Olen käynyt läheisessä leikkipuistossa 1 v. lapseni kanssa leikkimässä. Kyseinen leikkipuisto on hyvin suosittu. Leikkiseuraa löytyy lapsille -ja aikuisille juttuseuraa. Paikalla on lähes aina hyvin mukava ja sosiaalinen perhepäivähoitaja. Hänellä on kolme isompaa lasta (noin 3 ja 4-vuotiaita) ja yksi alle 2-vuotias taapero. Perhepäivähoitaja kertoi, että hänellä ei ole pitkään aikaan ollut noin pientä hoidossa ja hän ei nyt meinaa millään muistaa että taaperoa pitää vahtia koko ajan. Eikä hän todellakaan muista sitä. Taapero liikkuu pitkät ajat yksinään pitkin puistoa. Sillä välin hoitaja turisee muiden hoitajien tai äitien kanssa resepteistä, harrastuksista ja milloin mistäkin. Hoitaja on pitkiä aikoja selin pikkuiseen. Onneksi pikkuinen on rauhallinen tyttö ja selvästi varoo luonnostaan eikä ole toistaiseksi lähtenyt omia aikojaan pois puistosta. Tyttö ei myöskaan pahemmin kiipeile korkeisiin telineisiin. Muutaman kerran olen vahtinut tyttöäkin oman lapsen ohella.
Pelkään viedä muutaman kuukauden päästä vilkkaan poikaani hoitoon. Lapseni on hyvin aktiivinen ja taatusti lähtee puistosta mopon pärinän perässä. Eikä hän pelkää kiivetä liukumäen rappusia ylös. Eli järkeä ei ole vielä yhtään päässä. Minulla ei ole muita vaatimuksia lapsen hoitopaikan suhteen, kun että hänet saisi pidettyä hengissä siellä. Satuin vielä iltapäivällä lukemaan Espoossa pari vuotta sitten lapsensa tapaturmaisesti päiväkodin pihalla menettäneiden vanhempien surusta. Tämä ei liennyttänyt huoltani.
On hyvin inhimillistä, että mielenkiintoisen keskustelun ajaksi hoitajan huomio herpaantuu. Sinä aikana, kun kivan arkiruoan reseptin kertominen kestää, ennättää pieni taapero tehdä ties mitä. En tarkoita, että hoitajien pitäisi olla vailla vertaistukea ja ilman sosiaalisia kontakteja. Mutta voi kun tämä jutustelu tapahtuu hyvän hoidon kustannuksella!
Pelkään viedä muutaman kuukauden päästä vilkkaan poikaani hoitoon. Lapseni on hyvin aktiivinen ja taatusti lähtee puistosta mopon pärinän perässä. Eikä hän pelkää kiivetä liukumäen rappusia ylös. Eli järkeä ei ole vielä yhtään päässä. Minulla ei ole muita vaatimuksia lapsen hoitopaikan suhteen, kun että hänet saisi pidettyä hengissä siellä. Satuin vielä iltapäivällä lukemaan Espoossa pari vuotta sitten lapsensa tapaturmaisesti päiväkodin pihalla menettäneiden vanhempien surusta. Tämä ei liennyttänyt huoltani.
On hyvin inhimillistä, että mielenkiintoisen keskustelun ajaksi hoitajan huomio herpaantuu. Sinä aikana, kun kivan arkiruoan reseptin kertominen kestää, ennättää pieni taapero tehdä ties mitä. En tarkoita, että hoitajien pitäisi olla vailla vertaistukea ja ilman sosiaalisia kontakteja. Mutta voi kun tämä jutustelu tapahtuu hyvän hoidon kustannuksella!