Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys minultakin.
    Syksy on jo pitkällä täälläkin. Suurin osa koivuista on pudottanut lehtensä. On vielä niitäkin joissa kullankeltaiset lehdet loistavat. Ja sitten on sellaisia mielenkiintoisia puita, joiden lehdet hohtavat vahvan punaisina. Niiden puiden kuori muistuttaa koivun tuohta. Mutta ovat punertavia. Kesän alussa niissä oli isot valkeat kukkatertut ja myöhemmin ne lennättivät isoja, valkoisia pumpulipalloja ympäri stöön.
    Nyt niissä on pieniä, herneenkokoisia punaisia marjoja, aina kaksittain niinkuin kirsikassa. Ne puut ovat kyllä ilo silmälle nyt.
    Suomen liput ovat liehumassa.
    -----
    Tähän väliin täytyy kirjoitta että laitoin jo pitkän tekstin mutta eipä jäänyt tänne. Nyt sitten tuli vain osa tekstistäni näkyviin. Saa nähdä miten nyt käy.
    Kirjoitin siitä että iloitsen eläkkeellä olosta. Välillä tosin oli sellainen olo, että olen tyhjän panttina, niinkuin sanotaan. Mutta sitten tajusin jonain päivänä, mitä tehtäviä minulla voi olla omista rajoituksistani huolimatta:
    Olen olemassa joitakin ihmisiä varten, omia lapsiani mutta myös muita varten. Että jos tai kun joku tarvitsee kuuntelijaa niin olen olemassa kuunnellakseni ja toisekseen voin rukoilla eri asioitten ja ihmisten puolesta. Olen iloinnut näistä tehtävistä.
    Ja tietysti teen käsitöitä siis näperrän jotain pientä ja nautin tekemisen ilosta.
    :))
    On mukava juttu kun tämä palsta on vielä hengissä. Kiitos teille jotka olette, ja tervehdys kaikille jotka joskus käväisette.
    Muistetaan siirtää kellot tuntia. taaksepäin ensi pyhänä. Nyt jännään sitä saanko tämän tekstin näkymään... Kun äsken herjasi eikä mennyt.
    Tapaamisiin, ystävät
    Teitä tervehtien Aikuinen
     
    Last edited: 24.10.2019
  2. vierailija Vierailija

    Kätken kakkuun kaipausta sirottelen sian kusta.
     
  3. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olipa typerä viesti vierailijalla.. Ikävä että jonkun täytyy töytäistä. Täällä käydään toisiamme rohkaistaksemme.
    "Elämä ei ole niin vaikeaa miltä se näyttää, vaan paljon vaikeampaa."
    Siksi tämä palsta on ollut ja on olemassa. Kiitos niin monille täällä käyneille.
     
  4. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipä taas, kaikille tasapuolisesti!
    Niinpä onkin jo Aikuinen pistänyt tuon vierailijan kommentin omalle paikalleen. Lokeroon nimeltä typeryydet.
    Eipä tuohon paljon ole lisättävää, jollakin vain on taas ollut huono päivä. Sen verran on ollut aikaa, että on ehtinyt kaivaa tuon kohdan, mihin sitten on pahaa oloaan purkanut. Voisi sitä tosiaan fiksumminkin esiintyä. Tuollaiset kommentit antavat hyvin tyhmän ja ilkeän kuvan kirjoittajastaan. Kun ei muuhun eväät riitä, roiskaistaan sitten vaikka noin.
    Se siitä, jätetään se omaan arvoonsa ja jatketaan eteenpäin.
    Muuten, Aikuinen, mieleeni tuli kuvailemistasi puista lähinnä koristemarjaomenapuu. Mahdankohan olla oikeassa?
    Lokakuun viimeinen päivä tai paremminkin sen ilta on käsillä. Viikko on ollut pikku pakkasia öisin ja hiukan nollan yläpuolella päivisin.
    Mitä mukavinta aikaa ja keliä syksyn kaikenlaisille puuhille. Itse asiassa viikko on kulunut laitumien aitojen syksyisessä kunnostuksessa. Lähes kaiki aidat on tullut kierretyksi, katkenneita tolppia vaihdelluksi ja langat kiristellyiksi. Eilen alkoi myös vasikoiden vieroituksen viimeinen vaihe. Ne pääsivät puolittaiseen vapauteen, vain riimut jäivät vielä päähän ja vieroituskarsina on suljettuna. Aamulla rapsuttelukierros sujui kuitenkin sikäli sujuvasti, että viikon päästä pikkuneidit pääsevät kokonaan vapauteen.
    Syksy etenee, kellojakin väänneltiin taas viime viikon lopulla. Turhaa vekslaamista mielestäni sellainen. Mutta kaikki ajallaan.
    Vaihdoin tuossa profiilikuvankin uuteen. Siinä vanha hallitsijapari, Cormac ja Friidu, poseeraavat salaattimaan aidan takana, laitumen puolella kaikeksi onneksi. Takana näkyy Nessan takapäätä. Kuva on kesältä -17.
    Mitäpä tässä oikein olisi kerrottavaa, terveenä ollaan ja talvea odotellaan. Pieniä ovat meikäläisen ilot jo murheetkin, ei niistä suuria uutisiä revitä.
    On edessä aika, jolloin on vallan kodikasta sytyttää kynttiä tai vaikka parikin illan valoksi ja lämmöksi. Tai sitten vain ihan omaksi iloksi. Tekin, joille syksy merkitsee synkkyyttä ja masennusta, koettakaa sinnitellä vielä pari kuukautta. Siellä se valo ja uusi kevät odottelee teitäkin, kuten meitä syksyn lapsiakin ja kaikkia muitakin.
    Älkää antako pimeyden ja kylmyyden hiipiä sisimpäänne, valo ja lämpö odottelee vain hiukkasen venytetyn hetken päässä.
    Voikaahan taas ja elelkää ihmisiksi!
     
  5. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Huomenna on isänpäivä. Onnea siis ja hyvää huomispäivää! On hienoa että on paljon miehiä jotka ovat ja ovat olleet isänä omille ja/tai toisten lapsille.

