Kahdessa vuodessa 175.000 uutta työtöntä lisää :-O

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
PTT: Kahdessa vuodessa menetetään 175 000 työpaikkaa
24.9.2009 10:35
A A STT

Suomen talouden lasku on Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n mukaan vakautunut alkuvuoden jyrkästä alamäestä huolimatta. PTT ennustaa bruttokansantuotteen laskevan tänä vuonna 6 prosenttia ja kääntyvän ensi vuonna 1,5 prosentin kasvuun.

Työllisyyden paranemista joudutaan odottamaan pitkään. Työttömyysaste nousee torstaina julkistetun ennusteen mukaan ensi vuonna noin 11 prosenttiin. Vaatimattoman tuotannon kasvun takia työllisyystilanteen paraneminen siirtyy ainakin vuoden 2011 puolelle, ennakoi PTT.


Tämän ja ensi vuoden työpaikkojen menetys jäänee tuotannon rajusta putoamisesta huolimatta noin 175 000 työpaikkaan, arvioi PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm. Tämä johtuu siitä, että tuotannon pudotus on jyrkin pääomavaltaisessa teollisuustuotannossa.

Laman aiheuttama valtion velkaantuminen ei Holmin mukaan ole vielä ongelma. Velkaantumisen pysäyttäminen vaatii tuotannon kasvusta huolimatta tulevaisuudessa sekä menojen hillintää että verojen korotuksia, sanoi Holm.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ma:
Mihin niitä kielitaidottomia mamuja tarvitaan kun duunipaikat vaan vähenevät ammattitaitoiselta väeltä?

Etkös ole huomannut mamujen suurta työllistävää vaikutusta?? :o

Vastaanottokeskukset, sossu, poliisi, oikeuslaitos...He tarjoavat työtä monelle suomalaiselle virkamiehelle=)
 

Yhteistyössä