvinnyt.
    Mutta siitä huolimatta, tai sitten juuri sen vuoksi tunnen kiitollisuutta hyvästä kesästä ja kasvukaudesta. kesä olisi todellakin voinut olla huonompi. Tämä korjuuajan loppupuoli on aina mukavaa, siitäkin huolimatta, että päivät venyvät ja yöt lyhenevät. Yli väsymyksenkin nousee tyytyväisyys ja kiitollisuus, siitä että on jotakin korjattavaa. Jotakin, joka tuo mielekkyyttä tähän muuten niin huonosti arvostettuun ja -ymmärrettyyn työhön.
    Nämä korjuuajan fiilikset ovat juuri niitä, mistä sitten jättäydytään myöhäismmän syksyn harmauteen ja hämärään. Jättäydytään mieli kiitollisena, parempaan uskoen ja parempaa toivoen. Juuri siksi nämä myöhäissyksyn ja vuodenvaihteen tienoon lyhyet hämäräpäivät ovat minulle niin tärkeitä. Kuin pehmeä kääre vuoden mittaan vereslihalle ruhjotulle mielelleni. Suojaava, lämmittävä, parantava.
    Ihan tulee mieleen vanha laulu:

    Näillä sävelillä ja näissä tunnelmissa haluan toivottaa kaikille teeille, jotka tämän satutte lukemaan, mitä mukavinta syksynjatkoa. Nauttikaa siitöä, kukin tahollanne, kukin tavallanne!
     
  10. Maria Halonen Vierailija

    Kiitos diogenes57, että jaksat kirjoittaa. Aivan varmasti lukijoita riittää ruudun tällä puolella. Kirjoituksistasi tulee jotenkin hyvä mieli vaikka asiat olisivatkin joskus ikäviä. Olen monesti ajatellut, että sinusta olisi pitänyt tulla kirjailija, niin on "sana hallussa".

    Minäkin olen syksyn ihminen. Nautin myrskystä, lehdistä ilmassa, hämäristä päivistä, kynttilöiden valosta ja lukemattomista muista syksyn asioista.
     
  11. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lokakuun alkua, ystävät hyvät!
    Kiitos MH, rohkaisevista lauseistasi.
    On mukavaa lukea, että on saanut jonkun hyvälle mielelle. Mielestäni on nimittäin niin, että yhtähyvin kuin jaettu ilo on kahdenkertainen ilo, on myös jaettu paha mieli kahdenkertainen paha mieli.
    Minä en ainakaan voi olla tyytyväinen , jos olen tuottanut jollekulle pahaa mieltä.
    Olenhan minä joskus vähemmän järkevässä nuoruudessani leikkinyt jokusen vuoden kirjailijaakin. Silloin jouduin myös tajuamaan ja hyväksymään sellaisen tosiasian, että voidakseen kirjoittaa mistä haluaa ja miten haluaa, täytyy olla todella hyvä. Minun evääni eivät siihen riittäneet silloin, enkä usko että riittäisivät vieläkään.
    Ja minulle kirjoittamisen ilo on juuri siinä, että teksti syntyy minun päässäni ja minun tahtiini. Jos joku tulee määräämään, että kirjoitapas tuosta asiasta ja tällä tavalla, en saa mitään valmista.
    Siksi olen pysynyt vain kirjasllisuuden kuluttajana ja mitä joskus hiukan sitten itse kirjoittelenkin, teen sen vain omaksi huvikseni ja hyvin suppean lukijakunnan käyttöön.
    Kirjoittaminen on kuitenkin ollut minulle aina hyvin tärkeä harrastus ja minulla on sen suhteen päämääräkin, joka tosin on niin utopistinen, etten koskaan siihen pääse. Ja hyvä niin.
    Kovin on ollut hiljaista täällä nyt syksykauden aikana. Missähä kaikki vaeltelevat?
    No, onhan täällä ennenkin ollut pitkiä hiljaisia kausia, toivotaan nyt vain, että pitkät ja pimeät syksyillat toisiva monille mieleen tämän Tuvan ja sen, että täälläkin voisi sillointällöin käväistä. Tämän Tuvan kynnys ei ole koskaan ollut korkea ja ovi on aina ollut avoin. Mikseipä siis tänne voisi poiketa koska vain ja kuka vain, heittää muutaman lauseen tai pitempäänkin pakista?
    Tänään hiljeni navetassa lehmänkellon kalina. Lehmät jäivät sisään lopullisesti ja vasta keväällä sitten kellokas saa taas arvomerkkinsä. Jotenkin se vain taas on tuo aikakin päässyt kulumaan, kuin huomaamatta.
    Mutta mitäs tässä tämän pitempään jurisemaan, viikoksi on luvassa hyviä kelejä pikku pakkasilla höystettyinä.
    Nautitaan siis raikkaista syksyisistä päivistä, kyllä sitä vielä ehtii sitä sumuntuhruakin tulemaan.
    Voikaahan taas hyvin, ystävät!
     
