Hae Anna.fi-sivustolta

Jutteletko

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Aikuinen, 14.11.2005.

  1. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipä taas, kaikille, tasapuolisesti.
    Niinpähän sitä sitten on joulukuukin jo luikahtanut loppupuoliskolleen, joulu läheastyy, päivä kerrallaan, mutta lähestyy kuitenkin.
    "Se oli vaan sellainen tavallinen pikku kuoro, ei mitään taide-elämyksiä aiheuttava. Mutta sydämestään laulavia."

    Ehkäpä Aikuinen juuri tuossa osui taas asian ytimeen. Oma laulutaitoni noteerattiin aikoinaan viitosen arvoiseksi, joten omia kokemuksia asiasta ei ole. Mutta eräs tuttavani väitti joskus, että kuoro- ym muu laulaminen on erityisen virkistävää juuri siksi, että se pakottaa ihmisen katkaisemaan arjen ja keskittymään täydellisesti juuri vain siihen hetkeen ja sen hetken suoritukseen. Se on siis pieni "pakkoloma" arjesta. Mene ja tiedä, mutta näin hän sen asian oli kokenut.
    Palaan vielä tuohon tekstin ymmärtämiseen.
    Mielestäni väittämä, että jokainen lukee ja ymmärtää lukemansa oman historiansa ja sen hetkisen tunnetilansa sanelemalla tavalla on aivan oikea.
    Myös se on totta, että monet tekstit vaativat useamman lukukerran avautuakseen täysin.
    Minä itse joudun aina lukemaan useampaan kertaan kaikki sellaiset tekstit, joihin aijon vastata tai kommentoida jotakin. Siitäkin huolimatta tulee joskus näitä "hyvää päivää - kirvesvartta"- keskusteluja. Sitten nolottaa jälkeenpäin, kun huomaa puhuneensa aidasta silloin kun toinen on puhunut aidanseipäästä.
    Olen jo ajat sitten tullut siihen ikään, ettei oikeassa oleminen sinänsä merkitse mitään, mutta se, että pysyn edes samassa asiassa keskustelukumppanieni kanssa on sentään tavoittelemisen arvoista.
    Joka tapauksessa on hienoa, että on olemassa tällainenkin paikka, missä voimme olla sekä eri- että samanmielisiä ihan sulassa ystävyydessä, keskustellen. Toistemme mielipiteitä, vaikka sitten itsellemme vieraitakin, kunnioittaen.
    Mutta jätetään nämä, aamu valkenee pikkuhiljaa, sumuisena ja tihkusateisen koleana. Valkenee kuitenkin, vaikka vaivalloisestikin. Tällaisena säätiedoitus lupailee jatkonkin, pikku pakkaslukemia joskus, sitten taas vettä ja räntää. Pimeyttä, kuraa ja sumuisia päiviä ei tule puuttumaan joulun tienoilta.
    Ei tuosta masennuta, otetaan päivä kerrallaan, sytytetään vaikkapa jokunen kynttiä ylimäärräiseksikin tuomaan valoa ja lämpöä tähän ulkoiseen pimeyteen ja nihkeään koleuteen.
    Odotellaan parempaa, odotellaan Joulua.
     
  2. Rannikkomänty Vierailija

    Nyökyttelen tuvan hämärän hyssyssä edellisten kirjoittajien mielipiteille. Samankaltaisessa ympäristössä asuneet ja samanlaista kokeneet ymmärtävät toisiaan ilman suurempia selityksiä. Joulun aikaan talo, jonka ikkunalla illalla palaa kynttilä saa minussa aikaan monenlaisia lämpimiä tunteita ja mielikuvia. Jos kerron jollekin maapallolaiselle, joka ei tätä traditiota tunne, kulkeneeni illalla talon ohi, jonka ikkunalla paloi kynttilä, niin hänelle se olisi pelkkä toteamus.

    Kun etelän ihmiset valittavat pohjolan pimeydestä, niin olen sanonut Luojan olleen oikeudenmukaisen. Meillä on kesällä valkeat yöt, heillä on aina pimeät ja sitäpaitsi keväällä meillä on luonnon heräämisen ihme. Lisäksi itse olen aina pitänyt ns. sinisestä hetkestä. Tietenkään en ilahdu pitkästä pimeydestä, mutta sitä kodikkaampaa on sisällä.

    Tuli mieleen sama- ja erimielisyydestä, että keskustelu ihmisten kanssa, joilla on vahvat mielipiteet ja jotka pitävät niistä tiukasti kiinni, ei ole helppoa - oikeastaan siitä ei tule mitään. Joskus koko seurue myötäilee, pehmentää mielipiteitään tai vaikenee. Viisas vaikenee, sanoo sananlasku, mutta rajansa siinäkin. Luin jostain, että täytyy olla vahva myönteinen ryhmä, jotta tiukka tyyppi saadaan riidatta „ruotuun“.

    Luin Heli Laaksosen kirjaa ja oli tulla tähänkin murresanoja mukaan. Kirjassa oli piirros pienestä kukkien ympäröimästä hautakivestä ja siinä teksti „nii harmi et sä kualit“. Niin aitoa ja läheistä. Samalla siinä on jälleennäkemisen tuntua.

    Jälleenkuulumisiin, Rannikkomänty
     
  3. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ihmettelen iloisesti sitä, että on noin mukavat keskustelukumppanit täällä tuvassa, siis Diogenes ja Rannikkomänty. On hieno asia, että voimme kertoa ajatuksiamme eikä kukaan meistä vaadi toisia ajattelemaan samalla tavalla. Olisi tylsää jos aina vain nyökyttelisimme, ja olisi ikävää sekin jos emme millään tavalla ymmärtäisi toisiamme.
    Tämä on erikoinen palsta, on ollut ja näkyy olevan edelleen.

    Tämän iltapäivän ajan on satanut lunta täälläpäin oikein tosissaan. Puut hohtavat tuolla pimeässä illassa kin valkoisina kuin huntujen peittäminä.on tosi kaunista.
    Tämä on minun joulutoivotukseni teille, ja jokaiselle, joka sattuu tänne palstalle eksymään.
    "Heinillä härkien kaukalon" on ihan lapsesta asti mieleisin joululauluni.
    Kiitos teille mukanaolosta. Rauhaisaa joulun juhla-aikaa.
    Terveisin Aikuinen
     
  4. Rannikkomänty Vierailija

    Sanotaanko sitä nyt myöhäsyntyisyydeksi kun jotkut asiat ymmärtää vasta myöhään? Kirjan „Pikku Prinssi“ opin arvostamaan vasta aikuisena. Jotkut lukeneensa painavaa ja viisasta tekstiä jo 14-vuotiaana, silloin kun itse vielä luin puhtaita tyttökirjoja. Vesa-Matti Loirin esittämän „Sydämeeni joulun teen“ ymmärsin valmistaessani joulua vieraille, jotka eivät sitä arvostaneet ja koti-ikäväkin vaivasi. Silloin menin illalla hiljaa sydämeeni ja haaveilin sinne joulun.

    Minulle joulussa on edelleenkin satumaisuutta ja Korvatunturia. Se on myös „no onkos tullut kesä, näin talven keskelle“, muuten meillä olisi pitkä pimeä aika. En tiedä lauletaanko kouluissa enää niin paljon kuin ennen. Ehkä minulle sattui laulavat opettajat, mutta „Heinillä härkien kaukalon“ laulettiin alaluokilla usein, hartaasti ja tunteella. Kuuntelen erittäin paljon musiikkia ja joululauluja laidasta laitaan. Musiikkia kuunnellessa mieli ajautuu sävelten tunnelmaan ja antaa hetkeksi tervehdyttävän tauon kaikesta kielteisestä ja ikävästä mitä maailmalta kuuluu.

