Kannattaako antaa vain olla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paha mieli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Paha mieli

Vieras
Eräs tuttava, jonka kanssa joudun olemaan paljon tekemisissä,
on raskaana. Olen yrittänyt olla asiasta innoissani, vaikka tämän tuttavan raskaus on tehnyt minusta tiettyjen ihmisten silmään entistä huonomman ihmisen (koska minä en ole raskaana, enkä oletettavasti tule olemaankaan muutamaan vuoteen).

No, olen ollut ystävällinen ja rehellisestikin sanoen kiinnostunut hänen raskaudestaan, koska lapset ovat minulle tärkeitä. Olen ostanut vauvalle ja vanhemmille muutaman lahjan, en mitään älytöntä tavaranpaljoutta kuitenkaan. Käynyt tuttavan luona kylässä ym,. mitä en aiemmin ole tehnyt.

Mutta kun alan ajatella, niin se olen aina minä, joka ottaa yhteyttä.
Ei koskaan tuo tuttava.
Olen toivonut, että ehkä hän ottaisi minut kummiksi, kun huomaisi kuinka paljon välitän lapsesta (ja siis oma asenteeni on muuttunutkin ja oma napa jäänyt vähemmälle, vrt. alku "tuttavan raskaus tehnyt minusta tiettyjen ihmisten silmissä huonomman"), mutta taitaa olla turha toivo.

Pitäisikö antaa vain olla, kun tämä tuttava ei koskaan ota itse yhteyttä?
 
no, mulle on käynyt muutamassa ystävyyssuhteessa niin, että kaveri ei enää ottanutkaan yhteyttä, se olin aina minä. Tällaiset "ystävät"eivät ole kunnon ystäviä. Mä oon sit pikkuhiljaa lopettanut itekin yht.pidon ja kas kummaa , eipä oo sieltäkään suunnalta mitään kuulunut :whistle:
 
siis häh, ei kukaan ota tuttavaa kummiksi, läheisempi suhde ainakin meillä pitää kummeihin olla. Aika itsekäs olet tuon juttusi perusteella, kun kirjoitat että joudut olemaan paljon tekemisissä hänen kanssaan, et siis ole omasta vapaasta halusta vai? Ja oletko aidosti kuitenkaan hänestä kiinnostunut, vai vain siitä mahdollisesta kummiudesta ja vauvasta? Ehkä hän vaistoaa ettei kiinnostuksesi ole aitoa?
 
Hm.. Pari asiaa pisti silmään: puhut tuttavasta, jonka kanssa joudut olemaan paljon tekemisissä.
Jos hän on sinulle tärkeä, niin miksi puhut tuttavasta?
Miksi kerrot että j o u d u t olemaan hänen kanssaan tekemisissä?

Jos hän on sinulle tuttava, eikä sinällään erikoisen tärkeä, niin miksi toivot pääseväsi hänen lapsensa kummiksi?
 
Mulle kummit on niitä jotka jo ennen raskautta ovat olleet mun sydänystäviä. Kukaan ei minkäänlaisella käytöksellä pääsisi enää tässä vaiheessa vaikuttamaan päätökseeni jonka tein jo silloin kuin eka kerta mietin lapsen hankkimista =)
 
hänellä ei ole sydänystäviä.
en halua kertoa tarkemmin mitään, mutta joudun tietyn sukulaisuussuhteen perusteella olemaan tekemisissä. LAPSI on minulle tärkeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
hänellä ei ole sydänystäviä.
en halua kertoa tarkemmin mitään, mutta joudun tietyn sukulaisuussuhteen perusteella olemaan tekemisissä. LAPSI on minulle tärkeä.

no useimmille ei riitä se, että lapsi on kummille tärkeä, kyllä siinä tulee se koko muu perhe mukana jonka kanssa pitää tulla toimeen ja hyvin. Itse en sinua kummiksi valitsisi, oman lapseni kummit on meille rakkaita ja läheisiä ihmisiä ja meille tärkeitä olleet jo ennen lapsemme tuloa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nanna1980:
no, mulle on käynyt muutamassa ystävyyssuhteessa niin, että kaveri ei enää ottanutkaan yhteyttä, se olin aina minä. Tällaiset "ystävät"eivät ole kunnon ystäviä. Mä oon sit pikkuhiljaa lopettanut itekin yht.pidon ja kas kummaa , eipä oo sieltäkään suunnalta mitään kuulunut :whistle:

NÄINPÄ
 

Yhteistyössä