  12. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas kaikille, tasapuolisesti!
    Tänään olen hiukan surullinen. Vanha, jo kuudentoista vuoden ajan naapureita ja muita ohikulkijoita kiitettävästi haukkunut koirani kuoli eilen. Noina vuosina siitä oli vahtikivellään nököttäessään muodostunut lähipiirin ihmisille talon ikoni. Nyt, kun se parina viime vuotenaan ei aina enää istunut vartiopaikallaan kyselivät monetkin myymälässämme poikkeilleet, että ei kai vain koiralle ole mitään tapahtunut.
    Tämä sinänsä maailmantilanteeseen verraten melko mitätön tapaus toi kuitenkin mieleen edellisen koirani kuoleman. Vuosi taisi olla -79.
    Sekin oli vanha, pitkästi jo toisellakymmenellä. Viimeisen kuukautensa aikana se sairastui korvatulehdukseen, joka ei parantunut lääkityksestä huolimatta. Se siis päätettiin lopettaa. Olin silloin sitä mieltä, että olisi epäreilua vanhaa palvelijaa kohtaan piikittää se. Minusta tuntui, että niin tehdessäni olisin pettänyt sen luottamuksen. Päätin siis ampua sen. Ja sen myös tein. Minusta tuntui silloin ja vieläkin, että se kyllä jotenkin ymmärsi, mistä oli kysymys lähtiessäni lapio toisella ja haulikko toisella olallani lähimetsikköön. Se seurasi, pää kipeän korvan puoleen kallisuneena.
    Ajankohta oli hiukan tätä myöhäismpi, harmaa ja tihkusateinen marraskuun päivä.
    Muistan varmaan lopun ikääni, miten tulin pienelle, entiselle sarkatilkulle, joka oli jo reunoiltaan umpeenkasvanut. Laskin haulikon lähimmän puun nojalle ja aloin kaivaa kuoppaa keskelle aukiota. Koira seuraili puuhiani hiljaisen alakuloisena istuen. Kun kuoppa oli mieleiseni syvyinen, kutsuin koiraa ja se tuli, istahti kuopan laidalle käskemättä ja jäi seuraamaan kysyvästi liikkeitäni. Muistan kyllä tunteen, kuin kuristussilmukka kaulan ympärillä. Siinä koiralta pantaa irroittaessani kelasin mielessäni läpi yhteiset vaiheemme.
    Koira nuolaisi pari kertaa käsiäni, tunsin miten sen kuonoja kieli olivat epätavallisen kuumat. Se tuijotti miettiväisen näköisenä kuoppaan, eikä enää välittänyt seurata liikkeitäni hakiessani aseen. Laskin aseen piipun sen otsaan, se sulki silmänsä. Niin tein minäkin. Avasin ne kuitenkin heti, sillä minusta tuntui, että ystävää ei jätetä yksin edes tällaisessa tilanteessa. Käsieni vapinalle en kuitenkaan mahtanut mitään. Koira nojasi päätään aseen piippuun, en voinut enää pitkittää tilannetta. Vedin etuvedon loppuun ja hetken vielä emmittyäni annoin sormeni kiristyä liipasimella. Tuhruinen metsä tukahdutti laukauksen äänen melko vaatimattomaksi, mutta ei lievittänyt sen vaikutusta. Monivuotinen ystävä oli poissa. Lopulliseti.
    Asettelin koiran kuopan pohjalle "mukavaan" asentoon ja aloin peitää sitä. Pian tuon pienen metsäaukion keskellä oli vain pieni savinen kumpu, jonka päällä oli koiran panta kuin hautaseppeleenä.
    Tällainen pätkä menneisyyden muistoja.
    En nyt jaksa kirjoittaa enempää, toivotanpahan vain kaikille, jotka tämän satutte lukemaan, mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!
    Ollaan ihmisiksi!
     
  13. -S- Vierailija

    Koira, kissa, kani - perheenjäseniä ne ovat siinä missä me muutkin Jumalan luomat. Sinä, Diogenes, herkkänä tunneihmisenä suret kaverin menettämistä suuresti. Ajan myötä suru pehmenee ja hyvät muistot kirkastuu, sen tiedämme ja sitä odotamme. Tessa, 2,5v, riistaverinen sekarotuinen ilopillerini painaa kuonon polvellesi ja tapittaa ruskeilla nappisilmillään sinua lohdullisesti.

    -s-
     
  14. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas kaikille, tasapuolisesti!
    Kiitos, -S- , lohduttavista sanoistasi ja rapsutus Tessan korvan taakse.
    Joskus vain on niin, että pienetkin asiat saavat itseään isomman merkityksen.
    Mutta aika kuluu, ehkä jo ensi keväänä tällä tontilla haukutaan taas naapureita ja muita ohikulkevia ihan neljältä jalalta. Olisi todella noloa, jos joutuisin tekemään sen itse.
    Aika todellakin kuluu, marraskuu, kuolleitten kuu aluillaan. Mutta vaikka luonto onkin vetänyt "peitot korvilleen", ei elämä silti ole täysin sammunut. Talvilinnut ovat rohkaistuneet tulemaan esiin kesäisitä piiloistaan ja kokonaan uusi ja outo talvimaailma on vähitellen rakentumassa.
    Päivä lyhenee ja valot vaihtuvat alkusyksyn kuulaudesta myöhäissyksyn hämäriin hetkiin. Syksyn työt vaihtuvat vähitellen talviajan kiireettömiin, ja samalla loputtomiin puuhiin. Pelloilla ei ole enää mitään tekemistä, katse ja ajatukset siirtyvät metsään.
    Moottori- ja raivaussaha, vesuri, koukut, mitta, viilat ja mitä niitä nyt kaikkia tarvitaankaan, etsitään käsille ja huolletaan muutaman kuukauden urakkaa varten. Mitä viime talvena en ehtinyt ja pystynyt, on tänä talvena edessä.
    On nyt jo, näin etukäteen mukavaa ajatella niitä pitkiä sydäntalven päiviä, jolloin ympärillä on vain pusikkoa ja äänimaisemana sahan pörinä ja risujen rasahtelu. Silloin voi unohtaa kaiken maailman omituisuudet ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että jälkeen jää puhdasta ja elinvoimaista taimikkoa. Niiden viikkojen aikana lataudutaan taas kestämään loppuvuoden arki ja sen mukanaan tuomat järjettömätkin vaatimukset.
    Tänään oli navetassakin vähän ylimääräistä säpinää, kun yksi hieho pukkasi maailmaan pirtsakan sonnivasikan. En muista ennen moista menijää nähneeni, tuskin oli varttia ollut ulkoilmassa ja jo toikkaroi ymäri navettaa kuin ei mitään. Sillä aikaa, kun lypsin emästä sille ensievästä, se ehti käymään lähes jokaisen muun lehmän kylkiä nyhjäämässä että täältäkö sitä maitoa olisi löydettävissä.
    Niitä harvoja muistamiani vasikoita, joita ei tarvinnut opettaa juomaan ja joka käveli itse karsinaansa.
    Yöksi on ennstettu kylmää, mittarin pitäisi näyttää kylmimmillään -12 astetta. Lunta ei ole kuin sen verran, että maa näyttää lähinnä harmaalta. Ensi viikolla olisi sitten luntakin luvassa hiukan enemmän.
    Hyvä, jos talvi tulee ja on ajallaan, kunhan ei oikein mahdottomia pakkasia tai lumimääriä tulisi.
    Kuten taaskin voitte, hyvät ystävät, huomata, ei mitään asiaa. Mutta ei välitetä siitä.
    Pitäkäähän itsenne lämpiminä, niin sisäiseti kuin ulkoisestikin. Tähän asti on jokaista, pitempääkin, talvea seurannut kevät, miksi ei siis tätäkin.
    Sitä odotellessa!
    Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Ollaan ihmisiä toisillemme!
     
