Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
     
  2. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kirjoitin jo äsken viestin mutta ei se tainnut mihinkään mennä... avaruuteen ehkä☺️. Löysin näet salasanani . Vai mikä tunnus se nyt on. Yritän nyt uudelleen.
    Kävin täällä lukaisemassa vähän harppoen.
    Tupa on aina silloin tällöin mielessäni koska se merkitsi tosi paljon... Vuosia vuosia sitten.
    Iloitsin teksteistä siis kuulumisista.
    Tänä aamuna radiossa sanottiin mm. Kuinka tärkeää on kysyä toisiltamme mitä kuuluu että päätinpä poiketa tänne.
    Kuulostaa hyvältä kun kerrotaan kuulumisia
    Voin ihan tarpeeksi hyvin. Niin olen tottunut nykyään sanomaa.n.
    Se tarkoittaa että olen kiitollinen elämästä tällaisena
    Saa nähdä tuleeko tämä viesti perille kun äskeinen ei tullut tälle palstalle. Kivaa kun Diogenes on jaksanut kertoilla kuulumisia.
    Päivät pitenevät siis valoisan ajat.
    Iloa tähän maaliskuun pilviseen päivään
     
  3. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Keväinen yllätys!
    Sitä se todellakin oli. Hieraisin silmiäni pariinkin kertaan ennenkuin uskoin. Mutta totta, mikä totta.
    Kiitos sinulle, Aikuinen, kun taas käväisit Tuvassasi!
    Monesti olen miettinyt niin sinun kuin monien muidenkin täällä ennen viihtyneiden nykyisiä elämäntilanteita. Monivuotinen yhteys, vaikka vain näin virtuaalisestikin, ei noin vain katkea ja unohdu.
    Tiedän kyllä, mitä lähes viisitoista vuotta merkitsee etenevien sairauksien kanssa kamppaileville, joten olen kyllä ymmärtänyt monien poisjäämisen. Myös se, että sinä, jatkuvasti kertyvien vuosiesi ja omien elämänvaiheittesi uuvuttamana olet vetäytynyt syrjään, on minusta ollut ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Siksipä viestisi olikin monin verroin lämmittävämpi. Sen sisällöstä puhumattakaan.
    "Kaikki on tarpeeksi hyvin." Hienoa kuulla sellaista.
    Ensinnäkin jo siksi, että näinollen terveys on mitä ilmeisemmin kohdallaan, samaten muut ulkoiset asiat.
    Mutta ennen kaikkea siksi, että noin kuvaa oloaan vain ihminen, joka on löytänyt onnensa. Tuntee kiitollisuutta siitä, mitä on saanut, mitä tuntee omistavansa. On löytänyt itsensä kokoisen paikan maailmastaan ja tuntee kuuluvansa juuri sille paikalle.
    Tiedän, että tämä Tupa on ollut ja on edelleen sinulle tärkeä. Voisi kai esittää, noin vain arvauksena, vertauksen, että tämä on sinulle kuin aikuistunut lapsi; sen elämään ei enää jatkuvasti puututa, mutta on mukavaa aina välillä kysäistä kuulumisia. Olikohan tuo nyt hyvinkin kömpelö vertaus?
    Niin, kohta puoleen vuoteen täällä ei ole käynyt muita kuin minä. Siksipä ei voikaan puhua enää mistään keskustelusta. Kertoilen vain kuulumisiani ja niihin liittyvistä tunnelmistani. En tiedä, ketä ne sen kummenmmin kiinnostavat, mutta jos joku saa niistä jotakin, hyvä niin. Ja jos ei saa, en minä siitäkään voi tietää.
    Kuten kai jo useamminkin olen todennut, en kirjoittele tänne saavuttaakseni kuuluisuutta. Tulee vain aika ajoin pakottava tarve naputella tänne jonkinlainen viesti.
    Se, että kirjoittamani asiat eivät ole mitään sensaatiota, eivätkä noin yleisesti ottaen muutenkaan kiinnostavia, on vuosien mittaan kyllä tullut tutuksi kaikille lukijoille. Enkä ole tyyliäni muuttanut, enkä aijo muuttaakaan. Mieluummin kirjoitan vanhenevan, melko lailla syrjäytyneen miehen näkökulmasta ja tuntemuksista.
    En liioin ole katkeroitunut elämälle, tiedän, että jokaisen on vuorollaan väistyttävä, miksei siis minunkin?
    Se, että maailman muuttuminen ja oman terveyden pettäminen veivät minut turhan nuorena sivuraiteille, on minun kohtaloni, turhaa sitä on surra. Parempi on vain katsoa eteenpäin ja tehdä vain se, mihin vielä pystyy ja tyytyä siihen.
    Sellaista.
    Mennellä viikolla siis jatkettiin vasikoitten koulutusta, sitä jatketaan vielä ensi viikollakin. Ensi viikolla pitää myös aidoille tehdä kevättarkistus ja tarvittavat paikat korjata. Tämä on juuri pahinta aikaa aitojen suhteen. Viime viikon loppupuolella aloitettiin myös kylvöt. Osa tomaateista, paprikoista, shileistä ja joitakin kesäkukkia. Siitä se taas alkaa.
    Talvi tuhosi osan kasvihuonealasta, joten hiukan kiemuraisempi kevät ja kesä on tulossa. Lähinnä tuo vaikuttaa tomaatin määrään, mutta kyllä se pieniä lisätöitä aiheuttaa jo taimikasvatusvaiheessakin.
    Tänään olin taas metsässäkin, siivoilin vuodenvaihteen myrskyn jälkiä. Toistakymmentä puuta oli mennyt nurin, ei siis mitään suurta juttua. Tuulikaadot ovat vain usein hankalia, sillä ne joutuu "nyppimään" yksitellen usein ahtaistakin paikoista. Ja yleensä ne ovat niitä suurimpia puita. Nämäkin olivat tyvipaksuudeltaan puolen metrin paremmalla puolella.
    Muuten kevät edistyy verkkaiseen tahtiin. Tänään kuulin ensimmäiset joutsenet. En nähnyt, koska en voinut paljon siirtää huomiotani samaan aikaan narun päässä pullikoivasta vasikasta.
    Näin täällä tänään. Kevättä odotellessa.
    Voikaa hyvin, ystävät, kaikki, jotka tämänkin olette jaksaneet loppuun asti lukea!
    Valoa kohti!
     
  4. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei vain taas ja mukavaa huhtikuuta kaikille!
    Niin, aurinkoisen ja lämpimän viikon päättää koleanpuoleinen ja räntäsateinen sunnuntai-ilta. Tulevaksi viikoksi on luvassa lunta, räntää ja jonkinlaisia pakkasiakin. Ensimmäiset leskenlehdet saavat siis huomata, ettei se kevät niin auvoista aikaa olekaan ilmojensa suhteen. Mutta mitäs tuosta, sellaisiahan ne huhtikuiset kelit useinmiten ovat, vaihtelevia.
    Kevät on täällä edistynyt kohtalaisesti, lumista on jäljellä vain varjopaikoissa jäätyneitä kinoksenloppuja ja varjopuolen räystäiden alla katolta talvella tippuneet, niinikään jääksi kovettuneet vallit.
    Pari viikkoa sitten sain vasikat koulutetuiksi ja siirsin ne omiin laumoihinsa. Tulevalla viikolla odottelen ensimmäisen "nuorenmuorin" poikimista. Ja sen perään sitten muiden Kunkun lauman hiehojen. Kuukauden sisään sii kolme vasikkaa, jos arveluni menevät kohdalleen.
    kasvihuoneella on jo melkoisesti vihreyttä, tomaatteja, paprikoita ja shilejä ruukutellaan parhaillaan uusien kylvöjen lomassa. Tuntuu kuin taas itsekin nuortuisi jokusen vuoden tuota kaikkea uutta kasvua katsellessaan.
    Eilen aamulla luulen kuulleeni peipposen viserryksen. Puoli kuuta kesään, jos tuota vanhaa lorua on uskominen. Eipä taida olla. Maat ovat vielä jokseenkin kohmeisia, järvet jäässä ja lunta sikäli paljon, että muutama lämmin ja vesisateinen viikko tarvitaan ennenkuin voi minkäänlaista kesää odotellakaan. Mutta vastahan tässä mennäänkin huhtikuun toiselle viikolle, ei nyt vielä minkään suven aika olekaan.
    Taas kerran saa vain kiitollisena todeta, miten hienoa on asustella sellaisella kolkalla maapalloa, missä on neljä vuodenaikaa. Mitäpä olisi sellainen yksi tasapaksu kesä, tai vaihtoehtoisesti talvi, ei mitään. Tai kuivien- ja sadekausien vaihteku. Tai se, että valo alkaa ja päättyy kuin katkaisijasta vääntäen? Nämä hienot hämyhetket molemmissa päissä päivää jäisivät kokematta, samaten se, miten mennään hiljakseen pitkästä päivstä lyhyeen ja taas lyhyestä pitkään.
    Joskus vain tuntuu siltä kuin ihmiset pitäisivät tällaisia asioita niin itsestään selvinä jokapäiväisyyksinä, että niistä on suorastaan velvollisuus olla tyytymätön. Aidan takana näyttää ruoho vihreämmältä. Mutta vaikka se olisikin vihreämpää, onko se vihreys lopuksikaan juuri sitä, mitä kaipaamme ja tarvitsemme? Moni on sitäkin kokeillut, jotkut olleet tyytyväisiä, toiset taas palanneet juurilleen.
    Vaan mitäs minä muita moittimaan, jokainen ottakoot onnensa sieltä, mistä sen sattuvat löytämään. Niin yritän tehdä minäkin.
    Keväinen sunnuntai-ilta, taivaalta tipahtelee harvakseltaan suuria vesipisaroita ja kintaan kokoisia räntähiutaleita. Se tekee kevättä, se.
    Vaikka uusi viikko tuokin mukanaan kurakelit ja nihkeää kylmyyttä, ollaan vain kuin aurinko paistaisi ja muutenkin mieli keväässä!
    Valon voittoon, ystävät!
     
  5. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos Diogeneelle kauniista kirjoituksesta.
    En tiedä ollenkaan kirjoittelenko usein tänne. Nyt kuitenkin on sellainen aika, että päätin olla jonkin aikaa tässä palstalla mukana - tosiaan jaksamisien ym.mukaan.
    Kevät on hienoa aikaa. Viime viikolla näin västäräkin. Mitenkähän se on pärjännyt tämän viikon lumilla.
    Maanantaina (siis lumien keskellä) näin tuossa lähipensaassa punarinnan. Se on kaunis ja herttainen lintu. Mustarastaan laulua kuulin viime viikonlopulla yhtenä aamuna. Se liverteli puun latvassa jonkin aikaa.
    Miten paljon kaunista onkaan tässä maailmassa. Kunpa uutisetkin enemmän kertoisivat tällaisia hyviä viestejä kaikenmaailman brexitien ja muurien rakentamisten sijasta.
    Mutta itse voi enemmän katsella onneksi näitä hienoja asioita, aivan kuten Diogeneskin perheineen katselee tomaatteja ja kaikenlaisia keittiöpuutarhan uudenutukaisia viherryksiä. Ja uskon että niiden pitkäkarvaisten vasikoiden ja lehmien( oliko tuo oikea nimitys), ylämaan karjan? seuraileminen ja hoitaminen on varmaankin antoisaa , vaikka olisi rankkaa ja työlästäkin.
    Valo lisääntyy. Minullekin merkitsee tosi paljon neljä vuodenaikaa ja päivien erilaiset pituudet vuoden eri vaiheissa.Se on tämän Pohjolan asukkaiden elämää.
    Joku ajatelma vielä tähän loppuun: Puhun usein itsekseni, olen mielelläni viisaan seurassa. ;)
     
  6. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    "Pääsiäisen kirkas aamu koittaa väistyy yö ja pimeyden valta..."
    Elikkä hyvää ja valoisaa Pääsiäistä ainakin Diogeneelle mutta myös kaikille muille jos joku muukin sattuu tänne palstalle tulemaan.
    Talven valta on ehkä voitettu taas tältä erää. Iloitaan!
    Oi miten linnut sirkuttivat viiden aikaan lähimetsikössä. Se kuului parvekkeelleni jossa join (tosin seisten) aamukahviani. On liian viileää viipyä pitempään aamukylmässä - piipahduksia vain.
    Kostean maan ja etenkin kostean hiekkatien tuoksu vie minut keväisin muistoissani lapsuuteen.
    Hengitän syvään ja olen onnellinen.
    Tämäkin hetki ja aika on hyvä.
    aamuterveisin Aikuinen
     
  7. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas ja oikein hyvää pääsiäistä kaikille!
    Kiitos, Aikuinen toivotuksistasi! Vaikka ei täällä juurikaan tungosta ole havaittavissa, uskon silti, että täällä käy jonkin verran lukijoita.
    Muutamista yksityisviesteistä olen moisen käsityksen saanut.
    Aamu oli aurinkoinen kuten menneen viikon aamut yleensäkin.
    Tämä päivä on kulunut melko mukavissa tunnelmissa. Minulla on tässä läheisellä järvellä katiska ja aamulla sitä kokemaan mennessäni sain jo fiilistellä tulevaa päivää. Järvi on vielä jäässä, vain rannoilla siellä täällä sulia paikkoja. Yhdessä tällaisessa sulassa liottelen tätä katiskaani. Se on jo vanha, jäänteitä siltä ajalta kun nuorenamiehenä kalastelin tällä samaisella järvellä.
    Se kalastelu koitui muuten kohtalokkaaksi, sillä yhden kerran sitten uiskenteli pyydykseen sellainen kala, jonka kanssa olen saanut takuta nämä kuluneet, kohtapuoliin neljä vuosikymmentä. Emäntä nimittäin on horoskooppimerkiltään kalat. Minä puolestani olen vesimies. Mutta eihän minun nyt tähän pitänyt sotkeutua, oli määrä vain kertoa, miten kaunis tuollainen aurinkoinen aamuhetki voi olla.
    Auringon kimmellys sulalla, kauempana, suuremmalla selällä,tässä lähempänä jäätikön hohto, jossa siellä täällä aurinkoa peilaavia sulapaikkoja. Hiljainen aamutuulen viri, joka kantaa mukanaan keväistä lintujen äänelyä. Ei tietoakaan ihmisestä ja hänen aiheuttamastaan häiriöstä.
    Saappaani uppoavat puolisääreen vesijätön sammal- ja sarakasvuston sisään, täytyy edetä hiljaksiin, kun ei oikein tiedä, miten pohja pitää. Pajupusikko on kuitenkin kasvattanut melko tiheän juurimaton rantaliejukkoon ja sen varassa varoen luovin kohti kiveä, jolta saan pyydyksen nostetuksi.
    Päästyäni kivelleni annan itselleni luvan vielä jonkin aikaa vain olla ja nauttia siitä, mitä silmieni ja korvieni kautta voin aistia. Tässä se on, minun aamuhartauteni, Jumalanpalvelus tässä ja nyt, yksin ja hiljaisuudessa, avaran taivaan alla. Tällaisista hetkistä saa kummasti puhtia tulevan päivän varalle.
    Ja selvyyden vuoksi todettakoon, että se katiskahan oli tyhjä.
    Paluumatkalla poikkesin pellolla, samaisella vuokramaalla, missä syksyllä olin saanut ison parannusurakan valmiiksi. Lumet olivat juuri lähteneet, maa oli kuraista ja tarttuvaa. Vähät siitä, lepäsihän silmieni edessä ihan toisenlainen näkymä mitä vuosi sitten samalla paikalla seistessäni olin katsellut.
    Matka jatkui, poikkesin kasvihuoneilla avaamassa tuuletusluukkuja.
    Juuri eilen pidettiin siivoustalkoot, lapseni olivat mukana auttamassa kun siivosin lumien kasaanpainaman kasvihuoneen jäännökset pois. Siinä oman työn ohessa oli mukavaa katsella, miten määrätietoisesti he toimivat, jokainen oli valinnut työkseen jotain sellaista, minkä kukin osasi. Ei mitään turhaa ryntäilyä eikä takkuamista, työ sujui ja päivä riitti hyvinkin, vaikka alunperin olin mielessäni varannut siihen kaksi päivää.
    Kauan en kuitenkaan kasvihuoneillakaan viipynyt, vielä oli käytävä tervehtimässä nelijalkaisia ystäviäkin. Aloittelin Kunkun laitumelta. Nessa poikii lähipäivinä, joten katselin siinä vettä pumpatessani vähän silläkin silmällä, että joko tänään… Vein niille myös uuden nuolukiven ja sekös herätti heti liikehdintää. Edellinen kivi kului loppuun parissa päivässä, taisi nuorilla rouvilla olla hiukan vajausta suoloista. Kun vesiastiat olivat täynnä ja kaikkien kyljet kammattu sileiksi, siirryin poikien tarhaan. Emännän kanssa kutsumme sitä nuorisovankilaksi. Pitänee hiukan selittää…
    Laitumia ja laumoja sijoittaessamme emme ottaneet huomioon sitä, että sonnilaidun ei saa olla liian lähellä sellaista laumaa, missä on astuva sonni. Talvella sitten pojat päättivät lähteä tapaamaan tyttöjä ja siitäkös alkoi melkoinen nujakka. Vaikka haikut ovatkin luonteeltaan leppoisia, pitää sonni sentään itsensä laumansa ja laitumensa ehdottomana yksinvaltijaana. Tässä välienselvittelyssä tuhoutui melkoisesti aitaa ja lopuksi oli pakko siirtää pikkusonnit pois näkyvistä, metsään rakennettuun totutustarhaan. Vielä senkin jälkeen Kunkku toitotti aamuin illoin omaa reviiriään parin viikon ajan. Nyt pojat siis nyhjäävät metsän suojissa ja odottelevat uuden kesälaitumensa valmistumista.
    Seuraavana olikin sitten pikkulikkojen laidun, oikeastaan vain tarha, sillä en ole vielä päästänyt niitä pois totutustarhastaan. Tarkistin veden, pöyhin rehua paremmin saataville ja rapsuttelin kammalla vähän yhtä jos toistakin kylkeä. Näin kesyä vasikkalaumaa meillä ei ennen ole ollut.
    Viimeksi kävin katsomassa mammojen laitumella. Siellä ei ollut muuta tekemistä kuin katsoa, että aidat ovat kunnossa ja lukumäärä täsmää. Talvisilta vasikoilta, Rionalta ja Roselta taisi pahin seikkailuaika mennä ohi rospuuton aikana, koskapa ovat pysytelleet säyseästi laitumellaan.
    Näissä askareissa se aamupäivä menikin kuin huomaamatta.
    Vielä piti käydä kasvihuoneilla uudestaan, tällä kertaa kastelemassa taimet. Sen jälkeen poikettiin vanhainkodilla äitimuoria moikkaamassa. Hän täytti tässä talvemmalla yhdeksänkymmentä kuusi vuotta, mutta on silti vielä melko pirteä ja ajoittain hyvinkin terävässä kunnossa. Jo vuosia sitten vei aivoinfarkti häneltä puhekyvyn lähes täysin, eikä se ole vieläkään täysin tullut entiselleen, mutta kyllä hänen kanssaan keskustelemaan jollakin tavoin sentään pystyy.
    Tällaista se on, elämä täällä. Työtä ja touhua aamusta iltaan, joka päivä. Ei ole tarvetta huokailla, miten saisi aikansa kulumaan, voi keskittyä paljon tärkeimpiinkin asioihin.
    Tähän vuodenaikkaan on tärkeintä kasvatella kaikenlaista vihreyttä. Joskus toiste tehdään sitten taas jotakin muuta.
    Mutta ystävät, ensimmäiset sinivuokot kukkivat parhaimmillaan, jo kukintansa loppupuolella olevien leskenlehtien kanssa, lintujen sekakuoro soittelee monensorttisia sinfonioitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. On kevät.
    Ollaan mekin keväisiä, nuorrutaan taas saman verran, mitä viime vuosi meitä vanhensi!

    Mutta ollaan silti ihmisiksi!
     
  8. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyvää vapunpäivänä.. Tai oikeastaan mieluummin toivotan hyvää toukokuuta . Koivuissa on kaunis varovainen vihreys.. Tulee mieleen vanha laulu jossa sanotaan että joka kevät on uusi ihme. Ja niin se on ainakin minulle.
    Sinivuokkoja on pikku maljakossa pöydälläni. Niiden silmät katselevat aina valoa kohti.
    Aina välillä muistan ihmetellä miten elämä voi muuttua. Kun sisimmässä on lepo eikä ahdistus. Silloin vuosia sitten piti aina olla mukana vihko ja kynä että voi kirjoittaa kun ahdistus iskee..
    Vuodet vierivät. Ja tuleehan meille jokaiselle vastaan yhtä ja toista. Mutta ei meille ehkä anneta niitä tosi kovia juttuja koko ajan. Toivon ettei kellekään tämän palstan lukijallekaan...ja jos annetaan niin... On hyvä jakaa se toisten kanssa.
    Minulla on nyt (kuten aiemminkin kirjoitin) ihan tarpeeksi hyvä olla.
    Se tuntuu hyvältä ja ihmeelliseltäkin.
    Olo on kuin noilla sinivuokoilla maljakossani.
    Ei minulla tämän kummempaa asiaa ollut. Tuli vaan ajatus kirjoittaa tänne tutulle palstalle.
    Teitä tervehtien Aikuinen:)
     
  9. -s- Vierailija

    Kevät keikkuen tulevi, tänäkin vuonna! Yksi unohdus ja yön halla vei muutamat krassinalut, jotka olin saanut hyvään kasvuun. On niin ihanaa kun murheet ovat kerrankin näin pieniä:)

    Tämän kesän aikana vaihdan paikkakuntaa, työn perässä muutan vähän etelämmäksi, ihan vähän vain. Lapsilla on nyt koulujen suhteen taitekohta, opiskelumaailma kutsuu heitä, joten minäkin voin siirtää leirin lähemmäksi omaa leipäpuutani. Hyvillä mielin tätä muuttoa suunnittelemme ja uutta kotia etsimme, vaikka jälkikasvua kovasti jänskättää muutto omaan opiskelijaboxiin pois kotimaisemista. Ehkä itsekin haluan jättää nämä maisemat, joihin liittyy raskaita muistoja, taakseni ja siirtää katseen levollisin mielin horisonttiin. Se näyttää kauniilta ja kutsuvalta.

    Aikuinen, sinun jutusteluistasi huokuu sisäinen rauha, ja se leviää kuin ympyräaallot vedessä, saavuttaen meidät kaikki jotka tätä keskusteluketjua seuraamme. Ihanaa että olet taas täällä!

    Pian on Helatorstai, pääsiäisen juhlakausi kääntyy lopuilleen, Helluntain jälkeen alkaa arki (noin niin kuin kirkollisessa mielessä). Ylen verkkosivuilla uutisoitiin vapaa-ajattelijoiden ahkerasta kantelusta koulumaailman uskonnollisia juhlia tms. vastaan. Jäin kovasti miettimään heidän perustelujensa sävyä...:unsure: ...noh ei tästä sen enempää.

    Vesisade juottaa puita ja vihreys vahvistuu, yö on kutistunut ja päivä pidentynyt, se on kuulkaa kohta juhannusjuhla, ystävät!

    -s-
     
  10. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas, kaikille tasapuolisesti!

    Taitaapa olla niinkin, että aikaa on päässyt kulumaan viime käynnistäni hiukan turhankin pitkään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä.
    Tosiaankin, taisi olla viime kuun loppupuolta, kun edellisen kerran täällä poikkesin jälkeni jättämässä.
    Myös - S – on poikennut jättämässä viestinsä, keväisen keveitä tunnelmia, muutosta, mutta toivoa ja uskoa tulevaan, ehkäpä hiukan jännittynyttä odotustakin. Siis elämää parhaimmillaan.
    Nämä kaksi edellistä kirjoitusta, toinen pitkän elämäntaipaleen suomalla kokemuksella, toinen vielä elämän ruuhkavuosien varrelta poimittua, ne pistävät miettimään.
    Ne pistävät miettimään itse elämää ja sitä, mitä kukin sen varrella kokee ja mitä kokemastaan oppii.
    Onko elämä ollut vain kuin ylipitkä maratonjuoksu, vain rankkaa puurtamista ja kaiken muun kuin kuvitellun päämäärän, maalin, unohtamista. Ja kun maalinauha viimein katkeaa, ei jäljellä ole mitään. Ei edes jälkeenjäävien aitoa kaipuuta. Vain juoksijan suoritus säilyy muistissa jonkin aikaa, suorittaja itse unohtuu, kun kukat haudalla lakastuvat.
    Vai onko se välillä leikki- ja välillä tosimielistä kisailua. Kilparadan vaiheille jää monia ystäviä, välillä voittajina, välillä häviäjinä. Kilpailun kovuuskaan ei jätä alleen elämää, vähitellen oivalletaan ne asiat, missä kannattaa kilpailla ja missä on parempi tyytyä seurailemaan sivusta. Kun lopullinen maali saavutetaan, ihminen voittaa aina suoritukset.
    Jotakin tietysti mahtuu näiden ääripäiden väliinkin.
    Mennyt kevät on ollut melko raskasta aikaa. Hetimiten vapun jälkeen sain jostakin kummasta sikäli sitkeän pöpön keuhkoihini, etten ole siitä oikein vieläkään toipunut. Liian aikaisin alkaneet helteet verottivat muutenkin vähäisiä voimia, on ollut kiirettä joka päivälle. On mukaan mahtunut paljon iloisiakin hetkiä ja asioita. Niiden avulla sitä kai sitten on selvitty noista hankaluuksistakin.
    Yksi tällainen ilonaihe ovat lapsenlapseni. Heidän kanssaan touhuillessa unohtuvat arjen huolet ja elämä asettuu taas josikin aikaa kohdilleen.
    Polttavaa hellejaksoa seurasi muutama sateinen päivä ja viileämmät säät. Hyvä näin, sillä jatkuessaan helle olisi tuonut jo kolmannen katovuoden peräkkäin.
    Nyt luonto ikäänkuin vetää henkeä, kaikki kasvu on tervettä ja rehevää.
    Tulevalla viikonlopulla avaamme taas taimimyymälämme. On jo viides kevät jolloin voin noin todeta. Ja samalla viimeinen. Ensi keväänä on vallan uudet kuviot.
    Emme kertakaikkiaan enää jaksa, on pakko luovuttaa.
    Tämä kymmenen vuotta, minkä olemme tilamyymälää pitäneet ja puolet siitä ajasta taimimyyntiä, se on aika, jota tulen aina muistelemaan yhtenä elämäni hienoimmista jaksoista. Se on ollut aikaa, jolloin olemme saaneet toteuttaa itseämme ja mielikuvitustamme aivan vapaasti. Vaikka se on toisinaan ollut tappavan raskastakin, en koskaan antaisi elämästäni pois juuri tätä vuosikymmentä. Ja jäähän meille silti vielä tarpeeksi puuhaa kesämyynninkin parissa.
    Mutta ystävät hyvät, toukokuuta on jäljellä enää jokunen päivä. Voin kai siis aivan hyvin toivottaa jokaiselle mitä mukavinta alkukesää.

    Eletään siis kesäisesti, kesää ja kesästä.
     
  11. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys, pieni tervehdys.
    Kesä on tullut.
    Laitoin ensimmäistä kertaa parvekkeen kaiteelle kapeat laatikot, niihin yrttimultaa ja sitten salaatin ja tillin ja persiljan siemeniä, niin ja ruohosipulin siemeniä myös. Ja oi, sieltä mullasta pilkistävät vihreät ihmeet.
    Iloitsen. Kaksi perunaa laitoin kukkaruukkuun... Epäilen kyllä saanenko uusia perunoita... En ainakaan Juhannukseksi.
    ---
    Välillä vieläkin masennus hiipii sydämen ovesta sisälle. Olen kiitollinen kun se ei kestä nykyään kauan. Se on minulle aina sellainen ihme, kun huomaan että rauha yhä uudelleen täyttää minut.
    Lapsuudessa saadusta isorokko rokotuksesta jäi jalkaan reiteen, pysyvä jälki (ainakin minun ikäisilleni) .
    Luulen että elämäni raskaimmista ja pimeimmistä hetkistä on jäänyt jälki sisimpään. Silottunut se toki on, mutta yhä se on arka paikka jos jokin asia sitä hipaisee.
    Iloitsen sinusta S ja sinusta Diogenes.
    Kiva kun meitä on kolme.. Ja voihan olla joku muukin... Valoisia päiviä teille
    toivoo Aikuinen
     
  12. vierailija Vierailija

    Lukijoita kyllä riittää. Kiitos kirjoituksistanne!691
     
  13. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0

    Terve taas täältä keskeltä eimitään!
    Tuo laulu liittyy kesään, erääseen hyvin merkitykselliseen elämässäni, kohta neljän vuosikymmenen takaa.
    Tämä kevät ja kesä ovat hyvin pitkälle toisintoa saäidensä puolesta tuosta kesästä.
    Mutta tärkeintä siinä kiutenkin lienevät ne ilta- ja aamuöiset tunnelmat. Silloin olin nuori ja vapaa, kuljin aistit avoinna ja herkistyin tunnelmista. Nykyään olen... niin, ainakin vanhempi, mutta ehkäpä olen taaskin vapaa, mene ja tiedä.
    Jokatapauksessa kesäisen myöhäisillan tai aamuvarhaisen tunnelmat saavat minut edelleenkin herkistymään, tuntemaan itseni onnelliseksi. Pöristellessäni mönkkärilläni tarkistamassa laitumia päivän kummassakin päässä, on aikaa katsella ja kuunnella, mutta ennenaikkea tuntea. Joka kerta on erilainen, vaikka sivusta seuraavan mielestä kaikki tapahtuu aina suurin piirtein samaa kaavaa noudattaen. Menen minne laitumelle tahansa, vastassa on aina ne samat karvanaamat, aina yhtä uteliaina ja rapsutuksen tai herkkupalojen puutteessa. Näin sanoisi joku, joka touhujani seurailisi. Ja sanoisi kyllä ihan oikein, mutta ei kuitenkaan koko totuutta.
    Suurin osa näistä eläimistä on minun kasvattamiani ja nekin, jotka on ostettu, ovat saaneet perusteellisen totutuskoulutuksen meillä. Jokainen kohtaaminen on siis paljon muutakin kuin miltä ehkä näyttää.
    Mutta kuka ei ole liikuskellut luonnon heräillessä tai paneutuessa nukkumaan, ei voi käsittää myöskään sitä positiivisen energian määrää, mikä luonnosta tuolloin vapautuu. Ja siitä energiatulvasta voi jokainen saada osansa vain antamalla itselleen luvan olla hetken ajan vain osa luontoa, siihen eroittamattomasti kuuluvana, pienenä ja merkityksettömänä hiukkasena.
    Mieleeni juolahti kerran, kauan sitten, tuota laulua eräänää kesäisenä yönä kuunnellessani, että sen tekijäkin on ehkä joskus tuntenut kesäiset tuoksut, nähnyt kesäyön valon hiljaisen hiipumisen ja taas muutaman tovin syvän hämärän jälkeisen, kuin aavistuksenomaisen voimistumisen kunnes sitten onkin huomannut elävänsä jo taas uudessa päivässä.
    -S- kirjoitti jääneensä mietiskelemään vapaa-ajattelijoiden kritiikin sävyjä.
    Minä taas puolestani jäin miettimään tuota nimitystä, vapaa-ajattelija.
    Vapaus ajatteluun on yksi niitä hienoimpia oikeuksia maailmassa, mutta miten harva sitä vapautta nykymaailmassa uskaltaa käyttää. Ja kenenkä tarvitsisikaan, onhan maailma niin täynnä kaikenlaisia "tietäjiä", jotka ajattelevat kyllä meidän puolestamme, jos vain emme pidä tiukkaa vahtia.
    Mutta tämä joukko, joka itseään vapaa-ajattelijoiksi nimittää, on minusta hiukan ns. hakoteillä. Minun päähäni kun ei mahdu millään sellainen "totuus", että jonkin, ihan minkä hyvänsä järjestelmän tai instituution kaatamiseen tähtäävä ajatus olisi vapaa. Päinvastoin, minusta se on melko ahtaasti karsinoitu ja antaa "vapauden" vain hyvin kapeaan kujaan. Kyseiselle porukalle suosittelisin, että alkaisivat käyttää itsestään jotakin vähemmän harhaanjohtavaa nimitystä.
    Aikuinen pohtii elämänsä aikana saamiensa kolhujen merkitystä nykyiseen vointiinsa. Aivan ymmärrettävää ja hyödyllistäkin pohdiskeltavaa ajoittain. juuri niin ihmisen muisti toimii, suojaten ja kuitenkin varoittaen.
    Tässä takavuosina jouduin montakin kertaa kuuntelemaan vaatimuksia, että kaikki mennyt, varsinkin negatiiviset asiat, pitää pystyä pyyhkimään pois mielestään, häivyttämään noin vain jäljettömiin.
    Kyseinen henkilö itse ajelehtii katastrofista toiseen, koska kieltää ikinä mitään virheitä tehneensä, eikä näinollen opikaan koskaan mitään. Hän kuvittelee edelleen, lähes seitsemänkymppisenäkin, että tiukka kielto käsitellä asioita poistaisi ne vallan, jopa muidenkin mielistä.
    Tämä Aikuisen malli tuntuu paljon terveemmältä. Asiat ovat kenties painuneet jo aktiivisen muistin ulottumattomiin, mutta välillä alitajunta lähettää palan kerrallaan uudelleenkäsittelyyn. Ja jokaisen käsittelykerran jälkeen kyseinen kipupiste on aina vain vähemmän kipeä. Näin, pikkuhiljaa ja jokaisen omaan tahtiin paranevat mielemme haavat.
    Mutta hyvät ystävät, ulkona on hämyinen kesäyö. Ohut kuunsirppi häpeilee omaa heikkoa valoaan kesäöisellä taivaalla. Taivaanrannassa heikosti punertavaa utupilveä. Ja metsässä ei liikahda lehmäkään, eikun siis tarkoitin että lehtikään.
    Se on sitä Suomen suviyötä. Sitä toivotan teille kaikille.
    Ollaan ihmisiksi.
     
  14. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oikein kesäistä jussinaikaa teille kaikille!
     
  15. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olipa riemullista kuunnella Kesäillan valssia. Kiitos juhannustoivotuksesta.
    Omasta puolestani myös toivon kaikille tätä palstaa lukeville hyviä kesäpäiviä. Eihän aurinko aina paista elämäämme eikä aina sada. Joskus juhla tuo ilon joskus suru pääsee pintaan, kun muistot tulvivat niin että tie näyttää sulkeutuvan.
    Minulla on tällä kertaa tai tällä hetkellä iloinen juhannusaatto olen kaupungissa, itsekseni. Vastapaistettu pannari tuoksuu herkullisesti. Mansikkahillo odottaa kärsivällisesti jääkaapissa. Illemmalla paistan vielä tikkuperunoita ja makkaraa. Levyillä on suomalaista ja muutakin mieleistäni musiikkia... Kahdeksantoista aikaan saan ihailla Suomen lippua, kun se hulmahtaa kertomaan minulle tärkeistä asioista.
    Päiväkahvihetki on aina minulle juhlahetki.
    ... Ja salaatit rehottavat ja peruna on lykännyt vartta.... Siis se yksi tai kaksi kukkaruukussa parvekkeella.
    Ja parvekkeen kukat loistavat kuin ihmeen kaupalla. Ovat pysyneet siis hengissä ja vieläpä todenteolla päättäneet ilahduttaa tällaista ei-viherpeukaloa!!!!!!!
    Olisi kiva liittää joku tiedosto mutta en taida osata. Onneksi Diogenes osaa.
    Eipä tällä kertaa muuta.
    Tavataan taas... täällä
    Terveisin Aikuinen
     
  16. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taaskaikille, tasapuolisesti!

    Kesä senkuin kuluu, viileänä, mutta kesäisenä kuitenkin.
    Olen ollut hiukan huonossa kunnossa viime viikot. Se pöpö, joka tuossa vapun tietämiin pesiytyi keuhkoihini, ei niin vain hellittänytkään, vaan nosti keuhkokuumeen juuri pahimmoillaan juhannuksen aluspäivinä. Juhannusta vietettiin siis melko väsyneissä tunnelmissa.
    Heinät sentään saatiin pakettiin ennen kuukausien vaihdetta. Tiukkaa teki, mutta jatkettiin päiviä öillä niin kyllä se siitä.
    Kuukausien vaihteen kahta puolta saadut sateet pelastivat kaiken kasvun uhkaavalta kärventymiseltä, mutta kun ilmat ja varsinkin yöt samalla jäähtyiät lähelle kriittistä kasvurajaa, on pelloilla kaikki kasvu ollut jo parisen viikkoa lähes pysähdyksissä. Sellaista se on, Suomen suvi, lyhyt ja kylmä, mutta onneksi vähäluminen.
    Viileinä heinäkuisina aamuina, pöristellessäni laidunkierroksellani olen useastikin miettinyt, miksi ihmisen aina pitää keksiä itselleen aihe olla tyytymätön. Tuli mieleen säe Juicen eräästä laulusta:

    Ihminen kattaa pöytää,
    hankki muistoesineen.
    Aina etsii, usein löytää
    aiheen liinaan ryppyiseen.

    Näinköhän se sitten on, että normaalisti ajattelevalla ihmisellä on aina asiat jollakin tapaa huonosti?
    Ja kuitenkin, on niin paljon sellaista, mitä pidämme täysin itsestään selvänä, mutta joka ei todellisuudessa sellaista ole. Sellaista, josta voimme olla kiitollsia
    Jotenkin joskus tulee vain tunne, että kaikki kiitollisuus nykyisin on tuota samaa, pakotettua ja velvollisuudentuntoista suorittamista, ettei vain mistään jäätäisi velkaa mihinkään suuntaan. Sellaista, joka hautaa alleen ja saa unohtamaan todellisen kiitollisuuden, kyvyn tuntea onnea jostakin, mitä on saanut, aivan pyyteettömästi ja spontaanisti. Kyllä sellaistakin kiitollisuutta esiintyy, tosin harvakseltaan, mutta kuitenkin sen verran, ettei se vallan pääse unohtumaan. Ja sellaisen huomatessaan tulee itsekin hyvälle mielelle ja, edes hetkisen tuntee itsekin samoin.
    Vaikka kaikki asiat eivät aina ole niinkuin minä, suuressa viisaudessani, ne olen järkeillyt ja yrittänyt järjestää, on niillä taipumus aina jotenkin sujua. En nytkään olisi missään tapauksessa halunnut sairastua, mutta kun kerran sairastuin, olen kiitollinen pahempaan aikaan saamastani avusta ja siitä, että olen taas toipumassa.
    Kun näen aamuisesa auringonpaisteessa kimaltelevat kastepisarat, tunnen viileän tuulen ihollani ja kuulen eläimieni aamuiset tervehdykset, tiedän kaiken olevan juuri niin kuin sen pitääkin.
    Kuten tuossa aijemmin tuli kerrotuksi, meni heinätöissä parina päivänä hiukan yötöiksikin. Taas kerran sain katsella siinä työn ohessa kesäisen valon vaihtumista illan kuulaudesta hämärän kautta, ensin aamuyön valkeaan valoon ja siitä vähitellen nousevaksi päiväksi. Silloin tuli mieleen tämäkin:

    Näissä tunnelmissa tällä kertaa, hiukan vielä toipilaana, mutta elämäänsä tyytyväisenä. On ilo kirjoittaa tänne noin, nyt kun taas jaksan sen tehdä.
    Mutta hyvät ystävät, nauttikaa tästä kesästä sellaisena kun se meille itse kullekin tarjoillaan.

    Ja ollaan ihmisiksi!
     
  17. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mukavaa lauantai-iltaa kaikille, jotka tänne satutte piipahtamaan!
    Takana äärimmäisyyksien heinäkuu, edessä arvoituksellinen elokuu. olen väsynyt, mutta kohtalaisen tyytyväinen. Toivun pikkuhiljaa tuosta keskikesääni varjostaneesta sairaudestani. Päädyin sen seurauksena astmaseurantaan, joten nyt saattaa löytyä syy tähän jo muutamia vuosia vaivanneeseen selittämättömään väsymykseen.
    Taas on vuosi kääntymässä syksyyn päin. maisema alkaa olla jo kokolailla syksyisempi, mitä vuodenaika edellyttäisi. kun kesä tulee huhtikuussa, ei voi olettaakaan sen jatkuvan syyskuulle asti. Lehtipuiden lehdet riippuvat paikoillaan enää kuin velvollisuudentunnosta, kaikki keväinen ja kesäinen elämä niisrtä on kadonnut helteiden myötä. Pöly himmentää ja ylipitkä kesä väsyttää niitäkin. Osa koivuista on jo hyvää vauhtia kellastumassa, kuivuus vaivaa ja valokin vähenee. Eteläpohjanmaalla oli menneellä viikolla jo melkoisia pakkaslukemia öisin. Täällä mentiin ja mennään jonkin aikaa eteenpäinkin parin lämpöasteen lukemissa. Eipä ole tällaistakaan kesää ollut ihan vähiin aikoihin.
    Olemme suunnitelleet kovasti tulevaa. Nähtäväksi sitten jää, miten nuo suunnitelmat aikanaan toteutuvat.
    Mutta tämä viileän elokuisen päivän viileänkuulakka ilta se vain vanhenee, vähitellen, mutta peruuttamattomasti. Äänimaiseman muodostavat enää harakanpoikasten ja räksien "lauluharjoitukset", silloin tällöin kurkien tai joutsenten törinät ja tietysti aamuin illoin Kunkun kiljunta, jota olemme iltaisin ruvenneet nimittämään "veteraanin iltahuudoksi". Tuulikaan ei jaksa enää puhallella, luonto mököttää. Mutta me emme mökötä, emmehän.
    Me odottelemme mukavaa alkavaa syksyn aikaa.
    Ollaan ihmisiksi.
     
  18. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Elokuuta, minunkin puolestani . Tykkään viileistä ilmoista enemmän kuin kuumista. Mutta niissä ilmoissa tietysti ollaan, mitä kulloinkin annetaan.
    Olen iloinnut parvekekasvitarhastani. Sain kahdesta perunasta 14.Osa oli kyllä kovin pieniä, kun en malttanut odotella.
    Persiljaa ja rapeaa salaattia olen saanut aamuisin leivälleni.

    Luonnossa on kyllä ihan sen tuntuista kuin Diogenes kirjoitti. Mutta vielä on paljon vihreää.. Ainakin täällä.
    On ollut hyvä kesä, siis noin henkisesti. Ei mitään ihmeellisiä erikoisuuksia mutta sellaisia arkisia ilon aiheita. Ystävien kanssa on ollut hyvä yhteys.
    Samoin lasten porukoitten kanssa.
    Sairautenikin ovat tällä erää olleet sopivien lääkkeiden ansiosta hyvällä mallilla. Olen kiitollinen. Huomispäivästä en tiedä muuta kuin sen että olen huomisenkin jättänyt Jumalan käsiin. Se riittää minulle.
    Aion tulevalla viikolla käydä pääkaupungissa. Ja arvatkaapa, mikä on tärkein juttu siellä minulle?
    Possumunkkikahvit Kauppatorilla!!!!! Toivottavasti niitä vielä on tarjolla
    vaikka on viileä elokuu.
    Tottakai myös käveleskelen vanhoilla tutuilla paikoilla.
    Tässä kaikki tärkeä tällä kertaa.
    Voikaa hyvin, kaikki jotka näitä rivejä luette.
    Teitä tervehtien Aikuinen
     
  19. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei taas kaikille, tasapuolisesti!
    Poikkeuksellsesti kirjoittelen näin aampäivällä. Ulkona sataa, jos ei nyt ihan kaatamalla, niin melko reippaasti kuitenkin. Siksi siirsin normaalia aamukierrostani hiukan tuonnemmaksi. Ei ole mitään kiirettä mihinkään tällä hetkellä.
    Aikuinen taannoin harmitteli, ettei tiedostojen siirto tänne onnistu. Kokeilepa tällaista tapaa. Napauta hiiren kakkospainikkeella (oikeanpuoleinen) haluamaasi tiedostoa. Esiin tulee valikko, josta löytyy mm. kopioi videon URL-osoite. Valitse se. Sitten siirryt vain tänne, napautat tätä tekstikenttää samaisella kakkosnäppäimellä ja valitset esiintulevasta valikosta liitä. Ensin näkyviin tulee vain pelkkä osoiterivi, vasta, kun painat lähetä vastaus-painiketta, saat videon eskatselukuvan näkyviin. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
    Hienoa muuten, Aikuinen, että puutarhurointisi on tuottanut, paitsi iloa, myös satoa ihan konkreettisestikin. Vanha kiinalainen kansanviisaus sanoo, että jos haluat hetken onnen, tapa sika, jos haluat vuoden onnen, mene naimisiin.Mutta jos haluat ikuisen onnen, ryhdy puutarhuriksi.
    Kaipa he sen sitten ovat non miettineet ja oikeaksi havainneet, mitäpä siihen muuta olisi sanomista.
    Helteet loppuiva, onneksi, ja sää muuttui epävakaisemmaksi. Sateita on saatu jonkiverran ja lämpötilat ovat kohtalaisen mukavissa lukemissa. Siihen väliin sattui tosin pari hallayötäkin, jotka kurittivat melko pahasti helteen kiusaamaa kurpitsakasvustoa ja herkempiä salaatteja. Saas nähdä, riittääkö kurpitsalla vielä puhtia lähteä uuteen kasvuun.
    Ei tämä kesä niitä parhaimpia ollut, mutta ei vallan huonokaan. Jos emme olisi näin loppuun väsyneitä, olisi moni asia toisin. Siksi ei voi syyttää pelkästään olosuhteita. Yritimme vain hiukan yli voimiemme, siinä se.
    Kuitenkin olen tyytyväinen tilanteeseen, taas yksi kesä siirtymässä menneisyyteen.
    Kesä, jonka kuluessa on tapahtunut paljon hyvääkin. Viimeisin hyvä uutinen oli kun nuorimmaiseni poikkesi ohimennen kertomaan odottelevansa perheenlisäytä. Elämä jatkuu, me vanhenemme, mutta mitäs tuosta, nuoremmat astuva sijaan ja pitävät huolen tulevasta. Niin se on ja niin sen pitää ollakin.
    Sade näyttää vähitellen loppuvan, olisikohan aika lähteä tervehtimään karvapäitä. Niidenkin kesä on kulunut vain viileämpiä kelejä odotellessa. Jos pitää paikkansa vanha kiinalainen sananlasku, että viisaat istuvat varjossa, nämä elukat ovat suorastaan neroja. Koko kesänä niitä ei juurikaan ole aukealla näkynyt, varjoisassa metsikössään ovat pysytelleet, paitsi yöaikaan. Imettäville emoille se on ollut rankkaa aikaa.
    Mutta totta tosiaan poutahan siellä jo taas on, eikun menoksi.
    Mukavaa akavaa syksyä kaikille!
     
  20. -s- Vierailija

    Aikaa on vierähtänyt viime visiitistäni tuvassa. Luin Aikuisen ja Diogeneen jutustelut, ja voin ilolla todeta olevani ihan yhtälailla kiitollinen! Muutto uudelle paikkakunnalle on tehty, koti siunattu, keskimmäinen lapsi saateltu DI opintojen ja itsenäisen elämän alkuun, ja - kirsikkana elämänkakkuni päällä - nuorimmainen opiskelee innolla kansanopiston peruskoululinjalla sellaisella motivaatolla että pois alta risut ja männynkävyt! Olen saanut takaisin sen oikean, iloisen ja sosiaalisen tytön, jonka menetin moneksi vuodeksi peruskoululaitoshelvettiin.
    (Anteeksi raaka ilmaisuni, mutta näin meidän perheessä tapahtui, jäykkä ja tasapäistävä koululaitos laki- ja asetusviidakkoineen nujersi innokkaan, herkän ja taiteellisen lapsen. Hän menetti elämästään kolme vuotta).

    Lempivuodenaikani on taas täällä, ilma on hyvää hengittää ja alkaa olla herkullisten suppilovahveroiden aika. Lähdin kaikkiaan kolmeen kansalaisopiston harrastepiiriin saadakseni mielekkään tekemisen lisäksi ihmiskontakteja myös työni ulkopuolelta. Tunnen valtavaa kiitollisuutta myös siitä, että jaksan taas touhuta ja olla innostunut! Pitkiä aikoja on mennyt pelkkään arjesta selviämiseen, elämä on nyt niin paljon helpompaa ja heleämpää!

    Vielä kun tulisi pikkupakkaset niin kuolisivat nuo inhottavat hirvikärpäset, niistä en osaa olla kiitollinen, en sitten millään! Mitähän lie Luoja miettinyt kun tuollaisen kiusankappaleen on maan päälle rakennellut? Huovisen Veikko olisi tähänkin keksinyt oivan selityksen ja kirjoittanut siitä hersyvän romaanin ihmislasten huvitukseksi.

    -S-
     
  21. Saija Silkava Vierailija

    Aikaa on vierähtänyt viime visiitistäni tuvassa. Luin Aikuisen ja Diogeneen jutustelut, ja voin ilolla todeta olevani ihan yhtälailla kiitollinen! Muutto uudelle paikkakunnalle on tehty, koti siunattu, keskimmäinen lapsi saateltu DI opintojen ja itsenäisen elämän alkuun, ja - kirsikkana elämänkakkuni päällä - nuorimmainen opiskelee innolla kansanopiston peruskoululinjalla sellaisella motivaatolla että pois alta risut ja männynkävyt! Olen saanut takaisin sen oikean, iloisen ja sosiaalisen tytön, jonka menetin moneksi vuodeksi peruskoululaitoshelvettiin.
    (Anteeksi raaka ilmaisuni, mutta näin meidän perheessä tapahtui, jäykkä ja tasapäistävä koululaitos laki- ja asetusviidakkoineen nujersi innokkaan, herkän ja taiteellisen lapsen. Hän menetti elämästään kolme vuotta).

    Lempivuodenaikani on taas täällä, ilma on hyvää hengittää ja alkaa olla herkullisten suppilovahveroiden aika. Lähdin kaikkiaan kolmeen kansalaisopiston harrastepiiriin saadakseni mielekkään tekemisen lisäksi ihmiskontakteja myös työni ulkopuolelta. Tunnen valtavaa kiitollisuutta myös siitä, että jaksan taas touhuta ja olla innostunut! Pitkiä aikoja on mennyt pelkkään arjesta selviämiseen, elämä on nyt niin paljon helpompaa ja heleämpää!

    Vielä kun tulisi pikkupakkaset niin kuolisivat nuo inhottavat hirvikärpäset, niistä en osaa olla kiitollinen, en sitten millään! Mitähän lie Luoja miettinyt kun tuollaisen kiusankappaleen on maan päälle rakennellut? Huovisen Veikko olisi tähänkin keksinyt oivan selityksen ja kirjoittanut siitä hersyvän romaanin ihmislasten huvitukseksi.

    -S-
     
  22. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Syyskuiset terveiset taas täältä keskeltä eimitään!

    Aika kuluu, illat pitenevät ja pimenevätkin. Säät viilenevät, tulee myrskyjä ja sateita. Luonto alkaa vähitellen valmistautua talvilepoonsa.
    Minä sensijaan en ole valmistautumassa minkään sortin lepoon, edessä on vuoden mielenkiintoisin aika. Enää ei voi puhua mistään suuresta sadonkorjuuajasta, mutta osa sitä on vähemmässäkin.
    Pelloilla kasvaa vielä paljon sellaista, mitä kilpaa peurojen kanssa havitellaan, peurat pötsinsä täytteeksi, minä lähinnä myyntiä varten. Meillä on selkeä työnjako, minä korjaan päivisin ja peurat öisin.
    Muuten menee melko mukavasti. Sain pari viikkoa takaperin astmalääkityksen ja vointi alkaa vähitellen kohentua.
    Kesä teki viimeisen rynnistyksensä elo- syyskuun vaihteessa, hävisi ajan- kohdalle ja vetäytyi hyvässä järjestyksessä omalle paikalleen jättäen sijaa syksylle ja sen viileydelle ja kosteudelle. Sitä kosteutta onkin sitten tullut lähes päivittäin, mutta sademäärät ovat olleet niin vähäisiä, että maa edelleenkin huutaa vettä.
    Alkukesällä kalastelinkin vähän, mutta kun järvestä kuivui vesi niin, että verkkoja olisi pitänyt pitää lappeellaan saadakseen ne veden alle, kyllästyin koko puuhaan.
    Suurin piirtein vuosi sitten – S – kirjoitti saaneensa uuden tahdin elämälleen. Nyt, kun ollaan pyörähdetty kerran taas auringon ympäri, ovat uudet ilon ja tyytyväisyyden aiheet kerrottavina. Niin se elämä menee, välillä rämmitään rämeet ja risukot, välillä edessä ja jalkojen alla on selkeä ja kevytkulkuinen polku.
    Nykyisin on tapa sellainen, että vain huonot uutiset ovat uutisia, vain negatiiviset kiinnostavia. Siksi onkin aina niin piristävää kuulla niitäkin uutisia, jotka tippuvat seulan läpi, koska kertovat pienen ihmisen pienestä onnesta. Lukea sellaista, että uuvuttavienkin ongelmien kanssa painiskeltuaan on ihminen selvinnyt, pystynyt säilyttämään elämänuskonsa ja huumorinsa, jatkaa matkaansa kokemastaan vahvistuneena ja viisastuneena. Ei sellaisella uutisella maailmoja mullisteta, mutta arjen perusrakenne pysyy kuitenkin kunnossa ja tukevalla pohjalla.
    Olen kyllä melko lailla samaa mieltä tuosta koululaitoksen tasapäistävyydestä. Enkä niinikään pidä tuohtumisen ilmaisuasi mitenkään liiallisena. Ainahan luonnon järjestys on ollut sellainen, että jälkeläistään puolustava naaras on peto, lajista riippumatta. Näin on aina ollut ja toivottavasti tulee aina näin olemaankin.
    Mutta kun sanot, että lapsesi menetti kolme vuotta, olen kyllä jokseenkin eri mieltä.
    Eletyt vuosikkymmenet ovat opettaneet, ettei elämä paisko kapuloita rattaisiimme umpimähkään ja vain kiusalla. Me emme vain näe, onneksemme, ja siksi on usein vaikeaa ymmärtää. Uskallan lyödä vetoa vuoden elämästäni, sieltä loppupäästä nimittäin, sen puolesta, että näiden näennäisesti hukattujen vuosien kokemukset ja opetukset tulevat vielä jossakin vaiheessa hänen elämäänsä vastaan vahvuuksina ja valmiuksina. Ne ovat olleet tarpeen juuri hänelle, idättämään ja kypsyttämään hänessä jotakin, mitä hän tulevaisuudessaan tarvitsee.
    Illan taivas kajottaa kylmänkalseana, yöksi on lupailtu nollakeliä. Niitä onkin ollut tällä viikolla lähes joka yö. Koivikot värjöttelevät nuhraantuneissa keasäpuvuissaan sairaan ruskehtavankirjavina. Ei tule tänä syksynä kunnon ruskaa. Kesä viipyi liian pitkään ja sitten tuli pakkanen ja puraisi.
    Nämä kirpakankuulaat aamut ja illat, muuttomatkoillaan törisevien joutsenten ja kurkien aurat sateen ja tuulen syksyinen tohellus, kaikki tämä kuuluu syksyyn, minun vuodenaikaani.
    Mitäpä tässä tämän pitempiä tarinoimaan, pistinpähän vain jokusen rivin merkiksi siitä että täällä ollaan ja elellään ja että on hyvä kun joku kertoo hyvistäkin asioista.
    Hirvi- ynnä muista kärpäsistä huolimatta, mukavaa alkusyksyä kaikille!
     
  23. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    404
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys. Oli mukava lukea teidän viestejänne S ja Diogenes.
    Muinainen tämän palstan kirjoittaja Kuutamo uimari kirjoitti joskus että "murha päivässä pitää lääkärin loitolla". Se taisi silloin olla rohkaisu minulle kun käytin jotain voimakasta ilmaisua. Kyllä minuakin auttaa kun uskallan kertoa jollekin just miltä
    tuntuu.
    Hienoa kuulla hyviäkin uutisia ja kuulumisia.
    Onpa tärkeää että Diogenes on saanut hyvän lääkityksen. Oma elämänlaatuni on melko hyvä juuri hyvien lääkkeiden ansiosta.
    Aamuvarhaiset kävelyt ovat avain hyvään päivään. On mukava toivottaa hyvät huomenet niille harvoille jotka myös ovat varhain lenkillä. Joskus kun ei ketään tule vastaan toivotan huomenet pikkulinnuille ja pupuille jotka puikkivat pakoon minkä koivistaan pääsevät. Pihlajien ja vaahteroiden lehdet ovat värjäytymässä. Vihreä pakenee runkoon talteen talven edellä.
    Minäkin menin kansalaisopistoon mieleiselle kurssille. Toivoisin vielä löytäväni jostain kuorontapaisen johon vanhat mummotkin olisivat tervetulleita. :))
    Kuten huomaatte ei minulla kovin kummoista asiaa ole. Tekee vain mieli tervehtiä teitä.
    Ai niin. Yksi hauska juttu:sain käsiini veljeltäni äitini vanhan vieraskirjan. Se alkaa vuoden 1963 toukokuulta. Siinä on mukavia muistoja noin neljän vuoden ajalta. Siinä humpsahtaa syvälle nuoruuden aikaan.
    Hyvää syksyä. Tänään taitaa olla syyspäivän tasaus... Ainakin se on näillä tietämillä.terveisin Aikuinen
     
  24. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei!
    Sataa, tuulee ja on koleaa. Nihkeys tunkee joka paikkaan. Paistaa se aurinkokin, joskus. Silloin tulee yleensä tuulen mukana pientä tihkua.
    Näistä tuntomerkeistä pitäisi jo selvitä, mikä aika vuodesta on meneillään. Olen varmaan montakin kertaa kertonut, että syksy on se minun vuodenaikani, kuluvan vuoden loppukiri.
    En tiedä, onko se sitä kaupunkilaisille, mutta jokaiselle, joka elää maasta ja on sidottu luonnon kiertokulkuun, se on sitä.
    Korjuutyöt ovat tältä syksyltä ohi, on aikaa katsahtaa taaksepäin, kuluneeseen vuoteen.
    Muistuu mieleen "vanhat hyvät ajat", jolloin tähän aikaan oltiin vasta korjuurumban puolivälissä. En voi sanoa kaipaavani noita aikoja. Ne olivat hienoja aikoja silloin, nyt moinen olisi katastrofi. Kun vain ajattelenkin itseäni niihin kuvioihin, missä suurin piirtein viiden kuukauden ajan painettiin seitsemää parikymmentuntista vuorokautta viikosa, huh, huh. Se oli silloin, se.
    Joku nyt tietysti kysyy, miksi ihmeessä moinen, mitä siitä oli hyötyä?
    Sanos muuta.
    No, niinä vuosina maksettiin tämän elinkelvottomaksi luokitellun tilan jo viisikymmenluvulta asti kerääntyneet velat. Siinä oli jo yksi hyvä syy. Oli pieni pakko näyttää, että kyllä tässä siinä pärjätään, missä muutkin. Todellisuushan oli kuitenkin se, että noina vuosina ja vuosikymmeninä tämä kylä ja monta naapurikylääkin hiljeni, tyhjeni, muuttui korkeintaan nukkumalähiöksi. Tällaisia pikkutiloja ei enää juuri ole, siis aktiiviviljelyksessä. Jo se, että olen pystynyt pitämään tämän tilan toiminnassa yli kolme vuosikymmentä, antaa jonkinlaisen levollisuuden tunteen evääksi tulevalle vanhuudelle. Se, mitä jälkeeni tapahtuu, ei minua huoleta, jokainen aikakausi pitäköön murheen itsestään.
    Vihaiset puhurit lennättelevät pihahaapojen kellastuneita lehtiä. Viime yönä maa oli saanut paikoin keltaisen peitteen. Vaahtrat hohtavat punaisina ja keltaisina, milloin syksyisen auringon nopea välähdys sattuu niihin osumaan.
    Muutamina huurreaamuina kulottuneet heinät hohtivat pörröisen valkeina viluisen aamuauringon niitä tervehtiessä. Sitä kauneutta ei kauan saanut ihailla, nouseva aurinko riisui huurteet ja puki tähkät ja korret timantteina kimalteleviin vesipisaroiden vöihin.
    Hyvät ystävät, oletteko ajatelleetkaan, että noin puolentoista kuukauden päästä tämä ketju täyttää viisitoista vuotta? Viisitoista vuotta tähän osallistuneiden kirjoittajien elämää. Se on mahtava harppaus. Mitenhän mahtavat kaikki vanhat "veteraanit" tänä päivänä jaksella. Aikuinen on voimissaan ja kirjoitustuulella, -S- myöskin poikkeilee silloitällöin jättämään puumerkkinsä, mutta entäpä ne kaikki muut tutut vuosien takaa?
    Kuutamouimari, Osallistuja, Jasmin, TM, Matilda, Saapasjalka, Uusvanha ja keitä kaikkia täällä on käynytkään, mitä heille nyt kuuluu. Kukapa tuon tiennee.
    Lokakuun ensimmäinen päivä armon vuonna 2019 on pimentynyt iltaansa.
    Mitäpä tässä enää muuta.
    Eletään ja ollaan ihmisiksi.
     
  25. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    166
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipä!
    Lokakuu alkaa pian olla jo puoliksi nähty, syksy senkuin syvenee.
    Jokunen aika sitten väitin, ettei tänne tule tänä syksynä kunnon ruskaa. Olin väärässä. Lähes viikon ajan hehkuivat syksyn värit puissa kauniimmin, mitä moniin vuosiin. Sitten tuli yksi pakkasyö. Huurteisen aamupäivän aikana puut sitten luopuivat suurimmasta osata syksyistä väriloistoaan. Vain jotkin sairaanruskeankeltaiset koivut sinnittelevät enää yhä syvenevää pimeyttä vastaan. En todellakaan muista toista noin hohtavaa ja lyhyttä ruska-aikaa.
    Nyt tuo kaikki kullan ja punan väriloisto on jo muuttunut kuolleen ruskeaksi massaksi, jota poutapäivien tuuli riepottaa pitkin ja poikin.
    Luonto alkaa olla jo valmis talviseen lepoonsa.
    Mitäpä minulle tähän aikaan kuuluu, eipä juurikaan erityistä.
    Viime viikon alkupäivät menivät vielä vähäisten korjuutöiden viimeistelyssä, sen jälkeen lähdin raivaamaan taimikkoa. Pääsin taas siis mielipuuhaani. Kädet raivaussahan kahvoissa, katse jossakin siellä terän vaiheilla ja ajatus ties missä. Ei ole kiirettä, työn joustava rytmi pitää huolen siitä, että valmistakin tulee.
    Pariksi päiväksi tuota enää riittää, sitten on vuorossa taas kerran aitaustarpeiden haeskelu. Tiedän sen jo viime kerrasta, että haeskeluksi menee. Omat metsät alkavat olla melko tyhjiä sopivasta seiväspuusta. Tuossa ihan vieressä, naapurin puolella olisi kyllä hyvää hoitamatonta rytömetsää, josta sitä tavaraa kyllä lähtisi, mutta hän ei oikein halua myydä. No omilla on sitten vain pärjättävä.
    Pari viikkoa sitten otin kaksi vanhinta vasikkaa, Rosen ja Rionan vieroitukseen ja koulutettaviksi, niiden kanssa puuhastellessa menee joka aamu parisen tuntia. Vasikoitten vieroittaminen on aina seikkailu sinänsä. Tällä kertaa oli vain kaksi kiinni otettavaa. Viime talvena oli vähän pitemmät lassosulkeiset, kun otin neljä itsepäistä pikkunöösiä kiinni saman iltapäivän aikana. Olkapäitteni kunnon vuoksi en pysty enää sellaisiin lännenkuvista tuttuihin, näyttäviin heittoihin. Siksi matkakin on vain neljä-viisi metriä korkeintaan. Sitäkin pitäisi harjoitella enemmän, mutta jostakin syystä sitä vain aina on jotakin muuta ja tärkeämpääkin tekemistä.
    Kesän ja kuluneen syksyn aikana myös Kunkku-poika, nuoren lauman sonni, on kesyyntynyt lauhkeaksi ja arvokkaaksi laumanjohtajaksi. Ostimme sen aikanaan kouluttamattomana ja se on ollut melko haasteellinen käsiteltävä arvaamattomuutensa vuoksi. Ei se varsinaisesti vihainen ollut, mutta tottumaton yhteistyöhön ihmisten kanssa.
    Sen laitumen nurkkauksessa kasvaa iso pihlaja, joka alkusyksyllä loisti punaisenaan suurista marjatertuista. Näillä herkuilla kesyttelin sitä, kunnes marjat alkoivat pilaantua ja varista pois. Mutta sinä aikana Kunkku tottui ihmisen kosketukseen ja oppi, että vaikka hän laumaansa johtaakin, ei hänen tarvitse yrittääkään minua komennella.
    Tänään oli pilvisennihkeä sadepäivä. En ollut metsässä vaan huolsin sahan kuntoon tulevaa viikkoa varten. Se vanha uskollinen palvelija ja kaveri on kuljeksinut mukanani jos jonkinlaisissa risukoissa jo kohta kaksi vuosikymmentä. On siinä ajassa jokunen kymmenen litraa pensaa poltettu ja hikeä vuodatettu.
    Moni on sanonut, että vaihda ihmeessä uudempaan ja kevyempään. Joopa joo, ostin kymmenkunta vuotta sitten emännälle kevyemmän raivurin. Muutama vuosi takaperin oli oma sahani kesken talvea huollossa pari päivää ja jouduin raivaamaan sen ajan tuolla pikkusahalla. Se oli niin ärsyttävän kevyt, etten päässyt sen kanssa minkäänlaiseen rytmiin ja homma oli todella raskasta huitomista. Oli helpotus saada taas se vanha kunnon peli käsiinsä.
    Mitäpä tässä tämän pitempää teitä pitkästyttämään. Yöksi on luvassa pikku pakkasta, huomiseksi vesisadetta. Saas nähdä, tuleeko kumpaakaan.
    Nyt siellä mollottaa jonkin sorttinen kuuntapainen, silloin tällöin repaleisten pilvien rakosista kurkistellen.
    On aika toivottaa teille, ihan kaikille, jotka tämän satutte lukemaan, mitä parhainta alkavaa viikkoa ja myöhäissyksyn aikoja.
    Elelläänhän ihmisiksi!
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti