Kahden miehen loukussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yksinäinen ratsastaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yksinäinen ratsastaja

Vieras
Saanko purkautua tänne? Ei ole oikein muutakaan paikkaa..

Tilanteeni on seuraavanlainen:

Olin naimisissa neljä vuotta ja erosin miehen väkivaltaisuuden ja raivareiden takia (oli vähän ongelmia oman päänsä kanssa). Pian eron jälkeen törmäsin taas teiniaikaiseen ensirakkauteeni, ja aloimme seurustella. Olimme toki pitäneet jollain tasolla yhteyttä jo aiemminkin, vaihdeltu kuulumisia jne.

Elämä poikaystävän kanssa oli liki täydellistä, en ole ikinä uskonut että jonkun ihmisen kanssa kemiat voi toimia niin hyvin.. Seksi, keskustelut, kaikki toimi. Poikaystäväni joutui lomautetuksi (tekee normaalisti vähintään 12-tuntisia työpäiviä, yleensä 15-tuntisia) ja myös itse olin opinnoista lomalla. Ihana suhteemme kulahti, mies kiukutteli pikkuasioista ja jouduin joustamaan tolkuttomasti ja sietämään hänen oikutteluaan. Ymmärsin toki että lomautus ja huoli taloudesta raastoi.

Samoihin aikoihin aloin miettimään alkuperäistä exääni, varsinkin kun sain kuulla (monelta eri taholta) että hän on muuttunut oikeasti paljon ja käy intensiivisessä terapiassa. Minulle tuli palava halu ottaa yhteyttä eksääni, varsinkin kun suhde poikaystäväni kanssa oli muuttunut lähestulkoon seksittömäksi ja riitelimme vain kaikesta. Exäni oli muuttunut, on vieläkin. Olimme paljon yhteyksissä ja puhuimme kaikesta entisestä. Erosin poikaystävästäni, (vaikka en ollut ratkaisusta lainkaan varma) ja aloimme rakentaa alkuperäisen mieheni kanssa suhdetta uudestaan.

Mieheni kanssa minulla menee nykyään ihan kivasti. Tosin en tule ikinä saamaan häneen samanlaista kontaktia ja yhteyttä mitä minulla oli poikaystäväni kanssa, mutta ehkä "ihan kiva" elämä riittää. Vai riittääkö? Ongelman muodostaa se, että minulla on valtavasti tunteita entistä poikaystävääni kohtaan, ja hänellä minua kohtaan. Minun tarvitsisi vain sormiani napsauttaa, ja hän olisi vieressäni.

Olemme tavanneet eron jälkeen pari kertaa (ei fiksua!!!), ja aina tilanne on päättynyt suuteluun. Sänkyyn en sentään ole hänen kanssaan sortunut. Tavallaan haluaisin olla entisen poikaystäväni kanssa, toisaalta mieheni on se tuttu ja turvallinen vaihtoehto.. Se henkinen yhteys mikä minulla on entiseen poikaystävääni on vaan sellainen asia, mitä tulen luultavasti miettimään koko loppuelämäni, samoin mietin sitä, kannattiko minun erota tästä miehestä ja aloittaa alusta alkuperäisen mieheni kanssa..

Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?
 
Entäs jos miettisit asoita vähän aikaa olematta kummankaan kanssa. Et ota yhteyttä jne. eikä miehet saa ottaa suhun päin yhteyttä. Sanot suoraan että mietit rauhassa mitä tahdot.
Jos kerran suuuteluun asti on menny toisenkin kanssa niin kyllä te sänkyynkin vielä päädytte ja sit onki oikeesti paha olo! Tää on mun mielipide..
 
Kieltämättä kinkkinen tilanne.

Aikanaan itsekin olin koukussa kahteen "poikaystävääni".
Kun seurustelin toisen kanss,a vehtasin selän takana toisen kanssa. Ja päinvastoin.
Lopulta tilanne päättyi sillain, kun pistin itse stopin asialle. Jätin molemmat miehet. Vaikka molempia valtavasti rakastinkin.

Sen jälkeen seurustelin vielä yhden kanssa, jonka jälkeen löysin nykyisen mieheni.
Kauhistuttaa nykyään, että miten jaksoinkaan sellaista elämää! :o
 
Kiitos teille fiksuista kommenteista!!! :) Pointit löysin hyvin, ja ajattelemisen aihetta sain. Nyt olen päättänyt katkaista yhteydet tähän poikaystävääni ja keskittyä miettimään mitä haluan. Ex mieheni kanssa emme asu yhdessän, näemme vain viikonloppuisin, jos silloinkaan aina. Minulla on siis hyvin tilaa miettiä asioita. Tällaisena en voi jatkaa elämääni, en tee oikein ketään kohtaan.
 
minulla on ollut aivan sama tilanne!!!!! itse päädyin ottamaan oman mieheni takaisin vaikka teki todella kipeää luopua tästä "teinirakkaudesta".. meni yli kaksi vuotta ennenkuin lopetin suremisen hänen peräänsä.. näinä päivinä ajattelen häntä lämmöllä eikä tarvitse pelätä hänen näkemistään kaupungilla tms koska sydämmessä ei läikähdä niinkuin joskus ennen. ihana muisto, mutta miestäni rakastan.
 
Kiva jos löytyy saman kokeineita.. Vaikka en kyllä tätä tilannetta kenellekään toivo. Tuntuu että tein niin tai näin, aina menee väärinpäin.
 
en pysynyt perässä..mutta kyllä melkos monimutkaiselta kuulostaa. Itse tässä viime aikoina miettinyt että miksei minulla voisi olla simppeliä parisuhdetta vaan sellainen jossa aina jotain härdelliä...no, kohta ei ole sitäkään.
 

Yhteistyössä