  15. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas kaikille ja senlisäksi vielä erikseen tervehdys kaikille itsensä isäksi tunteville!
    niin, se on sitten taas tuo isänpäiväkin lähes pulkassa tältä vuodelta.
    Olen itswe viisinkertainen isä ja nelinkertainen isoisä. Isyys lähes kaikkine vivahteineen ja painoptuksineen on minulle jokseenkin tuttua. Lähes kaikkine, sanon siksi, että tämä nykyaikainen sukupuolineutraali isyys on minulle täysi mysteeri. Tuskin sukupuolineutraalissa perheessä edes on isää, ainakin sille pitää keksiä jokin muu nimitys. Biologiallehan eivät höperöimmätkään muotivirtaukset mahda mitään, joten normaalisti isäksi kutsuttu henkilö kai tarvitaan edelleenkin sellaisessakin perheessä.
    Vanhin tytöistäni päätti kokeilla, miten asia sujuu käytännössä ja antoi lapsilleen (vanhan ajan nimityksiltään tyttö ja poika) täysin tasavertaiset mahdollisuudet olla haluamansa sukupuolen kaltaisia. Tyttö, joka on vanhempi, alkoi päiväkotiin jouduttuaan mankua balettiin ja pääsikin. Pari vuotta nuorempi poika seuraili isosiskoaan niin kauan, että itsekin joutui päiväkotiin. Siellä hänestä tuli sitten poika parissa päivässä. Ja vanhemmat henkäisivät helpotuksesta.
    Siinäkin perheessä on kyllä vanhemmilla selvät sävelet siitä, mitä kumpikin tekee. Molemmat on kasvatettu maalla ja vielä melko vanhanaikaisilla mielipiteillä ja menetelmillä. Kokeilullaan he vain halusivat todistaa, että ei maailma miksikään ole muuttunut, vaikka ihmiset joskus vähän sekoilevatkin.
    On se hyvä, että luonto pitää huolen silloin kun ihmisillä jostakin syystä on aivot narikassa.

    Koko touhussa haiskahtaa mielestäni jonkinlainen halu pakoilla biologian määrittelemiä vastuita. Kun isä ei ole mies, eikä äiti nainen, kummankaan ei tarvitse antaa jälkeläiselleen mallia mistään sukupuoleen liittyvästä velvoitteesta. Minkälaiseksi sellaisen lapsen maailmankuva ja mahdollisuudet pärjätä aikuisena muodostuvat? Enpä menisi veikkaamaan mitään hyvää ainakaan.
    Minusta nämä uudet suvun jäsenet ovat kertakaikkiaan huipputyyppejä, ihan sellaisinaan, pojat poikina ja tytöt tyttöinä. En tunne itseäni miksikään superisäksi tai -isoisäksi, ihan vain tavalliseksi tallaajaksi, mutta minulla on ollut onni saada lapsia, jotka eivät juurikaan ole huolia vanhemmilleen tuottaneet. ja nyt, kun heillä on jo omat perheet jas omiakin lapsia, voin ihan rauhallisin ja tyytyväisin mielin toivottaa kaikille muillekin isille mitä parhainta isänpäivää. Tätä tämän päivän loppua ja niitä loppuja koleasataa kuuttakymmentä neljää. Niin, isällähän on isänpäivä vuoden jokaisena päivänä.

    Tällaisia mietteitä tänä tihkusateisena marraskuun sunnuntai-iltana.
     
  16. Ihmettelevä Vierailija

    Minä olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka puhuvat pahaa jostakin ihmisestä tämän itsensä kuullen. Silloin on varmasti tarkoitus loukata tätä pahojen puheiden kohdetta. Tai ehkä jotkut ihmiset eivät jaksa odottaa edes, että pahojen puheiden kohde on lähtenyt pois paikalta...Jotkut ihmiset varmasti saavat paljon nautintoa siitä, kun he puhuvat pahaa toisesta ihmisestä...varsinkin jos huomaa, että on saanut loukattua toista ihmistä ja nähnyt kuinka tälle on tullut paha mieli...
    Ihminen onkin koko maailman kaikkeuden alhaisin ja ilkein olento. Kun ajatellaan, miten paljon kaikkea pahaa maailmassa tapahtuu kaiken aikaa: On Irakin ja Syyrian sodat, joissa viattomia lapsia kuolee kaiken aikaa, on pakolaiskriisi, on terrorismia koko maailmassa, on erilaisia luonnon katastrofeja; tulvia ja maanjäristyksiä, on lentokoneonnettomuuksia, tavallisia onnettomuuksia, kuten liikenneonnettomuudet ja sitten ampumisvälikohtauksia ja tappoja ja murhia.
    Silti ihmiset vaan jaksavat olla ilkeitä ja ikäviä toisiaan kohtaan, on työpaikkakiusaamista, pahansuopuutta ja vihamielisyyttä, siis ihan tavallisten ihmisten kesken..
     
