Kaksisuuntainen mielialahäiriö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huolestunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huolestunut"

Vieras
Ihan ensiksi mainitsen, että toisella vanhemmistani on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen lukenut, että tämä on perinnöllistä.


Eli olen alkanut tosissani huolestumaan omasta mielenterveydestäni. Olen nuori kahden lapsen äiti ja minulla on hyvä avioliitto, mitään "pahaa" elämässäni ei siis ole, mikä jotenkin horjuttaisi mielenterveyttäni.

Olen kuitenkin huomannut, että minulla ilmenee tällaisia maanisia (tai oikeastaan hypomaanisia, nehän ovat lievempi muoto?) jaksoja pari kertaa vuodessa, yleensä syyskuusta lokakuun loppuun ja maaliskuun lopusta toukokuun alkuun. Näiden jaksojen aikana olen todella sosiaalinen, juttelen jopa tuntemattomille ja saatan helposti kommentoida ulkopuolistenkin keskustelua jos ohimennen kuulen mistä puhuvat. Solmin uusia ystävyyssuhteita, aloitan uusia harrastuksia (nyt esimerkiksi aloitin tanssitunnit, vaikka en todellisuudessa osaa tanssia), olen todella itsevarma, tunnen itseni kauniiksi ja hoikemmaksi mitä todellisuudessa olenkaan. Kotona puuhailen kaikenlaista, kuuraan kotia lattiasta kattoon ja järjestelen tiptop. Olen puuhakas ja tehokas, enkä väsy laisinkaan. Ostelen myös paljon netistä lähinnä osamaksulle, vaikka taloutemme on tiukka. Suuriin taloudellisiin ongelmiin en sentään ole meitä vienyt ja vuokrat maksanut aina. Laskut kyllä olen jättänyt maksamatta kunnes huomautus on tullut laatikkoon...

Sitten tuntuu, että alan "herätä" todellisuuteen. Mua alkaa hävettään oma toiminta tuon maanisen jakson aikana. En jatka harrastusta, koska tiedän etten oikeasti osaa sitä. Hävettää, että olen näyttänyt ihan naurettavalta. En välttämättä vastaa kavereiden puheluihin, koska en olekaan yhtäkkiä yhtä puhelias kuin maanisten jakson aikana? Saattaa kuitenkin olla päiviä että olen puhelias, mutta myös päiviä kun tunnen pelkkää häpeää itsestäni. Tätä "välimuotoa" kestää kuukauden verran.

Sitten alkaa masennusjakso. En meinaa päästä sängystä ylös, olen kokoajan väsynyt ja aika totinen ja alakuloinen. Hoidan kuitenkin kotityöt ja lapset siinä missä aina eli mitään hätää ei ole. Itseni unohdan kuitenkin kokonaan näinä jaksoina, en peseydy yhtä usein kuin ennen enkä välttämättä edes harjaa tukkaani. Kaikki energia menee lasten ja kodin hoitamiseen. En koe olevani hyvä missään enkä arvokas ihmisenä. Ainoastaan lapset tuovat iloa. Vaikea kuvailla tätä masennusjaksoa, koska "unohdan" olotilat ja mietteet vaiheen mentyä ohi. Masennusvaihetta on kestänyt pahimmillaan kolme kuukautta.


Kuulostaako tämä palstatohtorit teistä kaksisuuntaiselta vai olenko vain vainoharhainen, koska toisella vanhemmistani ko. sairaus on? Tiedän, että asian kanssa ei ole leikkimistä ja mikäli sairaus minulla on, tarvitsen lääkityksen koska muuten sairaus pahenee. Haluaisin soittaa psykiatrille, mutta pelkään että menetän työpaikkani mikäli kaksisuuntainen minulla todetaan olevan....
 
Minulla ei ole kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja elän likimain samalla syklillä kuin sinäkin. En siis suoraan lähde arvioimaan onko huolesi aiheellista, mutta ainakin teet viisaasti ottaessasi riskit huomioon. Tosin et taida tietää, ettei kaksisuuntainen mielialahäiriö kaikilla työkykyä lamaannuta ja sen suhteen en juuri nyt maalaisi kauhukuvia.

Koska asia painaa mieltäsi etkö voisi selvittämään asiaa psykiatrille? Usein kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevat eivät hahmota omaa käytöstään niin kuin sinä ja myös ovat kuuroja lähellä olevien ihmisten neuvoille.
 
Korkeintaan kuulostaa kakkostyypin bipolta, ja jos pärjäät masennusjaksot ilman lääkkeitä niin tavallaan turhaan menisit senkään diagnoosin hakemaan. välttämättä et edes saisi mitään diagnoosia ollenkaan noin lievillä oireilla. mun remissiossa oleva bipo on tuollainen kuin sulla :)
 
Onko sulla nyt mitään diagnoosia/hoitosuhdetta, kun sanot että sulla on masennusta?

Kuulostaa siltä, että sulla voisi olla kaksisuuntainen, mutta mitään palstadiagnooseja en silti uskaltaisi lähteä tekemään ;) Omalla äidilläni on kaksisuuntainen ja mä sain vuosi sitten masennusdiagnoosin, mutta olen myös alkanut epäilemään kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Koko ikäni mulla kai on jotain ollut, mutta viime vuoden loppuun asti selvisin ihan "omin avuin" eli silloin siis hain ekan kerran apua. Mun mielestä sun on turha pelätä sitä JOS sulla todetaan kaksisuuntainen tai jotain muuta, olethan tähänkin asti pärjännyt, siis hoitanut lapset ja kodin, pärjännyt töissä, et ilmeisesti ole kussut talouttanne vaikka rahankäyttö vähän lähteekin lapsesta jne. ja jos saat diagnoosin, niin asiathan menee vain parempaan suuntaan kun sairautta hoidetaan, ja suoriudut entistä paremmin siitä mistä olet tähänkin asti suoriutunut :)
 
Kiitos teille! :) Mulla todettiin 18-vuotiaana keskivaikea masennus, lapsena olen saanut paniikkikohtauksia ja teininä mulla todettiin paniikkihäiriö, johon mulla oli lääkitys. Nyttemmin olen pärjännyt siis sen kanssa ilman lääkitystä.

Ja kyllä siis ilman lääkitystä pärjäänkin, vaikka kaksisuuntainen mulla olisikin. Olen vain lukenut, että se pahenee mikäli sitä ei hoideta oikein? Työskentelen lasten parissa ja siksi pelkään menettäväni työpaikan. Tiedän kyllä, että kaksisuuntainenkin voi tehdä töitä siinä missä "muutkin".
 
Kuullostaa kaksisuuntaiselta, hae apua mikäli koet oireista merkittävää haittaa itsellesi tai läheisillesi. Tällöin lääkityksestä voi olla apua. Työpaikkaa ei diagnooseilla menetetä!
 
Mä olen sairastanut vakavan masennuksen, psykooseja, paniikkihäiriön ja muuta pientä. Nyt kolmisen vuotta terveenä (siis niin että itse TIEDÄN olevani terve, eikä niin että on vaan viskattu terveen paperit käteen.)

Tiedän että mussa on jotain rakenteellisesti erilaista kuin muissa ihmisissä, ja samaistun todella kertomukseesi. Monia lääkityksiä ja terapioita nähneenä olen kuitenkin pistänyt nyt energiani itsehoitoon. Osaan ennustaa hyvät ja huonot kauteni, ja koitan kovasti reagoida niihin etukäteen. Alan oppia mitä tarvitsen, ihan normaalia musta tuskin ikinä tulee, mutta työnteko, liikunta, tarpeen vaatiessa alkoholista kieltäytyminen, ruokavalio ja vitamiinilisät kyllä kummasti auttavat. Uskossa en ole, mutta itsekseni kiinnostunut hengellisistä asioista, pääasiassa taolaisuudesta, ja löydän sieltäkin energiaa ja lohtua.

En tiedä saanko ikinä varmuutta todellisesta diagnoosistani, mutta tiedän että tällä hetkellä omituisuuteni johtuu vaan siitä että aivoni toimivat eri tavalla kuin muilla. Pahinta on kyllä varmaan toi häpeän tunne, se voi joskus olla ihan lamaannuttava. Sen iskiessä otan käyttöön tietoisen läsnäolon harjoitukset, joita terapioissakin nykyään suositellaan, googlaa jollei jo tuttu.
 

Yhteistyössä