Mulla on neljä alle kouluikäistä lasta täällä kotosalla
Poika täyttää tämän kuun lopulla 6 ja menee siis syksyllä eskariin. Tytöt on 4v7kk, 3v2kk ja 1v1kk.
Kyllähän sitä pärjää, välillä on todella rankkaa, mutta pääasiassakaikki menee ihan hyvin. Kaksiviikkoa kestävä mahatauti perheessä vei kyllä voimat ja silloin en meinannut jaksaa...enkä jaksanutkaan, onnkesi sain apuvoimia.
Lapsista on seuraa kovasti toisilleen ja leikkivät paljonyhdessä, toki tappelevatkin. Osaavat odottaa vuoroaan, kun tietää, että äiti ei heti kerkee, kun on monta pientä. Ja kaksi nuorimmaista ovat todella kärsivällisiä ja sopeutuvaisia, kun äiti ei ole aina kerinnyt ekasta itkusta hätiin.
vaikea sanoa sinulle mikä on hyvä ja mikä ei. Meille tämä on ollut todella hyvä ratkaisu. Olen ollut koko ajan kotona lasten kanssa.
Toisaalta kukaan ei ole vielä niin iso, että pärjäisi yksikseen kotona tms. Kaikki tarvitsevat vielä huolenpitoa ja silmälläpitoa jossakin määrin.