  17. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys taas kaikille, täältä keskeltä eimitään, tasapuoplisesti!
    Marraskuun loppupuolen ilta, ulkona pikku pakkanen.
    Istun yksinäni Tuvassa, seuranani vain ajatukseni ja myöhäissyksyn hiljaisuus ja hämärä.
    Edellisen kävijän vierailusta on sen verran aikaa, että syksyn nihkeä viileys on ehtinyt ottaa Tuvan kodikseen. Mutta koetetaanpas, eiköhän tästä vielä saada edes jonkinlainen ilmastonmuutos aikaiseksi.
    No niin, takassa suhisee hiljalleen lämmittävä tuli ja se sekä pöydällä tuikkiva kynttilä yrittävät parhaansa mukaan työntää hämyä kauemmaksi, nurkkiin ja varjopaikkoihin.
    Istun tällä kertaa pöydän päässä. Selailen edessäni Tuvan vieraskirjaa. Jonkinlainen haikeus täyttää mielen, missä ovat kaikki ne vuosien saatossa "tutuiksi" tulleet kirjoittajat?
    Missä Aikuinen, Kuutamouimari, Osallistuja, Jasmin... Missä kaikki muut?
    Tiedän, että tämä Tupa on sidoksissa vain tietynlaisiin mielialoihin ja tunnelmiin ja elämänvaiheisiin, mutta tunnustan silti kaipaavani jokaisen tänne puumerkkinsä jättäneen viestiä.
    Elämä vie meitä kuitenkin jokaista, ketä minnekin, sille emme voi mitään. Sen enempää kuin sillekään, että aikansa kutakin. Tupa viettää nyt hiljaiseloa, siihen on tyytyminen.
    Siirrän ajatukseni edellisen kirjoittajan viestiin. Yritän löytää sen sanoman.
    Viesti lienee kirjoittajalta, joka silloin tällöin on piipahtanut täällä. Sinkoillut syytöksiään melko epämääräisesti ja jättänyt loppujen lopuksi vain vaikutelman ihmisestä, jolla on paha olo.
    Ihmisestä, joka katsoo maailmaa vain toisella silmällään, sillä, joka näkee vain sen mikä on pahaa ja surullista.
    En kiellä, etteivätkö nuo väitteet pitäisi paikkaansa, yhtä lukuunottamatta.
    Tässä jokin aika sitten luin erään eläintutkijan tutkimustuloksia. Tarkemmin sanottuna hän oli tutkinut muurahaisten elämää. Ja saanut melko yllättäviä tuloksia. Hänen väittämänsä mukaan muurahaiset ovat sikäli agressiivisia, että jos ne olisivat maailman hallitseva laji, tuhottaisiin maailma suurin piirtein aina sadan vuoden välein. Ihminen ei ole saanut historiansa aikana änttiin edes yhtä maailmanloppua, joten ei ihminen lajina olekaan niin paha, mitä edellinen kirjoittaja väittää.
    Mutta se nyt on vain sivujuonne tuossa kirjoituksessa.
    Todellinen viesti siinä mielestäni on ihmisen yksinäisyys ja avuttomuus, se että hän on jäänyt paitsi jostakin suuresta oivalluksesta.
    Kun ihminen luotiin, hänet luotiin hengeltään vahvaksi koettelemuksia vataan. Hänen maailmankatsomukseensa liitettiin kome vahvaa ankkuria, joiden tarkoituksena on pitää hänet paikallaan ja ehjänä.
    Usko, jonka tehtävänä on antaa kaikelle tarkoitus. Usko kaiken ja kaikkien Luojaan sekä siihen, että on tulevaisuus, ei vain täällä ajassa, vaan myös sen jälkeen. Usko siihen, että mikään eikä kukaan ole merkityksetön. Usko siihen, että on asioita, jotka eivät koskaan muutu ja joihin voi luottaa silloinkin, kun kaikki tuntuu ja näyttää täydeltä sekasorrolta.
    Toivo, joka saa meidät kestämään vielä tämänkin koettelemuksen, koska parempaa on luvassa. Toivo, joka ei kuole koskaan. Joka kiskoo meidät ylös syvyyksistä ja saa meidät aloittamaan aina vain uudeastaan, kerta toisensa jälkeen.
    Rakkaus kaiken Luojaan ja sitä kautta kaikkeen luotuun, myös meihin itseemme. Rakkaus elämään. Rakkaus, joka yhdistää meidät, pariksi, peheeksi, kansakunnaksi ja ihmiskunnaksi. Rakkaus, joka rakentaa ja kasvattaa, saa meidät ponnistelemaan kohti parempaa, jotta jälkeentulevilla olisi helpompaa.
    Joka nämä kolme ankkuria on löytänyt ja oikein oivaltanut, on vahva, myös sekavina aikoina.
    Kuitenkin, jokaisen ihmisen elämässä on vaiheita, jolloin epäusko ja -toivo hautaavat alleen kaiken, jopa rakkaudenkin. Tällaisina aikoina ihminen on heikko ja todella hukassa itseltään.
    Tällaisia mietteitä herätti tuo edellinen kirjoittaja.
    Tuli takassa alkaa hiipua, pöydällä lepattava kynttilä heittää varjoni jättikokoisena selkäni taakse seinälle.
    Puhallan kynttilän sammuksiin ja haparoin pimeässä mielipaikalleni, ikkunan pieleen.
    Ulkona, marraskuisella yötaivaalla kiiluu lukematon tähtien paljous.
    Tuijotan sitä, kunnes silmäni alkavat tottua pimeään.
    Nousen, kävelen ovelle ja astun ulos. Raikas yöilma tuntuu piristävältä. Suljen oven hiljaa perässäni tietäen, että joku sen taas jälkeeni avaa, lukee kenties kirjoitukseni, kenties selailee kirjaa pitemmältikin. Toivon, että hän poistuu Tuvasta keveämmällä mielellä, mitä oli tänne tullessaan.
     
