Hae Anna.fi-sivustolta

KADEHDITKO

Viestiketju osiossa 'Harrastukset' , käynnistäjänä LAPSENA?, 20.04.2006.

  1. LAPSENA? Vierailija

    Muistatko, kadehditko lapsena muiden harrastuksia, joita et jostain syystä voinut itse harrastaa?
    Mitä ne harrastukset olivat ja muistatko, miksi niitä kadehdit ja mikset itse voinut mennä mukaan?

    Itse muistan, miten upeaa ja ihmeellistä oli, kun kaupungissa asuva ystäväni kävi tanssitunneilla.
    Ne kaikki säärystimet ja voimistelu/jazztossut ja kaikki...joskus kokeilin niitä ylleni ja haaveilin..vaan ei maaseudulla ollut sellaista mahdollisuutta, eikä vanhemmillani varmaan olisi ollut rahaakaan; tanssiharrastusta ainakin pidettiin silloin hyvin kalliina, en tosin tiedä, minkä hintaisia ne tunnit oikeasti olivat ja kenen mielestä se olisi ollut kallista; ehkä äitini oli joskus sanonut niin.
     
  2. äiti Vierailija

    Hei !

    Minun ei tarvinnut koskaan kadehtia, sain harrastaa mitä halusin.

    Ratsastus oli minulle erittäin tärkeä ja rakas harrastus. Ratsastamassa kävin 3 kertaa viikossa. Talleilla muutoin oltiin varmasti useammin. Rakkaus hevosiin oli valtaisaa, joka on säilynyt aikuisikään asti.

    Muistan useiden kavereiden olevan kateellisia koska ratsastusharrastus oli jo silloin kallista.

    Nyt minulla on 11-vuotias poika, joka harrastaa jääkiekkoa maalivahtina intohimoisesti. Koskaan en ole häneltä harrastuksia evännyt, päinvastoin tuen häntä niin paljon kuin mahdollista.

    Pojalleni monet kaverit ovat kateellisia erittäin kalliista harrastuksesta. On totta, että hyvätkin pelaajat joutuvat jättämään jääkiekon haaveeksi koska on aivan tuhottoman kalliista harrastuksesta kysymys, etenkin maalivahdin osalta.

    äiti
     
  3. mamma Vierailija

    Kadehdin hyväosaisen kaveri ratsastusharrastusta, sillä pidin hevosista aivan suunnattomasti, mutta se oli niin kallista ettei meillä ollut varaa siihen. Pääsin sentään yhdelle 10 kerran alkeiskurssille, mutta siihen upposi sitten osa kesälomakassasta. Olisin kyllä halunnut jatkaa, edes kerran kk, mutta rahat oli tiukassa.
     
  4. Nami Vierailija

    Kuten suurin osa pikkukimuleista, minäkin hurahdin heppahulluksi kun ikää oli kymmenen ja rapiat. Ratsastustunnit olivat aika arvossaan, joten sain käydä vain alkeiskurssin. Sitä kauteuden määrää kun jollain tallilaisella oli oma hevonen tai jonkun vanhemmilla varaa kustantaa jatkuvat ratsastustunnit.. Kadehdin myös kovasti hepparomskujen tallityttöjä ja alan lehtien lempeitä tarinoita typyköistä jotka ihmeen kautta saivat hepan/hoitohepan/ratsastustunteja tms.
    Toinen oli balettitunnit. Harrastin itsekin tanssia, mutta olin jo silloin aivan liian jäykkä, töksähtelevä ja tukeva balettiin. Mutta vielä parempaa olisi ollut, että balettitanssijoilla oli ihanan vaaleanpunaiset hörsellystutut!
     
  5. Anni Vierailija

    minä kadehdin kaikkia jotka harrastivat jotain urheilua: yleisurheilu, pesäpallo, luistelu tmv. mitä koulun liikunnassakin tehtiin. olin itse pieni punkero ja huono urheilussa. enkä kehdannut aloittaakaan, koska pidin itseäni niin lihavana ja huonona. vasta aikuisena menin liikuntaan mukaan.
     
  6. mimix Uusi jäsen

    liittynyt:
    25.06.2006
    Viestejä:
    6
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo. Useampi kaverini harrasti puolitosissaan musiikkia. Itsekin pidin itseäni musikaalisena mutta ei mulle vanhemmat olisi maksaneet moista, saatikka kuskanneet maalta kaupunkiin 2-3 krt viikossa harjoituksiin.

    Näkyy näissä aiemmissakin kirjoituksissa se että rahasta on aina ollut kiinni. Omasta mielestäni yksi hyvä harrastus olisi lapsuudessa minulla pitänyt olla, että olisi jäänyt jonkinlainen säännöllisyys kiinni elämään, kun nyt tuntuu aikuisiällä niin kamalan vaikealta pitää rakastakin tekemistä säännöllisenä. On tullut innokkaasta harrastajalapsesta laiska aikuinen!
     
  7. Sss Vierailija

    Yksi samanikäinen tyttö kävi (teline)voimistelussa 60 km päässä isommassa kaupungissa. Minäkin olisin halunnut opetella voltteja ja voimistelua, mutta ei meillä ollut varaa eikä resursseja kyydityksiin. Onnekseni löysin aikuisiällä kilpatanssi, joka on korvannut kaikki lapsena menetetyt haaveet.
     
  8. Ukkeli Vierailija

    Mä kadehdin naapurin Arskaa kun se sai ekan lentolupakirjansa, sillon 30 luvulla se oli kiven takana, ja nyt kun oon 160 vuotta nii luut ei kestä ennää moista rötkytystä.
     
  9. dooris Vierailija

    En kadehtinut. Vaikka vanhemmillani oli rahat tiukassa, niin aina pääsin kokeilemaan mitä halusin. Kävin soittotunneilla (ja kadun suuresti, että lopetin turhan lyhyeen), baletissa (ei ollut mun juttu) ja piirrustustunneilla. Pelasin myös lentopalloa ja tanssin jazztanssia ja modernia. Arvostan vanhemmissani juuri sitä, että pääsi kokeilemaan kaikkea haluamaani. Eipä jäänyt jälkikäteen mitään jossiteltavaa. Samaan olen pyrkinyt omien lasten kanssa; kaikkea saavat kokeilla ja mitään ei ole pakko harrastaa.
     
  10. kaisu* Vierailija

    Kyllä kadehdin TODELLA paljon luokkakavereita jotka harrastivat pianon soittoa, äidilläni oli aina todella nuiva asenne kaikkea harrastamista kohtaan mikä olisi maksanut.

    Ruinasin ja vinguin varmasti vuosia pääsyä soittotunneille, mutta EI, ja lapsena uskoin että perheemme oli niin köyhä ettei harrastuksiin ollut varaa, mutta kyse oli ainoastaan vanhempien äärettömästä kitsaudesta joka näkyi myös siinä, että vaatteeni olivat aina joltain tutulta perittyjä tai äidin tekemiä, häpesin niitä aina..ensimmäiset uudet kaupasta ostetut printtikuvioisen paidan ja farkut sain kuudennella luokalla ollessani!

    Ja mikä parasta, tajusin vasta joskus ylä-aste ikäisenä ettei vanhemmillani ole ollut rahasta puutetta: omistivat sijoitusasuntoja ja metsää, eikä velkaa ollut. Kyllä katkeruudella muistelen vielä aikuisenakin ettei minulle annettu mahdollisuutta yhteen ainoaan maksulliseen harrastukseen joka olisi silloin ollut suurin intohimoni!

    Oma tyttäreni harrastaa taitoluistelua, kausimaksut ja välineet eivät ole ihan halvimmasta päästä opiskelevalle yksinhuoltajalle, mutta samanlainen kitupiikki en aio koskaan olla kuin omat vanhempani, ei ole aikomustakaan estää lasta harrastamasta sitä mitä haluaa, tingin jostain muusta jos maksujen kanssa tiukkaa tekee.
     
  11. Kokenut Vierailija

    Minä kävin soittotunneilla, partiossa ja vaikka missä, mitä vain pienen pieni paikkakunta pystyi tarjoamaan. Haaveilin kovasti ratsastuksesta ja telinevoimistelusta, mutta ei. Olin varsinkin lapsena aika notkea ja liikunnallinen ja vanhempanikin harmittelivat, kun paikkakunnalla ei voi harrastaa telinevoimistelua. Minulla ei ole jäänyt harrastuksia väliin rahan takia, niin kuin monella edellä olevalla.
     
  12. Odessa Vierailija


    Mä olisin halunnut ratsastustunneille, mutta en päässyt. Ne on niitä herrojen pentuja, jotka ratsastaa, sanoivat porukat. Jostain syystä meillä oli kyllä varaa laskatteluun. Talvilomilla, pääsiäisenä ja joskus ihan tavallisina viikonloppuina oltiin Rukalla koko perheen voimin....
     
  13. Ulpukka Vierailija

    Kadehdin, ystäväni harrasti ratsastusta, mutta meillä ei tosiaankaan ollut varaa. Toisaalta, ystäväni on aikuisiällä kertonut kadehtineensa minun piirustustaitoani. Piirtäminen oli minun harrastukseni, eikä läheskään niin kallista. Muttei myöskään trendikästä, ainakaan siihen aikaan...
     
  14. N31 Vierailija

    En kadehtinut muiden harrastuksia. Pääsin tekemään niistä asioista joista pidin: piirtäminen, metsässä liikkuminen, majanrakentamiset, fillarointi maaseudulla, maatalon elämän seuraaminen, kissanpentujen paijaaminen, kuoro, partio, pianonsoitto, hyppynarut, pihaleikit naapurien poikien kanssa, jossain vaiheessa mopolla ajaminen (alaikäisenä metsätiellä hui!), pulkkamäet, luistelu, uinti jnejne. Ihana lapsuus!

    En ole ikinä pitänyt "aikataulutetuista" harrastuksista, vaan olen tykännyt tehdä vähän mitä mieleen tulee milloinkin. Balettitunneille en olisi ikinä mennyt eikä hummat kiinnosta. Olin ehkä vähän poikatyttö ja erityyppiset asiat kiinnostivat..
     
  15. Mari Vierailija

    Kyllä kadehdin kavereitani, jotka saivat käydä pianotunneilla. Vieläkin harmittaa, ettei vanhemmillani ollut varaa. Hyvä että äiti sai kaikki lapset ruokittua ja vaatetettua.

    Samoin kadehdin yhtä uskomattoman jäykkää luokkakaveria, joka kävi baletissa. Itse olin notkea ja pärjäsin jumppatunneilla hyvin ja siksi olin todella onneton, koska meillä ei taaskaan ollut varaa maksaa niin balettia kuin voimisteluakaan.

    Minäkin olen vannonut, että mikä ikinä lapsiani kiinostaakaan, sitä he saavat harrastaa.
     
  16. jep Vierailija

    Olin aika isokokoinen ja romuluinen lapsena, joten ymmärrettävistä syistä balettitunnit olivat vanhempieni mielestä poissa laskuista.Itse en kuitenkaan tätä ulkonäköseikkaa ymmärtänyt, vaan kadehdin balettikoulussa käyviä tovereitani, enkä ymmärtänyt miksi vain minua puolta pienemmälle ystävälleni aina sanottiin että hän on ihan balleriinan näköinen, eikä koskaan samaa sanottu minusta.

    Samoin kadehdin parhaan ystäväni musiikkiharrastuksia, eli pianon- ja poikkihuilun soittoa. Itse olen kuitenkin aina ollut totaalisen sävelkorvaton, eli ymmärrän kyllä etteivät vanhempani halunneet minun aloittavan musiikillista harrastusta, kun kykyjä ei kuitenkaan olisi ollut.

    Miten kummassa sitä lapsena aina halusi harrastaa sellaista joka ei vain todellakaan sopinut omiin kykyihin..?
     
  17. Kysyn vaan..... Vierailija

    Miksi ylipäätään pitäisi kadehtia ketään tai mitään?
     
  18. nii-in Vierailija

    niin just. Mitä nykysin teet saamillasi pianotunneilla, jos et ole musiikin kanssa työksesi tekemisissä... moni lapsuusaikoina niin suloballerina työntää mahat roikkuen lapsilaumaansa rattaissa, tukka pesemättä, kaljalle haisten. Kauheeta, miten kadehdin.
     
  19. Mari Vierailija

    Minua harmittaa vieläkin, ettei ollut lapsena mahdollisuuksia harrastaa mitään, mikä itseä kiinnosti. Olisin ollut musikaalinen ja olisin varmasti pärjännyt baletissa tai jumpassa. Tuskin minusta ammattimuusikkoa olisi tullut, vaikka olisin käynyt pianotunneilla, mutta ei kai se silti kaikki hukkaan olisi mennyt! Muistan sen onnen tunteen sisälläni, kun kaverin pianolla ekaluokkalaisena itsekseni yritin harjoitella... Ja kun sitten huomasin, että ihan oikeasti osaan soittaa nuoteista pienen kappaleen!

    Mielestäni lapsille on hyväksi paneutua harrastukseen, oppia pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Ja miten hieno tunne se onkaan, kun huomaa, että harjoitteleminen tuottaa tulosta. Uskon, että tämä kokemus kantaa pitkälle elämässä.

    Mitä tulee tuohon nii-in:n kommenttiin.... taidanpa jättää omaan arvoonsa.
     
  20. n26 Vierailija

    En ehkä kadehtinut, mutta ala-asteikäisenä olisin halunnut pelaamaan jalkapalloa "mimmiliigaan", kyyditys oli este. Heppa-kuume meni ohi muutamassa viikossa n.10-vuotiaana.
    Yläasteella ollessani pääsin harrastamaan itsepuolustuslajia, josta olin haaveillut.
    Muuten olen saanut tehdä ja harrastaa, vaikka ja mitä, koska maalla olen lapsuuteni elänyt. Järvi ja metsää lähellä, ja asuin maatilalla.
    Jos minulla joskus on lapsia, aion tukea heidän harrastuksiaan niin paljon kuin mahdollista.
     
  21. Ehkä aikuisena? Vierailija

    Tyttösenä haaveilin monestakin harrastuksesta. Vanhempieni mielestä harrastaminen oli kuitenkin herraskaista ja liian kallista, eikä kyyditystäkään haluttu järjestää.

    Olisin halunnut soittaa viulua ja käydä partiossa.
     
  22. sinapinsiemen Vierailija

    Kuka on sanonut, että pitäisi ? Ihan hyvä, jos et tunne kateutta, mutta olet todella harvinainen yksilö. Useimmat meistä kuitenkin tuntevat, ainakin joskus. Ja silloin on hienoa, että myöntää tunteensa.

    Tunteita ei voi, eikä tule kahlita, muuten ne kerääntyvät ihmisen sisään ja tulevat sitten joka tapauksessa jossain vaiheessa ulos, 'negatiiviset' tunteet mitä erilaisimmissa negatiivisissa muodoissa. Tunteet on vain tunnettava, usein niistä löytyy jokin itsetuntemuksen siemen.

    Aivan eri asia sitten on mitä tunteillaan tekee - vaikka ne itselleen myöntääkin, ei niitä valtoimenaan tule levitellä. Totta kai tunteiden ilmaisukin on tärkeää, mutta erityisesti juuri kateuden kohdalla, on tärkeää missä, milloin ja kenen kanssa kokemustaan jakaa.

    No, kävi itsellänikin ensin mielessä tätä palstaa silmäillessäni, että mitähän hyötyä tällaisesta kateutensa kirjaamisesta on. Mutta mikä minä olen sanomaan toisille, miten asioita käsitellään; meillä jokaisella on oma tapamme. Eipäs mennä arvostelemaan ja tuomitsemaan toisten tapoja !! Varsinkaan, kun näissä nyt ei kuitenkaan olla toisten syyttelyn tiellä. Sinäkään et ehkä arvostellut, totesit vain oman ihmettelysi.
     
  23. Kaverit harrastivat hiihtoa, ratsastusta, kaikenlaisia kerhoja, musiikkia yms.
    Minut oli väkisin viety kolmen ikäisenä johonkin neuvolan yhteydessä toimivaan lasten kerhoon.Kun en siihen ikään mennessaä ollut tavannut edes muita lapsia enkä ollut muualla kuin äidin kanssa kotona, oli vieraiden ihmisten keskelle jääminen shokki.
    Tähän vanhemmat aina vetosivat kun pyysin kouluiässä lupaa aloittaa jotain harrastusta, että "Kyllähän tuo on nähty että et sinä missään viihdy".
    Hiihtoinnostus on minulla ollut aina, mutta sopivia ja asiallisia välineitä en koskaan saanut. Kulemma kouluiikuntaan riittä puiset latua leveämmät losot siihen vähään mitä siellä hiihdetään. Mihinkään kerhoihin ei tarvi liittyä, hiihtää vaikka kotona metsää ympäri sitten koulun jälkeen.
    Uiminen oli myös intohimo, mutta ilman vanhempia en saanut lähteä rannalle, uimahalliin oli turha edes kysyä että käyttäisikö joku. Pari kertaa muistan kun vanhemmat kähtivät otsa kurtussa käyttämään rannalla, istuivat itse autossa happamana ja hoputtivat kastautumaan sukkelaan vedessä ja takaisin autoon.
    Kerran kysyin monen pitkän harkinnan ja sanojen muotoilun jälkeen, että voisinko käydä joskus ratsastamassa. Ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, taisivat vanhemmat olla mykkäkoulussa minulle pari päivää.
    Olin kova tekemään käsilläni jos vaikka mitä. Teini-iässä haaveilin itse tehdystä villapaidasta, pyysin äitiä ostamaan lankoja siihen. No arvata saattaa ettei niitä saanut, höpö höpö, kuulemma kesken jää kuitenkin enkä minä osaa sellaista kutoa.
    Ostin ensimmäisestä kesätyötilistäni villapuserotarvikkeet ja sen jälkeen olen itse lankani ostellut ja paljon olen ehtinyt kutoa jos vaikka mitä kivaa.

    Nyt kypsässä iässä harrastan juuri sitä mitä itse haluan. Sukset löytyy ja asianmukaiset varusteet, ratsastamassakin olen käynyt ja tuttavan hevosia hoidellut heidän matkoilla ollessaan. Uin sisällä ja ulkona, kesällä ja talvella.
    Villaneuleita ja muutakin käsitöitä on tullut tehtyä satoja...omille lapsille, itselle, miehelleni, sukulaislapsille jne.
    Vanhempani joskus kysyvät, että vieläkö "harrastan huuhaata"..tarkoittaa laidasta laitaan kaikkia harrastuksiani.

    Omien lasten harrastukset ja innostukset olen hyväksynyt aina.
     
  24. kohtalotoveri Vierailija

    Tämä on niin tuttua. Sanoppa joskus vanhemmillesi takaisin, että mitäpä he harrastavat katsovat tv:tä ja kittaavat kaljaa? Näin minä sanoin ja sen jälkeen eivät ole kyselleet harrastuksista.
     
  25. Paula Vierailija

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti