V
vieras
Vieras
Syyttäjä: Poliisi petkutti vakuutusyhtiötä peukaloimalla tutkintaa
16.02.2010 18:37, päivitetty 17.02. 14:18
Jokilaaksojen poliisilaitoksen alueellisessa palvelutoimistossa työskennellyt ylikonstaapeli sai tiistaina Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa syytteen siitä, että hän olisi huijannut vakuutusyhtiötä. Asiasta kertoi MTV3.
Syytteen mukaan poliisi kirjasi onnettomuustutkintaan vääriä tietoja työpaikallaan kesäkuussa 2008. Hänen poikansa oli suistunut tieltä, mutta poliisi kirjasi totuudenvastaisesti tietojärjestelmään, että kyseessä oli hirvikolari.
Hirvikolarin perusteella auton omistanut poliisi sai vakuutusyhtiöltä korvausta. Normaalista tieltä suistumisesta korvausta ei olisi herunut.
Lisäksi poliisi kirjasi järjestelmään, että onnettomuuspaikalla olisi käynyt poliisipartio ja hirvimiehet olisivat jäljittäneet tuloksetta vahingoittunutta hirveä.
MTV3:n mukaan syyttäjä vaatii poliisille ehdollista vankeutta ja viraltapanoa. Oikeus antaa jutussa päätöksen myöhemmin.
Syytteeseen johtaneet virkarikokset tulivat esille poliisin sisäisessä tarkastustoiminnassa. Koska kysymys on ollut poliisimieheen kohdistuneesta virkarikosepäilystä, esitutkinta on toimitettu Kainuun poliisilaitoksella ja tutkinnanjohtajana on toiminut syyttäjäviranomainen.
Rikoksesta epäilty poliisimies ei ole toiminut poliisitehtävissä 1,5 vuoteen.