  18. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Raikasta ja pirteää toisen adventin aamupäivää kaikille, jotka täällä satutte pysähtymään!
    Katselen ikkunasta haaleansinistä pakkastaivasta ja sitä vasten huurteisina mököttäviä männynlatvoja. Yksinäinen harakka lennähtelee edestakaisin tuota latvustoa kierrellen ikäänkuin etsien ja valikoiden, minne alkaisi pesäänsä rakentaa. Eivät nuo männynlatvat sille kuitenkaan kelpaa, tuolla näkymän oikeassa laidassa tuuheana leventelevä kuusi se on, joka sitä eniten miellyttää. Mutta oveluuttaan on vain mäntyjä katselevinaan, jos vaikka joku sattuisi sen puuhia tarkkailemaan.
    Aamusella todellakin oli tämän syksyn kovin pakkanen, mittari näytti hiukan yli kahtatoista astetta. Ja ensi yönä sitten taas sataa vettä, ainkin niin ennustetaan. Että varokaapas vähän, jotka tuolla tien päällä joudutte pyöriskelemään, siellä saattaa lähipäivinä olla hiukan arvaamattomat kelit.
    Jo muutamana vuonna olen pitänyt tapanani avata näin joulun alla jonkinsorttisen "joulukalenterin", sarjan juttuja, jotka jollakin tavalla liittyvät jouluun tai joulunalusaikaan. Tänä vuonna aijon fiilistellä vanhojen joulukuusenhakureissujen muistoissa. Kuusen hakuhan on aina ollut minulle jonkinsorttinen juhla, kiireetön retki myöhäissyksyiseen metsään. Päivä, jolloin keskitytään vain luontoon ja oman paikan löytymiseen siinä.
    Ensimmäinen juttuni kertokoon vaikkapa vuoden -78 kuusen, tai pikemminkin kuusten hausta.
    Vuonna -78 olin opiskelemassa maanpuolustusta Säkylän Huovinrinteellä Porin Prikaatissa. Reservin Aliupseerikoulu oli jo taakse jäänyttä elämää. Hiukan tavallisuudesta poikenneen palvelusaikani vuoksi en saanut omaa ryhmää johdettavakseni, vaan tein kaikenlaisia irtojuttuja milloin kenenkin komennossa. Suurimmaksi osaksi istuin vain tylsistymässä päivystäjän pöydän takana.
    Marraskuu oli jo hyvän aikaa sitten vaihtunut joulukuuksi, kun erään viikon käskynjaolla sain sitten tehtäväkseni huolehtia siitä, että jokaisessa prikaatin komppaniassa olisi jouluna kuusi. Ja lisäksi vielä muutamia ylimääräisiäkin. Sain komentooni hälyytyysvalmiusryhmän ja pari traktoria kärryineen ja kuskeineen.
    Niinpä sitten pimeänä joulukuisena lauantaiaamuna kuittasin joukolleni tarvittavan määrän välineistöä ja sissimuonat. Ja sitten vain valmetin kyytiin ja menoksi.
    Jokainen, joka on noissa maisemissa "sotinut", tietää, että prikaatin alue on valtaosiltaan männikköä, kuusta, saati sitten joulukuuseksi kelpaavaa, on melko hankala tuolta alueelta löytää.
    Edelliseltä kevättalvelta, tuolta surullisenkuuluisalta RAUK:n päätöshiihtomarssilta oli kuitenkin mieleeni jäänyt eräs kuusikkoinen alue, joka oli kaukana kaikesta. Näytin paikan suurinpiirteisen sijainnin kartalta toiselle kuskille ja käskin ajaa sinne.
    Lyhyt joulukuinen päivä alkoi jo sarastaa, kun iskujoukkomme saapui operaatioalueelle. Komensin kuskit ajamaan suojaan ja naamioimaan ajoneuvot. Ryhmäni jaoin kahteen osaan, joille osoitin kartalta kummallekin alueen, mistä kuusia piti ottaa. Kokoontuminen puolen päivän aikaan ajoneuvoilla.
    Itse jäin naamiointitöistään suoriutuneiden kuskien kanssa valmistelemaan leiriytymispaikkaa.
    Puolen päivän aikoihin alkoi metsästä palailla melko väsähtäneitä ja märkiä miehiä. He ilahtuivat päästessään lämmittelemään rakentamiemme tulien ympärille. Pakkasta ei ollut juuri nimeksikään, taivaskin paksun pilvipeiton takana, joten tunnelma oli melko hämyinen. Eikä sitten vähääkään sotilaallinen.
    Tulen loimussa höyrysi yksi jos toinenkin pakki ja juttu luisti leppoisan verkkaisesti, vaikka olikin viikonloppu ja muut olivat viettämässä sitä vapaalla.
    Jostakin syystä on yleinen käsitys, että tuollaisissa tilanteissa jutut olisivat aivan julkaisukelvotonta roskaa, mutta se ei läheskään aina pidä paikkaansa. Ehkäpä suomalainen mies on herkimmillään juuri tuollaisissa olosuhteissa, mene ja tiedä. Ei kuitenkaa kuulunut kiroilua, turhaa naisjutuilla uhoamista eikä muutakaan vastaavaa.
    Nuo ympärilläni olevat miehet olivat tulleet tutuiksi monissa harjoituksissa ja kasarmin vapaa-ajalla, olin yksi heistä. Nuo pari kauluksessani kiiltelevää väkästä eivät meitä eroittaneet toisistaan, ei myöskään pieni ikäero. Kuuntelin heidän tarinoitaan miettien, että erilaisita lähtökohdista huolimatta jokaisen ilot ja murheet olivat lähes samanlaisia.
    Tuo tunnelma, tuo yhteenkuuluvuuden tunne, tunne siitä, että olimme kaikki suorittamassa tehtävää, jota kukaan ei varsinaisesti halunnut, mutta joka mahdollisesti tulisi joskus olemaan kaikkien meidän kohtalomme, se oli jotakin niin uskomattoman herkkää ja hienoa, etten sellaista ole senjälkeen kokenut.
    Tuon parituntisen, minkä noilla tulilla vietimme, tulen muistamaan lopun ikääni.
    Mutta kaikki päättyy aikanaan, niin myös tämä lepotauko. Minun oli aika muuttua taas esimieheksi, johtajaksi, joka on täyttämässä oman esimiehensä käskyä. Ihmisyys sai luvan väistyä taka-alalle. Valoisaa aikaa oli niukasti jäljellä, joten pikaisen neuvottelun ja käskynjaon jälkeen ryhmäni alkoi kasata aamupäiväistä saalistaan kuormiksi. Mitäpä kertomista tuossa sitten enää olisikaan, kuormien valmistuttua ja kaikkien miesten ilmoittauduttua lähdimme ajelemaan taas kasarmialuetta kohti.

    Tällaisella tarinalla avautui tämänvuotinen joulunalusaika. Se ei tarinana ollut järin merkityksellinen, mutta tunne ja tunnelma olivat jotakin, mikä sai minut sen tänne kirjoittamaan.
    Ja tällä tarinalla haluan toivottaa kaikille mitä parhainta adventti- ja itsenäisyyspäivän aikaa.
    Voikaa hyvin, kukin tahoillanne, kukin tavallanne.
     
