Kaksoiselämää

[doublelife]

En koe olevani sairas, mutta ehkä joku tunnistaa piirteeni sellaiseksi. Elääkö kukaan tällaista kaksoiselämää:

Olen avioliitossa (yli 10v takana), mulla on hyvä ja rakastava mies (melkein kadehdittavan ihana), mahtava työ, kiva koti, talous kunnossa ja kaksi ihanaa lasta. Mutta - mulla on myös rakastajia, joita olen tuntenut jopa 5 vuotta. Seksielämä oman miehen kanssa on antoisaa, mutta mulla on aina ollut tarve pitää yllä muitakin suhteita. Lapsuudesta ei ole jäänyt mitään traumoja millään tavalla.

Elän siis ns. kaksoiselämää. Olen iloinen ja pidetty ihminen kavereiden keskuudessa, mutta yksikään ei tiedä näistä mun omista seikkailuista. Rakastajiani tapailen harvakseltaan eli kiinnijäämisen pelko ei ole suuri. Kahdella rakastajallani on myös perhe.

Elän ikäänkuin sinkkuelämää, vaikka mulla on perhe. En ole koskaan potenut huonoa omaatuntoa elämäntavastani ja itsetuntonikin on varsin kohdallaan - en kadehsi ketään, olen tyytyväinen ulkonäkööni jne.

En usko koskaan "parantuvani" tästä. Pitäisikö? Vai paranenko vain, kun menetän kaiken? Sitäkään kun en lainkaan pelkää. Osaisiko joku analysoida tilannettani tai onko joku, jolla kokemusta vastaavasta?

Tämä ei ole provo.

 

[Krassi]

Monet luotuja on elämään kaksoiselämää...joskus tuntuu, etten eletyksi saa edes tätä yhtäkään.. :ashamed: Kyllähän kaiken voi menettää, vaikkei tavallaan itse edesauttaisi tilannetta yhtään. Jos olet tyytyväinen elämääsi ja pystyt elämään sen tiedon kanssa, että loukkaat rakastamaasi perhettä syvästi jossain vaiheessa, niin ok. Itse olet tiesi valinnut. Valheella on kyllä lyhyet jäljet. Aiheesta on tehty monet elokuvat, eilen katsoin yhden Ray Charlesista. Hänellä oli todella vahva vaimo, aivan ihailtava. Ja hän tiesi miehensä seikkailuista, vaikkei tämä suoraan mitään kertonutkaan. Voimia sinulle aika vaikeaan elämäntyyliisi, en voi muuta sanoa. Tuomita ei kannata ketään, koska et voi tietää miten oma elämä sujuu. :hug:

 

[äiti]

Leikit tulella

 

[äippä]

Kokemusta on. Ei ehkä aivan samalla "vuosimäärällä", mutta kuitenkin. Sitä tekee monet, se ei kuitenkaan tee asiasta sen hyväksyttävämpää.

Minä tein ratkaisuni. Jätin mieheni. Ei ole oikein viettää samaanaikaan perhe/parisuhde-elämää ja sinkkuelämää. Kyllä siinä leikkii toisen tunteilla, vaikkei haluaiskaan loukata. Ainakaan minun päämääräni ei ollut loukata ketään, ja tuskin sinunkaan. On myös väärin pitää toista "muka suhteessa", koska itse ei sitä pysty noudattamaan. Varmasti ymmärrät, että tällä mun ei ole tarkoitus moralisoida.. eihän mulla olis varaakaan

Tähän ratkaisuuni olen ollut tyytväinen.. Ja todennut, että en ole voinut rakastaa miestäni kuten pitäisi, koska tekoni pystyin tekemään. Ajattelen myös, että jos joskus kadun päätöstäni, niin sitten se on hyväksyttävä: tein väärin kun petin ja sen kanssa on elettävä... mutta pettämällä en halunnut jatkaa...

Tässä tällainen kokemus... enkä siitä ylpeä..