Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei vaan taas, kaikille tasapuolisesti!
    Onpa mukavaa lukea, että sait, Osallistuja, koneesi kaikesta huolimatta taas pelittämään.
    Mutta mielenkiintoisen ajatuksen heitit tuossa viimeisessä lauseessasi. Se pisti oikein ajattelemaan.
    Yleensähän tällaiset minunlaillani vanhanaikaisesti ajattelevat ihmiset pyrkivät väheksymään tekniikkaa juuri sen epäinhimillisyyden vuoksi. Asiaa on helppo puolustaa, kun ei ajattele pintaa syvemmälle.
    Jos maailma ei muuttuisi eikä olisi muuttunut, tällainen mielipide olisi kokolailla perusteltavissa. Mutta kun asiat ovat niinkuin ne ovat, on kai järkevää yrittää tulla toimeen näissä, eikä suinkaan jossakin viime vuosisadan alkupuolen olosuhteissa.
    Tekniikka on tullut osaksi ihmisuhteiden hoitoa ja jokaisesta itsestään sitten riippuu, antaako sen olla eduksi vai haitaksi. Joku jää kymmenistä, jopa sadoistakin nettikavereista huolimatta erakoksi, toinen taas ei omista montakaan sellaista, mutta elää silti vilkasta sosiaalista elämää.
    Kuitenkin, joissakin olosuhteissa tekniikka ja sen antamat mahdollisuudet ovat ainoa keino päästä yhteyksiin tärkeiden henkilöiden, tai joskus jopa kenenkään kanssa.
    Päivä alkaa olla jo selvästi pdentynyt, sen huomaa niin aamulla kuin illallakin.
    Selkeinä aamuina taivas on jo hiukkasen sinertävä aiemman mustan sijaan mennessäni aamulypsylle. Iltaisin taas vastavassa tilanteessa on vain hämärää aiemman pussipimeän sijaan. Kevättä kohti ollaan menossa, vaikka vielä varovaiseasti aavistellen.
    Kuluneet pari viikkoa ovat olleet työntäyteisiä, kuten minulla vähän joka vuoden aika tuppaa olemaan. Onneksi on ollut melko mukavat kelit kaikkeen ulkopuuhasteluun.
    Haikuille on tehty talvialueita ja itse eläimiä siirrelty ja ryhmitelty uudelleen. Se on sitä jokapäiväistä ja joskus sivustakatsoen hiukan sekavankin näköistä työtä karjan kanssa. Ei siis pidä paikkaansa, että haikut olisivat kultakaivos, josta lohkeaa miljoonatuotot ilman mitään panostusta ja työtä.
    Ne vain ovat niin mukavia kasvateltavia ja ympärivuotiseen laidunnukseen sopivina juuri se meidän juttu.
    Kelit vaihtelevat tuossa nollan kahta puolta ja aina väliin ripauttaa jotakin tuolta ylhäältäkin, joten olaapa varovaisia kun liikuskelette ulkosalla. Ja varsinkin, jos lähdette tien päälle.
    Kuten huomaatte, taaskaan ei mitään sanottavaa. Mutta ei surra sitä, eihän.
    Pitäkää mieli kevääseen päin ja nauttikaa elostanne ja olostanne, kukin tyylillään ja tapojensa mukaan!
     
  2. Osallistuja3 Vierailija

    Hei.

    Huonosti nukutun yön jälkeen -Super Bool- on sotkenut en valita enkä ollut yksin 100 miljoonaa
    kanssani seuraamassa,harmitti vaan kun on aukkoja säännöissä ja tekniikassa menee osa yli hilseen.
    Olen seurannut esim, Saara Aaltoa kuinka järjettömiä määriä hän kerää klikkauksia X fctorissa esitettyihin
    Sandelie 6 mil ja muut lähteestä vaihdellen 1,3-2.6
    Meitä on moneen junaan ,tytär lähti Malesiaan +42
    tänään meillä-7 ja paistaa puhtaalta,parahiksi kirkasvalo lamppua, oli niin voimakasta ravistelua vuoden,että ei ole juuri painajaisia näkynyt<<onneksi.
    Tuli kutsu neurologi Kaakkolan kysely tilaisuuteen eikun menoksi T; osallistuja
     
  3. Seikku Vierailija

    Vieläkö mahtuu mukaan? Keski-ikäinen masennuksen kanssa painiva nainen. Ei mitään tekemistä....
     
  4. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas!
    Niinpä sitä taas pääsi kuukausikin vaihtumaan, kuin huomaamatta. Ja heitti heti alkajaisiksi pikku pakkaset kehiin. Aamulla oli -16 astetta, tulevana yönä pitäisi olla samanverran. Vaan olipas todella kirkas ja kaunis päivä tänään. Taisi olla ensimmäinen laatuaan tälle vuodelle.
    Jaahas, täällä on piipahtanut uusi kirjoittajakin, sepä mukavaa! Tervetuloa Seikku, kyllä tänne aina mahtuu mukaan! Ja masennuksen kanssa painiskelevalle tekeekin hyvää tuulettaa hiukan tunteitaan kirjoittamalla. Ja tännehän sitä tekstiä mahtuu vaikka enemmänkin.
    Ihan mukavaa, että tulit, avasit oven ja viivähdit hetken.
    Se miten täällä jatkat, on täysin oma valintasi, kunhan muistat tämän Tuvan säännön, että lähimmäisten (erilaisiakin) mielipiteitä kunnioitetaan. Niin on kaikilla mukavampaa ja tämä pysyy levon ja rauhoittumisen paikkana.
    Tällä hetkellä täällä on verraten hiljaista, ollut oikeastaan viime keväästä lähtien. Mutta jokainen käynti, josta jää jälkeen merkintä, tuo lisää elämää ja keskustelua.
    Jokainen ihminen on sen arvoinen, että hänet kannattaa ottaa vakavasti ja keskustella hänen kanssaan kulloinkin mielenpäällä olevista asioista.
    Toisaalta, ei täältä mitään ammattimaista apua ole saatavissa, onpahan vain ihmisiä, jotka ovat kokeneet yhtä jos toistakin ja muodostavat mielipiteitään sen pohjalta. Eiköhän se näillä eväillä ala sujumaan, kunhan pistät tekstiä tulemaan, saat varmasti palautetta.
    Joskus tuntuu elämä raskaalta, toisinaan taas menee ihan kohtalaisesti. Minun elämässäni on nyt alkanut luopumisen vaihe. Terveyden alkaessa pettää ei ole muuta tehtävissä kuin vähitellen hiljentää tahtia. Nähtäväksi jää, miten nopeasti, mutta alamäki on kuitenkin jo alkanut, eikä vielä ole tietoa, mihin ja koska se päättyy. Tämän vuoden ainakin yritän vielä sinnitellä entiseen malliin, vaikka jokainen päivä alkaa särkylääkeannoksella ja samoin se loppuukin.
    Sitäpaitsi, täytän runsaan viikon päästä kuusikymmentä vuotta, joten ei ne hommat ihan lapsuuteen loppuneet.
    Raskainta on ajatella lehmistä luopumista, olenhan pyöriskellyt niiden seassa koko ikäni.
    Mutta kuten sanottu, vielä ensi kesänä ainakin laiduntaa laitumillani kirjavaa karjaa, vielä kasvaa pelloilla kurpitsaa ja juureksia, kasvihuoneissa kurkkua ja tomaattia. Vielä ei ole aika antaa lopullisesti periksi, on vain osattava mukautua siihen, ettei ole enää nuori ja terve. Vielä on löydettävä jostakin unelma, tavoite, jota kohti pyrkiä.
    Ja eihän se elämä siihen lopu. Koko ikäni työtä tehneenä ihmisenä en varmastikaan osaa olla tekemättä jotakin.
    Mutta mitäpä näistä, aika näyttää mitä tuleman pitää.
    Nyt on vain tämä pakkasilta, suuri kuunmöllikkä taivaalla ja pientä lumikidettä ilmassa. Kaunista...rauhallista.
    Tänne ei liikenteen melukaan kuulu, mitä nyt joskus tuossa ohikulkevalla tiellä joku auto pörähtää ohi. Täällä olen ikäni asunut ja täältä minua ei pois saisi lähtemään.
    Kaikille, jotka täällä satutte poikkeamaan haluan toivottaa mitä mukavinta helmikuun jatkoa ja kevään odottelua. Kevään todellakin, viime viikolla näin ensimmäisen joutsenen.
    Eletään ihmisiksi.
     