    Illat tummuvat aikaisin. Valot syttyvät. Pimeässä illassa kin on jotain viehättävää. Eikä kevään valkeneminen voisi tuntua niin ihanalta jos ei välillä olisi pimeää. En vaihtaisi minnekään tätä meidän tummaa marraskuuta.
    Neä erikoiset puut, joista kerroin ov at kuulema pilvikirsikoita. Niissä on vieläkin punaisia lehtiä jäljellä.
    Ei tällä kertaa muuta kuin Voikaa hyvin.
    Teitä monia entisiä ja nykyisiä palsta talla kävijöitä usein ajatellen
    Aikuinen
     
  6. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyvää isänpäivän iltaa, erityisesti kaikille itsensä vähänkin isäksi tunteville, mutta myös kaikille muillekin, ihan tasapuolisesti.
    Sateinen, räntäisentuhruinen päivä, mitä joutilain vietettäväksi lasten ja lasten lasten kanssa.
    Taas kerran voin vain kiitollisena todeta, että minulla on käynyt mahdottoman hyvä tuuri, olen saanut jonkinlaisen suosionosoituksen tuolta ylemmältä taholta tai miten sen nyt kukin haluaa ilmaistakin. Missään tapauksessa en voi sanoa, että se olisi täysin omista hyvistä ominaisuuksistani tai kasvattajan taidoistani johtuvaa, että minulla on niin mukavia jälkeläisiä.
    Heidän kanssaan meni päivä kuin siivillä ja hauskaa oli. Ja taas kerran, olikohan se jo kolmas kerta, kun käteeni tökättiin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja- kirja. Jotenkin vain en pääse irti ajatuksesta, että sillä halutaan sanoa minulle jotakin.
    Muuten on aika kulunut syksyiseen tapaan. Pari päivää metsässä haeskelemassa aitaseiväspuita, sitten niitten kuorinta ja teroitus. Huomenna aloitan todennäköisesti poikien laitumen laajennuksen.
    Pikkuneidit ovat koulutuksensa käyneet ja hyväntapaisiksi todettu. Perjantaina ne pääsivät muun lauman yhteyteen ja sopeutuminen on näköjään onnistunut todella hyvin. Yhdessä tullaan rehupaalille, mennään juottopaikalle tai seisoskellaan vain muuten joutilaisuudessa. Tottakai lauman järjestys pidetään, nuorimmat syövät vanhempien jälkeen ja juomaankaan pikkuneideillä ei ole asiaa ensimmäisinä. Mutta kaikki ovat silti yhtä laumaa ja sehän onkin jutun juju. Viime keväisessä vieroitusprukassa oli yksi, Paloma, joka ei ottanut sopeutuakseen laumaan ennenkuin joskus elokuun tienoilla. Tällainen yksikseen harhaileva tapaus on siitä harmillinen, ettei se oikein sopeudu yhteistyöhön ihmisenkään kanssa. Mutta nyt, kun tämä mainittu Paloma ei enää olekaan se lauman nuorin, sekin alkoi käyttäytyä aivan toisin. Parissa päivässä se on rohkaistunut sen verran, että sitäkin pääsee jo rapsuttelemaan.
    Koko projektin nimeksi sopisi hyvin Ylpeys ja Ennakkoluulo. Jokainen roskaroomaaninsa hyvin lukenut kai muistaa, kuka tuon nimisen romaanin on kirjoittanut.
    Itse en ole kyseistä teosta tavaillut, mutta noiden viimeisiksi kouluttamieni vasikoiden ominaisuudet mallaavat juuri sopivasti tuohon nimeen.
    Rose, Friidun vasikkana on tottunut olemaan hallitsijattaren vanavedessä kuljeksiessaan piittaamatta paljon muista. Se käyttäytyi koko koulutuksen ajan selvästi ylpeän alentuvasti. Vasta nyt, kun se taas on täysin vapaana, sen hyvät ominaisuudet tulevat näkyviin. Riona, Fifin jälkeläisenä taas on oppinut epäluuloiseksi kaikkea ja kaikkia kohtaan. Koulutuksessa se käyttäytyi nöyrän mukautuvasti, joskin säpsähteli kaikkea mahdollista. Nyt vapaana se taas on äitinsä tavoin hiukan vaikeasti lähestyttävä, mutta toisaalta sittwen kuitenkin nauttii selvästi rapsuttelusta. Näiden kahden kouliminen pariksi ja toisaalta lauman jäseniksi oli todella mielenkiintoinen ja vaiheikas juttu. Jos en olisi koko ikääni pyöriskellyt nautojen seassa, olisin ehkä jättänyt koko homman kesken.
    Tämän syksyisetä aitojen kunnosta voi päätellä ainakin sen, että nuo veronmaksajien yhteiset sorkkaeläimet, joita näillä seuduin on ihan riesaksi asti, ovat oppineet kunnioittamaan aitojamme jonkin verran. Vuosi sitten jouduin viikottain näin metsästysaikaan korjailemaan niiden tekemiä tuhoja, nyt oli vain pari kohtaa rikottu.
    Vai oli Aikuisen tarkoittama puu pilvikirsikka. Eipäs tuo tullut mieleenikään. En ole kovinkaan etevä näissä puistopuolen asioissa, myöntää täytyy.
    Viime viikon piti pikku pakkasia, maan pinta veti sen verran kohmeeseen, että nyt viikonlopun vesisade muutti paikat peilijäätiköiksi. Varsinaiset pääkallokelit.
    Nyt illalla satoi räntää ja lunta, yöksi luvassa on pari pakkasastetta. Toisinsanoen, mielenkiintoiset kelit jatkuvat.
    Sitä kai se on nyt vähän joka suunnalla, joten varokaapa, varsinkin aamuisin kun lähdette liikenteeseen, menettepä sitten jalan tai miten hyvänsä.
    Ystävät, marraskuu alkaa pian olla puolessaan, hiukan runsaan kuukauden päästä päivä alkaa jo pidetä. Tekaikki, jotka kärsitte pimeästä ja synkästäkin syksystä, ajatelkaapa sitä.
    Ja saavat sitä muutkin ajatella ja siitä ajatuksesta mielihyvää tuntea, ei ole ollenkaan hassumpi ajatus muillekaan.
    mutta tämän enemmittä tällä kertaa, oikein hyvää, lämmintä ja valoisaa marraskuun puolenvälin tienoota teille kaikilla, missä sitten ja millä mielellä menettekin.
    Ollanhan ihmisiä toisillemme.
     
  7. Rannikkomänty Vierailija

    Olen kuljeskellut näillä palstoilla varmaan kymmenen vuotta, mutta en ole osunut tälle ketjulle. Tuntui erikoiselta sattumalta, että olen viime päivinä toivonut löytäväni palstan, jossa jutellaan kaikenlaisesta elämään liittyvästä ja toisekseen toivoin löytäväni sanat Nuku nuku nurmilintu runoon ja kumpikin toive täyttyi tässä ketjussa.
    Tällainen varovainen männyntuoksuinen alkukirjoitus
     
  8. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys. Ilokseni huomasin että joku uusi vierailija oli löytänyt palstamme. Tervetuloa, Rannikkomänty joukkoomme.
    Olen 14 vuotta sitten tämän palstan avannut. Tarvitsin tällaista. Olen kyllä moneen kertaan ihmetellyt että miten voikin nettipalstalla on näin hyvä yhteys, toistensa kunnioittaminen ja rohkaisukin jos sitä on tarvittu. Aluksi tämä oli minulle henkireikä, jonne lähes joka päivä palasin töitten lomassa. Aika on armollinen ja elämä on paljolti seestynyt.
    Monet ovat jääneet pois, diogenes ja S ovat olleet mukana. Itsekin olin välillä poissa pitkät ajat. Diogenes piti "tulta takassa". Se on hieno juttu. Oli niin mukava taas palata tänne. Olisikohan siitä kohta 10 vuotta kun osa meistä tapasi Tampereella, jonne menimme omilta tahoiltamme.
    Tuossa lyhyttä historiaamme.
    Tänään on sumuinen aamu täällä. Vesi sulattelee jäitä ja vähiin käyneitä lumia. Pikkulinnut ovat talitiaisia tässä seudussa. Muut ovat menneet etelämmäksi tai en vain muuten niitä huomaa. Toissailtana oli se verran kylmää, että pensaiden oksien päissä pisarat olivat jäätyneet. Ne kimmelsivät kuin pienet kirkkaat jalokivet. Ilahduttivat!
    Ei minulla tähän hätään nyt sen kummempia ole.
    Hyvää sumuista marraskuun päivää.
    Teitä kaikkia tervehtien Aikuinen
     
  9. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas, kaiklle tasapuolisesti!
    Ja ensin aluksi, tervetuloa joukkoomme vaikka pitemmäksikin rupeamaksi, Rannikkomänty!
    Täällä on katto korkealla ja seinät leveällä ja pitkän pöydän ympärillä on tilaa istuksia suuremmankin joukon.
    Mielenkiintoinen nikki sinulla, ehkä joskus suostut paljastamaan sen syvimmät synnyt meille.
    Ja toiseksi, anteeksi, että tässä taannoin kiirehdin aikaa ja väitin ketjun tällä päivänmäärällä täyttävän viisitoista vuotta. Kai se on vain merkki alkavasta vanhuudenhöperyydestä. Mutta ei välitetä niistä kummastakaan, eihän? Siis siitä alkavasta höperyydestäni sen enempää kuin siitäkään, että tänään täyttyy vasta neljästoista vuosi. Sekin on vallan mahdottoman hieno saavutus näin hurjaa kyytiä muuttuvassa maaimassa.
    Oli vallan mahtavaa, että juuri Aikuinen, tämän ketjun aloittajana, toivotti uuden tulokkaan ensimmäisenä tervetulleeksi.
    Eihän täältä ketään ole varsinaisesti pois käännytetty, mutta jos avaus on ollut hyvin tökerö ja/tai loukkaava, on annettu mahdollisuus harkita vielä kerran, josko tämä on se ihan oikea ketju senhenkisille kirjoituksille.
    Ja muistini mukaan tällaisia harkintapyyntöjä ei ole kovin monta ollutkaan.
    Se henki, millä Aikuinen tämän keskustelun aloitti ja mitä sitten kohtapuoliin Jutunjuuri (Kuutamouimari), Osallistuja ja Jasmin vahvistivat ja vakiinnuttivat, se on kestänyt ja kantanut näin pitkälle.
    Ja kuten todettu, jos kuka haluaa riitaa ja tyhjänpäiväistä nokkapokkaa, tämä on ehdottomasti väärä valinta, sillä tänne kirjoittelevat yleensä vain ihmiset, joille on jollakin tavoin selvinnyt maailman ulottuvan hiukan omaa napaa pitemmällekin. Olettaisin täällä olevan melko mahdotonta saada riitaa aikaiseksi.
    Ulkona sataa vettä ja on seitsemän astetta plussan puolella. Viime viikon lumet ja pakkaset ovat muisto vain.
    Eilen sain lopultakin poikien laitumen valmiiksi ja päästin ne tutustumaan väljempiin oloihinsa. Tuo oli hiukan hienommin sanottu, mitä todellisuus on. Todellisuus kun on se, että tänään mennessäni tekemään vielä viimeiset hifistelyt aitaan, ei kukaa ollut vielä korviaan lotkauttanut siihen suuntaan, että pitäisi lähteä tutkimusmatkalle.
    Jonkin aikaa houkuteltuani lähti Pherson ensin, sitä seurasi hissuksiin Taavi ja Osku. Jossakin välissä entisen aidanpaikan ylitti myös Patu, mutta iso Antti pökötti vain itsepäisesti entisellä aidalla eikä ollut tona moinaan että olisi tullut muiden perässä.
    Pikkupojat sentään kotiutuivat heti taajan kuusikon hämäryyteen. Sieltä kuului melkoinen rytinä kun pojat ottivat yhteen, koittelivat kai, kenen on paras makuupaikka.
    Tämä marraskuisenhämärä iltapäivä on jo pimennyt yhdeksi sumun ja tihkusateen sekaiseksi läpitunkemattomaksi pimeydeksi. Tuulikaan ei enää jaksa puhallella, koko luonto mököttää kuin jotakin odotellen.
    Sellaista tänään tälläpäin.
    Täysillä pimeään, haastoi Osallisuja joskus syksyn ja pimeyden.
     
    Last edited: 14.11.2019
  10. Rannikkomänty Vierailija

    Kiitos lämpimästä vastaanotosta. Palsta on kunnioitettavan ikäinen ja pitkä ja olen lukenut viestejä perhosen lailla, kukasta kukkaan.
    Nimimerkki Rannikkomänty vain nousi jostain kuvan lailla. En ole syntynyt meren äärellä, mutta hyvin varhain meri ja rannat tulivat tutuiksi ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Pidän puista enkä voisi kuvitella asuvani vapaaehtoisesti puuttomassa maisemassa. Samoin tyhjät hakkuumaisemat tuntuvat pahalta.
    Mitä persoonallisuuksia nuo sarvipäät ovatkaan, aika lailla meidän ihmisten tapaisia. Minulla on lapsuudesta rapsutuskokemuksia tavallisesta maatiaisrodustamme ja leikkisistä sonnimullikoista. Niiden kanssa vain piti olla varovainen ja olisi tullut äkkilähtö jos aikuiset olisivat nähneet. Muistan olleeni surullinen kun niiden piti olla yksin navetassa ketjussa kesäkauniilla.
    Pikkulintuja on tullut entisille syömäpaikoille katsomaan joko on jotain suuhun pantavaa laitettu laudalle. No ei vielä, mutta varattu on.
    Näillä sanoilla, hyvää lauantaipäivää.
     
  11. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tasaisen harmaata arkea, hyvät ystävät! Kyllä aurinko nytkin paistaa, vaikkei näy, muutoin olisi ihan yön pimeää.
    Eläimet ovat hieno juttu. Minä vain olen aina, ainakin melkein aina niitä pelännyt. En uskaltaisi mennä Diogeneen ylämaalaisten aitaukseen.
    Oraville juttelen kyllä ja sellaisille pienille.
    Lapsena kesäisin hain monta kertaa viikossa maitoa sukulaistalosta. Meillä oli ns. Tinki kesän ajan. Onneksi yleensä oli vanhempi veljeni mukana. Venematka soutaen oli mukava mutta sitten oli matka rannalta navetalle. Siinä oli iso aitaus, joka jatkui metsään. Siinä oli vapaana joskus sikoja. Ne lähtivät kauheasti huutaen peräämme. Ja pelkäsin ihan hirveästi. Välillä siinä oli talon hevosia. Toisaalta ihailin varsinkin toisen hevosen kauneutta. Silti pelotti, kun ne lähtivät meitä seuraamaan ihan rauhallisesti astellen. Veljeni toimi kyllä ritarina minulle. Käski minun kävellä vähän edellä päin ja hevoset kävelivät aivan veljeni takana.
    Olen kuitenkin aina ihaillut hevosia. Olisi hienoa kun osaisi ratsastaa.
    .... Jatkan toisella kerralla näitä kesämuistoja lapsuudesta. Nyt on muuta tehtävää edessä.
    Iloisiin tapaamisiin täällä
    Terveisin Aikuinen
     
  12. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jatkan nyt vähän eteenpäin noita edellisiä ajatuksia.
    Olen tykännyt eläimistä kyllä. Sukulsistalossa ole ollut nuorena lehmiä harjaamassa ja vähän lypsänytkin. Vanhanaikaisen navetan haju on minusta hyvä. Irrallaan olevia eläimiä olen kyllä karttanut.Niin että kun talon lehmät olivat päässeet irti, aidan rikkoutumisen vuoksi, kaikki juoksivat ulos ajamaan lehmiä takaisin niille kuuluvaan aitaukseen..... Kaikki muut. Minä vain menin sisälle ja panin oven kiinni :)). Kuulostaa varmaan teidän mielestänne tosi hullulta.
    Mutta lapsuuden maitomatkoista yksi ihana juttu. Saimme ottaa lähteestä vettä. Lähteessä oli kansi. Vesi oli aika syvällä. Meillä oli hinkit ja joskus sanko mukana ja pitkä naru. Kiinnitimme narun hinkin tai sangon sankaan ja yritimme heittää sangon ylösalaisin sinne syvälle veteen. Ja kun onnistuimme vedimme sangon tai hinkin ylös. Ja ah. Ja
    joimme.... IHANAA RAIKASTA lähdevettä.

    Sellaisia muistoja.
    Harmaan marraskuun päivän terveisin Aikuinen
     
  13. Rannikkomänty Vierailija

    Aloitin lukea tätä palstaa lopusta ja sitten perhosen lailla sieltä sun täältä. n. Niinpä minulle kävi hauska erehdys. Ihailin diogenes57stä, että siinäpä reipas ja aikaansaava nainen, tassut filosofisesti maassa ja tasapainossa kaiken elävän kanssa. Filosofit ovat perinteisesti miehiä, naiset jälleen kuului vaieta seurakunnassa, se näin puolustukseksi. En missään nimessä tarkoita, että diogenes57 olisi naisellinen, päinvastoin miehisen mukava.
    Käväisin kurkkaamassa mitä viisaat sanovat historian Diogeneksestä ja ymmärsin hänen hieman käyneen aikalaistensa hermoille, toisin kuin palstan diogenes57.
    Minullakin on muistoja lapsuudesta jännittäviltä maidonhaku-reissuilta. Niissä oli suuren seikkailun tuntua. Kuten naapurin poika, joka kertoi tohkeissaan nähneensä koulutiellä kuolleen hiiren ja että miten se oli tullut khtalonsa päähän. Aikuinen olisi yhtä kuohuksissaan nähtyään ufon.
    Navetoissa oli iltalypsyn aikaan hämärän hysyä. Kuului vain hiljainen lypsetyn maidon rytmikäs sihahdus ämpäriin ja lehmän rauhallinen märehdintä. En ole ollut nykynavetoissa ja varmaan pettyisin, kun tekniikka pelaa sielläkin ja työ on luultavasti koneellistunut täysin. En kritisoi, se on maailman menoa, emme mekään asu luolissa, emmekä pue päällemme itse saalistettua karhunnahkaa.

    Sumuisin terveisin - metsässä ei liikahda lehtikään.
     
  14. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terveist taas täältä keskeltä eimitään, kaikille tasapuolisesti!
    Takana päivä sirkkelin puikoissa. Naapurin poika tarvitsi autotalliaineita ja kukapa ne sitten hänelle olisi sahannut, ellen minä. No joo tämä siksi, että sormeni ovat nyt kuin nakkipaketti ja se taas saattaa näkyä kirjoitusvirheinä. Ja seli seli ja niin poispäin.
    Mukavaa saada tänne taas uuttakin näkemystä maailman menosta.
    Mutta Aikuinen, minä ainakin, koko ikäni lehmien seassa pyöriskelleenä osaan arvostaa vetäytymistäsi karjan kiinniottotilanteista. Vaikka lehmä on kuinka "lehmänhermoinen", aistii se erittäin herkästi adrenaliinin. Mukanaolosi olisi siis vain saanut aikaan turhaa sekaannusta.
    Sen sijaan nämä nykyiset sarvipääni, hurjasta ulkoisesta olemuksestaan huolimatta, ovat hyvinkin leppoisaa väkeä. Kuvitellaampa, että menisit vaikkapa isojen poikien laitumelle. Vips vain, ja koko hurjalta näyttävä jengi olisi piilossa. Jos seisoisit hiljaa paikallasi, alkaisi ehkäpä jo viiden minuutin päästä ilmestyä pusikon suojista tai kiven takaa utelias kuono nuuhkimaan. Sen jälkeen työntyisi esiin mahdolisesti pää jos toinenkin, mutta ensimmäisenä päivänä et saisi sen enempää aikaiseksi. Ja pienikin liikahduksesi saisi aikaan vai sen, että taas saisit pitkään katsella vain tyhjää laidunta. Näistä ei siis kerta kaikkiaan ole vaaraa muuta kuin silloin, jos niitä käsitellään tai lähestytään väärin. Ja se tarkoittaa taas sitä, ettei niille jätetä mahdollisuutta pakenemiseen. Tämä koskee siis niille outoja ihmisiä, tututhan ne ottavat vastaan hyvinkin arvokkaan ystävällisesti.
    Tosi on, että nykyaikainen navetta on jotakin aivan muuta, mihin "vanhaan hyvään aikaan" totuttiin. Parhaimmillaan(tai sitten pahimmillaan) voisi puhua lähinnä maidontuotantolaboratorioista. Ei oikein ole minun makuuni sellaiset paikat. Ja sitten on taas näitä tapauksia, missä mikään ei toimi. Ne ovat juuri näitä, mihin eläinaktivistit tekevät iskujaan ja joiden olosuhteet he sitten yleistävät tarkoittamaan kaikkia maitotiloja.
    Oli miten oli, mukavaa, kun joukkoomme on sattunt parikin, jos ei nyt aivan kylän parasta, mutta lypsäjää kuitemnkin.

    T:eek: Törmäsin täläiseen selatessani Runojenkirjaa.

    Diogenes.

    Ei voitoiltanne aimoilta alaa riist'
    mun askeleeni,en tiellänne aio seistä;
    te saakaa seppeleenne ja riemu niistä
    ja kiistaa käykää,kel` ylin seppeleistä.

    Ja kultakuormin- ne lie sulot selkäpiistä-
    te muurit nouskaa.Min lyhtyni näytti teistä,
    niin ontto mulle tyhjin ei tynnyreistä,-
    En sillä kiistämöllä ma koskaan kiistä.

    Ei nosta kateuttani kaupankalut.
    Ma iälänne, Alksanerin alut,
    ma olin kadotanut jo maailmoita.

    Ajattelin kun saapasjalka valitit etet aina ymmärrä Suomea luin tämän olin vähän samaa mieltä Diogenes on kai kirjoitanut sen 400 luvula ilman -57 ää

    Näin kirjoitti Osallistuja joskus takavuosina. Luultavasti tämä teksti on Diogeneen tekele, tai ainakin hänen oppilaidensa, mene ja tiedä.
    Joka tapauksessa tuossa runossa on muutamiakin kohtia, joissa olen samaa mieltä alkuperäisen kirjoittajan kanssa.
    Täkäläionen ilmapiiri vain on sikäli minullesopiva, että ei ole mitään aihetta kyyniseen esiintymiseen. Siltä pimeältä vuosikymmeneltäni päähäni jäi nimittäin sellainenkin tosiasia, että kyynikko luo ympärilleen tyhjiön. Kukapa sellaista haluaisi?
    Täällä nuo runossa mainitut Aleksanterin alut eivät juuri ole käyneetkään saati sitten viihtyneet. Siksipä minussa kyttäävä diogeneskin voi nukkua aivan rauhassa. (Koiran unta, nimittäin)
    Mutta joo, tämä marraskunen, pikkupakkasellinen ilta on jo pimennyt, lienee aika taas lopetella ja toivotella hilpeitä loppusyksyn päiviä, iltoja, öitä ja aamuja.
    Eletäänhän ihmisiksi.
     
  15. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tervehdys jälleen.
    Tänään alkaa kaamos Utsjoella,, niin ilmoitettiin radion uutisissa aamulla.
    Mutta ei se mitään.
    Muistui mieleeni vuosien takainen ajatus. Se oli ehkä lähtöisin Jutunjuuren kynästä. Että tämä meidän palstamme on tarina tupa. Tupa-sana tuo mieleeni aina lämpöä, vaikkei minun kodissani ole koskaan ollut tupaa. Muutamien lähisukulaisten ja tuttavien kodeissa on kyllä ollu ja on edelleen.
    Tässä meidän tupasessamme on penkit ympäriinsä seiniämyötäillen. Ja pöytä on pitkä, jonka ääreen mahtuu, mahtuu aina.
    Laitoin juuri pöydälle pitkän punaisen kaitaliinan. Yhden kynttilän odottamaan ensi sunnuntaita.
    Ja kun takassa oli tulet, lisäsin vähän puita sinne, koivuhalkoja tietenkin.
    ----
    Muistelen mielelläni miten lapsena kiipesin uuninpankolle lämpimään. Siellä oli sänkykin. Se oli sukulsistalossa. Leivinuuni siinä oli, iso, valkeaksi maalattu.
    ----
    Voihan tässä meidän tarinstupamme takan ohessa olla leivinuunikin, siinä vasemmalla puolella.

    Nyt poltan pienessä kerrostalokodissani kynttilöitä. Iloitsen rauhasta ja hiljaisuudesta. Ja kun laitan silmät kiinni, voin olla tupasemme rauhassa ja ajatella teitä, ystävät.... Ja niitä monia jotka ovat ennen tänne piipahtaneet ja paljon iloa tuottaneet.
    Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa.
    Toivottelee Aikuinen
     
  16. Rannikkomänty Vierailija

    Aikuisen kirjoitus nostattaa ylös omia tupa-muistojani. Ne tuvat olivat tunnelmaa täynnä, niin työtä kuin rauhaa. Seurasin mielenkiinnolla miten emännät nostelivat hellanrenkaita padan ja pannun koon mukaan ja oli jännittävää nähdä liekkien leiskahtavan reiästä. Muistan aavistuksenomaisesti senkin, että katon rajassa oli leipiä vartaassa. Aika lie kullannut muistoni ja paras mielen hygienialle onkin muistaa vain ne onnelliset hetket.

    Olin hyvin pieni kun kerran olin tuvassa yksin kolkon mummoni kanssa, joka tiskasi tiskejä. Muistan istuneeni ja parkuneeni lattialla kun sisään tupsahti pakkasesta joku kylän mies. Hetken kuluttua tämä mies sanaakaan sanomatta nousi ovenvierustuolilta ja kopsasi minut jämäkästi syliinsä. Lepertelemättä hän jatkoi puhetta mummoni kanssa. Muistan hänen raikasta pakkasta hohkaavan puseronsa ja että minun oli aivan valtavan turvallinen ja hyvä istua siinä vahvan käsivarren mutkassa. Maailmalla on parhaillaan aikamoinen enkelibuumi, mutta joku tavallinen ihminen voi tietämättään tahtomattaan olla enkelin roolissa toiselle ihmiselle.

    Vaikka aika voi kullata muistot niin silti viime aikoina olen miettinyt, että miksi hyvin monille meistä on niin vaikeaa päästää irti ikävistä kokemuksista. Tai lähteä raskaasta elämäntilanteesta. Miten ja millaisella työkapakilla, ettei katkeroidu tai tule kyyniseksi, kuten Diogenes mainitsi. Muuten, kiitosta, tuo "kyyninen tyhjiö" valaisi minulle jotain.

    Rullaan Tarinatuvan lattialle raidalliset räsymatot, jotta on lämpimämpi tassutella villasukissa. Kynttiläisin terveisin.
     
  17. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Pikkutalviset terveiset taas täältäkinpäin!
    Pikkutalveksi täälläpäin on ennenvanhaan kutsuttu aikaa marraskuun puolenvälin tienoilta vuodenvaihteeseen asti. Talvia tulee ja menee, joskus parikin viikkoa kohti. Usein varsinainen, vakaampi talvi alkaa vasta joskus tammikuun puolenvälin tienoilla.
    Muutamat viime viikot täällä on tullut vettä melko reippaasti. Millimääriä en tiedä, kun otin mittarin pois ensi pakkasten aikoihin. Mutta siitä päätellen, että vähän siellä jos täälläkin tulvii jo toisen kerran tänä syksynä, voin melko varmasti sanoa vettä tulleen toistasataa milliä. Nyt on paikat kurana ja pikku kerros lunta päällä. Toivottavasti tulee sen verran pakkasta, että maan pinta jäätyy uudelleen.
    Mutta mitäs näistä, aamuinen vesisasde muuttui jo päivän valjetessa räntäsateeksi joka taas iltapäivällä muuttui lumeksi. Nyt on jokunen pakkasaste ja taivas on melko selkeä.
    Tuo Rannikkomännyn kuvaus, muisto lapsuuden tuvasta, sai minut muistelemaan hiukan samoilla tunnelmilla. En mene yksityiskohtiin, mutta eläydyin yllättävän vahvasti pikku Rannikkomännyntaimen tunnelmiin. Lapsena koettu yksinäisyys ja sen mukanaan tuoma turvattomuuden tunne painuu kyllä ajan myötä jonnekin muistin hämärään vinttikomeroon, pysyy siellä hiljaa ja huomaamattomana. Mutta annas olla, kun joku hiukankin raottaa tuon komeron ovea...
    Meillä itsekullakin on ollut omat haasteemme ihmisiksi kasvaessamme. Toiset ovat selvinneet niistä paremmin, toiset huonommin. Eikä elämä suinkaan väsy viskomaan kapuloita rattaisiin meidän vahetessammekaan.
    Mutta kuitenkin on pakko olla samaa mieltä Nykäs-Matin kanssa; elämä on ihmisen parasta aikaa.
    Tänään sain myös kuulla, että pienestä se ihmiseksi opetteleminen alkaa. Olin hakemassa tyttärenpoikaa päiväkodista, kun yksi tädeistä tuli kertomaan, miten pikku Väinö-poika oli pelastanut eilen jonkun vielä pienemmän päivän. Näin siinä oli käynyt: Joku pienemmän ryhmän pojista oli vetäytynyt syrjäiseen kolkkaan pihamaata, istuksinut ja itkeskellyt siellä. Väinö oli hetken tapausta tarkkailtuaan mennyt istumaan hänen vierensä. Jonkin aikaa oli kulunut hiljaisessa tunnustelussa, jonka jälkeen Väinö oli kysynyt pojalta, miksi tämä itki. Poika oli kertonut, että on niin vietävän ikävä äitiä. Väinö oli kietaissut kätensä hänen olkapäittensä ympäri ja tokaissut: älä välitä, niin on mullakin. Vielä vähän aikaa syrjässä istuskeltuaan kumpikin oli sitten lähtenyt oman ryhmänsä mukaan, leikkejään jatkamaan.
    On kai jo tullut perinteeksi, että avaan jonkinsorttisen joulukalenterin, joka adventille oma juttunsa. Mistä milloinkin, arkistojeni hämäristä. Tänä vuonna en ole sattunut löytämään mitään niin inspiroivaa juttua, että olisin halunnut sen tänne tuoda. Jotakin toki olisi löytynyt, muttei mitään tarpeeksi selkeää ja pitkälle kantavaa.
    Hiukan olen itsekin tilanteeseen pettynyt, mutta ei auta itku markkinoilla, sanotaan.
    Siitä huolimatta, tai paremminkin, juuri siksi toivotan teille kaikille mitä rauhllisinta ja antoisinta ensimmäistä adventtia.
     
  18. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sytytin juuri äsken kynttilän, ensimmäisen viidestä. Niin, minulla on viisihaarainen kynttelikkö :neljä adventtia ja sitten joulu.
    Aamulla lauloin kirkossa Hoosiannaa. Se on jotenkin niin syvälle painunut sydämeen lapsuudesta asti, että jotain tosi tärkeää jäisi kokematta jos ei voisi tuohon lauluun yhtyä. Ja ne alku- ja loppusoitot sekä pienet pienet välisävelet oikeilla paikoillaan... Siinä on vaan yksi hankaluus... Minua rupeaa aina itkettämään kun tuota lauletaan. En oikein ymmärrä, miksi minua itkettää. Tänään sain laulettua melkein kokonaan kun nipistin vasemman käden pikkusormea... :))
    Eipä silti, minua itkettää helposti muutenkin, varsinkin jos kuulen tai näen jotain kaunista, lämmintä. Ja välillä vain on surullinen olo jolle ei mitään voi. Taannoin aika pitkän ajan, minä vain selviydyin enkä osannut itkeä. Niin olen ajatellut että jospa nämä kyyneleet ovat sen ajan varastoista... Kun niitä niin solkenaan tulee.
    Kiitos Rannikkomänty kauniista matoista. On todella mukava astella niitä pitkin takan ääreen ja pöydän luo.
    Ja ihana oli tuo Väinö poika, joka oli itse saanut niin paljon lämpöä että osasi toista lohduttaa. Tuollaisia lapsia tarvitaan.
    Ilta hämärtyy. Lumet lepäävät puiden oksilla. Kyyneleistäni huolimatta on kiitollisuus monesta asiasta mm. siitä että monet toiveeni eivät ole täyttyneet. Ehkä kuulostaa vähän kummalliselta. Tai sitten ei. Moni verroin on asioita elämässäni tällä hetkellä hyvin. Hyvää alkanutta viikkoa teille.
    Terveisin Aikuinen
     
  19. vierailija Vierailija

    Hyvää itsenäisyyspäivää. Olen omasta mielestäni sopivasti patriootti, vaikka ajan hengen mukaan kuuluu olla vapaamielinen ja hyväksyä aivan kaikki.
    Annoin pikkujouluna Hoosiannan kajahdella Aikuisen kirjoituksen innottamana. Hoosiannassa on riemua ja kiva polveileva sävel ja ai että meillä on kauniita joululauluja.
    Ala-asteen opettajamme oli tunnettu kuoronjohtotaidostaan ja kävimme usein laulamassa mm. äitienpäiväjuhlissa. Kerran taisi olla Marttojen järjestämä ja muistan siellä puheenjohtajan saaneen kyyneleet silmiin. Erikoinen yhteys kauniilla ja järkyttävällä, kun molemmat saavat saman tunnereaktion aikaan. Aikuinen on minua edellä, minua nolottaa herkistely toisten edessä - ja hieman oman itsenikin edessä. Muistan kerran olleeni pakahduttavan onneton ja päätin, että kun nyt olin yksin kotona, niin itken oikein kunnolla ja sydämen pohjasta. Niin tein ja sen jälkeen oli vapaampi olla ja jaksoin taas.
    Tässä välillä oli jotain ikävää ja kun avasin radion, niin sattumalta sieltä tuli raspikurkku Rod Stewardin Did I ever told you that I love you. Sattumaa ei olemassa sanotaan ja otin viestinä.
    Niin Diogeneksella kuin pikku Väinöllä on hienot tuntosarvet. He ovatkin päivittäin tekemisissä isojen ja pienten sarvipäiden kanssa ja se hioo.

    Olen hälinän keskellä, että ei ehkä tullut kovin ajateltua mitä kirjoitan, mutta oikein viihtyisää Itsenäisyyspäivää jokaiselle.
     
  20. Rannikkomäntya Vierailija

    Ai niin, nimimerkki unohtui edellisestä, mutta Rannikkomänty se siinä.
     
  21. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itsenäisyyspäivää ystävät!
    En ole mikään varsinainen "sotahullu", mutta...
    Kunnia, Velvollisuus, Tahto.
    Jo noista kolmesta sanasta jokainen tiettyihin piireihin lukeutuva tietää, mistä on kysymys.
    Kysymys ei siis ole sen enemmästä tai vähemmästä kuin Suomen vanhimmasta joukko-osatosta. Porin Prikaatista. Nuo kolme sanaahan ovat vuosisatojen ajan kulkeneet "porilaisten" mottona.
    Mutta mitä ihmettä minulla sitten on aihetta moisesta vouhkata?
    Ei itse asiassa mitään sen kummenpia syitä kuin jokunen pieni yhteensattuma.
    Joukko-osasto perustettiin Ruotsin kuninkaan käskyllä 16.2.1626, joka sattuu olemaan vuosilukua lukuunottamatta minun syntymäpäiväni. Virallinen nimitys Porin Prikaati otettiin käyttöön vuonna 1957, mikä taas on minun syntymävuoteni. Ja kun se virallistettiin Prikaatin vuosipäivänä, on nimitys Porin Prikaati yhtä vanha kuin minäkin.
    Niimpä, kun suoritin varusmiespalvelustani kyseisessä osastossa, kaverit olivat hiukan mörrillään kun synttärieni kunniaksi pidettiin paraati. Kun lisäksi komentajan vaihdos, joka suoritettiin Prikaatin vuosipäivänä, sattui tälle ajalle, motkottivat kaverit, että ei sitten Jukka kelvannut, piti saada Olli tilalle.
    Tuosta kaikesta tuli kuluneena vuonna vierähtäneeksi tasan neljäkymmentä vuotta.
    Näin Suomen sadantenaensimmäisenä itsenäisyyspäivänä voi muistella tätäkin, sen lisäksi, mitä kaikkea maamme itsenäisyys ja sen säilyttäminen edelleenkin minulle merkitsee.
    Kuten tuossa jo aikaisemmin mainitsin, en todellakaan ole mikään nationalisti, sen enempää kuin mikään muukaan -nisti tai -isti. Silti pidän todella suuressa arvossa sitä kaikkea työtä ja uhrautumista, jolla maamme aikanaan itsenäistyi ja itsenäisenä pidettiin.
    Se ei todellakaan ollut mitään pelkkää Finlandiaa tai Oi kallista Suomenmaata, vaan enemmänkin ihmisyytensä unohtamaan pakotettujen petolaumojen yhteenottoa.
    Erityisesti antaisin tässä kohtaa kunnian Suomen naisille.
    He synnyttivät ja kasvattivat nekin, jotka sitten kaikkea ihmisyyttä halveksien tapettiin tai muuten vain runneltiin noiden viiden "kunniakkaan" vuoden kuluessa.
    He pyörittivät jokapäiväistä, ankeaa ja raskasta arkea miesten ollessa poissa. He ottivat myös osaa sotatoimintaan, toimien usein hyvinkin vaarallisissa paikoissa ja tehtävissä. Heidän toimintansa oli niin merkittävää, että jopa Isä Aurinkoinenkin noteerasi sen. Rauhanehtoihin nimittäin kirjattiin myös pykälä, että Lotta Svärd- järjestö on lopetettava.
    He myös ottivat vastaan ne, joko mieleltään tai/ja ruumiiltaan vioittuneet miehet sodan loputtua, miehet, joita tekojensa ja sankaruutensa vuoksi halveksittiin silloisen poliittisen tilanteen vuoksi. He joutuivat kasvattamaan uutta sukupolvea monesti melko tukalissakin olosuhteissa. He olivat puskurina menneen sodan ja jälleenrakentamisen välissä. Ja he kestivät sen.
    Tuskin kukaan rintamalta palannut mies oli enää sama, mikä sinne aikanaan oli lähtenyt. Kuitenkin hän oli aina jonkun poika, veli,sulhanen, mies, isä...
    Mennet ovat menneitä, mitäs niitä enää jauhamaan, sanoo joku, ja melko monikin nykyisellään.
    Onhan se tosin niinkin, mutta jokaisena itsenäisyyspäivänämme viimeisen neljännesvuosisadan aikana jokaiselta, jolle nuo kolme sanaa, Kunnia, Velvollisuus, Tahto jotakin merkitsevät, menee kupppi nurin, kun muistaa ja tietää, miten jälkipolvet ovat tuota isiemme meille jättämää perintöä hoitaneet.
    Sen lisäksi, että ollaan tiukasti Brysselin liekanarussa, on isiemme ja äitiemme työllä ja uhrautksilla rakennettu kansallisomaisuutemme hajotettu maailman tuuliin. Kaikki, mikä vain on jotenkin mennyt kaupaksi, on realisoitu ja valtion velka senkuin lisääntyy vain.
    Näin itsenäisyyspäivänä erityisesti hävettää olla suomalainen ja vieläpä päällpäätteeksi "porilainen".
    Tämäkin päivä alkaa jo kallistua iltaansa kohti. Tuulee ja ripeksii vähän vettäkin silloin tällöin. Edellisviikon pakkasten kohmettama maa lotisee taas kuraisena ja liukkaana.
    Mennyt viikko on kulahtanut koneiden huollossa ja valmistelussa talven metsätöitä varten. Laitumilla vietetään jo jähmeän rauhallista talviaikaa. Alkutalvesta vieroitukseen otettava poikapari on kasvanut jo sellaisiksi juuttaiksi, että saa siinä taas olla koko nyrkein lasson päässä kiinni kun pojat aikanaan pistetään riimuun.
    Isot pojat ovat ottaneet uuden laitumensa jo omakseen ja sadepäivisin ei pellon puolella juurikaan käydä kuin rehupaalilla. Muu aika kuluu sujuvasti pusikon suojissa, josta vielä löytyy niiden suurta herkkuakin, tuoretta kuusenoksaa, riittämiin lyhyiden päivien ajankuluksi mutusteltavaksi.
    Mitäpä tässä sen kummenpia turisemaan.
    Näissä tunnelmissa toivotan itse kullekin mitä mukavinta viikonloppua, pikkujuhlavaa toista adventtia ja päälle päätteeksi Sibeliuksen päivää!
    Voikaahan hyvin ja katsokaa hiukan jalkoihinne, kun ulos pistäydytte, siellä sattaapi olla hiukan liukastakin.
    Eletäänhän ihmisiksi.
     
    Last edited: 07.12.2019
  22. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei. Ihan lyhyt viesti.
    Sytytän kaksi kynttilää, päivän myöhässä, mutta eihän se mitään haittaa. Jatkan toiste paremmalla ajalla:)
     
  23. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos Rannikkomännylle ja Diogeneelle piipahduksesta tuvassa.
    Kuorossa ja muutenkin laulaminen yleensä virkistää minunkin mieltäni.
    Kuorolaulu oli sitä minulle aikoinaan. Väsyneenä, pitkän työpäivän jälkeen menin kuoroharjoituksiin (suomeksi sanottuna) haukottelemaan. Ihan hävetti, mutta kas kummaa, virkistyin joka kerta. Oli niin hieno porukka että heidän seurassaan virkistyi. Se oli vaan sellainen tavallinen pikku kuoro, ei mitään taide-elämyksiä aiheuttava. Mutta sydämestään laulavia.

    Onhan meillä monia huolen aiheita tänä päivänä. Niistä Diogenes kin kirjoitti.
    Olen kuitenkin kiitollinen sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta jotka meillä on.Ja on ainakin minulle enemmän kuin lottovoitto että olen saanut syntyä,elää ja kasvaa täällä kotoisessa Suomessa.Vielä on turvallistakin verrattuna moniin maihin.

    Lumet uhkaavat sulaa. Vettä satoi aamupäivällä ja sitten se muuttui lumensekaiseksi räntäsateeksi. Mutta sellaista on, pikku talvea, kuten diogenes hauskalla sanalla kuvasi.
    Adventtikalenteria aukaisen joka aamu. Siellä on joku kiva runonsäe ja kuva joka saumattomasti liittyy kokonaiskuvaan.
    Joulu on ihan kohta mutta ei minulla ole kiirettä eikä kiireitä, niinkuin joskus ennen. Siitä nautin.
    Hyvää tätä viikkoa, ystävät.
    Laitoin takan reunukselle pari iloista tonttua. Ne toivottavat tupaan tulijoita tervetulleiksi.
    Tv Aikuinen
     
    Last edited: 10.12.2019
  24. Rannikkomänty Vierailija

    Diogeneksen kirjoitus oli Itsenäisyyspäivän juhlapuhe sillä erotuksella, että juhlapuheet ovat pitkiä. Hänen kirjoituksestaan kaikki turha oli jätetty pois ja jäljelle jäi kylmä todellisuus elävästä elämästä. Meillä kotona ei sotaa juuri mainittu. Isäni oli ollut kovissa paikoissa ja mahdollisesti halusi vain elää normaalia elämää. Niin kävi luultavasti monille, toiset taas purkivat sitä puhumalla, mutta ei lasten kuullen.

    Kiva tietoisku Porin Prikaatista ja onpa sattumia kertynyt.

    Ensimmaiset joulukortit ovat ilmestyneet postilaatikkoon. Olen jo itsekin kirjoittanut ne ja tänä vuonna Elviksen avulla. Sytytän aina kynttilän ja laitan joulumusiikkia soimaan päästäkseni tunnelmaan. Olen huomannut korteissa usein olevan lintuja ja ne ovatkin monille henkisiä symboleja, tai jotka ottaa symbolisesti herkissä elämän vaiheissa. Punatulkku on aina ollut minun lintuni ja ilahdun aina aivan valtavasti nähdessäni niitä. Valitettavasti näen niitä kovin harvoin.

    Olen kuullut samaa, että laulaminen virkistää väsynyttäkin. Onkohan tutkittu mistä se johtuu? Voisi olla jollain lailla hengittämisen kanssa yhteydessä. Olin laulava lapsi ja opin nopeasti radiosta laulujen sanat. Sitten se jäi ja nyt taas olen alkanut lauleskella lapsenlapselle.

    Minua sitten ketuttaa kaikki evästeet. Usein suljen harmissani koko ikkunan.


    Hyvää jatkoa tupalaisille.
     
  25. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Rannikkomänty oli käynyt tuvassa . Mukavaa. Olisin oikeastaan vähän muuttanut edellistä tekstiäni, mutta nyt laitan uuden.
    Mielestäni on mielenkiintoista, miten me ymmärrämme toisten viestin. Siis jotenkin oma historiamme ja ympäristö vaikuttaa siihen, mitä eri ilmaukset meille(lue minulle) kertovat. Itse joudun lukemaan useampaan kertaan ja voin vain toivoa että ymmärrän, mitä joku toinen tarkoittaa.
    Olen melko isänmaalliseksi kasvatettu. Nykyään puhun mieluummin kotimaasta, koska toivon että kaikki täällä pysyvästi asuvat voisivat tuntea olevansa kotonaan. "taaton maa ja maamon kieli, kuinka teitä rakastan!" Nuo sanat ovat silti sydämessäni todella syvällä.
    Minunkin isäni oli kovissa paikoissa talvisodassa ja myös jatkosodassa. Hänestä ei ainakaan näkynyt "sodan jäljet" pikku tyttären silmin katsottuna. Mutta ei hän halunnut sieltä mitään kertoa muuta kuin äidille. Isä oli Valoisa, huumorintajuinen ihminen, joka ilahdutti hyvällä tuulellaan ja rauhallisuudellaan, otti syliin, Oi miten turvallista se oli.
    105 päivää oli kyllä "kunniamme päivät". Ja ihme se oli myös, kuten monet ovat kertoneet. He puolustivat koteja, vaimoja ja lapsia.. Ja kaikkea sitä arvokasta vapautta, mitä meillä oli.
    On käsittämätöntä vain se että maat eivät pysty neuvottelemalla saamaan sopua. On hienoa, että olemme säilyneet ilman mielettömiä sotia tuolta asti. Muistan että historianopettajani sanoi että noin 50 vuoden päästä tulee aina sota. Ei onneksi ole tullut. Mutta kyllä ainakin meidän äiti pelkäsi vuosien ajan
    Ja loi sitä pelkoa meihin lapsiinkin, että vapaus menetettäisi.(isä kuoli aika nuorena, vaikkei sodan vuoksi)
    Olen kiitollinen sotaveteraaneille.
    Teki mieli kirjoittaa tuosta aiheesta vielä.
    Terveisin Aikuinen
     
    Last edited: 14.12.2019

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti