Nyt alkaa todella tulla viimeiset pisarat täyteen tätä parisuhdetta. Mies on toki kiltti ja tekee kotitöitä paljon, mutta kun hän väsyy arkeen pienten lasten kanssa, hän saa lähteä juomaan ja sitten aina juotuaan haukkuu ja sättii minua. Ja huutaa lasten kuullen. Homma menee minun syyttelyksi, kuinka itsekäs, hullu ym. olen. Kohta ei uskaltaisi mitään tehdä, koska kaikki on epänormaalia jossain vaiheessa (viimeksi olin sairas, koska ulkoillessa keskustassa "harrastan ikkunashoppailua"). Itsekin myöntää ihan kiusallaan sanovansa asioita, hyvä esimerkki on esimerkiksi että hän nauhoittaa puhelumme ja vie ne psykiatrille tai työpaikalleni. Olen myös huono itsekäs ihminen, jos nukun mieluummin kuin riitelen hänen kanssaan.
Tämä toistuu kerran viikossa kun hän väsyy arkeen lasten kanssa. Omalla ajalla kun rentoutua pystyy vain alkon kanssa.
Milloinkaan ei ajattele, että on tämä minullekin vaativaa. Ylipäätään yhteiskunta odottaa, että minä ymmärrän ja annan anteeksi kaikki ja että äidillä ei tarpeita ole lainkaan. Minä selviydyn lasten hoidosta, joten minulle ei apuja tarjoilla, ei myöskään vapaa aikaa. Jos mies joutuu olemaan lasten kanssa, niin suku on tarjoamassa apua.
Mutta tämä miehen käytös alkaa olemaan liikaa. En jaksa enää ymmärtää isoa lasta.
Tämä toistuu kerran viikossa kun hän väsyy arkeen lasten kanssa. Omalla ajalla kun rentoutua pystyy vain alkon kanssa.
Milloinkaan ei ajattele, että on tämä minullekin vaativaa. Ylipäätään yhteiskunta odottaa, että minä ymmärrän ja annan anteeksi kaikki ja että äidillä ei tarpeita ole lainkaan. Minä selviydyn lasten hoidosta, joten minulle ei apuja tarjoilla, ei myöskään vapaa aikaa. Jos mies joutuu olemaan lasten kanssa, niin suku on tarjoamassa apua.
Mutta tämä miehen käytös alkaa olemaan liikaa. En jaksa enää ymmärtää isoa lasta.