  5. osallistuja3 Vierailija

    Moikka .
    Tervetulemas Seikku .Tämä on osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi hiekkalaatikoksi ajattelet mikä on kokemukseni niin sanoa ,olen notkunut mukana ensi sivusta lähtien maras kk -05 uskon taas pitkään kun oli suruja se on merkittävä apu kun on paikka mihin purkaantua,vähän ketunhäntä kainalossa sama asia perhe tuttavani eversti (sovinisti) sanoi "tuu nyt akkakin sanomaan mielipiteesi kun suunnitellaan uutta keittiöö ei se kyllä vaikuta mutta ittes om parempi olla"kysyin Rouvalta osallistuuko upseeri itse keittiö töihin<< teetä keittää joskus kun Rommia kaipaa.
    Seikku meille hyvä --Kaisa Korhonen sanoi kysyneensä Vivica Bandlerilta neuvoa kun elämä ei maistu ja mikään ei tunnu onnistuvan "kanataa rakastua" Terveisin o-
     
  6. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas kaikille!
    On mukavaa, kun Osallistujakin on taas useammin mukana.
    Mutta minne katosikaan tämä uusi ystävämme, Seikku?
    Sain tänään terveisiä Aikuiselta. Hänellä oli vaikeuksia kirjautumisen kanssa, joten hän pyysi minua välittämään viestinsä tänne.
    Tässä se nyt sitten on:
    Ystäväni! Te kaikki, tutummat ja tuntemattomammat.
    Osallistujan muinainen runolainaus pulpahti mieleeni ja sen mukana te ja tämä palsta. " Nielaisin kamelin ja hyttysen kuurnitsin..."
    Toivompa että oppisin elämässä jotain aina vuosi vuodelta, jotain viisautta ja tyyneyttä ja lempeyttä.
    Siunaten ja lämmöllä muistan teitä. Hyvää kevätaikaa kaikille.
    Aikuinen

    Olin todella iloisesti yllättynyt tuon viestin saatuani. Vaikka sain sen käsityksen, ettei Aikuinen ole palaamassa, jokin siinä kuitenkin lämmitti, herätti eloon jotakin...
    Päätin, että tähän kohtan lainaan taas itseäni, katkelma tuosta silloin tällöin täällä kummitelleesta Aution tuvan uneksijasta. Kohtaus, missä Fiia, tuvan rakentaja, on luovuttanut emännyyden miniälleen ja lähtee viimeisen kerran pois.
    Hän astui ulos, syyskuisen kirpeään aamuun. Hiljalleen heräilevä aamutuuli ajeli öisiä sumunrippeitä pitkin järven lähes peilityyntä pintaa. Aamuaurinko kurkisteli viluissaan ja vielä unia silmistään hieroen kuustenlatvojen lomitse.
    Vakain ja määrätietoisin askelin hän ohitti kaivon, vasta veräjällä hän pysähtyi, kääntyi ympäri ja jäi hetkiseksi katselemaan tuota vuosien ja vuosikymmenten aikana niin tutuksi ja rakkaaksi tullutta näkymää. Hänen jo rypistyneillä piirteillään saattoi havaita pienen hymynväreen.
    Mutta hän tiesi, että hänen aikansa oli ohi, hän oli tehnyt työnsä ja nyt saivat nuoremmat jatkaa. Hän ei tuntenut surua, ei katkeruutta, vain hiljaista onnea, että oli kerran kuunnellut sydämensä ääntä, vaikka muut olivat häntä siitä pilkanneet.
    Hän kääntyi, avasi veräjän ja jatkoi matkaansa rantaan, missä Eerikki häntä jo odotteli veneen luona. Vaikka ikä olikin häntä painanut kumaraan, oli askel vielä kevyt. Tänään se tuntui vielä kevyemmältä, siinä asteli voittaja.
    Hän kokosi helmansa ja astui Eerikin pitelemään veneeseen, istuutui soutajan tuhdolle ja tarttui airoihin. "Pidä hyvä huoli talosta ja Mariasta ja huolehdi, että pikku Lotta oppii lukemaan ja kirjoittamaan...Ja muutenkin ihmisen tavoille." Siinä evästys isännälle, siinä kaikki, mitä eron hetkellä oli sanottavaa.
    Sitten nytkähti vene liikkeelle Eerikin jäädessä katselemaan sen loittonemista. Kokka oli suoraan kohti kirkonkylää ja soutaminen kävi rutinoituneen varmasti.
    Eerikki havahtui vasta tuntiessaan käden olkapäällään. Maria, hänen nuori vaiomonsa oli tullut Lotta- tyttösen kanssa katsomaan mummon lähtöä. Siinä he nyt seisoivat, vieretysten kevyesti toisiinsa nojaten. Katselivat, miten tuo mahtava hallitsijatar vähitellen katosi aamun autereeseen.
    "Hän oli..." aloitti Eerikki, mutta ääni petti kesken lauseen. "Ei, vaan hän ON hyvä ihminen." kuului hänen viereltään Marian hiljainen kuiskaus.

    Tuollainen pikku katkelma. Itse asiassa se olisi ollut jonkinverran pitempikin, mutta koska teksti oli toisinan hiukan liiankin kantaaottavaa, lyhensin sen tuollaiseksi.
    Ystävät, tänään on helmikuun viimeinen, homenna alkaa viimeinen "virallinen talvikuukausi". Eikö ole hienoa, kevät tulee!
    Kevättä odotellessa, ollaan ihmisiä toisillemme!
     
  7. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas, pitkästä aikaa kaikille!



    Niin...Mielen vapaus...
    Kulunut kuukausi on ollut yksi niitä erikoisimpia elämässäni.
    En vielä syksyllä, kun vasen käteni alkoi kipuilla, aavistanut mihin kaikkeen se tulisi johtamaan. No, lyhyesti sanottuna, tarkempien tutkimusten jälkeen lääkäri totesi, että eiköhän ne työt sinun kohdaltasi ole nyt tulleet tehdyksi. Nyt sitten odotellaan MELA:n päätöstä. Joka tapauksessa vuodenvaihteeseen mennessä tyhjenee navetta. Sitten koetetaan vielä vuosi-pari pystynkö edes osa-aikaisesti hoitelemaan haikkuja ja kasvattelemaan vihanneksia.
    Tuntuu jotenkin tyhjältä.
    Ei tämä mikään yllätys ollut, mutta vie aikansa oppia elämään tässä uudessa kuviossa.
    Kuusikymmentä vuotta, niistä voi aivan perustellusti sanoa viisikymmentä viisi työvuotta. Ja viisikymmentä raskaan ja kuluttavan työn vuotta. Ei oikein osaa ottaa paineita kesken lopettamisesta.
    On vain jotenkin vapauttavaa tajuta, että vanhan loppu ei olekaan kaiken loppu. Vaikka raskas uupumus onkin leimannut elämääni jo muutaman vuoden, on tämä vanhasta luopuminen sittenkin uuden alku. Vaikka terveys onkin vähän jo sitä sun tätä, on minulla edelleen unelmia tulevasta ja uskoa käydä niitä toteuttamaan. Vanhan loppumien ei suinkaan ole kuilun viimeinen reuna, vaan vanhasta teen sillan sen kuilun yli. Kuluneet vuosikymmenet ovat opettaneet yhtä jos toistakin, mistä tulee olemaan paljon apua ja hyötyä uudessa elämässäni.
    Jos vielä saan lypsikit hoidelluksi ja maidon laadut pidetyksi kunnossa loppuun asti, voin poistua voittajana. En tietenkään taloudellisesti, mutta se on tässä tilanteessa toisarvoista.
    Tuossa profiilikuvassani syyskuista aamua katseleva Daalia on ensimmäisenä lähdössä. Siitä olisi joka tapauksessa luovuttu viime kausien huonon utareterveyden vuoksi, mutta silloin ei ajateltu, että sen lähtö olisi alkusoitto koko navetan tyhjentymiselle.
    Tämä juuri on se vaikein kohta, eläimet ovat aina olleet minulle yksilöitä, ovat oppineet tuntemaan nimensä ja minä olen oppinut niiden persoonalliset tavat. niistä luopumisen rinnalla ei merkitse mitään se, että tämä tällä tontilla puolitoista sataa vuotta kestänyt lehmien lypsätys loppuu juuri minun toimestani ja minun aikanani.
    Tuntuu vain helpottavalta, että pystyn näin kirjoittamaan. Tiedän, mitä olen tehnyt nämä vuosikymmenet ja tiedän myös, mitä tulevat (?) tulen tekemään. Ei minulla ole mitään harhaluuloja, työtä se on, mitä teen. En osaa mitään muuta, enkä muuta kaipaakaan. Oleellista on vain se, että työ kevenee ja sen määrä vähenee. En kaipaa vapaa-aikaa, mitäpä minä sellaisella osaisin tehdä.
    Sensijaan jokainen päivä, minkä voin aloittaa tietäen että joku kaipaa huolenpitoani, että olen jollekin tärkeä, ja joka ilta, jolloin voin todeta, etteivät nuo odottelijat tänäänkään joutuneet pettymään, se on se, mikä antaa sisällön ja tarkoituksen elämälle.
    Niin, tänään on jo hutikuun toinen päivä. Piti jo eilen kirjoitella, mutta en kehdannut sentään aprillipäivänä...
    Tänä aamuna, navetalle tallustellessani, kuulin peipposen liverrykseen.
    Se on kevättä se!
    Pitäkäähän kevättä, kukin tavallanne, kukin tahollanne!
     
  8. -s- Vierailija

    Sain viettää viikon Lapissa ja kokea kesän tulon. Ja kyllä se tulikin ryminällä! Joka aamu tunturimaisema oli erilainen, äänimaailma rikkaampi ja tuoksut mehevämmät. Oma mieli on kiitollisuutta täynnä. Dionysios, vaikka täällä on ollut hiljaista olet kyllä ollut ajatuksissamme (uskoisin voivani puhua "me" muodossa). Ehkä emme ole löytäneet oikeita sanoja sanottavaksi sinulle. Joskus ei vain ole sanoja. Tällä foorumilla hiljaisuus ei toimi samalla tavalla kuin luonnossa, se ei hoida koska se on mykkää hiljaisuutta. Luonto puhuu hiljaisuuden kautta, antaa rauhan sydämeen ja sieluun. Se antaa haavojen ensin arpeutua ja pikku hiljaa parantua. Jokainen haava jättää jälkensä, mutta elämänasenne ratkaisee minkälainen arpi sieluumme jää, ja miten se vaikuttaa olemiseemme tässä maailmassa. Arpea pitää hoivata ettei se ala kiristämään, silitellä ja pehmitellä, hyväksyä se, ja lopulta antaa anteeksi arven tekijälle.

    Maailma on kaunis, koska se on sellaiseksi luotu. Ei pidä sulkea itseänsä vatoinkäymisten kohdatessa, vaan täytyy pitää silmänsä sinnikkäästi auki ja katsella maailmaa koska se ON kaunis. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita, valitettavasti, ja juuri siksi on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni kauneudesta ja hyvyydestä, nostaa ne korkealle muidenkin nähtäväksi!

    "Täällä Pohjantähden alla,
    korkeimmalla kukkulalla
    katson kauas kaukaisuuteen:
    tulet uniin uudestaan.
    Täällä Pohjantähden alla
    taivas täyttyy purppuralla,
    siitä suojakseni peiton
    minä itselleni saan.

