A
apujaisia
Vieras
Kuukautiset alkaneet viimeeksi 4.3. (muutenkin ollut epäsäännöllinen kierto, mutta ei nyt näin pitkää väliä ole ollut vuosiin).
Elämäni ensimmäisen hiivatulehduksen sain muutama viikkoa sitten. Kokeilin piimää ja aikaa hoitona, mutta ei auttanut joten ostin Canesten Combi:n jossa yksi puikko ja voide. Hoidin sen sillä ja paikat tulivat kuntoon.
Nyt taas hellänä jalkoväli ja uusi tulehdus.
Sen lisäksi huomasin tänään, että sormet niin turvoksissa ettei vihki- ja kihlasormus lähde sormesta millään
Ei saippuavedellä, ei kylmällä eikä millään. Ahistaa ihan.
Raskaus on ollut toiveissa jo 4 vuotta, mutta ei olle onnistuttu yhtään kertaan (lapsia on ennestäänkin kyllä jo 3). Mutta raskausoireita ei ole. Tilasin kuitenkin raskaustestejä, saan ne postista maanantaina.
Rinnat ei ole kipeät, pahaa oloa on silloin tällöin, mutta ei tunnu sellaiselta raskauspahoinvoinnilta kuin aiemmissa on ollut.
Voiko joku hormonin heittely aiheuttaa turvotusta? Ja tulehdusta?