  19. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas kaikille!
    Kolmas adventti ja pikku pakkasta pitelee.
    Takana työn ja touhun täyteinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Tässä välissä pieni hengähdystauko. Muutama tunti aikaa kerätä voimia ja ajatuksiaan seuraavasta viikosta selviämiseen.
    Maa on pysynyt melko lumettomana, joten pakkanen on päässyt pureutumaan jo melko syvälle. Viikon sääennusteessa ei juurikaan ole nähtävissä muutosta tilanteeseen.
    Tuossa ikkunani alla tintit tyhjentävät lintulautani siemenvarastoa melkoisella vauhdilla. Ja kappas vain, nyt siihen pyrähti muutama punatulkkukin. Talitiaisten joukkoon on johkaantunut muutamia sinitiaisiakin. Viime viikolla siihen ilmestyi käpytikkakin ja silloin ei pienemmillä siipeilijöillä ollut nokan koputtamista. Tikka viihtyi muutaman päivän, sen jälkeen ovat pikkulinnut taas saaneet olla rauhassa.
    Mutta se tämänkertainen kuusenhakureissu, se sijoittuu tuonne seitsemänkymmenluvun alkupuolelle,tarkemmin ajatellen vuosi taisi olla -71. Mutta mitäpä tuosta, näin haettiin kuusta sinä vuonna:
    Koko myöhäissyksyn oli pidellyt vaihtelevia kelejä, vuoroin pikku pakkasta, vuoroin taas lumi- ja vesisateita. Jonkinlaisessa kohmeessa olevan maan päällä oli toisin paikoin jäätikköä, paikoin maa oli täysin paljas. Pimeää oli ja sumuisen tuhruista. Viimeiset viikot koulussa, ennen joululomaa olivat silkkaa tuskaista takkuamista. Tunnit kuluivat mitenkuten haukotellessa, päähän ei tuntunut tarttuvan minkäänlainen oppi. Minusta tuntui, että opettajat olivat yhtä helpottuneita loman alkaessa kuin me oppilaatkin.
    Koitti sitten sekin päivä, jolloin syyslukukasusi sitten lopultakin loppui, oli koulun yhteinen joulujuhla ja sitten jaettiin todistukset. Edessä lähes kolme viikkoa, jolloin ei tarvitsisi tuhlata ajatuksen puolikastakaan koko opinahjolle.
    Taas oli valkenevinaan yksi nuhruinen sumupäivä. Koulun loppuminenkaan ei asiaa muuksi muuttanut. Päätin piristää mieltäni lähtemällä metsään, joulukuusta hakemaan. En enää jaksa muistaa, milloin kuusen haku siirtyi minun tehtäväkseni, muttas jo jokusen kuusen olin tuohon mennessä etsinyt. Minulle joulutunnelmaan virittäytyminen alkoi aina metsässä. Ei ollut väliksi, oliko kylmä vai lämmin, lunta tai ei. Metsän rauha ja hiljaisuus, omaan ikääni verrattuna ikiaikaisuus, ne olivat perusta rauhalle ja hiljentymiselle tähän suureen juhlaan.
    Tuskin kukaan minut niinsanotusti tunteva uskoisi, että olen aina kaivannut joululta juuri sitä rauhaa, hiljaista, sisäänpäinkääntynyttä iloa siitä, mitä silloin joskus tapahtui. Sitä rauhaa ja sitä tyyneyttä, mitä on niin peräti hankala saavuttaa ihmisten joukossa.
    Kävelin hiljaksiin polkua eteenpäin. Ei ollut kiirettä, minullahan oli koko päivä aikaa. Ja jos se ei riittänyt, olisi huomenna tilaisuus koettaa uudestaan.
    Polku oli jokin vanha, silloin jo hyvää vauhtia umpeenkasvava talvitien pohja. Kuusikko sen molemmin puolin oli jo hyvän matkaa joulukuusi-iän ohittanutta. En siis tuhlannut aikaa sen tarkkailuun vaan annoin ajatusteni liidellä vapaasti ihan muissa asioissa.
    Maasto alkoi vähitellen kohota ja kuusikkokin harveni ja muuttui vähitellen nuoreksi istutusmänniköksi. Tuolta mäntyjen suojasta voisi löytyä jotakin, mietin ja poikkesin polulta.
    Mäntyjen latvukset päästivät vain niukasti valoa lävitseen, joten jo muutenkin hämärä päivä muuttui lähes yöksi ehdittyäni jonkin matkaa eteenpäin. Nousin kuitenkin mäen korkeimmalle kohdalle vaikka tiesinkin, ettei sieltä mitään näkisi.
    Mäellä lojui muutamia isoja siirtolohkareita kuin sinne jonkin ohilampsineen jättiläisen taskusta huomaamatta tippuneita ja sinne unohtuneita. Eräälle tällaiselle kivelle kapusin vain todetakseni, etten sieltäkään mitään näe. Kiven sammaleisella laella kasvoi muutamia pikku kuusenturilaita ja yksi hiukan niitä pitempi koivunraippa. Pohdiskellessani siinä, mistä ne kesäisin saavat vettä, kuului jostakin takaani jotakin ääntä. Aivankuin siellä olisi varovaisesti likkunut joku tai jokin.
    Tuntui kuin korvani olisivat kasvaneet ainakin puoli metriä lisämittaa yrittäessäni saada tarkempaa havaintoa. Samanaikaisesti käännyin hiljaa ja mahdollisimman huomaamattomasti suuntaan, josta kuvittelin äänen tulevan.
    Korvissani kaikui vain sydämeni jumputus ja aloin jo uskoa kuulleeni olemattomia. Sitten... rasahdus... tömähdys ja jotakin epämääräistä ääntä, jota en ennen ollut kuullut. Ei enää ollut epäilystäkään, en ollut metsässä yksin. tuijotin hämärään metsään ja toivoin näkeväni äänien aiheuttajan. Pitkältä ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua olin eroittavinani jonkin suuren ja tumman möhkäleen liikuskelevan puiden takana.
    Tuon kokoinen otus ei voisi olla muu kuin hirvi, päättelin. Taas kuului se omitiunen ääni, jota en pystynyt tunnistamaan. Se kuului nyt hiukan eri suunnalta, missä likettä näkyi. Eläimiä täytyisi siis olla vähintäänkin kaksi. Seisoin hiljaa ja mahdollisimman liikkumattomana odotellen, mitä metsä tällä kertaa minulle näyttäisi.
    Muutamia minuutteja kului, sitten hämärän seasta ikäänkuin liukui esiin iso uroshirvi. Se haukkeli hajamielisen oloisena kulottunutta heinää maasta ja tarkkaili välillä ympäristöään pää korkealla ja korvat levällään. Vähitellen ja minua huomaamatta se ohitti kiveni ja alkoi taas häipyä hämärän suojiin. Tuon tunnustelijahirven menoa katsellessani en ollut lainkaan huomannut, miten sen perässä kulkeva lauma oli tullut esiin. Laskin kuusi eläintä, siis yhteensä seitsemän lauma.
    Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin elävän hirven näin läheltä. Kun viimeisenkin eläimen poisumisesta oli kulunut jonkin aikaa, kapusin alas kiveltä ja lähdin jatkamaan matkaani.
    Aloin tulla vähitellen niille main, mistä olin olettanut kuusen löytäväni. Harvan männikön keskellä kasvoi nuoria terhakanoloisia pikkukuusia. Siitä sitten alkoi se jokavuotinen valinnan vaikeus.
    Kiertelin tuota pientä kuusikkoa harkiten ja vertaillen. Tuntui kuin jokainen puu olisi ollut jollakin tapaa juuri se oikea, mutta kun niitä yhtä toisensa jälkeen vertaili, oli jokaisessa jotakin vikaa. En lopultakaan päässyt itseni kanssa yksimielisyytween valinnasta, joten annoin kohtalon ratkaista. Olin joskus ennenkin tehnyt niin. Kävelin jonkin matkaa kuusikosta poispäin ja nakkasin kirveen olkani yli. Minkä kuusen lähelle se putoaisi, se lähtisi tänään mukaan.
    Sillä tavalla löytyi kuusi tuoksi jouluksi.

    Tämä kolmas adventti alkaa olla jo illassa. Taivaalla möllöttää jonkinlainen kuutamo, ei taida vielä olla ihan täysi. Mutta komeasti se vain maisemia valaisee tuokin, kun on aivan pilvetöntä.
    Mutta pitemmittä jorinoitta, mukavaa joulunodotusta kaikille !
     
  20. -s- Vierailija

    Kiitos Diogenes, ihanaa luettavaa, aivan kuin kuulisin sinun äänesi silmieni kautta, lauseita katsellen. Olen taas niin kiireinen etten muka ehdi kirjoittaa tänne tämän kummempaa. Halusin vain sinun tietävän, että tuot iloa ja lämpöä elämääni. Olen lokakuun alusta asti ollut "täystyöllistetty", touhua riittää taas. Elämän vaakakupeissa on nyt aika mukava tasapaino, plussaa ja miinusta sopivassa suhteessa, jatkan vaellustani luottavaisin mielin kohti huomista päivää.

    -s-
     
  21. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas ja mukavaa joulunalusviikkoa itse kullekin!
    Loppuviikosta iski joku tavallista ärhäkkäämpi pöpö, joten eilen en oikein ollut kirjoituskunnossa. Nyt koetan sitten, kulkeeko ajatus ja pelaako muisti edes vähän entiseen malliin.
    Kiitos sinulle, -S- noista muutamista lauseistasi! Ei ole niinkään merkityksellistä, paljonko sanoja käyttää kuin se, mitä nuo sanat sisältävät. Tuo lyhykäinen viestisi antoi aiheen iloon kahdellakin tavalla. Tietysti tuntuu hyvältä, kun joku kertoo, että nämä sepustukseni jollakin tavalla tuovat iloa. Mutta mukavaltahan kuulostaa tuokin, että sinä, -S-, olet taas saanut maailmasi pyörimään oikein päin. Että työ on kohdannut tekijänsä. Ja että maailma näyttää taas niitä parhaitakin puoliaan.
    Täällä pikku pakkaset vaihtuivat plusasteisiin ja vesi- ja räntäsateisiin, jouluna lienee maa mustana, mutta ei anneta sen häiritä, eihän.
    Silloin joskus, aikoja sitten, kuului jouluun ilman muuta lumiset maisemat ja kunnon pakkaskelit. Mutta jo seitsemänkymmenluvulla muistan vesijouluja ja siitä eteenpäin ne ovat vain yleistyneet. Niin ne ajat ja säät muuttuvat, mutta joulu pysyy aina vain entisenään. Mutta se tämänkertainen muistelu, se lienee tuolta kuusikymmenluvun loppupuolelta. Vuotta en ihan tarkkaan muista, joten ei siitä sen enempiä.
    Tuona kertana en ollut yksin kuusta hakemassa. Eräs ystäväni, nyt jo edesmennyt, oli myös näillä main vapaapäiväänsä viettämässä. Satuimme tapaamaan metsässä. Taisin joskus täällä kertoa, miten tapasin hänet ensimmäistä kertaa paimenessa ollessani. Istuin silloin nuotion äärellä lanttuja paistamassa. Tällä kertaa hän istui nuotiolla. Aivan ilmeisesti hänellä oli puutetta juttuseurasta. Hän ei yleensä paljon piitannut muista ihmisistä, eleli yksikseen ja hiljaista elämää. Tällä kertaa hän kuitenkin tuntui selvästi ilahtuvan tulostani.
    Minä itse en tuohon aikaan saanut oikein minkäänlaista arvostusta enkä paljon edes huomiotakaan osakseni, en kotona, en koulussa eikä minulla juuri ollut ystäviäkään. Ehkä juuri siksi olin kiintynyt tähän hiljaiseen, lähinnä salaperäiseltä vaikuttavaan yön kulkijaan. Noina nuoruuteni vuosina ja vielä aikuisiälläkin hän useimmiten oli läheisempi minulle kuin oma isäni.
    Hänen hiljaisen pohdiskeleva jutustelunsa vangitsi minut kuuntelemaan ja pakotti ajattelemaan. Tuskin hänen tarkoituksensa oli opettaa minulle mitään, mutta vuosikymmenien kuluessa on yksi jos toinenkin asia selvinnyt minulle juuri niin, miten hän sen aikanna kertoi.
    Mutta tuona päivänä hän oli innoissaan saatuaan lopultakin vakituisen, itselleen ja elämäntavalleen sopivan työn. Vaikka toisaalta jonkinlainen huoli ja haikeuskin kuulsivat toisinaan hänen puheestaan, koska edessä oli muutto. Hän ei enää kovin usein tulisi näkemään näitä lapsuutensa ja nuoruutensa metsiä ja soita. Mutta tämän kaiken peitti alleen se into, mikä hänellä oli päästä lopultakin omaan työhönsä.
    Siinä nuotiolla istuskellessa taisi mennä tunti jos toinenkin, en muista.
    Sensijaan muistan, miten hän erotessamme mistutti, että vaikka joulu onkin ihmistä varten, ei pidä unohtaa, että ihminen on myös joulua varten. Ja silloin se joulu voi kestää koko vuoden.
    Tuokin meni minulta silloin ns. yli hilseen, mutta monesti olen sitä jälkeenpäin miettinyt, enkä vielä ole keksinyt tarpeeksi pätevää syytä olla eri mieltä. Jos ei pätevänä syynä pidetä sitä vaikeutta, minkä tuollainen ajatuskuvio käytännössä aiheuttaa.
    Mutta hämärä alkoi jo tihentyä ja minulla ei ollut vielä minkäänlaista kuusta katsottuna. En sitä surrut, sillä minulla oli jotakin paljon parempaa.
    Lähdin tallustelemaan kotiinpäin ajatuksella, että otetaan jos löytyy. Ja löytyihän se. Sinäkään vuonna kukaan ei päässyt moittimaan, että olisin tuonut huonon kuusen.