    Ja alla Pohjantähden
    minä tulen, minä lähden
    ja vain Pohjantähden nähden
    itken vuokses kyyneleen.

    Täällä Pohjantähden alla
    murheita on laulajalla,
    täällä kuu kumottava
    on myös alakuloinen.
    Täällä Pohjantähden alla
    hiipii sieluun asti halla,
    ja tunteet tappamalla
    rikki repii sydämen.

    Ja alla Pohjantähden
    minä tulen, minä lähden
    ja vain Pohjantähden nähden
    itken vuokses kyyneleen."

    -Turkka Mali-
     
  9. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0

    Kiitos, -s- !
    Maailma on kaunis, kieltämättä.
    Mutta sitä on myös parhaimmillaan ihminen. Kunhan hänellä on silmää ja sydäntä, ja varsinkin tuota viimeksimainittua kauneudelle.
    Tuohon viestiisi olet saanut sopimaan monta kaunista ajatusta, kiitos niistä.
    On lämmittävää ja rohkaisevaa, että juuri sinä, kaiken tuon kokeneena ja läpikäyneenä, mitä elämä viime vuosina on polullesi viskellyt, kirjoitat noin ehdottoman valoisaa tekstiä. Tällaisena aikana, jolloin ihmisiltä pyritään viemään kaikki toivo ja usko, tarvitaan sinunlaisiasi soihdunkantajia. Siinä on haastetta meille itse kullekin. Me olemme täällä kaikki toisiamme varten, mutta miten vaikeaa sitä onkaan ajoittain elää todeksi.
    Minä olen nuyt siirtynyt elämänvaiheesta toiseen. En tiedä mitä elämällä on minulle tarjottavaa, mutta olipa se mitä hyvänsä, en aijo työntää päätäni pensaaseen. Parhaat työvuoteni ovat menneet mutta mitä siitä, joskushan se olisi kuitenkin ollut myönnettävä. Luultavasti selkäni tullaan taas operoimaan ensi talven aikana ja sen jälkeen nähdään sitten, mikä tulee olemaan tulevaisuuteni suunta.
    Vaikka olenkin nyt työkyvyttömyyseläkkeellä, pystyn silti vielä tekemään yhtä sun toista. En voi jäädä tähän, eteenpäinon yritettävä.
    se, etten ole tänne viime aikoina kirjoitellut johtuu ihan silkasta fyysisestä väsymyksestä. Viime marraskuusta asti en ole nukkunut yhtään täyttä yötä. Olen melko huonossa kunmnossa tuon univelan vuoksi. Hiukan toista kuukautta sitten sdain kohtalaisen hyvän lääkityksen, mutta ei sekään kunnollisia yöunia tuonut.
    Oli vain ihan pakko nyt pistää muutama san kiitokseksi.
    Ulkona on kesä heleimmillään. Kukintaansa aloittelevat pihlajat levittävät tuoksuaan viilenevään iltaan, jostakin helkkyy käen kukunta. Maailma on kaunis.
    Voikaa hyvin, ystävät, kukin tahoillanne!
     
  10. -s- Vierailija

    Voisitko, Diogenes, jatkaa kirjoittamista, nyt kun raskas fyysinen työ on taakse jäänyttä elämää? Kenties oletkin jo jatkanut... Sinulla on nimittäin sanottavaa ja lisäksi kykyä sanoa se (lainaus presidentti Mauno Koivistolta). On elokuu ja elonkorjuuaika pian käsillä, löytyisikö siltä saralta tarinaa tälle palstalle?

    Lämpimin ajatuksin -s-
     
  11. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0

    Kiitgos, -S-, noista lauseistasi!
    Olen kyllä yrittänyt useanpaankin kertaan kirjoittaa, mutta aina se on loppunut muutamaan lauseeseen. Tuohon älylaatikkooni sopinee hyvin se vanha ja puhkikulunut sanonta," Täys kuin Turusen pyssy, ettei laukeemaan sovi."
    Nyt koetan kuitenkin rauhoittua...
    Viimeisestä jutustani on todellakin vierähtänyt aikaa. Ja aika on saanut kyllä tapahtumia täytteekseen.
    Edellisellä kerrallahan kerroin joutuneeni työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuon suurinpiirteein yhdeksänsadan euron turvin, mitä kuukaudessa saan, oli tarkoitus sinnitellä vielä vuoden loppuun lehmiä lypsiskellen.
    Alkukesästä asiat alkoivat kuitenkin mennä todella huonoon suuntaan. Loppuun väsynyt koneisto ei enää kertakaikkiaan jaksanut, alkoi tulla virheitä, joita en pystynyt selittämään, saati sitten korjaamaan. Oli pakko tehdä ratkaisu, juhannusviikolla keskiviikkoiltana kävi maitoauto viimeisen kerran, samaan aikaan siirrettiin toisesta päästä navettaa lehmiä teurasautoon.
    Tuli siitä juhannusaatto, kaikki tuntui olevan kohdallaan. Juhannuspäivän aamuna oli selkä kankeana ja jalat hiukan puutuneen oloiset. En tuosta vielä paljon hätkähtänyt, olihan sellaista ennenkin sattunut viime viikkoina ja kuukausina. Päivä kului kasvihuoneella tomaattia varastaessa ja tukiessa. Illalla olo tuntui jo lähes normaalilta.
    Seuraavana aamuna nousin huonosti nukutun yön jälkeen hiukan tokkuraisna, pääsin sängyn laidalle istumaan ja sukelsin siitä vähemmän tyylikkäästi rähmälleni lattialle. Oli kuin johonkin nikamien väliin olisi työnnetty ruosteinen puukko ja jalat olivat kuin tulessa.
    Saatuani hengityksen jotenkin taas kulkemaan ryömin lähimmän pöydän luo ja hinasin itseni käsin ylös. Samalla yritin sepustaa emännälle, että soita lanssi, ei musta nyt ole mihinkän.
    Siitä alkoi reissu, joka huipentui seuraavana keskiviikkona TAYS:issa suoritettuun leikkaukseen. Torstai kului kyynärsauvojen käyttöä opetellessa ja perjantaina sitten taas kotiin.
    Samana iltapäivänä pistettiin sitten nuorikarja laitumelle. Jokainen voi tietystikin olla moisen tempun järkevyydestä mitä mieltä haluaa, mutta minulle ja toipumiselleni se oli välttämättömyys. Olin kaatunut ns seisovilta jaloilta, joten minun oli pikku pakko todistaa kaikille, (lue itselleni) että vielä sitä mennään yli kivien ja kantojen, vaikka sitten kyynärsauvojen avulla. Ja mentiinhän sitä.
    Reissulla ollessani oli Fifi pyöräyttänyt pirtsakan sonnipojan, nimeksi tuli Ossian, tuttujen kesken Ossi vaan.
    Noina muutamina kesäisinä päivinä, jotka olin sitten jonkinsorttisella sairaslomalla muodostui aamurutiinini sellaisiksi, että heti aamukahvit hätäisesti hörpättyäni lähdin kävelylenkille. Ne eivät olleet mitään tyhjänpäiväistä lampsimista vaan viljelyksien ja laitumien tarkastuskierroksia. Tietä, peltoa, metsää, välillä harparttiin ojan yli, välillä aidan. Välillä oli pakko ryömiä aidan alitse. Monipuolista, kuntouttavaa ja ennenkaikkea väsyttävää.
    Meni parisen viikkoa ennenkuin pystyin olemaan koko päivän jalkeilla ja edelleenkään en uskalla ottaa yhtäkään juoksuakelta, kun en voi olla täysin varma jalkojeni toimivuudesta.
    Mitä sitten tunsin noina yksinäisinä aamupuhteina, keskellä päivään heräävää luontoa ja kaikkea sen kauneutta?
    Uskokoon ken tahtoo, mutta päällimmäisinä tunteina oli ilo ja kiitollisuus. Mitä siitä, että kelit viljelyn kannalta olivat surkeat, että muutamat hoitotoimenpiteet viljelyksillä olivat myöhästyneet, mitä siitä, ettei minulla ollut enää niitä rakkaita lypsikeitäkään. Kaiken sen peitti alleen ilo siitä, että oli taas kerran saanut mahdollisuuden, olin päässyt seuraavalle kierrokselle. Ensi vuonna minulla olisi taas mahdollisuus yrittää.
    Nuo aurinkoiset aamut, haikkupoikien mörähdykset aamutevehdyksiksi, se, miten mullilaitumelle mennessäni minut ympäröi heti nuuskivien kuonojen ja kirkkaiden silmien joukko. Miten haikkuvanhukset tiirailivat pitkän otsatukkansa takaa kuin arvioiden tuota jollakin tavoin tuttua, mutta omituisesti neljän jalan varassa etenevää tulokasta.
    Kaikki tämä ajoi pois väsymystä ja synkkyyttä, johon uuvuttava talvi ja kevät olivat minut käärineet. Taas kerran pystyin tuntemaan olevani tarpeellinen, herääväni taas eloon, löytäväni taas henkiset jalkani.
    Niin, -S-, nyt alkaa taas olla korjuun ajat. Taas korjataan sitä, mitä tämä niukka suvi on saanut kasvamaan. Taas ihmetellään, miten yleensä mikään selvisi tuosta tylystä alkukesästä. En jaksa murehtia hukkaan menneitä työpäiviä, en viikkoja.
    Nyt keräillään vähitellen kypsyvää, monenkirjavaa tomaattisatoa, poimitaan pulleita ja röpöliäisiä kurkkuja ja seuraillaan, miten paprikat ja munakoisot vähitellen kasvattavat hedelmiään.
    Nyt ihaillaan kesäkurpitsan elämänhalua ja sitkeyttä, nyt haltioidutaan kyssäkaalin kauniista pyöreydestä, lehtikaalin monivärisestä ryppyisyydestä ja siitä, miten suippokaalit ojentelevat suippojen keriensä kärkiä kohti sateista elokuun taivasta. Unohtamatta sitä moniväristä ja -muotoista runsautta, mikä kasvaasalaattipellolla.
    Tälläiset ovat siis tunnelmat täällä nykyisin. Uusi vaihe elämässä on alkanut ja tavoitteenani on yrittää elää se, hetki ja päivä kerrallaan, niin täydesti kuin vain osaan. Kaikkineen, mitä se sitten eteeni tuokaan.
    Tätä toivon ja toivotan myös kaikille teille, jotka tämän satutte lukemaan, eläkää hetkessä, sen enempää menneitä kuin tuleviakaan liiaksi murehtimatta.
    Vielä on kesää jäljellä...
     
  12. Maria Halonen Vierailija

    Kiitos kirjoituksestasi, diogenes57. Ainakin kerran viikossa katson oletko kirjoittanut kuulumisia tai joku muu.
    Nytkin luin välillä kyyneleet silmissä. Olet sinä aikamoinen sissi!
    Pyydän, ilahduta tai anna meille ajattelemisen aihetta edelleenkin. Sinulla on taito ilmaista itseäsi, olen tämän ennenkin ilmaissut.
     
  13. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas, kaikki, niin tutut kuin tuntemattomatkin!
    Viikko on taas vierähtänyt edellisistä. Kiitos kaunis, M H. Tiedän kyllä, että ihan itsenikin tähden minun olisi pitänyt kirjoitella useammin, mutta...
    Vaan mitäpä tuosta, nyt tuntuu maailma kuitenkin taas siltä, että voimia riittää kirjoitteluunkin.
    Alkavan syksyn satoa korjaillaan pikkuhiljaa. Syksyn aavistus ilmoissa ja valon vähittäinen katoaminen tekevät lähitulevaisuudesta minulle parhaan vuodenajan. "Syksyn lapsella kiire on..." runoili Leinon Eikka joskus. Kiirettä pitää minullakin, vaikka töistä on paljon jouduttu karsimaankin pois.
    Tänään muuten otin ensimmäiset juoksuaskeleeni moniin viikkoihin. Oli nimittäin käynyt niin, että lypsylehmistä jäljelle jäänyt nuorikarja oli lähtenyt viikonlopun kunniaksi viihteelle ja tölhöili pihassa, kun tulin aamusumppia keittelemään. Eilinen ukkonen katkaisi niiden sähköpaimenesta virran, enkä ollut huomannut, että se pitää käydä käynnistämässä uudelleen katkon jälkeen. No, nuuskukuonothan huomasivat heti tilaisuutensa tulleen ja käyttivät sen heti hyväkseen.
    Tuo kahdentoista mullin lauma olisi pahimmassa tapauksessa ollut kahdelle ihmiselle hankala hallittava, mutta lienevätkö saaneet riehua jo tarpeekseen, vai muutenko olivat sovinnollisella tuulella, en tiedä. Joka tapauksessa melko helposti saimme ne takaisin laitumelleen, missä suurin osa heti rauhoittui maate ja märehtimään.
    Pitäisiköhä tuo profiilikuvakin jo vaihtaa, onhan Daalia-rouvan lähdöstä jo kulunut puolisen vuotta. Katsotaanpa, löytyisikö jotakin sopivaisempaa tilalle. Joo, tuossapa on sitten tästä lähtien Fifi-rouva. se on alusta asti ollut suosikkini omien, luvalla sanoen, hiukan kiemuraisten luonteenpiirteittensä vuoksi. Ollaan aika lailla samanlaisia.
    Mutta mitäpä tässä tämän pitempiä jorinoita. Kuten todettu, syksy on alkanut jo nurkanvaltauksensa, mutta kesäkään ei ihan heti periksi anna, ainakaan, jos on uskomista tulevan viikon sääennustukseen.
    Nautitaan siis näistä loppukesän päivistä, kukin tavallaan ja tahollaan!
     
  14. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terveiset taas täältä keskeltä eimitään, kaikille, tasapuolisesti!
    Niinpä sitä taas on päässyt viikko ja hiukan jo toistakin kulahtamaan viimekerrasta.
    Kulunut aika on ollut kiireistä ja mielenkiintoista, alkusyksyn satojuhlaa parhaimmillaan. Uusia lajeja tulee nyt korjuu- ja myyntikuntoon lähes päivittäin. Vaikka kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, on kuitenkin hienoa nähdä, miten jotkin asiat kuitenkin onnistuvat.
    Tänään kävin fysiatrin luona olkapääni vuoksi. Hänellä oli vahvat epäilyt vaivani laadusta, mutta määräsi kuitenkin kuvauksiin, koska vaiva on jo niin pitkäaikainen. Joten odottelevalla kannalla ollaan senkin asian suhteen.
    Olen monesti viime vuosien aikana törmännyt sellaiseen totuuteen, että mitä vähemmän tietää, sitä varmempia ja jyrkempiä ovat mielipiteet. Taas tämä juttu pyörähti mieleen Turun viimeaikaisten tapahtumien myötä. Neljäkymmentä vuotta sitten olisi ollut helppoa antaa tuomio tuollaisessa jutussa, enää en siihen pysty.
    Totta kai tiedän, että tuo "amatöörikirurgi" teki väärin ja niin poispäin, mutta, niin, mitä sitten?
    Mitä oikein pitäisi ajatella, mitä tehdä?
    Miten suhtautua asiaan, jos se tapahtuisikin omalla kylällä ja osallisina olisivat läheiset, tutut tai sukulaiset?
    Ensi reaktio olisi tietysti suru ja viha. Viha mitä tai ketä kohtaan?
    Vaikka nylkisin tekijän tylsällä tikulla, niinkuin täkäläinen sanonta kuuluu, en saisi tehtyä tekemättömäksi. Saisin vain koston, mutta mitä iloa siitä minulle loppujen lopuksi olisi?
    Se ei herättäisi kuolleita henkiin.
    Kuitenkin tuollainen teko pitäisi saada jollakin tavoin rangaistuksi, käsitellyksi pois mieltä rasittamasta. Mutta ketä pitäisi rangaista ja miten?
    Lopullisen teon suorittaja on vain pelinappula, vastuussa vain omista ratkaisuistaan. Vaikka hänelle tekisi mitä hyvänsä, aina tulee uusia onnettomia, jotka on valittu tekemään likainen työ.
    Lisäksi minulla on sellainenkin aavistus, että nuo terroritekoja suunnittelevat nokkamiehet pyrkivätkin tuollaisen lynkkausmielialan nostattamiseen, koska se "oikeuttaisi" heidät toimimaan juuri noin. Hyökkäyshän kuuluu olevan paras puolustus.
    Lisäksi en osaa tehdä tästä mitään rotuopillistakaan juttua. Kevättalven loppupuolella kävi nimittäin täällä sellainen tapaus, että joku itsemurhaa tekemässä ollut hörhö ajoi pakettiautolla päin mopoautoa, väitti luullensa sitä rekaksi. Kaksi nuorta tältä kylältä kuoli. En osaa pitää tuollaista törmäilijää jotakin Isis-taistelijaa kummenpana.
    Oli miten oli, minun kykyni eivät riitä tuollaisten asioiden ratkaisemiseen.
    Viime viikonlopulla täällä oli mielenkiintoinen tapahtuma kun Sastamalan Wanhat talot avautuivat yleisölle. Ehdimme emännän kanssa käydä seitsemässä eri paikassa ja joainen niistä oli erilainen.
    Siinä oli isolla rahalla entisöityjä ja tavallisen tallaajan pytinkejä, mutta varsinainen helmi oli mielestäni Wanhan Harsun piharakennus. Sinne sisään astuessani minua tervehti lämmin, mieto savun tuoksu ja tunnelma, joka sai lähes jalat alta. Tiedän, että jos olisi järjestetty kävijöiden kesken kysely, missä paikat olisi pistetty "paremmusjärjestykseen", olisi tuo vaatimaton ja vähäpätöinen, ilmeisesti palvelusväen asuntona aikanaan palvellut rakennus löytynyt aivan luettelon häntäpäästä, mikäli olisi päässyt koko listalle.
    En osaa kuvailla tuon paikan herättämiä tuntemuksiani sen paremmin, mutta tiedän, että jos joskus vielä kirjoitan jonkin pitemmän jutun, tulee tuo paikka ja sen henki näkymään siinä melko vahvoina.
    Tällaiset tunnelmat tänään, tänä pilvisen ja kolean pikkulauantain iltapuhteella.
    Huomenna on taas uusi päivä, tehdään siitä itsellemme ja toisillemme paras tähänastisita, tehdäänhän!
     
  15. -s- Vierailija

    Hei ystävät! Mustikat ja vatut poimittu, puolukoita odotellaan vielä. Punaiset viinimarjat odottaa jo poimijaa, ja saavat odottaa vielä viikon verran, nimittäin elämä on taas sullottu banaanilaatikoihin. Tänään iltapäivällä koti siirretään toiseen osoitteeseen, ihanat ystävät tulevat auttamaan kantamisessa, josta olen äärimmäisen kiitollinen.
    Olen samoilla linjoilla kanssasi, D, liian hieno ei puhuttele, vaikka kuinka olisi antiikkia, arvokasta ja ainutlaatuista. Ulkoinen näennäinen koruttomuus, jossa kuitenkin on aistittavissa Elämä, on arvokkuutta jota ei rahassa voi mitata. Se puhuttelee. Toivon, että kirjoitat vielä monta riviä, sivua, lukua - ehkäpä kirjankin, kuka tietää!

    Lopuksi vielä lainaan tähän Aristoteleen kantapää -ohjelmasta kuulemani suomen kielen joustavuudesta ja monipuolisuudesta kertovan lauseen, kielileikin:

    Etsivät etsivät aitoja aitoja kepeillä kepeillä.

    Ihanaa olla suomenkielinen!

    Hymyilevä -s-
     
  16. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heippa kaikille!
    Siellä on nyt muuten tosi upea kuutamo, ihan tuli erään jo ajat sitten historiaksi muuttuneen kesän muistot mieleen.
    Tulin nimittäin juuri heinäpellolta, aloitin tänään syyssadon korjuun. Poika tuli paalaimen kanssa jatkamaan, kun minä lähdin kaatohommista.
    Kiva, kun täällä on käyty. Vai on -S-:llä taas muutto edessä. Tai paremminkin se kai jo tässä vaiheessa on takana, onnea vain uuteen kotiin! Ihminen on luotu vaeltamaan, jos ei paikassa, niin ajassa ja kehityksessä kuitenkin.
    Joku on joskus sanonut, että koti on siellä missä sinua odotetaan. Odottaja voi olla joku ihminen tai sitten eläin. Vaan voipa se olla jotakin muutakin, vaikkapa jotakin sellaista, mitä et ole edes tiennyt kaipaavasi ja etsiväsikään.
    On myös paikkoja, joissa voi asua, mutta joiden jättäminen ei herätä muita tunteita kuin ehkä jonkinlaisen helpotuksen. Ja paikkoja, joita ei missään tapauksessa haluaisi jättää. mutta muutto mikä muutto, on hyvä että on ihmisiä, jotka tulevat auttamaan tarvittaessa. Sellaistakin on ystävyys.
    Syksy tunkee sisään jo joka raosta. Öisin on lähes hallaa, päivisinkin viileätä.
    En nyt jaksa tämän pitempään. Aamulla on aikainen herätys kun pitää lähteä käärimään pojan pyörittelemät paalit.
    Piti vain pistää muutama sana, ihan vain siksi, että ei tarvitse ihan itselleen kirjoitella ja sitäpaitsi tuon komean kuutamon kunniaksi.
    Kesä on mennyt, mutta mitäs siitä! Nautitaan syksystä, on sekin hieno vuodenaika.
    Voikaahan taas!
     
  17. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas, kaikille tasapuolisesti, niin tutuille kuin tuntemattomillekin!
    Taas viikko mennyt, Työntäyteinen viikko. On jotensakin hohdokasta, että vielä voin noin kirjoittaa. Tosin työni on jo melko vähäistä, mutta kuitenkin se riittää antamaan sisällön jokaiseen päivään. Tänään saatiin viimeiset heinät paketoiduksi. Poika hoitaa koneiden talvihuollon, joten minulla ei ole siitä huolta.
    Haikkuja huolletaan laitumelle, nuortakarjaa navettaan ja kasvihuoneilla on jo aloitettu valmistelut tulevaa talvea varten. Suurimman osan päivästä kuitenkin ottaa oman myymälän lataaminen, varsinkin viikon loppupuoli on kovin vilkasta. Se on työtä, jossa tuntee koko ajan kiitollisuutta, ja vähän ihmetystäkin. Että tällaisen kesän jälkeen on sentään näinkin paljon kaikenlaista ja vielä myytäväksi asti.
    Joskus joutohetkinä poiketaan emännän kanssa sienimetsälle ja eletään muutenkin kuin unessa, vailla mitään turhia huolia ja kiireitä.
    Kyllä sitä vieläkin kiirettä toisinaan riittää ja huolista nyt tuskin koskaan päästään eroon, mutta enää emme rakenna itsellemme enempää kuormaa, mitä jaksamme jotenkuten kantaa.
    Tämä uusi elämä on antanut minulle myös jotakin uutta, hitaat aamut.
    Ennen olin ns. on/of - ihminen. Kun kello aamulla soi, oli herääminen ja liikkeelelähtö kuin koneella, joka käynnistetään napista painaen. Nyt on toisin, yleensä huonosti nukutun yön jälkeen olen tokkurainen ja puoliuninen.
    Siinä aamukahvimukin äärellä torkkuessani yritän vääntää unenpuutteen hidastamia aivojani jonkinlaiseen työvireeseen. Annan ajatuksen mennä menojaan, olen jo oppinut, että niin on parasta.
    Olen kai joskus kertonut, millaista maisemaa noina hetkinä tuijottelen, mutta eräästä jutusta en kai ole vielä kertonut.
    Siinä pöydän takana, ikkunalaudalla jököttää kolme keramiikkaenkeliä, muistona emännän keramiikan keräilystä.
    Oikeanpuoleinen niistä on lakkauksen lisäksi saanut maalia pintaansa. siinä se nuokkuu, silmät ummessa ja punaisilla huulillaan hymyntapainen. Se on aikoinaan muokattu tuikkualustaksi, jota se kannattelee käsissään, tuossa hartioiden korkeudella. Pää on kallistunut hiukan oikealle, niin että mahdollinen kynttilä valaisisi en kasvot. Olen monesti miettinyt, miksi. Miksi pitää valaista kasvot, jotka eivät kerro muusta kuin, että niiden omistaja vetelee autuaan unia. Joskus, taisi olla pari vuotta sitten, olin sikäli ärsyyntynyt tuohon uneksijaan, että nakkasin sen tuikkukippoon koristekurpitsan. Siinä se on vieläkin ja toinen sen kuin vain nukkuu.
    En edelleenkään tajua, mikä on tuon teoksen sanoma, ja onko sillä yleensä mitään sanottavaa.
    Keskimmäinen on tuota ensimmäistä hiukan matalampi, kuin naivistin käsitys lempisarjaansa telkusta tuijottelevasta lapsesta. Sen kasvoista sentään kuvastuu avoin ja iloisen utelias odotus. Vaikka se on saanut vain himmeän maalin pintaansa, sen katsominen saa minut kuitenkin aina jollakin tavoin hyvälle tuulelle.
    Vasemman puoleinen on niistä kolmesta korkein, vaaleanharmaasta savesta muovattu ja saanut pelkän lakan pintansa. Se on jotakuinkin ihmisen mittasuhteisin tehty, hoikka naisfiguuri. Pää on kallistunut hiukan taakse- ja sivullepäin kuin se tähyäisi jonnekin taivalle. Hiukan sotkuisen oloinen, pitkä tukka valuu olkapäiden yli lähes kyynärpäihin asti. Väljän kaavun hioista tökkäytyvät lähes luonnottoman ohuet käsivarret, joiden asento kuvastaa mielestäni jotensakin typertynyttä toimettomuutta. Vallan toimettomina ne eivät kuitenkaan riipu, vaan kannattelevat tuikkukippoa siinä jossakin polvien korkeudella. Kaiken tämä kruunaa kuitenkin sen kasvot. Taiteilija on tehnyt silmät, pystyt viirut, kuin kuvamaam ja korostamaan tuota taivaalle tuijottelua. Nenä on vain pieni kohouma sileissä kasvoissa. Suuta ei ole, nenän alapuolella on vain kuin täydellistä mykistymistä kuvaava sileä pinta.
    Kaiken kaikkiaan tuosta saa jonkinlaisen mielikuvan lähes kenestä hyvänsä meistä, joka on äärimmäisen hämmästynyt ja jollakin tapaa epätietoinen. Tämän vaikutelman rikkovat vain sen selän takana pään yläpuolelle kohoavat siivet.
    Lähes joka aamu katseeni pysähtyy tuohon vasemmanpuoleiseen ja aina se vain jaksaa heittää minulle sen saman kysymyksen: Mitä se minulle haluaa sanoa.
    En todellakaan osaa vastata tuohon, tuskimpa osisivat muutkaan. Mutta olen jollakin tapaa päätynyt sellaiseen ajatukseen, että sen sanomana voisi olla vaikka jotakin sen suuntaista, että kenen hyvänsä selän takana voimme nähdä enkelin siivet, jos vain osaamme oikein ajatellen katsoa. Niin tavalliselta tallaajalta tuo loppujen lopuksi mielestäni näyttää ja vielä hiukan hajamieliseltäkin, ettei sen näkeminen herätä mitään yleviä ajatuksia niinkään sitä itseään kohtaan, vaan heijastaa ajatuksen omaan itseen ja siihen, miten lähimmäisiinsä suhtautuu.
    En väitä olevani ehdottomasti oikeassa, mutta sen parempaakaan selitystä en ole osannut keksiä.
    Mutta tuosta -S-:n sanaleikistä tuli muuten mieleen eräs jo kouluaikojen hämärissä kuulemani vastaavanlainen: Elävästi elävät elävät elävät elävät elävästi elävissä elävissä elävissä. Tosi on, on hienoa olla suomenkielinen.
    Ilta alkaa jo kuitenkin olla sen verran pitkälle kulunut, että ajatus ja sormet alkavat olla yhtä puuroisia. On siis aika lopetella tältä erää ja toivottaa kaikille mitä mukavinta syyskuun loppupuolta.
    Elelläänhän taas ihmisiksi!
     
  18. -s- Vierailija

    Nyt täytyy tunnustaa, että putosin kärryiltä tuon sanaleikin luettuani. Tekstinä siitä puuttuu kokonaan intonaatio ja puheen rytmi, en saa siitä kiinni! Hiukan helpompi on seuraava:

    Keksijä Keksi keksi keksin. Keksittyään keksin keksijä Keksi keksi keksin keksityksi.

    Tämän kuulin tyttäreltäni muutama vuosi sitten, kuinka vanha loru lieneekään...

    Enkelien tehtävä on ylistää Luojaansa lakkaamattomin äänin, näin kirkko opettaa. Siihen kun lisätään ort kirkossa noudatettu tapa sytyttää ikonien eteen tuohuksia, joiden liekki kuvaa rukouksemme palavuutta ja pyrkimystä ylöspäin, tulee noihin tuikkuenkeleihin joku logiikka, eikö? Se millaisena taiteilija näkee enkelit, ja millaisena katsoja näkee samaiset enkelit, onkin sitten toinen juttu. Sama esine voi näyttää eri päivinä erilaiselta, ilme enkelin kasvoilla voi muuttua oman sisäisen rauhan/rauhattomuuden vaikutuksesta. Ilme voi olla joskus lempeä, se voi olla ihmettelevä, kenties rauhoittava tai jopa ankarakin. Ja toisinaan se saa meidät turhautumaan ja ärsyyntymäänkin. Mielenkiintoista, että kerroit juuri nyt noista enkeleistä D, koska olen viime aikoina itse pohtinut ikoneissa kuvattuja kasvoja. Ne näyttävät muuttuvan eri tilanteissa hiukan eri näköisiksi.

    -s-
     
  19. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipä!
    Takana muutama säiltään todella mahtava päivä, syksyä parhaimmillaan.
    En yhtään ihmettele, -S-, että tipuit kärryiltä, koska tuossa taitaa jo murrealueenkin vaihtuminen tehdä oman kiemuransa juttuun.
    Länsimurteissa käytetään useinkin eläimen synonyyminä elävää. Siitä tiedosta on hyvä alkaa.
    Jotta tästä saataisiin ihan täydellinen lause, on se ymmärrettävä sanaluokittain tähän tapaan: adj. verbi, adj. subst. verbi, adj. adj. adj. subst.
    Rytmikin siihen saadaan, kun pidetään jonkinlainen välihenkäisy tuossa keskivaiheilla, substantiivin ja verbin välissä.
    Tämän lauseen murjaisi aikoinaan biologian opettajamme, kun oli puhe loisista.
    Mutta tuo keksin keksiminen on varmaankin erilaisina versioina kierrellyt pitkin ja poikin, sillä isälläni oli joskus tapana mitätöidä jopnkun aluton ja loputon sepustus lauseella: Hangon keksijä meni ostamaan joelta keksiä ja söi mennessään Hangon keksiä. Tässä oli lähinnä vitsinä se, ettei täälläpäin juurikaan ole tapana lausua tekijänimessä j-kirjainta. Eli tuo lause oli sitten yhtä keksiä vain.
    Mutta se noista kielellisistä kiemuroista.
    Tänä aamuna, nousevan auringon viipaloidessa yöllisiä sumuvehoja ja huurrekiteiden muuttuessa pikkuhiljaa vesihelmiksi, olin keräilemässä kaalimaan antimia myymälän päivän tarpeiksi. Viereisellä lohkolla, aidan takana nuokkuivat haikkupojat mietteliään näköisinä märehtien. Merkkari mörisi hiljalleen omiaan ja sen takana kuikuili Kunkku, meidän uusi siitossonnimme. Morkkis ja Mikki olivat tulleet metsän varjosta aurinkoon kylkiään lämmittelemään. Tuo aamuinen näkymä oli jotakin niin rauhoittavaa ja kodikasta, että sitä piti jäädä hetkeksi oikein katselemaan ja kuuntelemaan.
    Pojat ovat tottuneet saamaan aina jotakin kaalimaan herkkuja kun sielläpäin kuljeskelen, joten ne ovat mönkijän äänen kuullessaan heti aidan takana kerjäämässä. Näin aamusella, kun ne ovat juuri syöneet, ne vain töllistelevät siinä märehtiessään ja ovat kaikin puolin tyyttyväisiä itseensä ja koko maailmaansa.
    Leikkelin siinä kuormaani joitain meheviä suippokaaleja, kerä- ja kurttukaaleja. Lehtikaalia oli tuonut eilen niin paljon, ettei sitä tällä kertaa tarvittu.
    Ei haitannut vähääkkään, vaikka kasteinen kasvusto kasteli minut lähes vyötäröä myöten, aamun kauneus ja rauha olivat jotakin paljon suurempaa.
    Vaikka täälläpäin ei tänä vuonna kunnon ruskaa ole eikä tule, olivat aamuauringossa kylpevät lehtimetsät lähes henkeäsalpaava näky. Taas kerran tuli mieleen kysymys, miksi tämä kaikki kauneus, tämä rauha ja raikas ilma. Ihmisille, jotka joko nukkuvat tähän aikaan, tai ovat muuten oman olonsa ja toimeentulonsa vuoksi niin stressaantuneita, etteivät pysty tätä kaikkea vastaanottamaan. Ja aina minusta vain tuntuu, että on asioita, jotka ovat ja tapahtuvat ihmisestä vähääkään välittämättä. Kuvittelemme olevamme luomakunnan kunkkuja, mutta todellisuudessa olemme luonnon kannalta katsottuna viheliäisiä häiriköitä. Olemme menettäneet kosketuspinnan luontoon, mutta, meidän kannalta ikävä kyllä, luonto pitää meistä kiinni.
    Pentti Linkola kärjisti, että kaupunkilaiset ovat todellisuudessa paljon lähempänä luontoa kuin maalaiset. Perusteluna oli, että maalaiset ovat aina vain joko traktorin tai puimurin hytissä, mitä he mistään muusta tietävät, saati välittävät.
    En nyt ihan kuittaisi tuotakaan väitettä oikeaksi. Tosin asutuskeskusten imuliike on pakottanut maalle jääneet sikäli tiiviiseen työtahtiin, että ylimääräiseen luonnon tutkintaan jää harvoin aikaa ja tilaisuuksia. Mutta itse viljelytyö vaatii tarkkaa luonnon seurantaa ja lukemista.
    On kaksi eri asiaa tulla lomailemaan tänne tai asua täällä ja ottaa toimeentulonsa täältä.

    Näihin tunnelmiin onkin hyvä päättää tämänkertainen höpistely.
    Ollaanhan taas ihmisiksi.
     
    Last edited: 05.10.2018
  20. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas!
    Ulkona roippaa vettä kuten kunnon lokakuussa kuuluukin, joten kaikki lienee siltä osin kohdillaan.
    Kohdillaan on myös tunnelmani tänä pikkulauantain iltapuhteena. Päivä kului vihannesten korjuuhommissa, mites muuten. Nyt on olo mukavan laiska ja leppoisa, eikä mitään paikkaa särje eikä kolota, joten mikäs tässä.
    Korjuutyöt ovat sujuneet suurin piirtein oletetulla tavalla, oikeastaan isommin on maassa enää porkkanaa ja palsternakkaa. Niitä nostellaan minkä ehditään ja jaksetaan. Kummasti tuo kunto vain on päässyt rapistumaan. Vuosi sitten painettiin vielä näihin aikoihin lähes 18/7 viikkoja, nyt päivittäinen työaika jää tuonne kuuden tunnin vaiheille.
    Eilen kävin olkapäämagneetissa. Mielenkiintoista kuulla aikanaan, mikä ihme siellä oikein jurnuttaa. Ja vielä mielenkiintoisempaa kuulla, mitä asian hyväksi voidaan tehdä ja tehdään. Tosin ortopedi oli kovin pessimistinen sen tekemisen suhteen. Aika näyttää.
    Tänä syksynä saatiin ensimmäinen sato myös omista omenapuista. Istuttelimme niitä muutama vuosi sitten, ikäänkuin varalle, jos täytyisi muuttaa toisenlaiseen viljelykuvioon. Myyrät ja jänikset ovat kuitenkin pitäneet niitä erityisen maukkaina, sillä suojauksesta huolimatta niitä on jyrsitty vuosittain. Siksi niistä ei ole kunnon satoakaan vielä ennen tullut. Samat tuholaiset ovat kiusanneet marjatarhaakin, vain herukat ja vadelmat ovat saaneet ola rauhassa. Kuitenkin sekä sinimarjakuusama, että varsinkin pensasmustikka antoivat tänä vuonna hyvänkin sadon. Marjatuomipihlaja ja marja-aronia sensijaan eivät onnistuneet tänä vuonna kukinnassaan, joten satokin jäi olemattomaksi.
    Huomenna lähtee tämän syksyn viimeinen kuorma vihanneksia Tampereelle. Siinä menevät puna- lehti- ja kyssäkaalit. Tai eivät tietysti ihan loput, sillä oman myymälän tarpeiksi täytyi hiukan jättää vielä peltoon. Joka tapauksessa, lähes tyhjää alkaa olla jo kaalimaankin vaiheilla.
    Tässä pari viikkoa takaperin tuli myös kolmekymmentäviisi vuotta täyteen sitä yhteistä takkuamista, jota myös avioliitoksi kutsutaan. Ihme juttu, miten aika rientää. Juurihan sitä vasta oltiin nuoria ja nättejä, nyt kai sitten vain nättejä (???!).
    Kaikenlaista iloa jos suruakin siihen aikaan kuitenkin on osunut tuppautumaan, täyttä elämää kaikki. Kaikesta eteentulleesta on kuitenkin selvitty, vaikka joskus on kyllä kovillekin ottanut.
    Lehtipuut alkavat jo täälläpäin olla paljaina. Tätä parin päivän sadejaksoa edelsi melkoinen myrskypäivä, jolloin lehdet suurimmaksi osaksi lähtivät tuulen kyytiin.
    Tällaiset olivat tämän lokakuun ensimmäisen keskiviikon tunnelmat ja kuulumiset.
    Alkaa olla jo se aika vuodesta, että kynttilän herkästi lepattava liekki sopii hyvin herkistämään tunnelmaa.
    Syksyisten kynttiläiltojen herkkyyttä ja lämpöä vain teille kaikille!
     
  21. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas, kaikille tasapuolisesti!
    Pari viikkoa taas mennyt, mikäs siinä. Vettä on tullut sinä aikana sadan millin paremmalle puolelle, joten pellolla ei ole paljoa sinä aikana tapahtunut. On ollut hiljaisen puuhastelun ja pitkien puhteiden aikaa. Ennusteet lupailevat kuitenkin kuivempaa ja kylmenpää keliä lähiviikoksi.
    Tänään kävin sen verran pellolla, että nostin loput sellerit ja purjon. Kovin siellä oli vetiset tunnelmat. Eipä taida olla paljon järkeä kyntöhommissa tänä syksynä. Ehkä keväällä on kuivemmat kelit.
    On taas se aika vuodesta, että mieleen tulee Lauri Pohjanpään Syksy-runo. Olen kai sitä tännekin joskus laittanut, olen kai myös joskus ennenkin kertonut, miten se on minulle uskoa, toivoa ja rauhaa symboloiva runo. Ja kai sekin on tullut mainituksi, että olen jokusenkin kerran joutunut perustelemaan, miksi. Mutta nyt, pitemmittä selittelyittä, tässä se on, taas kerran.

    Kaksi vanhaa, vanhaa varista
    nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
    Ruskea on rinta kaisliston,
    taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
    "Kurkikin jo lähti", veljelleen
    toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
    Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
    "niin maar; lähti", sanoo takaisin.
    Sitten vanhukset taas vaikenee.
    Järven pintaan sade soittelee.
    Sukii siivenselkää toisen pää.
    Toinen joskus silmää siristää.
    Höyhenihin niskat kyyristyy
    Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
    yli pellon mustan kynnöksen.
    Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
    Kaksi märkää, vanhaa varista
    nuokkuu aatoksissaan aidalla.
    "Täytyy tästä...", toinen havahtuu,
    lentoon verkkaisesti valmistuu.
    "Käyhän taaskin tarinoimassa.
    Oli oikein hauska tavata."

    Niin, kaksi vanhaa, märkää varista... Siltä tuntui viime viikolla palaillessamme eräänkin kerran emännän kanssa haikkujen ruokintareissulta. Sitä vettä kun lykkäsi koko senkin ajan lähes vaakasuoraan.
    Älytön sienivuosi muuten. En muista tällaista sienien paljoutta ennen. Viime perjantaina käväisimme pikipäin sateen rakosessa suppilometsällä ja sinä lyhykäisenä poutahetkenä, olisiko ollut jotakin puolen tunnin vaiheilla, kahmin tuollaiset kolmisenkymmentä litraa suppilovahveroita. Ja emäntä lähes toiset samanverran. Nyt sitten on kuivuri puhissut sienentuoksuisia höyryjä yötä paivää.
    Kuivuri on ollut kovassa käytössä muutenkin nyt syksyn mittaan. Olen kuivaillut vähän kaikenlaista talven varalle, sekä lapsille että itselle.
    Ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa, ja hyvä näin. Päivät kuluvat nyt jo vähitellen tutuksi käyneellä rutiinilla. Aamukahvimukin vaiheilla torkutaan hiljaisen mietteliäinä ja annetaan kofeiinin hiljaksiin hieroskella unenpuutteen jäykistämiä aivosoluja tietoisiksi tämän maailman iloista jos suruistakin. Töitä tehdään minkä jaksetaan ja muusta viis. Ei ole enää pakko... ei mitään. Nyt voi jo kuunnella itseään, oman kehonsa vaatimuksia levosta ja työstä. Silti tuli tässä menneinä viikkoina jokusen kerran vedetyksi hiukan liian kireälle. Kyllä sen aina seuraavana aamuna huomasi.
    Minulla on sikäli hyvä kipulääkitys, etten aina huomaa varoa. Aamusella, kun lääkityksen vaikutus on pienimmillään sitten kyllä jo huomaa, mutta se on silloin jo myöhäistä.
    Tällaista se, kahden vanhan variksen syksy.
     
  22. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0

    Niin, tervepä taas kaikille!
    Tuo lähes jo puolen vuosisadan takainen laulu tuli väkisinkin mieleeni.
    Sen sanat ja snoma olivat totta sillonkin ja niin ne ovat edelleenkin.
    Syystyöt alkavat olla ohi, vain joidenkin pikku kappaleiden kyntöä ehkä vielä ja valkosipulin istutus. Tänään kävimme emännän kanssa hakemassa istukkaat. Viikonvaihteen tienoille on luvassa sen verran lämmintä, että saamme ne maahan.
    Viikon verran meni aikaa hukkaan, kun tuli selkä niin vietävän kipeäksi noissa lopuissa nostohommissa.
    Tila, josta sipulit haimme on Nakkilassa, joten siinä matkalla saimme jonkinlaisen kuvan siitä, millaista jälkeä syksyn sateet ova tehneet noin yleisemmin. Ja olihan sitä nähtävää, toisin kohdin melko masentavaa sellaista. Osa rypsipelloista odotteli vielä puimista, osa oli jo kyllä puitu, mutta jälki oli melko pahan näköistä. Viljat olivat sentään tulleet puiduiksi, tai sitten ne oli kynnetty puimatta, en osaa sanoa.
    Tiedättekö muuten, mitä yhteistä on katilla ja nakilla? Joo, niin se on, että katti voi olla Nakkilassa ja nakki voi olla kattilassa.
    Viime viikon loppupuolella tuli sitten se varsinainen ensilumikin. Se yllätti kenties taas tapansa mukaan autoilijat, mutta minua ei, olihan se ollut sääennusteissa näkyvillä jo lähes viikon.
    Elämä sujuu nyt hiljaisena, selkä alkaa jo taas kestää hiukan jotakin muutakin kuin kävelyä. Nyt on hyvää aikaa huoltaa moottori- ja raivaussaha kuntoon. Metsään tästä on taas päästävä. Sinne on myös mentävä ihan tarpeen vuoksikin, sillä aitatolppia tarvitaan taas vino pino. Lisäksi on kyllä muutakin askarta metsässä, raivausta ja harvennustakin.
    Ei siis pääse vapaa-aika muodostumaan ongelmaksi.
    Lisäksi on vielä navetassa nuo lypsikeistä jääneet mullikat, kolmetoista karvaista plussapalloa. Niistä lähtee marraskuun viimeisellä viikolla kahdeksan suurinta, joskus tammi-helmikuulla kolme ja kaksi pienintä jää laumanjatkoksi Oonaneidille. Eli ne saavat laiduntaa vielä ensikesänkin.
    Ei tämä elämä sentään ihan pelkkää jurnutusta ja kuolemanodottelua ole. Meillä on myös taas uusia suunnitelmia ensi vuodeksi, aloitamme pitkäaikaisen projektin perennapuolella ja yritämme myös panostaa varhaistuotantoon, ihan vain kokeeksi näin ensi alkuun. Myös tuohon hedelmä- ja marjatarhaan kiinnitetään enemmän huomiota. Että ei tässä ihan heti pääse karvat kämmeniin kasvamaan eikä hämähäkinverkot nenänpäähän. Marjapensaiden tukeminen ja hedelmäpuiden talvisuojaus ovatkin tämän ja tulevan viikon hommia.
    Tulevaksi yöksi on luvassa pikku pakkasta. Siellä on myös jonkinlainen kuutamo, ei vielä ihan täysi, mutta kuitenkin riittävä saadakseen heijastelluksi noista vähäisistä lumenrippeistä tuon minulle niin tutun ja mieleisen marraskuun yövalon. Siihen valoon liittyy niin paljon muistoja, jotka ovat herkkiä, niin herkkiä, etten ole niitä koskaan uskaltanut yrittääkään kirjoittaa auki. Juuri nyt olen sikäli väsynyt ettei moinen tulisi mieleenikään.
    Tuosta väsymyksestä kai johtuu sekin, että teen koko ajan ihan älyttömästi kirjoitusvirheitä. Sormet ovat kankeat ja kömpelöt kuin nakkipaketti.
    Mutta koettakaa saada selvää.
    Ja mukavaa myöhäissyksyä kaikille!
     
  23. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipä hei taas kaikille ja hyvää huomista isänpäivää lisäksi kaikille itsensä vähääkään isäksi tunteville!



    Tuo Hectorin vuosikymmenien takainen kappale on jollakin tapaa iskeytynyt minulle korvamadoksi. Ihan pakko laittaa se tänne.
    Ehkä se johtuu osaksi siitäkin, että olen itsekin elänyt tuon laulussa kuvatun muutoksen. Joutunut itsekin pohdiskelemaan, mitä seuraa kun lapsilta viedään lapsuus ja tilalle työnnetään tekniikkaa. Ja mitä seuraa kun kaikki esitetään ainakin satakertaisella nopeudella, mitä ennen. Kun ihmiset opetetaan jo pienestä pitäen rauhattomuuteen ja kiireeseen.
    Joku nyt tietysti ajattelee, että huoli sinä siitä, vanha kääpä, et sinä kuitenkaan niin kauan elä, että sen ehtisit nähdä.
    Voi se tietysti noinkin olla, mutta joku ja jotkut sen kuitenkin joutuvat kokemaan. Ja lähinnä juuri nykyiset nuoret ja heidän lapsensa.
    Olen monesti miettinyt sitäkin, miksi minä (tai yhtä hyvin kuka tahansa muu) kirjoitan tänne, vuodesta toiseen. Miksi tämä Tupa on päässyt sellaiseen asemaan, että se kuuluu elämääni. Tiedän tällä palstalla olevan jonkinverran lukijoita, mutta en voi silti ajatella, että tulisin näin tunnetuksi ja/tai suosituksi. Olen nimetön ja kasvoton. Annan itselleni nimen ja kasvot juttujeni kautta. Siitä, ovatko ne todelliset, voidaan sitten olla montaakin mieltä.
    Se ei siis johdu halusta olla tunnettu.
    Joskus silloin kauan sitten löysin tänne ihan sattumalta, en muista, mitä hain, mutta näin täällä mielenkiintoiselta vaikuttavan otsikon, Jutteletko.
    Täällä oli jo silloin melko mittava sivumäärä tekstiä, kaikki kypsien, elämää kokeneiden ihmisten kirjoittamaa. Saatuani koko siihenastisen sivumäärän luetuksi päätin mennä mukaan. Kynnys oli todella melko korkea, sillä tulin niin erilaisista ympyröistä ja lähtökohdista mitä muut täällä kirjoittelevat olivat.
    Minut otettiin kuitenkin innostuksella vastaan, joten päätin seurailla mukana jonkin aikaa. Sain sitten seurailla mitä monnaisimpia elämänkohtaloita ja kokea sen valtavan voiman, mikä (nimettömälläkin) ystävyydellä ja rakkaudella on. Mutta myös sen, miten voi olla hyvinkin paljon eri mieltä silti toista loukkaamatta. Oli muutama sääntö, oikeastaan vain yksi, toisen ihmisen kunnioittaminen ihmisenä.
    Tämä kaikki oli ja on edelleen jotakin suurta, sellaista, mitä harvoin tapaa oikeassa elämässä. Täällä sai ja saa levätä ja hengähtää kaiken ulkoisen kiireen ja paineen keskellä. Tämä on ollut myös lohdutuksen ja rohkaisun paikka.
    Vaikka saisinkin lukea täältä vain omia tekstejäni, tiedän, että joku muukin on ne lukenut. Jo tämä on minusta hienoa, nykyäänhän on tapana enemikin vain kysyä toisen kuulumisia päästäkseen kertomaan omistaan.
    Tulee mieleen Juicen riimi:
    "Viisaat ne sanoo, puheilla vaan
    ongelmat pystyy ratkaisemaan.
    Vaan kun ei kuuntele kumpainenkaan..."
    Sellaista ei ole täällä esiintynyt. Kaikkia on kuunnltu ja jos on osattu auttaa, on sitäkin yritetty. Ja jos ei ole auttamaan kyetty, on kuitenkin yritetty etsiä jotakin lohduttavaa ja rohkaisevaa sanottavaa.
    Kieltämättä täällä on viime aikoina ollut melko hiljaista, mutta onhan niitä luppoaikoja ennenkin ollut.
    Tämä marraskuinen lauantai-ilta alkaa jo olla paremminkin yötä. Ulkona sataa vettä, tuulee ja on pimeää. Vielä mennään runsas kuukausi pimeää kohti. Mutta kyllä se valokin sieltä taas tulee, tulee varmsti.
    Sitä odotellessa, pidetäänhän huoli toisistamme ja itsestämme, ollaan ihmisiksi!
     
  24. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Räntäisenkoleat marrasterveiset taas täältä jostakin.
    Täällä ei näköjään ole kukaan viikkon käynyt, ilmasto hiukan viileähkön puolella. Mutta mitäs tuosta, pistetään pökköö pesään ja eiköhän se siitä ala ilmastonmuutoskin vaikuttaa.
    Tässä tulien loisteella istuskellen ja Tuvan vieraskirjaa selaillen siirryn ajassa taaksepäin. Näen, miten myötä- ja vastoinkäymisten ristiaallokko heittelee Tuvan asukkeja. Vuodet karttuvat, ikä ja sairaudet alkavat muuttaa yhden jos toisenkin tilanteita. On selvästi aistittavissa väsymistä.
    Tunnen jonkinlaista kiitollisuutta siitä, että olen saanut seurailla näin hienon porukan matkaa näinkin kauan.
    Näin muistoissani saan elää uudelleen tuon myrskyisen ajan, ajan, jolloin jobinposteja tuli lähes viikoittain ja rankemmanpuoleisia asellaisia.
    Jälleen saan kokea tuon yhteenkuuluvuuden ja toisien tukemisen uskomattoman vahvan tunteen. Mutta hitaasti jauhavat jumalten myllyt eivät säästä pientä ihmistä, aika kuluu, meidän aikamme.
    Itse olen nyt suurinpiirtein sen ikäinen, mitä Aikuinen oli tämän ketjun aloittaessaan. Kuluneet vuodet ovat tylsyttäneet minunkin kynääni.
    Nuorempiakin kirjoittajia tulee mukaan, mutta valitettavan usein heidän tiensä vain tekee mutkan tätä kautta, loitoten sitten taas. Joka tapauksessa, mukavaa, että edes piipahtivat sen verran, että jättivät oman merkintänsä tähän suureen kirjaan.
    Tuli takassa palaa hiljaa ja pehmeästi suhisten. Katselen puiden ymärillä leikkiviä liekkejä ja mietin maaiman menoa.
    Loppujen lopuksi huomaan olevani melko tyytyväinen ja jonkinverran kiitollinenkin.
    Tiistaina kävin ortopedin luona olkapääni vuoksi. Hän totesi, ettei mitään varsinaista vauriota ole, on vain iän mukanaan tuomaa kulumaa ja kireyttä.
    Eli siis kuntoutukseen ja töihin. Se toinen vaihtoehto olisi ollut leikkaukseen ja vuodeksi irti töistä. Tosin tämä kuntoutusohjelma, jonka sain on hidas ja kivulias, mutta töitä ei rajoitettu millään tavalla. Hienoa, ei siis mitään pitkiä jas henkisesti raskaita sairaslomia ja toipilasaikoja.
    Mitenkähän -S-:n taannoinen muutto sujui? Ei ole kuulunut mitään.
    Vieläköhän Osallistuja ja Jasmin muistavat tätä vanhaa "kotiaan"?
    Entä itse Aikuinen, onkohan hän sitten viime viestinsä käväissyt täällä?
    Ja kaikki muut, aikojen kuluessahan täällä on käynyt paljon muitakin, ketkä kauemmin, ketkä vähemmän aikaa viipyen.
    Olen miettinyt jo hiukan tuota tulevaa joulukuutakin. Silloin voisi taas vanhan hyvän tavan mukaan viritellä jonkinsorttisen joulukalenterinkin. Aihe on jo mietitty, mutta tällä hetkellä on kai paras todeta, että se on kuin savolaene rojekti, toeuttamista vaille valmis.
    Tulen vähitellen hiipuessa hiipii hämärä nurkista esiin ja sitä seuraa pimeä. Se pimeys ei suinkaan ole peloittavaa, ei uhkaavaa vaan lempeä unohduksen suoja. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika, joten hiipuvan hiilloksen viime kajossa sytytän pöydälle kynttilän. Se jääköön siihen palamaan, pitämään unohduksen pimeän siellä, mihin se toistaiseksi kuuluukin, nurkissa. Sen pieni tuikku myös loistakoon oppaana kaikille tätä Tupaa lähestyville. Kertokoon se heille, että ovi on auki, olkaa hyvät ja käykää sisään!
     
  25. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    152
    Saadut tykkäykset:
    0
    Maanantai.
    Tervehdys teille kaikille, jotka tänne satutte poikkeamaan!
    Jälleen kerran saan todeta yksinäisyyden. Mutta mitäs siitä, en minä ykinäisyyttä ole pelkäämään oppinut.
    Yksinäisyys, hiljaisuus... Ne kuuluvat mielestäni yhteen. Yksinäisyytensä hiljaisina hetkinä on mainio tilaisuus lähteä löytöretkelle. Niin, omaan itseensä ja menneeseen elämäänsä. Olisipa hienoa jos meillä kaikilla olisi silloin tällöin tilaisuus tehdä niin. Laskeutua alas muistojensa hämärään, kuunnella menneitten opetuksia ja huomata loppujen lopuksi että jokainen päivä on uusi eilinen.
    Se, mikä siellä vuosien ja kenties vuosikymmenten takaisessa meitä odottaa, on aina löytämisen arvoista. Nyt, kun aika on saanut välimatkaa tapahtumiin, niitä tarkastelee kenties aivan uudesta näkökulmasta. Se, mikä joskus oli lähes maailmanloppu, näyttääkin nyt vain huvittavalta kommellukselta tai jopa peräti onnelliselta käännekohdalta. Ja hyvät, kauniit muistot valaisevat ja lämmittävät vielä kenties niin harmaata ja koleaa nykyarkea.
    Mutta eivät kaikki muistot suinkaan ole kullalla silattuja. Saattaa sieltä vuosien kätköistä löytyä suuria ja hiomattomia mustia järkäleitäkin. On suruja, joita ei ole ehtinyt tai jaksanut surra, on vihaa, joka edelleen on vailla sovitusta, pelkoja, jotka eivät ole käyneet toteen, mutta eivät ole väistyneetkään.
    Niin, kaikkea sieltä saattaa löytyä, kukapa sen koskaan tuolle matkalle lähtiessään tietäisi.
    Mutta kaikki nämäkin, nämä pimeämmän puolen muistot tavitsevat juuri sinua. Ne tarvitsevat löytäjänsä, tunnustajansa, työstäjänsä ja viimein voittajansa, juuri sinut. Kukaan ei niitä puolestasi voita.
    Tätä hämärää kolean tihkusateista marrasmaanantaita seuraa samanlainen ilta. Tai ei ihan samanlainen, hämäryys tihenee pimeydeksi. Tuulikaan ei enää jaksa koheltaa nurkissa niinkuin vielä viime viikolla, poteekohan sekin syysmasennusta.
    Minua ei vaivaa pimeys eikä masennus, olo on tällä hetkellä keveänpuoleinen ja mieli avoin uusille haasteille. Eilen kävimme katsastamassa ja varaamassa pari haikkupoikaa laumamme jatkoksi. Huomenna, ihan heti aamulla lähtevät kahdeksan suurinta mullikkaa sille viimeiselle matkalleen. Aika kuluu ja vuodenkierto kulkee kulkujaan ihan kuin itsekseen. Minulle riittää se, että pysyttelen mukana, enää ei tarvitse yrittääkään ryntäillä edelle.
    On tietysti surullista ajatella tyhjenevää navettaa, mutta joskus tämänkin oli tapahduttava. Ja onhan se toisaalta mielenkiintoistakin päästä keskittymään näihin "tukkalehmiin" ja niiden tapoihin ilman, että se olisi pois taas lypsikkipuolelta.
    Viime viikon loppupuolella oli jo taas vähän luntakin, mutta eipähän tuolla ole kovin pitkiä aikoja ollut tapana sulan maan päällä pysyä, varsinkin, kun lämpömittari näyttelee seitsemän- kahdeksan asteen vaiheilla plussaa ja sataa vettä.
    Enää vajaa kuukausi jouluun. Ensi juttuni kirjoitan jo luultavasti joulukuun puolella.
    Siihen asti, voikaa hyvin ja elelkäähän ihmisiksi!
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti