Käyrä penis

  • Viestiketjun aloittaja Maija -78
  • Ensimmäinen viesti
Maija -78
Hei. Miehelläni on todella käyrä penis sivulle. Olen kyllä hähnyt sellaisia hieman käyriä tai vinoja mutta hänellä on kymmeniä asteita. Kalu on hieman käyrä myös alaspäin. En ole asiasta hänelle maininnut vaikka tiedostamme tietty molemmat sen. Katselin kyllä ihmetellen hänen penistään kun näin sen ensimmäisen kerran, en ollut ajatellut että niin käyrää penistä voisi olla.

Onko kovinkin yleistä että penis voi olla todella käyrä, itse en ole aiemmin nähnyt vastaavaa? Rakastelu onnistuu kyllä, mutta vain parista asennosta ja niiden löytäminen on välillä vaikeaa, ainakin siten että kalu tuntuisi oikein hyvältä. Olisiko kellään tähän vinkkejä?

Hänen erektionsa on muuten kyllä kova ja varsi on nimenomaan käyrä, ei tyvestä vino eikä siinä ole mitään kulmaa joten en usko sen olevan mitenkään vahingoittunutkaan.

Kiitos vastauksista.
 
nelli 23
Alkuperäinen kirjoittaja Maija -78:

Koeta vääntää kyrpä suoraksi jollain työkalulla.

monarkia

Eikö oikene kun työntyy sinun tiukkaan pimpsaasi,kyllä ylös päin käyriä kulleja on joka toisella miehellä.
 
Ehkäpä voisin
Peiniksen huomattava käyristyminen on kehityshäiriö, jota tavataan silloin tällöin. Penis voi jäykistyessään todella käyristyä jopa niin, ettei yhdyntä onnistu.

Useimmissa tapauksissa asia voidaan hoitaa korjaavalla leikkauksella. Toisaalta, jos olette oppineet elämään tuon "äkkiväärän" kanssa, niin kannattaa harkita, onko leikkaus vaivan ja (pieniinkin leikkauksiin aina liittyvän) riskin väärti.
 
Mä muistan
yhden työkaverin, jonka kanssa pelattiin kössiä. Suihkussa huomasin, että sen kulli oli velttonakin ihan käyrä oikealle. Eli vaikka se roikku velttona suoraan alaspäin, nousi nuppi kuitenkin oikealle ihan vaakasuoraan.
En ilennyt kysyä, minkälainen korkkiruuvi siitä tuli juhlakunnossa.
 
nyt suoraa
Olin naimisissa miehen kanssa ,jolla oli käyrä . Seksi oli ihanaa,sain orgasmin aina kun kalu kiihotti juuri oikeaa g-pistettä. Nyt olen suorakalusen kanssa ja saa todella tehdä töitä ,että saa hangatuksi oikeaa kulmaa. Sanoisin ,että etsi oikeaa kulmaa ja nauti!
 
leikkaus
Itselläni varmaan joskus 10 vuotiaana housujen vetoketju viilsi pippeliin niin että tuli vähän verta,mutta en siinä iässä vielä tajunnut pippelin käyryyksistä mitään,varmaan jonnekkin 24 ikävuoteen asti häpesin ns,käyrää kullia mutta sitten päätin mennä urologin juttusille niin pippeli suoristettiin leikkauksella,
 
Male47
Oma sopivasti yläkäyrä on ollut misujen mieleen. Sillä osuu oikeaan kohtaan, kun laittaa misun polvet korviinsa ja sitten antaa mennä. Voihan se olla tietty poikkeuskin, että on vaan kohdalle osunut misuja, jotka saavat muutenkin kuin klittaa härnäämällä. Tiosaalta, kun lukee tätäkin palstaa niin aika moni nainen valittelee sitä, kun ei saa naidessa.
 
Xy1
Omakin on sivukäyrä, eikä tuo ainakaan tähän mennessä ole haitannut. Naimaorkkuja on tuotettu lukuisia. En muiden kaluista tiedä, mutta kun omani on seisokissa, niin sitä ei kyllä taivuta suoraksi mitenkään, ilman väkivaltaa.
 
Käyrätorvi
Pikkasen vetää vasemmalle. Johtunee siitä että nuorena piukat farkut pakotti sen vaan kasvamaan siihen suuntaan. Ja kun pituutta on sen verran että lahjetta pitkin lähti luikertelemaan :)
Vertaa vaikkapa Robert Plant.
 
rokkari68
Alkuperäinen kirjoittaja Käyrätorvi:
Pikkasen vetää vasemmalle. Johtunee siitä että nuorena piukat farkut pakotti sen vaan kasvamaan siihen suuntaan. Ja kun pituutta on sen verran että lahjetta pitkin lähti luikertelemaan :)
Vertaa vaikkapa Robert Plant.
No joo, Roberthan käytti tunnetusti kurkkua tai urheilusukkaa siellä. Lue vaikka muistelmat.
 
Ylä-ääni
Voi olla että täytettä ja ehostetta käytti. Hyvin Robertilta ylärekisteri lähti luonnostaankin mutta kyllä niiden ylä-äänten luomiseen kireät housut saattoivat osaltaan vaikuttaa.
 
en oo saanu
hmmm. mut jos toi murrosiässä, peniksen kasvunaikana masturbointi on vaikuttanu siihen paisuvaiskudoksen määrään ja sijoittumiseen.. voiskohan olla niin et sieltä mist on paljon hinkannu olis paisunu enempi..?
 
Western
Alkuperäinen kirjoittaja en oo saanu:
hmmm. mut jos toi murrosiässä, peniksen kasvunaikana masturbointi on vaikuttanu siihen paisuvaiskudoksen määrään ja sijoittumiseen.. voiskohan olla niin et sieltä mist on paljon hinkannu olis paisunu enempi..?
Joo, mutku se kasvuaika on joskus muutamia sekunteja :) Joskus pelkästä ajatuksesta, ainakin naisen hiplauksesta. Pitääkin hiplata molemmilta puolin :)
 
Sivhos
Eikös käyrällä ole hyvä jyystää,osuu usein oikeeseen kohtaan.Ja milloin mihinkin.Suoralla osuma on lähes aina sama.Miten on naiset,kertokaa kokemuksia käyristä ja suorista.
 
dasdasd
mieheni siitin kaartuu todella paljon alaspäin mutta se ei haittaa seksielämäämme. ainoastaan ensimmäisessä yhdynnässä se tuotti ongelmia, koska emme löytänet sopivaa asentoa. kierolla munalla voi tehdä ihan saat kikat kuin suoralllakin, pitää vaan vähän taivutella :)
 
Yhteistyössä