    Näinkin voi joskus käydä, löytää jotakin muuta kuin sen mitä on etsimässä ja sitten vielä loppujen lopuksi senkin mitä etsi.
    Mutta nyt kaikki, muistakaa heittää kaikenlainen kiire ja muu turhanaikainen stressaaminen lähimpään roskikseen, ja keskittykää sen sijaan oikean joulun odotukseen, kukin tavallanne!
     
  22. Osallistuja 3 Vierailija

    Kaikki on sensroitu pois minun kirjoitukset pyyhitty
    sitten ne sanoo sitä palveluksi. T osallistuja3 en kuulem saa käyttää 2koska se on varatu jos kuka niin minä tiedän sen.
     
  23. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    176
    Saadut tykkäykset:
    0
    Iltaa Tupaan!
    Tämä pitkäksi venähtänyt hiljaisuus johtuu siitä, että olen sairastellut tämän väliajan. En tiedä, mikä pöpö se oli, mutta osasipa viedä jalat alta ja pään pilviin. Nyt alan taas olla jonkinlaisessa työkunnossa.
    Hienoa, että Osallisujakin oli taas poikennut, olen niin kaipaillut niitä tarinoita. niitä, jotka eivät aina ole siitä keveimmästä päästä, mutta jota kerrotaan silti elämänhalun ja -ilon voimalla ja huumorin ryydittäminä.
    Mutta mikä ihme on sen kakkosen Osallistujalta vienyt? Sen jälkeen kun tämä sivusto uusittiin, täällä on ollut melkoisen hankalaa toisinaan. Minä selvisin muutoksesta lyömällä pisteen nikkini perään.
    Vuosi on lähtenyt pikku alkukangerteluiden jälkeen sujumaan kohtalaisen mukavasti. On tosin asioita, jotka painavat edelleen, mutta niitä en täällä avaa. Tämä on hengähdyspaikka, paikka rauhoittumiseen ja lepoon.
    Kovin on ollut hiljaiseloa täällä viimes aikoina. En itsekään jaksa tällä kertaa pitempään.
    Haluan vain toivottaa kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista alkanutta vuotta. Lisäksi lupaan, että käyn täällä hiukan useammin jatkossa.
    Jollakin tapaa tunnelmat ovat nyt tällaiset:
     
  24. osallistuja3 Vierailija

    Sainpa tarttumaan jotain tänne kun suostuin uuteen numerointiin.
    On elämä vielä mukiloinut mutta on jotenkin hyväksyttävämpää kun huomaa lähipiiristä,että se kuluu tähän ikäkauteen,vaimolta heikkeni näkö kk ssa sen
    suku vaivan silmänpohjan rappeuman vuoksi on 25%
    normaalista henkilö jolla on lukeminen pää harrastus
    siihen ärtyisyyttä aiheeuttava kilpirauhasen vajaatoiminta ,elä siinä nauttien elin päivistä.
    Olen nauttinut näistä meidän valovoimaisista tähti nuorista Patrik Laine 21 maalia ja kaksi hatrikkiä ennätys tahtia tosin saihan hän 3 kuution lipiksen keraa 200000 t ennätyksestä. Toinen radiossa joku
    kertoi gookleta Saara Aalto Sveitsin kansallishymni
    Feterer <<voiko sen kauniim esitää, mestarillekin toi palan kurkun kuunteli lasittunein silmin, ja Saaran
    x faktori oli menestys kiva - miksi täsmällisyys ja
    luotettavuus "kun olen Suomalainen",kuka jos ei kissa.
    itse T o.
     
  25. osallistuja3 Vierailija

    On sinne kirjoitus sentään jäänyt vaikka kuva ei huolinut.
    Räpistelin kuin autonalle jäänyt kana joka tarkasteli itseään mitä on jäljellä itseksensä mutisten"tommosta kukkoa en ole enen tvannutkaan, mikä hän sen nimi on"
    Mersu. Kun sasin tietokone miehen koneeni kimpuun ei aikaakaan kun hän sanoi nyt minun on saastava lupa, että teen poistoja tai tässä menee monta päivää,sai poistella tahtonsa mukaan,silti 7h projekti,tuhansia kuvia ja tekstejä lähti ,meni vaan pöpö niin vahingossa
    ettenolisi arvannut sen vaarosta. Lähti kun kiitin Pentti
    Savolaista 3v ajasta hänen kuorosaan ja lähetin tuben
    Vladimir Milerin bassosta tässä jokiselle kuoromiehelle
    loistava työkalu, Savolainen oli Savonlinan Oopperan johtaja kun Miler näki, että olin häntä kehunut sopivaan instituuttiin,sain häneltä kiitos postia ja liiteitä hänen perheestään avasin ne goooglella kääsin
    maailman tähden liitteet 10 min koneessa ei toiminut
    sammutuskaan kun töpselistä.Sai n e vaan koneen toimimaan s, postiin tulee vielä parisataa pörssi ja
    levy firmojen minoksia vaikka on roskapostin poistaja.
    Oppi kuta suurempi stara sitä vaaralisemmat liittet jaa a entä jos avaisi Adelen-- yli 2miljardia kuuntelukertaa
    Vakuutivat eten ja mitään pöpöjä tässä on uusin milman paras
    Suomalainen F Secure
    Tämän monologin vuodatti o-Silta ihmissuhteeseen on tää,kone sopi kai kertoa.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti