V
vierailija
Vieras
Hei! Onko teillä muilla kamalia anoppeja? Tehdään tästä valitus- ja avautumisketju. Saa valittaa ja ruotia anoppien huonoja puolia!
Minä ja anoppini emme ymmärrä toisiamme. Puhumme kerta kaikkiaan eri kieltä. Liian usein, kun kerron jonkun jutun, niin anoppi poimii siitä ihan eri asiat ja tulkitsee ihan eri tavalla kuin olen tarkoittanut. Jos sanon esim. "Henkilö X on todella kunnianhimoinen", niin anoppi tulkitsee niin että olen haukkunut/en pidä yhtään henkilö X:stä. Siis häh? Kunnianhimoinen on neutraali, ja jonkun mielestä jopa positiivinen adjektiivi. Kohta en jaksa enää jutella anopin kanssa, kun kaikki tulkinnat menevät aina metsään, ja on raskasta koko ajan korjata (ja korjaamisiakin ymmärretään väärin). Ehkä on parempi anopin kanssa pitää suu kiinni, ja sanoa vain ja ainoastaan pakolliset asiat! Ei jutella mitään ylimääräistä!
Anoppi ei valitettavasti osaa kokata yhtään. Noin 80% kerroista kun käymme, niin tarjolla on todella pahaa ruokaa. Tottakai minä aikuisena ihmisenä syön sen mitä tarjotaan, vaikka olisi pahaakin. Huonon makuinen ruoka usein tarjottuna vaan väkisinkin vaikuttaa fiilikseen, eikä tee niin mieli mennä kylään. Miettikää jos itse joudutte aina vesilasin kanssa, vahvan yökötyksen tunteen saattamana ja melkein yökäten sisulla haarukoimaan ruoka-annoksia vierailu toisensa jälkeen? Viime vierailulla jouduin syömään siihen asti hirveimmän makuista ruokaa, joka maistui suussani koko loppuillan, ja lopulta oksentelin koko seuraavan yön. Eli taisi tulla ihan ruokamyrkytyskin.
Anoppi on hirveä häslääjä, puhuu paljon ja tekee vähän, aloittaa koko ajan asioita joita ei saata loppuun. Aloittaa uusia harrastuksia, laihdutuskuureja ja ties mitä koko ajan, ja lopettaa lyhyeen. Ihmisenä tuollainen persoona ei valitettavasti herätä minussa mitään ihailua, olen itse pitkäjänteinen ja vahvaluonteinen ihminen.
Anoppi jatkuvasti neuvoo miten toisten pitäisi elää, mitä harrastuksia lapsilla pitäisi olla, mitä kieliä lasten pitäisi opiskella, minkälaisiin työpaikkoihin lapset voisivat tähdätä jne. jne. Yleensä annan ehdotusten ja neuvojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta yhdessä muiden asioiden ohella tuo jatkuva neuvominen ärsyttää.
Lopuksi vielä melko pieni asia, mutta joka ärsyttää kuitenkin. Osteli minulle ennen todella paljon lahjoja, joka on siis sinänsä tosi kaunis ja kiva ele, mutta kun lahjat olivat aina ei-mieluisia ja sellaisia joita en käytä. Jatkuvasti liian isoja ja ei minun tyylisiä vaatteita, halpoja hajuvesiä joita en käytä, mustia ripsiväriputkiloita (itse käytän vain ruskeaa ripsaria) jne. Tuo on onneksi vähentynyt tosi paljon, olen sanonut niin kauniisti kuin osaan mutta kuitenkin suoraan mm. että mulle ei tarvi ostaa vaatteita. Joskus ei-toivottuja lahjoja silti tulee. Harmittaa, että hän laittaa rahansa ihan hukkaan, ja kun nämä lahjat eivät todellakaan lähennä meitä vaan vievät vielä kauemmas. Ihan pari oikeasti kivaa lahjaa olen vuosien aikana saanut ja niistä olen erikseen kiittänyt ja kertonut että olivat mieluisia. Ei-toivotuista lahjoista kiitän vähäeleisesti ja otan ne muutenkin vastaan niin vähin elein kuin voin, haluan olla kohtelias mutta en kuitenkaan antaa kuvaa että samanlaisia ei-toivottuja lahjoja kannattaa antaa lisää. Koskaan hän ei kysy tai seuraa, tulivatko ei-toivotut lahjat käyttöön, niin on aika vaikea sanoa että älä osta aina mustaa ripsaria vaan ruskeaa.
Vaikeaa on! Olisi kiva olla läheinen anopin kanssa, mutta jos kaksi ihmistä ovat kertakaikkisen erilaisia niin sitten ovat. Taidan pitäytyä pitämään etäisiä, mutta kohteliaita välejä. Joo ei tosiaankaan tee mieli olla tiiviisti tekemisissä, kun on koko ajan erilaisia väärinymmärryksiä ja toinen koko ajan neuvoo.
Minä ja anoppini emme ymmärrä toisiamme. Puhumme kerta kaikkiaan eri kieltä. Liian usein, kun kerron jonkun jutun, niin anoppi poimii siitä ihan eri asiat ja tulkitsee ihan eri tavalla kuin olen tarkoittanut. Jos sanon esim. "Henkilö X on todella kunnianhimoinen", niin anoppi tulkitsee niin että olen haukkunut/en pidä yhtään henkilö X:stä. Siis häh? Kunnianhimoinen on neutraali, ja jonkun mielestä jopa positiivinen adjektiivi. Kohta en jaksa enää jutella anopin kanssa, kun kaikki tulkinnat menevät aina metsään, ja on raskasta koko ajan korjata (ja korjaamisiakin ymmärretään väärin). Ehkä on parempi anopin kanssa pitää suu kiinni, ja sanoa vain ja ainoastaan pakolliset asiat! Ei jutella mitään ylimääräistä!
Anoppi ei valitettavasti osaa kokata yhtään. Noin 80% kerroista kun käymme, niin tarjolla on todella pahaa ruokaa. Tottakai minä aikuisena ihmisenä syön sen mitä tarjotaan, vaikka olisi pahaakin. Huonon makuinen ruoka usein tarjottuna vaan väkisinkin vaikuttaa fiilikseen, eikä tee niin mieli mennä kylään. Miettikää jos itse joudutte aina vesilasin kanssa, vahvan yökötyksen tunteen saattamana ja melkein yökäten sisulla haarukoimaan ruoka-annoksia vierailu toisensa jälkeen? Viime vierailulla jouduin syömään siihen asti hirveimmän makuista ruokaa, joka maistui suussani koko loppuillan, ja lopulta oksentelin koko seuraavan yön. Eli taisi tulla ihan ruokamyrkytyskin.
Anoppi on hirveä häslääjä, puhuu paljon ja tekee vähän, aloittaa koko ajan asioita joita ei saata loppuun. Aloittaa uusia harrastuksia, laihdutuskuureja ja ties mitä koko ajan, ja lopettaa lyhyeen. Ihmisenä tuollainen persoona ei valitettavasti herätä minussa mitään ihailua, olen itse pitkäjänteinen ja vahvaluonteinen ihminen.
Anoppi jatkuvasti neuvoo miten toisten pitäisi elää, mitä harrastuksia lapsilla pitäisi olla, mitä kieliä lasten pitäisi opiskella, minkälaisiin työpaikkoihin lapset voisivat tähdätä jne. jne. Yleensä annan ehdotusten ja neuvojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta yhdessä muiden asioiden ohella tuo jatkuva neuvominen ärsyttää.
Lopuksi vielä melko pieni asia, mutta joka ärsyttää kuitenkin. Osteli minulle ennen todella paljon lahjoja, joka on siis sinänsä tosi kaunis ja kiva ele, mutta kun lahjat olivat aina ei-mieluisia ja sellaisia joita en käytä. Jatkuvasti liian isoja ja ei minun tyylisiä vaatteita, halpoja hajuvesiä joita en käytä, mustia ripsiväriputkiloita (itse käytän vain ruskeaa ripsaria) jne. Tuo on onneksi vähentynyt tosi paljon, olen sanonut niin kauniisti kuin osaan mutta kuitenkin suoraan mm. että mulle ei tarvi ostaa vaatteita. Joskus ei-toivottuja lahjoja silti tulee. Harmittaa, että hän laittaa rahansa ihan hukkaan, ja kun nämä lahjat eivät todellakaan lähennä meitä vaan vievät vielä kauemmas. Ihan pari oikeasti kivaa lahjaa olen vuosien aikana saanut ja niistä olen erikseen kiittänyt ja kertonut että olivat mieluisia. Ei-toivotuista lahjoista kiitän vähäeleisesti ja otan ne muutenkin vastaan niin vähin elein kuin voin, haluan olla kohtelias mutta en kuitenkaan antaa kuvaa että samanlaisia ei-toivottuja lahjoja kannattaa antaa lisää. Koskaan hän ei kysy tai seuraa, tulivatko ei-toivotut lahjat käyttöön, niin on aika vaikea sanoa että älä osta aina mustaa ripsaria vaan ruskeaa.
Vaikeaa on! Olisi kiva olla läheinen anopin kanssa, mutta jos kaksi ihmistä ovat kertakaikkisen erilaisia niin sitten ovat. Taidan pitäytyä pitämään etäisiä, mutta kohteliaita välejä. Joo ei tosiaankaan tee mieli olla tiiviisti tekemisissä, kun on koko ajan erilaisia väärinymmärryksiä ja toinen koko ajan neuvoo.
Tai esikoinen käy siellä joskus syömässä, anoppi laittaa hänelle yhtä ruokaa, jota meillä kaikki muut inhoaa.
. Totesi itsekin, ettei se ole oikean kokoinen. Oli alunperin hänen oma vikaostoksensa itselleen, oli hieman isokokoinen hänelle kuulema. Olen anoppia lähes päätä pidempi. Lahja-alkkareita en kyllä koskaan esitellyt, ei ne koskaan edes mahtuneet päälle. Kun painoindeksi oli alle 15, niin silloin saattoi jotkut 38 alkkarit mennäkin päälle, jos olivat sopivaa mallia, mutta normaalipainoisena on sen verran lihaa suurten lantioluiden päällä, ettei voinut kuvitellakaan moisten mahtuvan.