    Hyvää Joulua
     
  5. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas, kaikille tasapuolisesti!
    Kiitos, Aikuinen, jouluisesta tervehdyksestäsi, lumiset puut illan pimeydessä, siinä oli jotakin kaukaisten joulujen muiston tuntua.
    Huomenna on siis jouluaatto. Vuoden suurimman juhlan aatto.
    Toivon, että se voisi olla sitä kaikille. Tiedän kyllä, että sellainen toive on turha, mutta kuitenkin soisin niin olevan.
    Eilen juhlittiin nuorimman tyttäreni pojan viisivuotista elämäntaivalta. Varsinainen merkkipäivä on huomenna, mutta otettiin hiukan vörskottia.
    Tämä päivä on kulunut ihan kuin huomaamatta köökin puolella askaroidessa. Laatikot, porkkana- lanttu- punajuuri- ja perunasellaiset, juusto, kinkku ja kalja ovat jo vuosia olleet minu vastuullani. Olen koko aikuisikäni pitänyt kokkaamisesta.
    Silloin joskus kaukaisessa lapsuudessa meillä oli sellainen keskitysleirikuri. Me lapset tulimme työikäisiksi sinä päivänä, kun täytimme viisi vuotta. Työt tietysti olivat sen mukaisia, mitä pystyimme tekemää, mutta vuosien kertyessä tehtävätkin muuttuivat vaativammiksi. Muiselisin ensimmäisiä kokkaushommiani olleen päiväkahvin keitto. Siihen aikaan se tehtiin pannussa ja puuhellalla. En tainnut olla vielä kuuttakaan vuotta silloin.
    Ja myöntää täytyy, että vaikka silloin lievästi ilmaistuna otti joskus päähän, varsinkin ne neljä pahasuista ja pahansisuista isoasiskoa, niin loppujen lopuksi he minusta tällaisen amatöörikokin kouluttivat. Kiitos heille siitä. Vanha sananlskukin sanoo, että ei silakka suolassa pahene.
    Meitähän oli kaikkiaan kuusi lasta ja töitten kierto oli järjestetty viikon vaihdoilla. Meniköhän se jotenkin niin, että yksi piti huolta siivoamisesta ja tiskaamisesta, toinen laittoi ruokaa, kolmas pilkkoi polttopuita, neljäs auttoi navettahommissa, viides hoiti sikoja ja kanoja ja kuudes oli "vapaalla".
    Eli se vapaalla olo tarkoitti sitä, että häntä heiteltiin mihin hommaan milloinkin oli tarvetta.
    Tämä samainen kierto pidettiin kouluaikanakin, yleensä niin kauan kuin kukin kotona asui.
    Näinä vuosina sain melko hyvät perustiedot ja -taidot yksinkertaiseen ruuanlaittoon. Ja mikä parasta, oivalsin, ettei se mitään yliluonnollista ole.
    Jotkut ovat joskus tuhahdelleet, että mitäs sellaisia akkojen hommia viittit tedä, mutta en oikein koskaan ole osannut asennoitua siihen niin.
    Eipä tullut valkeaa jouluaatto tänä vuonna. Vasta joulupäivän iltapuolelle on lupailtu lunta. Lumi ja joulu on kuitenkin minulle jostain kaukaisuudesta niin yhteenkuuluvat, että sitä hiukan kaipaa valkoista jo aatoksikin. Edes sen verran, ettei pimeys nielaise kaikkia pienempiä valonkipinöitä. Näin siis täällä, missä tie- ja mainosvalot eivät kuulu jokapäiväiseen maisemaan.
    Tuskin ehdin enää huomenna tänne poikkeamaan, joten toivotan nyt siis kaikille, jotka tämän sattuvat lukemaan, oikein hyvää, iloista ja rauhallista joulunaikaa.
     
  6. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kohta vaihtuu vuosi. 2020!!!
    Kyllä näyttää ihmeelliseltä.
    Olisi tietysti mukavaa kun osaisi kirjoittaa nyt jotain hienoa ja syvällistä.
    Mutta ei tällä kertaa ainakaan oikein ajatus luista.
    Sen voin sanoa, että kiitollisena katson menneeseen vuoteen. Kaikki on tarpeeksi hyvin. Sillä eihän elämässä kaikki mene vain hyvin. On huolta läheisistä ja kaukaisemmistakin. Olen opetellut ja opettelen yhä sitä, että jätän huolia suurempiin käsiin.
    En osaa odottaa mitään erityistä alkavalta vuodelta. Toivon kuitenkin, että voisin iloiten ottaa jokaisen päivän vastaan kuin lahjapaketin. Että uteliaana katselisin, mitä lahjakääröstä löytyy.
    On hyvä olla. Ulkona on puhdas ilma, juomavesi on raikasta ja janoa sammuttavaa. On koti, lämpöä ja vaatteita ja ruokaa. On rakkaita ihmisiä. On ystäviäkin.
    Hyvää Uutta vuotta teille Diogenes ja Rannikkomänty ja jokaiselle, joka sattuu näitä rivejä lukemaan.
    Terveisin Aikuinen
     
  7. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vuodenalkua, hyvät ystävät ja kylänmiehet!
    Kiitos, Aikuinen, toivotuksestasi!
    Ja heti alkuun kommentti tuosta mainitsemastasi hienosta ja syvällisetä. Tuli vain mieleeni, että voiko kukaan sen syvällsempää kirjoittaa kun omista tunteistaan ja tuntemuksistaan. Se on ainakin kirjoittajalle sitä aidointa ja syvimmältä tulevaa. Jos ei se lukijalle riitä on se mielestäni hänen oma ongelmansa.
    Niin, se vuosikin sitten pääsi vaihtumaan ihan kuin huomaamatta. Kovasti vain onnea ja muuta hyvää itse kullekin tälle tämän toisen tuhatluvun toisen vuosikymmenen ensimmäiselle vuodelle.
    Tuliko se nyt tarpeeksi monmutkaisesti sanotuksi?
    Täälläpäin kävi niin omituisen onnellisesti, että uusi vuosi alkoi ihan justiinsa siitä, mihin vanha päättyi.
    Eipä tälle vuodelle ole mitään sen kummempia odotuksia kuin lupauksiakaan. Lupaukset tuppaavat unohtumaan ja toiveet nyt ovat aina vain toiveita, joten ei siitä sen enempää...
    Joulun seutuun täällä oli jonkinlaista lumenhäämääkin, mutta nyt on maa mustana ja kuraisena jälleen. Tosin olen jo ehtinyt tottua siihenkin ajatukseen, että talvea saa ruveta odottelemaan joskus tuossa tammikuun puolenvälin tienoilla, mutta kyllä tämä mustuus ja kuraisuus silti hiukan tympii, puhumattakaan siitä miten se haittaa käytännön hommia.
    Kun joulupäivän aamupuolella kuljeskelin laidunkierroksella ja niukka aamupäivän aurinko tirkisteli puiden latvuksien välistä, tuntui kuin olisi ollut paljon kevyempi hengittääkin. Maassa oli hiukan jonkinlaista lumentapaistakin ja askeleeni rasahtelivat jäiseen maahan. Tuli ihan tunne kuin syksy olisi lopultakin ohi ja valo olisi taas palaamassa ikuisuuden kestäneen pimeyden jälkeen.
    Se oli vain pieni ja ohimenevä toivon pilkahdus, seuraava aamu valkeni taas sumuisen tuhruisena ja tihkusateisen koleana.
    Mutta sumu ja tihkukaan eivät mahda mitään sille, että päivä on jo pitmpi kuin ennen joulua ja pitenee koko ajan, näin aluksi hitaasti, mutta sitäkin varmemmin.
    Eipä tässä nyt tähän hätään tule mitään sen enempiä mieleen.
    Talvea odotellessa, eletään ihmisiksi.
     
  8. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hiljaista on Tupasemme tienoilla.
    Siitä huolimatta tai sitten juuri siitä syystä, oikein mukavaista talvenalkua teille itse kullekin!
    Siellä on muuten komiat kuutamokelit olleet jo jonkin aikaa.
    Tänään olin sikäli pitkään metsässä, että lähtiessäni sieltä oli suuri kuunmölliskö juuri nousemassa puittenlatvojen lomasta näkyville. Lähes pyöreänä vielä, vahvasti oranssiin vivahtavana se sieltä tiiraili meitä maan matosia. No, sillä aukealla se ei kyllä tarkemmankaan tutkimuksen tuloksena löytänyt kuin minut ja viisi haikkua, mutta eihän sitä nyt kuukaan kaikkea voi vaatia kerralla nähtäväkseen.
    Niin, täällä on siis jo parin vuorokauden ajan pitänyt pikku pakkasentapaista. Maa on vielä musta tai oikeammin sanoen harmaantuhruinen. Mutta pääasia on, että se iänikuinen kura ja sumusade on nyt ainakin hetkeksi tauonnut.
    On ollut vallan mukavia metsäkelejä. Kirkas, raikas ilma, pihkantuoksu, yllä kuulas talvitaivas, mitäpä sitä voisi muuta näin meikäläinen toivoakaan.
    Taidatpa, Rannikkomänty, olla näitä länsirannikon mäntyjä koskapa Laaksosen Heliä muistelet. Ei se mitään haittaa, tai en ainakaan minä pane pahakseni, vaikka täällä murteellakin kirjoiteltaisiin.
    Minulle itselleni murre, ja varsinkin tämä kotipitäjäni sellainen on ainoata oikeata kieltä.
    Se, etten tänne sitä kirjoita, johtuu pelkästään siitä, että tänne kirjoitellaan niin monelta murrealueelta, että on vain paras, noin keskimäärin ottaen, pysytellä tässä kaikkien tuntemassa ja hallitsemassa yleiskielessä, vaikka siinä sitten kaikkein hienoimmat verbaaliherkut jäävätkin lukematta ja kokematta. Mutta pieni pilkahdus murretta seassa ei ketään haitanne.
    Joskus, sillon kaukaisella kouluajallani oli suurimpia huvejani suomentunneilla härnätä opettajaamme puhumaan omaa murrettaan. Hän oli kotoisin jostakin itäiseltä murrealueelta, olisiko ollut pohjoissavosta vai hiukkasen ylempää.
    Kun sain hänet tarpeeksi suuttumaan, hän haukkui minua omalla murteellaan niin mehevästi, että sitä oli oiken mukava kuunnella. Siitä huolimatta olimme tosi hyvissä väleissä, olinhan luokan parhaimmistoa hänen aineessaan.
    Kerran sitten kuvittelin tehneeni hänelle oikein isonkin kepposen ja kirjoitin aineen omalla murteellani. Kuvittelin todellakin, sillä todellisuudessa se kalahti omaan nilkkaan tosi pahasti.
    Paperin alalaitaan oli arvosteluksi kirjoitettu 4 (9). Eli toisinsanoen virallinen arvosana oli nelonen, mutta opettajan mielestä murteen oikeellisuus, jutun juoni ja sen kuljetus ynnä muut sentapaiset olivat ysin arvoisia. Asian jälkipuinnissa minulle tehtiin selväksi, ettei murre ole yhtään huonompaa kieltä, mutta koska kaikkien pitää ymmärtää, mitä joku sanoo, opettelemme kirja- ja yleiskieltä.
    Tämä tosiaan kolahti sikäli, että jo varma ysi kieliopin kirjallisessa olikin näin muuttunut kasiksi. Sen jälkeen en viitsinyt enää aineita murteella kirjoitella.
    Että sellaista.
    Mutta kuten todettu, nyt kuu paistaa, kuollut ajaa...oho, eihän tuon lopun nyt noin pitänyt mennä. Mutta kukapa muistaa tuon vanhan suomalaisen myyttisen tarinan, jossa kuu paistaa heleästi, kuollut ajaa keveästi....Ja niin poispäin. Aikas karmiva tarina, mutta niinhän ne lähes kaikki "vanhan hyvän ajan" sadut ja muut kertomukset olivat. Tulee mieleen, että tämä nykyaikainen lastensuojelu varmasti hyppisi pitkin seiniä luettuaan Grimmin, Andersenin tai vaikkapa Topeliuksenkin tekstejä alkuperäisimmillään.
    Antaapa kuitenkin olla, on sitä nykylapsilla ihan elävässäkin elämässä ihan tarpeeksi aiheita pelkoon.
    Mitenkäs minä nyt tuollaisiin johkaannuin, pitipä vain kertoa, että se suuri oranssi kuunmöllikkä paistaa tuosta navetan katonharjan takaa suoraan tänne.
    Jään hetkiseksi katselemaan kuun valaisemaa pihamaata. Pari mustaa kissaa siellä istuksii. Kai nekin katsovat kuuta ja mikä tietää, vaikka ne hyvinkin odottelisivat jo pääsiäistä ja noitaa luutineen, mikä tietää.
    Näihin tunnelmiin on kai paras lopetella.
    Eletäänhän ihmisiksi.
     
  9. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ehtoota. On lauantai. Lauantai on jotenkin aina juhla päivä. Sauna päivä!
    Tein kunnon kävely lenkin. Ilma oli hieno. Eikä liukasta ollenkaan.
    Eilen ja toissapäivänä ihailin sitä mollottavaa juustokuuta. Se valaisee ihan ihmeesti. Ja iltatähti Venus loisti eilen kirkkaasti.
    Nuutinpäivä lähestyy. Olen kuitenkin jo kerännyt joulukoristeiden lisäksi myös parvekkeen sähkövalot pois. Kynttilät palavat kyllä vielä parvekkeella lyhdyissävarmaan aika pitkään aamu pimeällä valaisemassa aamukahvi hetkeäni.
    Luonnossa käveleminen on minulle tärkeätä. Isot koivut, männyt ja kuuset, niiden katseleminen tekee hyvää. Kuuset tuovat mieleen lapsuusaikoja ja satuja. Männyt ovat aivan kuin rohkeita seistessään suorina korkeuksiin ulottuen. Ja paksu koivun runko tuntuu ystävälliseltä ja lempeältä. Ne kaikki tuovat muistoja lapsuudesta ja samanaikaisesti viihdyttävät ihan tässä hetkessä omalla tavallaan.

    Ajattelin taas tänäänkin, miten hienoa on kun meillä on vuodessa eri juhla aikoja ja on arkea niiden välillä.
    Nyt en enää kuuntele joulu lauluja.
    Ei kuitenkaan ihan vielä "talitintti maaliskuussa mietti näin mielessään".

    Olen muuten ihan samaa mieltä monista vanhoista saduista. En kyllä voisi lukea niitä lapsille. Enkä lukenut omille lapsille silloin kun olivat pieniä. Kerroin omia pieniä, turvallisia satuja ja luin pupu tupunaa ja nalle Puhia ja monenlaisia kirjoja.
    Vanhassa lukukirjassa oli runo kuusta. Muistan siitä vain alun:
    "Kuu kumottaa sisään ikkunasta
    Lapset siellä se tapaa nukkumasta.."
    Eipä tällä kertaa muuta.
    Tapaamisiin täällä tuvassa:)
    terveisin Aikuinen
     
  10. Rannikkomänty Vierailija

    Ehtoota täältäkin. Sanassa "ehtoota" on ystävällisen hämärän tuntu, joku mukava ihminen tulee kylään.

    Täysikuu on minulle mystinen ja ajaton. Tulee tunne, että aikaa ei ole ja samalla on kuin yhteydessä ihmisten kanssa, jotka vuosituhansia samalla lailla ovat miettiväisinä pysähtyneet ihmettelemään kuuta. Kun illalla sammutan valot, niin pysähdyn hetkeksi "juttelemaan" pimeässä täysikuun kanssa.

    Pikku Prinssi tavoin olen auringonlaskujen ja -nousujen ihailija. Mitkä värisävyt taivaalla ja pilvissä onkaan. Jopa mieheni on innostunut niistä ja hänkin kysyy, että olenko nähnyt mitkä loistavat värit taivaalla.

    Poikani ei ollut lukumiehiä ja siksi luin hänelle iltaisin, jotta hänkin innostuisi. Hän piti erityisesti kirjasta, jossa kissat elivät ja kokivat ihmisten arkielämää. Minulla oli samoin kokemus äidinkielen opettajasta, että jos luisuin säännöistä, niin punakynä sai töitä. Lapsen oveluudella kirjoitin sitten tavalla, josta tiesin hänen pitävän. Huomasi, että hänelle itselleen aine oli väkinäinen.

    Oma rannikkomännyn murteeni on samantapaista kuin Heli Laaksosen, mutta silti erilaista nuotiltaan ja lyhennämme eri lailla. Minut yllätti niissä se, että murteella voi myös kirjoittaa syvällisesti. Vaikka oikeastaan se on itsestään selvää.

    Vuodenvaihteesta meillä on jäljellä kynttilöitä ja niitä sytytän oven eteen, varmasti niitä riittää vielä Tupasessakin. Hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle.
     
