Meille siis syntyi pikkuinen tyttö 28.4 ja isoveli täyttää vuosia 12.5, neljä vuotta. Laskettu aika oli alunperin 10.5 ja mulla aikaisemmat kolme syntyneet kaikki pari päivää la:n jälkeen, joten olin suunnitellut, että mieheni hoitaa synttärit siskoni hyvällä avustuksella. Ja nyt siis kyseessä 8 lasta juhlissa.
Mutta nyt siis olen jo kotona pienen vauvan kanssa. Äitini mielestä lapset voi ihan hyvin normaalisti tulla meille viettämään juhlia, mutta olen kuitenkin itse vähän arka sen suhteen. Synnytys meni hyvin. Vauva on terve. Mitä nyt sokeritipassa joutui olemaan. Ja joo, kyllähän vauva voi saada minkä vaan infekrion myös isosisaruksiltaan. Mutta 8 lasta ja kyllähän minäkin sitten juhliin osallistuihin.
Ja eihän ne juhlat kestä kuin muutaman tunnin. Melkein vauva nukkuukin niin paljon.
Se vaan, ku multa ei tule juuri maitoa, joten ei sillä tavalla vauva saa kaikkea suojaa minulta.
Mitä jos keksiskin jonkin ulkoteeman synttäreihin? Voiko vielä näin viikkoa ennen ilmoittaa vanhemmille, että sään mukainen vaatetus. Vois ottaa ulos eväätkin mukaan. Tosin sihen säävaraus. Voisivat varmaan leikkiä aarteen etsimistä ja muuta sellaista pihalla ja metsässä.?
Raskaushormoonit taas jyrrää, kun taas panikoin kaikesta.
Ajatuksia??