  11. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve taas, kaikille tasapuolisesti.
    Tammikuukin on sitten jo kääntynyt loppupuolelleen.
    Talvea ei vain näy, ei kuulu. Joskus ennen joulua luin jostakin ennusteen, jonka mukaan talvi tulisi vasta helmikuun puolenvälin tienoilla. Mielenkiintoista nähdä, miten pitkä siitä tulee, jos se silloin vasta alkaa.
    Toisaalta, isäni muisteli, että kun synnyin (16. helmikuuta 57) oli varsinaiset pääkallokelit. Ei siis lumesta tietoakaan, mutta tiet jäätiköillä. Talvi alkoi vasta helmikuun viimeisellä viikolla ja lunta tulikin sitten melko reilusti. Saman kevään vapunpäivänä hän kertoi ajaneensa tukkeja hevospelillä metsästä ja lunta oli vielä lähes puoli metriä. Kevät tuli sitten kahden seuraavan viikon aikana, mutta kunnon kesää ei tullut lopultakaan.
    Niin, eikös olekin hienoa, että meillä on sentään vielä monipuolista luontoa ympärillämme. Luonnossa liikkuminen, sen seuraaminen ja havainnointi antavat aivan omanlaisensa lisän koko maailmankuvaamme, puhumattakaan siitä, miten se meitä virkistää ja rauhoittaakin.
    On hienoa, Aikuinen, että jasat käydä lenkillä, vaikka pienelläkin ja vaikka kuinka hiljaakin. Luonnon valot, tuulet ja tuiskut, kuut ja tähdet, lintujen ja muitten luonnonelukoitten seuraaminen, siinä on kokonainen maailma. Eikä tarvitse muuta kuin ottaa se itselleen, vaikka pieninä muruina, mutta kuitenkin päivittäin.
    Olen joutunut melko läheltä seuraamaan muutamaa vanhusta. Vosin melkein sanoa, että heidän vanhuutensa alkoi sinä päivänä, kun he jämähtivät neljän seinän sisään. Sen jälkeen heillä ei ollut enää muuta kuin jatkuva tyytymätön käninä. Päivät matelivat ohi tasaisen harmaana nauhana ja mikään ei oikein enää kiinnostanut. Jos jonkun saivat kuulomatkan päähän, alkoi heti ikuisuuden mittainen valitusvirsi ja lähimmäisten arvostelu.
    Kyllä se niin on, Rannikkomänty, ettei lapsille koskaan lue liikaa. Vaikka juttu ei juuri sillä hetkellä nappaa, löytyy tapa lukea kyllä jossakin vaiheessa. Omille lapsilleni luettiin joka päivä, usein monestikin, jos aikaa sattui jäämään. Tytöthän saivat siitä ilmeisesti hyvinkin suuren kipinän, koskapa molemmat innostuivat lukuhommin sitten myöhemminkin. Poikiin ei näyttänyt tehoavan alkuunkaan, mutta nykyään, varsinkin vanhempi pojista on hyvinkin usein "nokka kirjan välissä". Ja hänen lapsensakin ovat yleensä heti kirjaa tuomassa, kun sattuvat meille poikkeamaan. Kyllä kirjassa aina on sitä jotakin näihin nykyisiin viihdevempaimiin verrattuna. Ja uskaltaisin väittää, että se on se, että kirjan lukeminen tai kuunteleminen pistää mielikuvituksen liikkeelle. Sitä ei välttämättä tee asiat täysin valmiina tyrkyttävä televisio tai muu, mitä näitä nyt onkaan.
    Mutta tuolta internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tuollainen, mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen pala historiaa. Historiaa, jonka tunnen omakseni. Ihan vain siitä syystä, että oma elämäni on ollut juuri tuota aikaa ja noita töitä.



    Katselkaa ja kuunnelkaa. Ja muistelkaa.
    Mukavaa viikonloppua kaikille!
     
  12. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olipa mielenkiintoinen filmi. Lähetin sen eteenpäinkin.
    Minä en ole maalaistalosta lähtöisin, mutta arvostan kaikkea työtä mitä niissä on tehty ennen koneistamista ja sen jälkeenkin. Talon töissä miehen pitää olla niin monitaituri edelleenkin. On hienoa nähdä kuinka luontevasti työt ja asiat sujuvat minullekin läheisessä perheessä. Että kiitos kaikille jotka yhä jaksatte tuottaa kotimaista.

    Ainekirjoitus koulussa oli tosiaan mielenkiintoista. Minäkin kuuntelin että minkälaiset aineet saavat opettajalta tunnustusta ja aloin kirjoittamaan sen mukaan... En tiedä oliko se hyvä vai huono asia.
    Asia aineita en osannut koskaan kirjoitella. Joskus ope kommentoikin yritystäni:" tunnetta riitti mutta hiven järkeäkin olisi ollut mukava lisä" :))
    Se oli ihan kiva kommentti.

    Talvi yrittää tulla. Saa nähdä miten se onnistuu.
    Minun on ikävä jutunjuurta ja osallistujaa. Eli jos satutte käväisemään täällä tuvassa, "merkatkaa vieraskirjaan". Diogenes varmaan ymmärtää sen. Toivottavasti rannikkomäntykään. ei pahastu että haikailen näin. Minusta on todella mukavaa kun te kaksi käväisette tupasessamme. Iloitsen teistä.
    Jutunjuuri ja osallistuja olivat minulle silloin kauan sitten ainutlaatuisen arvokkaita tukijoita. He auttoivat vähitellen näkemään valoa tunnelin päässä... etten ollutkaan umpikujassa, ja kokonaan valoa vailla.

    Nyt on elämä hyvin. Siis toki on huolta monista ihmisistä, hyvin läheisistäkin. Mutta, rohkenenko sanoa, olen sovussa elämän kanssa. Jälkeenpäin tässä ajattelin että kuulostaako tuo jotenkin omahyväiseltä!? Minähän edelleen hätäännyn hyvin helposti, kun jotain vaikeaa tulee itselle tai läheisille. Tarkoitan tuolla" sovulla elämän kanssa" jotain sellaista, että minulla on sisimmässä rauha. Sellainen levollisuus tuolla syvällä sydämessä, että ei ole mitään hätää. Samuli edelman laulaa siitä hyvin:".. Ei mitään hätää, vaikkei omat voimat riittäneet. Ei mitään hätää, se olen minä joka voin kuivata sun kyyneleet".
    Kuuntelen sitä laulua silloin tällöin. Että kun sanon että olen sovussa elämän kanssa, se tarkoittaa, että minulle se on ihme se. Ja valtava ilon ja kiitollisuuden aihe.

    Tervehdys teille diogenes ja rannikkomänty ja iloa teille ja kaikille muillekin jotka sattumalta käytte täällä.

    Tammikuu on menossa hurjaa vauhtia.
    Kohta ollaan helmikuussa.
    Teitä kaikkia tervehtien Aikuinen
     
    Last edited: 25.01.2020
  13. Rannikkomänty Vierailija

    Minun piti kartalta tarkastaa, että missä Isokyrö oikein sijaitsee. Idyllistä kuin Suomi-filmeissä ja maanviljelijät rauhallisia kuin luonto itse. Me saariston ja rannikon kasvatit olemme mahdollisesti levottomampia. Vertasin filmin maisemaa rannikkoalueisiin ja kovin on erilaista. Rannikolla luonto on rikkonaisempaa, on mäkiä ja kallioita katkaisemassa maisemaa, eikä ole laajoja peltomaisemia.

    En todellakaan pahastu, että Aikuinen 1 kaipailee entisiä ymmärtäväisiä kirjoittajia. Sanonta „kun hätä on pahin…“ pitää jotain sisällään. Oikeat sanat oikealla hetkellä saavat ihmeitä aikaan. Kaipaan entisiä tyttöystäviäni, jotka kohtalo on heitellyt kauaksi ja toiset ovat jo jättäneet tämän maailman. Tilalle on tullut mukavia tuttavia, mutta ikäkö on tehnyt pidättyvämmäksi, enkä enää ystävysty yhtä huolettomasti. Vika löytyy siis itsestä. Lähempien tuttavien kanssa toki syntyy syviäkin keskusteluja. Monet kertovat suojelevansa läheisiään, minä mukaan luettuna ja jokin kaunis kerta tämä sitten yllättää kertomalla jotain, mitä häneltä ei olisi ikinä odottanut. Pikku Prinssi sanoin silloin kuunnellaan sydämellä.

    Meille on jäänyt pari joulukorttituttavuutta. Erään heistä tiesimme joutuvan leikkaukseen, mutta emme tienneet hänen talviosoitettaan Amerikassa. Se löytyi kuitenkin netistä sinnikkään etsinnän jälkeen. Hieman pelottavaa mitä kaikkea meistä netissä löytyy. Joka tapauksessa tuttava ilostui kovin odottamattomasta yhteydenotosta ja pelko unohtui hetkeksi.


    On laskiaisena sitten lunta tai ei, niin minulla on hernekeittoa varten joulukinkun pala pakastimessa ja aion kutsua pojan perheen hernerokalle ja räiskäleille. En ole harrastanut laskiaispullia, mutta tänä vuonna on aikomukseni leipoa niitäkin. Jälkipolvi saa elämään tätä päivää ja tulevaisuutta.

    Rannikkomänty toivottaa kaunista sunnuntaita
     
  14. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    No tervepä taas!
    Tuossa kahta edellistä postausta lueskellessani mietin, että kun ihminen näkee ja kokee tarpeeksi, hän oppii myös ajattelemaan ja puhumaan/kirjoittamaan sikäli tyhjentävästi, että siihen on vaikea lisätä mitään. Jo pelkkä myöntelykin tuntuu toisinaan tarpeettomalta.
    Aikuisen tekstissä oli kuitenkin pari kohtaa, joihin haluan heittää pikku kommenttia, vaikka vain ihan omasta näkövinkkelistäni.
    Ainekirjoituksesta on ollut juttua. Sait, Aikuinen, mielestäni hiukan väheksyvää plautetta. Minä olen kai hiukan nuorempaa oppilasikäluokkaa, vai sitten muuten omituinen ajatuksiltani. Joka tapauksessa olen aina arvottanut opettajani sen mukaan, miten hyvin hän saa opin menemään perille. Ja aina on ollut vaatimuksena se, että oli tulos mikä hyvänsä, opettajan oli löydettävä jotakin sellaista sanottavaa, että oppilaalle jäi tunne kuin mahdollinen epäonnistuminen olisi ollut vain harmillinen sattuma ja että oppilas yleensä on kehityskelpoinen.
    Sain kyllä joskus, ja aika useinkin, tuollaista puolinuivaakin palautetta, mutta se ei koskaan toiminut positiiviseen suuntaan.
    Mutta jos nyt ajatellaan tuon palautteen sisältöä ja sinun silloista tulevaisuuttasi, nykyistä menneisyyttäsi.
    Sitä taustaa vasten tuo palaute oli lähes kannustava.
    Sinusta tuli puoliso, äiti, pappi.
    Kukapa liittäisi mihinkään noista kylmän tunteetonta järkeilijää?
    Maailmalla ja eletyllä elämällä on ikävä taipumus niistää tunteet säästöliekille. Siksi onkin mielestäni vain hyväksi, että niitä edes nuorena tuodaan esiin säästelemättä. Kyllä sitä järkeä ja harkintaa tulee väkisinkin vuosien myötä sen verran, että sillä hyvinkin pärjäilee, mutta pidäpäs tunteet mukana aina ja joka tilanteessa, siinä pitää jo olla melkoisen vahva pohja.
    Toinen kohta, mikä pisti ajattelemaan, oli tuo toteamuksesi, että olet sovussa elämän kanssa.
    Silloin joskus, kun vain lukemalla tutustuin tähän ihmeelliseen ketjuun, oli usein juuri sinun kohdallasi sellainen tunne kuin katselisi amatöörin nuorallatanssia. Se viimeinen, kohtalokas horjahdus tuntui useinkin vain odottavan sopivaa aikaansa.
    Ja se nöyryys ja luottamus, millä otit vastaan keskustelukumppaniesi tuen ja hyvän tahdon, siinä oli jotakin, ainakin minulle, ennenkokematonta.
    Aikanaan sitten pääsit tuosta piinasta, vain joutuaksesi uuteen vaiheeseen.
    Alkoi silmitön pako.
    Pakenit itseäsi ja niitä siihenastisen elämäsi ja ympäristösi kasaamia paineita. Kirjoituksistasi näkyi, ainakin minun sihtini läpi katsottuna, miten toivo ja epätoivoinen pelko vaihtelivat. Olit usein uupunut ja hiukan eksyneen oloinen, mutta koko ajan tekstiesi pohjavire oli hiukkasen nousujohteinen.
    Sitten, kuin huomaamatta, karistit tuon olemattoman syyllisyytesi pois, otit vastaan sen, mitä sinulle tarjottiin, tyynenä ja kiitollisena. Olit selvinnyt.
    Kun ensimmäistä kertaa luin sinun kirjoittaneen, että sinulla on kaikki tarpeeksi hyvin, tunsin jonkinlaista kiitollisuutta. Olithan jo tuohon mennessä antanut minullekin paljon tukea ja kannustavia ajatuksia.
    En tiedä, menikö kehitys juuri tuolla kuvaamallani tavalla, mutta minulle se näkyi tuollaisena. Ja anteeksi jo etukäteen, jos esitin vallan päättömiä teorioita!
    Pikku Prinssi taitaa olla jättänyt Rannikkomännyn mieleen lähtemättömän jäljen. Oikein hyvä juttu, sehän on satu, vaikka ehkä enemmänkin aikuisille tarkoitettu. Olen lukenut sen pariinkin kertaan, mutta mieleeni on jäänyt vain entisen morsmaikkuni, nykyisen emäntäni joskus silloin nuorena hyvinkin usein siteeraama lause: kun on oikein surullinen, oppii rakastamaan auringonlaskuja. Vai oliko sennyt ihan noinkaan, sanatarkasti, mutta sinnepäin kuitenkin.
    Kyllähän niitä ystäviä menee ja tuttavia tulee. Juicen sanoin, elämä on kuolemista. Mutta elävässä elämässä jokainen kuolema on myös uusi syntymä. Turha siis pelätä ja murehtia liikoja.
    Minä tosin koin tuon hiukan toisinpäin.
    Sain vanhata tutusta hyvän ystävän. Ihan yllättäen.
    Silloin joskus kouluaikana oli luokallani eräs tyttö, jota kohtaan käyttäydyin, miten sen nyt sanoisi, todella ikävästi. Luulin, että hän mieluummin olisi vetänyt minut umpisolmuun ja pakannut jätesäkkiin.
    Mutta antaas olla, kun sitten oli kolme ja puoli vuosikymmentä kulunut ja tapasimme luokkakokouksessa, sain häneltä hyvinkin lämpimän vastaanoton. Sen jälkeen olemme vaihtaneet kuulumisia ja kokemuksia sähköpostitse lähes säännölliseti, jo hiukan toistakymmentä vuotta.
    Sellaista se on, tämä elämä, joskus hyvin yllättävääkin.
    Kuka jaksoi lukea tähän asti, käsi ylös, nyt!
    Ei siis yhtään kättä noussut, taitaa olla aika lopetella.
    Enää muutama hassu päivä jäljellä tätä kuuta. Ajatella, sitten ollaan jo hyvää vauhtia menossa kevättä kohti.
    Sitä odotellessa, ollaan ihmisiksi!
     
  15. vierailija jasmin Vierailija

    Onko totta. Löysin tien tupaan. Entiseen tuttuun paikkaan. Olen katsellut vanhoja tekstejä, muistellut. Mahtaako kukaan muistaakaan. Aivan pakko kirjoittaa muutama sana vaikka uni jo hiipii luo. Jos saan tulen tänne toistekin. Toivon rauhaisaa yötä meille kaikille. -jasmin-
     
  16. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oi mikä ihana yllätys. Jasmin!!! Oi minkä ilon toit tähän sunnuntai-iltaan. Tervetuloa takaisin. Vaikka tuossa edellä muistelin erityisesti jutunjuurta ja osallistujaa, niin oikeasti olen muistellut lähes päivittäin myös sinua ja Seurailijaa Ja joitain muitakin jotka aika tiiviisti olivat mukana jonkin aikaa.
    Vieläkö lapset ovat sydämelläsi?
    Miten voit?
    Avasin tämän tässä illansuussa ja ajattelin kirjoittaa jotain siitä, miten ystävyys on hieno asia. Minulla ainakin on niin monenlaisia ystäviä. Ei taida oikein sellaista sydänystävä olla. Joku ystävä on sellainen että vaikka näemme harvoin, meillä on aina sellainen yhteys kuin ennenkin. Soittelemme ihan muutaman kerran vuodessa ja välillä laitamme pienen kirjeen toisillemme. Ja tuntuu niin hyvältä. Tiedän että häneen voi luottaa.
    Sitten on ystäviä joita näkee useammin. Joku yhteinen harrastus tai mielenkiinnon kohde yhdistää.
    Olen iloinen niin monenlaisista ihmisistä. Teistäkin jotka tällä palstalla käytte, eli tuvassa piipahdatte:diogenes ja rannikkomänty ja Oi... Jasmin pitkästä aikaa.
    Tämäkin on yhdenlaista ystävyyttä.

    Hyvää alkavaa viikkoa.
    Terveisin Aikuinen
     
  17. vierailija jasmin Vierailija

    Myöhäisiltaa tupaan!
    Aikuinen, sinä juuri kaikista toivotit minut tervetulleeksi kauan sitten ja nyt. Niin se elämä kulkee omia polkujaan. Täytyy tähän kertoa tarina tänne palaamisesta. Jo menneenä vuonna silloin tällöin etsin tietä tänne. Kun en löytänyt mistään luulin jo tuvan hävinneen. Sitten nyt perjantaina minulle yhtäkkiä syttyi lamppu siitä miksen tänne löytänyt. Ei löytynyt Keskusteletko nimellä, sillä minä pitkään hain, kunnes jostain tuli mieleen oikea tupa. Kyllä sitä kaikkea...
    Lasten kanssa minä edelleen puuhastelen/työskentelen. Tosin en enää kotona hoitaen vaan pikku päiväkodissa. Ja kolmena päivänä viikossa lopun aikaa osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Pari vuotta, vajaa, vielä,enää.
    Lueskelin Diogeneen, (varmaan nimi meni väärin) kirjoitusta omasta ns. kamppailustaan terveyden kanssa. Tippa silmässä, miettien millaista sinulla on ollut. Mutta me noustaan aina.....kuten on nähty.
    Jään kuulolle, ketä täällä vielä on. Olen selaillut kuin muistojen kirjaa tätä palstaa.
    -jasmin-
     
  18. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0

    Siinä se.
    Kuudes lapsenlapseni syntyi sunnuntaiaamuna hiukan kymmenen jälkeen.
    Pirtsakka pojanjulli.
    Palindromipoika, oli tätinsä ensi kommentti. 02022020.
    Mutta olipa täälläkin varsinainen yllätys, eikä ollenkaan huono sellainen!
    Jaasmin, tervetuloa takaisin, sinuakin on täällä monet kerrat kaipailtu!
    Niin se vain tuntuu menevän, että tänne palaillaan aina kun on siihen sopiva aika. Vaikka oletkin ollut poissa parikin vuotta,tuntuu nyt siltä kuin olisit ollut mukana lähes koko ajan.
    Niin se aika vain täyttyy, kun joku on muistoissa, hän on myös mukana.
    Varmaan täällä taas keskustelu vilkastuu, kun meitä on taas neljä. Ehkäpä myös S kurkkaa tänne joskus ja kertoilee sikäläisiä kuulumisia, mene tiedä.
    Hienoa on myös, että terveytesi puolesta pystyt olemaan omalla paikallasi, tulevaisuuden vartijana. Lapset tarvitsevat sinua ja sinunlaisiasi, lähes kaiken siltä alalta nähneitä ja kokeneita ja kaikesta sydämellä selvinneitä.
    Hienoa, että taas löysit tänne.
    Meillä on nyt pojan koira hoidossa. Valkoinen Mittelspiz. Siinä on sen sortin energiapakkaus, että välillä pistää ihan hengästymään. Vanhaa karjalaista sanontaa käyttääkseni, paljo on pantu syänt pitänee piirakkaan.
    Nyt se tosin makaa tuossa jaloissani kuin tyhjä koirannahka, mutta jos vain hiukankin liikautan jalkaani, siihen nahkaan ilmestyy eloa ja alta aikayksikön minua napittaa musta silmäpari ja pystyt korvankärjet sojottavat kohti kattoa pelkkinä kysymysmerkkeinä.
    Koirat, kuten sen puoleen muutkin eläimet ovat aina olleet minun heikkouteni. Mahdankohan Joskus vielä ottaa itselleni oman koiran?
    Ulkona on vaihteen vuoksi pikku pakkanen. Mukavaa, kun maa vähän jäätyy. Tosin jo viikonlopulla sataa taas vettä, mutta on edes muutama päivä kuivempaa. Lunta täällä ei ole, ainoastaan jonkinlaista huurretta. Mahtaneeko tänä talvena tänne lunta tullakaan?
    Tavalliseen tapaani olen tänäkin vuonna kuluttanut aikaani metsässä. Ei se aikaansaannos niin kaksinen enää ole, muttakun joka päivä edes hikka n sitä sahaa ulkoiluttaa, tulee siitä talven mittaan sentään jotakin valmistakin.
    Muuten, älkää hermostuko, vaikka tämä teksti vilisisikin virheitä ja muita kummajaisia, kirjoitan nyt ensi kertaa tabletilla, ja minulla on siinä hiukan vielä tekniikka hukassa.
    Mitäpä tässä enää muuta olisi kerrottavana, palataan asiaan sitten kun sellaista ilmenee.
    Mukavaa helmikuun alkupuolta vain kaikille, tasapuolisesti!
    Ollaanhan ihmisiksi!
     
  19. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onneksi olkoon kuusinkertaisen isoisyyden johdosta. Vai kutsutaanko sinua Diogenes papaksi tai vaariksi tai ukiksi tai jollain muulla nimellä? En muista oletko siitä joskus maininnut.
    "pojanjulli" on hauska kuuloinen sana.

    Onkohan Rannikkomännyn männyn oksilla vielä lunta? Täälläpäin ei ole, mutta maassa on lunta todella paljon. Saa nähdä mitä alkavan viikon lämmöt ja sateet niille tekevät.
    Siitä on pitkän aikaa kun viimeksi luin Pikku Prinssiä. Täytyy varmaan haeksia sitä kirjojen joukosta. Se on tosiaan satukirja aikuisille... niinkuin monet muutkin sadut ovat hyvää luettavaa vanhanakin.

    Diogenes kaipaili missä on S. Toivomme että sinulla on kaikki hyvin. Minäkin Ajattelen sinua monesti.

    Tiedätkö sinä Jasmin mitään
    jutunjuuresta tai osallistujasta. Toivottavasti he voivat ainakin kohtuullisesti.
    Kuulostaa hyvältä että saat tehdä työtä osa-aikaisesti. Itse ainakin iloitsin että sain olla muutamia vuosia osa-aikaisena ennen varsinaista eläkettä.
    Oliko sinullakin koira? Muistankohan oikein?
    Minun lemmikkejä ni ovat nuo luonnon eläimet, joita nöen lenkkeillessä. Tänäänkin juttelin yhdelle oravalle. Se katseli minuun ja kuunteli kun riksuttelin ja raksuttelin suullani. Sitten se nousi siellä oksalla takatassuilleen ja nosti ensin vasemman etutassunsa sydämensä päälle:) ja sitten toisenkin etutassun siihen rinnalle. Tuijotimme toisiamme hetken. Se oli mukava kohtaaminen. Ja yksi talitintti piiskutti somasti ja lenteli vähän aikaa samaan suuntaan kanssani.
    Lumi on häikäisevän valkoista. Lämpötila sopivaa ulkoilulle.

    Suomen kieli on kyllä hauska ja rikas kieli. Dieter hermann Schmidt on kirjoittanut mukaansatempaavasti meidän kielestämme kirjassa "Kun sanat ei kiitä". Kirjoittaja on Suomen saksalainen. On opettamassa Tampereen yliopistossa. Hän etsi mm. Suomalaisinta sanaa.kirjassa on myös sellaista mielestäni tylsää juttuakin, mutta lukiessani ohitan ne sanat ja jutut, mutta muuten kirja on kiva mutta ei läheskään niin usein luettava kuin jotkut vanhat satukirjat tai tyttökirjat. Esim. Annan nuoruusvuodet on yksi mielikirjoistani
    samoin kuin Päivikin sadut ja Mestaritontun seikkailut.

    Mutta voi hyvänen aika kun nyt tuli kirjoitettua pitkä juttu...... :))

    Hyvää viikonloppua
    terveisin Aikuinen
     
    Last edited: 10.02.2020
  20. Rannikkomänty Vierailija

    Onnittelut Diogenekselle Pikku Prinssistä ja erikoinen syntymäpäivä onkin pojalla. Nuoriso jutteli, että samanlaista pvm saamme odottaa vuosisatoja. En tiennyt miten kaunis lapsenlapsen hampaaton hymy on ja mikä onnen tunne valtaa kun sinut vastaanotetaan villillä käsien heiluttelulla ja jalkojen rokilla. Diogenes on kokenut isoisä eikä enää kuudennen kerran hörhöile kuten meikä ensikertalainen. Olin pikkiriikkisen loukkaantunut, kun sukulaiseni keskittyi puhelimessa vain omiin lapsiinsa ja lastenlapsiinsa ja unohti meidän vauvamme. Mutta on meillä ikäeroakin.

    Ihailen Aikuisen saavuttamaa nöyrää elämän kanssa sovussa olemista. Minulla on vielä käsiteltävää ja mieleeni putkahti jostain, että Hellstenin kirja „Saat sen mistä luovut“ voisi olla lukemisen arvoinen juuri nyt. Onko tuttu jollekin? Taidan ottaa minäkin Pikku Prinssin taas esille. Minulle sattui pieni terveydellinen notkahdus ja niin rauhallinen lukeminen sopii oikein hyvin.

    Nimi on enne, sanotaan. Lomalta minulle on jäänyt mieleen kapea kuja, jonka toisella puolella oli vanha kiviaita ja sen peitti kukkiva ja tuoksuva hennon hento jasmiinihuntu. Kaupungin nimi oli Chiavari, Italiassa, ja jäi mieleen kun nimi muistuttaa meidän kievariamme.

    Lunta ei ole Rannikkomännyn oksilla, välillä hieman puuteria. Iso arvoitus ja puheenaihe, että tuleeko tai ei. Lumi tietenkin. Kun se puuttuu on jotain epäjärjestyksessä. Se saa aikaan yhteishenkeäkin kun illalla naapurin kanssa luodaan saman aikaan lunta, heilautetaan kättä ja morjenstetaan ja eikun lumen kimppuun. Kevyen lumen luominen on jopa meditatiivista.

    Siihen aikaan kun isä lampun… ei vaan siihen aikaan kun lunta tuli kinoksittain oli turvallisen tuntuista kuunnella iltamyöhään peiton alta lumiauran jurnuttamista ja päätellä äänistä mitä se juuri sillä hetkellä tekee, onko lunta paljon, onko se jäistä ym.

    Terveisin ja hyvää viikonloppua.
     
  21. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kurkkasin vielä tässä ennen nukkumaanmenoa tuvan ovesta vielä.
    Ja ihan täytyy muutama rivi kirjoittaa. Ensinnäkin, rakas Rannikkomänty, minun sopuni ja rauhani on tosin totta... Mutta ei sitä tiedä miten kaikki rysähtää jos jonain päivänä tulisi joku kova isku. Olen kiitollinen tästä hetkestä. Siitä levosta jonka olen saanut. Minä olen paljon toipunut. Mutta enhän minä valmis ole mitenkään.
    Tuo hellstenin kirja tuntui hyvältä silloin kun sitä luin osittain. Hänen toinen, pienempi kirjansa auttoi minua hyvin paljon. Se on Elämän paradoksit. Se on vähän kuin lyhennetty laitos tuosta mainitsemastasi kirjasta.

    Mutta sinäkö olet saanut tulla isoäidiksi, tai miksi sinua sanotaan. Onneksi olkoon. Se on ihanaa ja ihmeellistä. Uusi elämä!

    Tänään on soinut mielessäni runon sanat jotka n menevät tähän tapaan:
    "Olla vanhus ja nojata sauvaan
    Lie suurinta suurinta varmaan
    Kun kuulaasti hymyillen
    Kaitsee pojan poikaansa leikkivä.
    Kun on maistanut elämän maljan
    Ei kammoa pimeää
    Vaan tyynenä lepoon painaa pään
    Riemuista, huolista harmaan."
    Ja toinen:
    "Niin hassunkurisen touhun nään
    Suu tuoss on sepposenseljällään
    Suu pieni ja hampaaton
    Se naurua on...."

    Lauantai illan terveisin
    Aikuinen
     
  22. vierailija jasmin Vierailija

    Sateista sunnuntai-iltaa Ystävät!
    Ja kiitos ihanasta vastaanotosta tänne. Tuuli pyrähtelee nurkissa, vesi ropisee makuuhuoneen ikkunapeltiin kuin kesällä konsanaan. Onhan tämä talvi.

    Todellakin pidän rikkautena, kun saan ja jaksan käydä töissä. Tohtori kyllä sanoi; että olenko ajatellut jäädä kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Vastasin, etten ole, työ ja lapset antaa niin paljon etten niistä luovu vielä kun ei ole pakko.

    Aikuinen, kyselit Jutunjuuren ja osallistujan perään. Jutunjuuren huomasin toisella "areenalla", joten hän on ainakin kirjoittelukunnossa. -Minulla oli silloin vuosia sitten se pieni musta koira joka on ollut jo kauan toisilla leikkipaikoilla. yöpöydälläni on pieni nalle jolla valkoinen paita jossa kyseisen koirulin kuva. Tållå hetkellä meillä tuhisee n.8v. Australian paimenkoiran ja kultaisen noutajan sekoitus. Tuli meille muutama vuosi sitten entisen kodin elämänmuutosten vuoksi.

    Nyt pistän koneen pois, pään tyynyn ja höyhensaarille. Jospa tekisin mielikuvitusmatkan kesäiselle rannalle jossa laineet liplattaa ja sieltä kukkaniitylle päivänkakkaroiden ja sitruuaperhosten joukkoon.

    Hyvää viikon alkua Aikuinen, Diogenes, Rannikkomänty.
    terv. -j-
     
  23. Rannikkomänty Vierailija

    Hyvää aamupäivää tupaan

    Kiitos onnitteluista ja runosta, Aikuinen. Olen mielelläni mummi ja kiitollinen saadessani kokea tämän. Ennen santalaatikolla istuminen vaati kärsivällisyyttä, nykyään istun ja katselen ähisevää palikoiden haparoimista melkein meditoiden ja kärsivällisyyttä löytyy kummasti. Tosin joskus tulee mieleen pelko hänen puolestaan, että millaiseen haasteelliseen maailmaan hän syntyikään. On iso ilon aihe, että hänellä on hyvä elämän alku. Tuttavapiirissämme on lapsettomia ja heidän seurassaan pysyttelen neutraalilla linjalla.

    Mitenkä Diogeneksen „pojanjulli“ voi? Nouseeko paino? Noissa nimityksissä näkyy miesten ja naisten ero. Miehillä on miehiset lempinimet ja heidän sanomanaan „pojanperhana“ voi osoittaa mitä suurinta hellyyttä. Meillä naisilla taas on suuri varasto kaikenlaista niin eläin- kuin kasvikunnasta :) Miesten ja naisten välillä saakin olla eroa, vai kuinka?

    Kirjoitit Aikuinen, että et ole valmis. Uskon jonkinlaiseen kehitykseen ja sllä matkalla olen minäkin. Ennen ajattelin jostain henkilöstä, että miten ihana ihminen. Saatoin tuntea häntä kohtaan myös kateutta, että miksi minä en ole ihana ihminen. Nykyään myönnän hänen olevan minua edellä. Kun hänkin on matkalla, niin hänen mutkansa ovat toisaalla.

    Lähden tästä laitamaan tulen pesään ja kolistelemaan virtuaalisia hellanrenkaita. Hyvää päivän jakoa kaikille ja pysykää terveinä.
     
  24. diogenes57. Jäsen

    liittynyt:
    21.09.2014
    Viestejä:
    182
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyvää ystävän päivää, hyvät ystävät!
    Tai paremminkin sen ehtoopuolta, mutta mitäs siitä.
    Muistaakseni tein ensimmäisen postaukseni tähän ketjuun juuri ystävänpäivänä, vuonna kivi ja kirves. Eli toisinsanoen en muista vuotta, mutta ei kai silläkään ole mitään merkitystä.
    Tuosta Aikuisen runosta, jälkimmäisestä nimittäin. Se on ollut meillä, ainakin yhden oman ja yhden lapsenlapsen kohdalla hyvinkin suosittu.
    se on Aaro hellaakoskea ja menee kokonaisuudessaan näin:

    NAURUA

    Niin hassunkurisen touhun nään
    Suu tuoss’ on sepposen seljällään,
    Suu pieni ja hampaaton,
    se naurua on.

    Suu pieni, sua mikä naurattaa?
    Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
    Näin kyselen turhaan lapseltain.
    Se nauraa vain.

    Se on lämmintä maitoa pullollaan,
    Sill’ on äidin suukkonen otsallaan
    Se on kurkkua myöten kylläinen,
    peto pikkuinen.

    Sinä paljon vaadit ja paljon saat,
    Sinä siunaat kättemme toukomaat.
    Nyt vasta ne tähkän kantaa:
    Sinä annat meidän antaa.

    Nuo nimiasiat ovat tosiaan melko mielenkiintoisia. Meikäläiset ovat jostakin syystä melko verbaalista väkeä ja vielä koko lailla herkkiä huomaamaan oleellisen.
    Kun vanhin tytär sai ensimmäisensä, tämä kulki nimellä Nalpo siihen asti, että sai oikein virallisen nimen. Tuon nimen alkuperä jäi kyllä kaikille muille salaisuudeksi, mutta tottapa nyt Suomen kielen maisteri osaa lapsensa nimetä. Mutta antaas olla, kun tyttö sitten oli saanut virallisen nimenkin, oli hänen olemuksensakin ilmeisesti muuttunut sikäli, että hän olikin yht´äkkiä Nöpö. Sellaisena hän on siitä asti saanut olla.
    Mutta kun Nöpölle sitten aikoinaan syntyi pikkuveli, siitä tuli Pönkkä. Tuo nyt on jo ihan selvää Suomea ja ainakin täkäläiseen puheenparteen kuuluvana kirjoitetaan joko yhdellä tai kahdella k:lla. Ja mekitsee jonkinlaista tukitolppaa. Esim. oven taakse voidaan laittaa pönkkä, että se pysyisi varmasti kiinni.
    Mutta samoin kun isosiskonsa, Pönkkäkin sai aikoinaan oikean nimen. Ja edelleen historia toisti itseään ja Pönkästä tulikin Nölle. Eli sen perheen lapset tottelevat kotioloissa nimiä Nöpö ja Nölle.
    Tuo "julli"- sana on myös täkäläiseen puheenparteen kuuluva, sillä ilmennetään suurta kokoa. Tosin se esiintyy useimmiten pitemmässä muodossaan, jullikka. Sanotaan, että olipas se aika julli tai puhutaan suuresta sonninjullikasta.
    Kyllä poika hyvin voi. Tämä painojuttu on hiukan nykyisellään muuttunut. Silloin joskus kun omia lapsia synnyteltiin, oli kuvio sellainen, että tulokas ensin mätettiin vaakalle ja siitä kylpyyn ja sitten mitattiin pituus ja sen jälkeen se vasta pääsi tervehtimään äitiään. Nyt kai punnittiin joskus, kunhan kerittiin, ja pituutta ei kai mitattu ollenkaan. Se ensi kylvetyskin jäi vanhempien huoleksi kotiutumisen jälkeen.
    En tiedä grammoista mitään, mutta isänsä kertoman mukaan poika tulee sukuunsa, mikä kai tarkoittaa sitä, ettei hänellä ainakaan ole aikomustakaan kuolla nälkään. Että näiltä pohjilta lähdettynä, kai sitä painoakin sitten on ruvennut kertymään.
    Veimme viime pyhäehtoona Jasun, pojan koiran takaisin. Ei se paljon uudesta tulokkaasta järkyttynyt. Kävi pari kertaa nuolaisemassa päälakea ja meni omaan petiinsä huilaamaan.
    Siinä ensimmäisen viikkonsa aikana vauva oli "vanhentunut" jo huomattavasti. Kurttuinen iho oli silinnyt ja niskaan tullut koko lailla jäntevyyttä. Rauhallinen, kiva pikkukaveri. Mutta kuulemma perinyt kummaltakin vanhemmaltaan hyvän joukon itsepäisyyttä. Hyvä niin, nynnyt ne nurkissa nyhjää.
    Sunnuntaina tein Jasun kanssa viimeisen pitkä metsälenkin, josta tuossa muutamia pikku pätkiä.



    Kuvasta voisi päätellä, että on valoisaa. Tosiasiassa oli hämärä ja sumuinen päivä ja oli melko hankalaa erottaa kameran etsimen läpi tuota valkoista karvatukkoa lumesta kirjavaa maata vasten. Lenkkimme kesti jotakin siinä kahden ja puolen tunnin vaiheilla, joten tuossa on vain osia siitä.
    Ai niin, Jasmin, sinähän olet niitä armoitettuja, jotka hallitsevat värit, sommittelun ja kameran tekniikan, kaikki yhtäaikaisesti. Vieläkö harrastat kuvaamista? Ne kuvat, jotka aikoinaan jaoit meille, ne olivat jotensakin mieleenpainuvia. Niihin oli ladattu aina kokonainen vuodenaika ja kokonainen maailma.
    Niin, kukapa meistä olisi, tai edes haluaisi olla valmis, en minä ainakaan. Kuljemme askelen kerrallaan, päivän kerrallaan, kohti sitä jotakin, mistä emme tiedä, mitä se tarkkaanottaen on. Joka päivä tuo meille jotakin, mutta myös ottaa jotakin. Mutta se, mitä tuolla aikaisemmin tarkoitin, on se tyyni rauhallisuus, jolla sinä, Aikuinen, tuon kaiken otat vastaan.
    Tietysti voi tulla mitä hyvänsä, ei se koskaan ole mahdotonta. Mutta et enää alistu siihen, että se, mikä ehkä joskus mahdolliseti olisi tulossa, veisi sinulta tämän hetken rauhan. Juuri luottamus siihen, että jokainen päivä pitää murheen itsestään.
    Jokohan olisi aika lopettaa? Koko päivä metsässä, alkaa vähitellen veto loppumaan.
    Mutta kaikille, jotka tämän satutte lukemaan, ihan tasapuolisesti, mukavaa helmikuun loppupuolta ja kevättalvisia kelejä!
    Ollaan ihmisiksi.
     
  25. Aikuinen1 Jäsen

    liittynyt:
    04.09.2008
    Viestejä:
    418
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onpa mukavaa kuulla kuulumisia sieltä ja täältä. Minua oikein ihmetyttää erityisesti mm. yksi asia tässä meidän tuvassa ja kirjoituksissa. Teidän tekstejä on niin hauska ja helppo lukea. Oi mitä sanankäyttäjiä, rikasta ilmaisua ja huumoriakin silloin kun on. Tulee hyvä mieli.
    Täälläpäin on edelleen lunta aika paljon. Saa nähdä miten näinä päivinä käy kun on luvattu vettäkin. Päivät ovat pidenneet hurjaa vauhtia.

    Minäkin iloitsen lapsenlapsistani, kahdesta suloisesta kullannupusta joista nuorempi on alle kaksi vuotta. Juuri nyt minulla on kyllä kaulan ja niskan seudulla kipuja. :)) Nuo nuput olivat käymässä vastikään ja tietenkin minä mummoparka nappasin heitä aina välillä syliini miettimättä lihaskuntoani. Ei minulla mitään vammaa ole eikä sinänsä vikaa lihaksissa. Mutta sellaiset yhtäkkiset syliin vetämiset pitäisi minun tehdä vähän rauhallisemmin. On vain niin hauskaa yllättää ja napata lattialta. Sellaista se on. Kyllä nämä kivut aina 2-3 päivässä hiipuvat.
    Kiva kun Diogenes muistit Jasminin valokuvataiteen. Meillä oli muistini mukaan toistemme s posti osoitteet ja sitä kautta Jasmin ilahdutti meitä.
    Onko se isokin koira joka teillä Jasmin on?
    Ihailin kyllä Diogeneen kuntoa katsellessani metsäretkeäsi sen koiran kanssa. Olihan siinä vauhtia ja pituutta. Hengästystäkin olin kuulevinani.
    Minäkin tykkään kävellä. Kyllä luonnon keskellä liikkuminen on myös sielun ruokaa, ainakin minulle.
    Kohta Rannikkomänty pääsee käyttämään soppaluut kun laskiaissunnuntai on jo viikon päästä. Jos minä haluan hernerokkaa, ostan kaupasta jalostajan purkin.
    Laskiaispullia olen kyllä tehnyt varsinkin silloin kun on ollut perhettä ympärillä. Nyt ostan sellaisen konditoriasta ellei satu niin mukavasti kuin viime vuonna. Silloin pojistani vanhin oli täällä käymässä ja menimme yhdessä konditoriakahvilaan nauttimaan laskiaispullakahvit. Siellä oli tarjoilu pöytiin. Se on mielestäni mukavaa pikku ylellisyyttä joskus!
    Eipä muuta ihmeempää tällä kertaa.
    Hyvää alkavaa viikkoa.
    Tapaamisiin täällä tuvassa
    Aikuinen
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti