Kannattaako lasten hankkiminen?

[ja taas toisaalta..]

Ehkäpä olet menettänyt miehesi tai terveytesi, etkä pystykään matkustelemaan. Saatat silloin kaivata pieniä lastenlapsia tuomaan iloa päiviisi. Jos et lapsia tee, niin suljet lopullisesti yhden oven tulevaisuudeltasi. Toisaalta, vaikka sinulla olisikin lapsia ja lapsenlapsia, niin ne eivät todellakaan estä sinua matkustelemasta ja toteuttamasta monia muita haaveita.

Saattaa käydä myös niin, että lapsesta kasvaa huumeidenkäyttäjä, mielenterveysongelmainen tai jotenkin muuten onneton tapaus, joka on vielä vanhanakin vanhempiensa huolena, aiheuttaa ongelmia ja surua ja ehkä pelkoakin (ei ole ennenkuulumatonta, että aikuinen lapsi esim. varastaa vanhemmiltaan rahaa).

Asiat voi kaukana tulevaisuudessa mennä niin tai näin, eikä kukaan sinne saakka näe, siksipä lapsen tehdäkseen häntä täytyy toivoa elämäänsä NYT.

 

[Liila]

Voisit miettiä, mikä asia on sellainen, mitä en todellakaan pystyisi tekemään sitten, jos sinulla on lapsia. Vauvavuoden aikana varmasti aika monikin juttu, mutta pidemmällä tähtäimellä sellaisia asioita löytyy hyvin vähän.

 

[maru-maru,]

Äitini oli todella kovilla, mutta kai hän on nyt kuitenkin tyytyväinen kun on saanut lapset aikuisiksi. Sellaista elämää en vain missään nimessä itselleni haluaisi, mitä äiti eli lähemmäs 20 vuotta. Äitini olisi pitänyt elää niin toisin.. Me oltiin vaikeita lapsia ja äidin elämä oli hirvittävän rankkaa koko sen ajan.

Olisiko tässä ratkaisun avain? Käsittelisit tämän asian mielessäsi ja pääsisit eroon ahdistavista estoista lapsen hankkimisen suhteen??

Kerrot pelkääväsi hukkumista massaan. Ei ole olemassa jotain ihmismassaa. Jokainen on omanlaisensa yksilö hienoine erityispiirteineen. Opettele näkemään kaikki ihmiset arvokkaina yksilöinä, niin sinun ei tarvitse pelätä hukkuvasi ihmismassaan.

 

[ruokaa ajatuksille]

Parilta kaverilta olen kuullut näitä negatiivisempiakin puolia, mutta hekin korostavat, etteivät missään nimessä vaihtaisi lapsettoman elämään. Minusta vain tuntuu, että he eivät uskalla sanoa sitä ääneen. Vai onko todella niin, että jokainen joka lapsia hankkii, oppii rakastamaan sitä elämää niin paljon ettei vaihtaisi vanhaa elämäänsä takaisin jos olisi mahdollisuus painaa "undo"?

Se, että katuisi omia lapsiaan tai ainakin valitsisi toisin, jos saisi uuden tilaisuuden, on niin hirvittävä tabu että ani harva uskaltaa sen omilla kasvoillaan sanoa ääneen. Hyvin harva sen uskaltaa sanoa ääneen edes anonyymipalstoilla, ja silloin kun sitä tapahtuu, muut äidit tulevat poikkeuksetta kertomaan että kysymyksessä on masennus - ei haluta uskoa, että joku todella toivoisi valinneensa toisin. (Eikä tämä tarkoita etteikö rakastaisi lapsiaan tai hoitaisi heitä hyvin, vaan että plussat ja miinukset eivät siitä kaikesta rakkauden määrästä huolimatta ole tasapainossa.)

Tässä artikkelissa (enganniksi) puhutaan mm. Ann Landersin kyselytutkimuksesta, joka jo 70-luvulla antoi hämmästyttävän tuloksen, sekä muita "ei niin ruusuisia" näkökulmia lasten hankkimiseen:

http://www.thecheers.org/Opinion/article_1027_Parents-Regretting-Parenthood--More-Common-Than-You-Think.html

Vanhemmuus on hyppy tuntemattomaan, ja sinä kuulostat mielestäni siltä, ettet välttämättä ole ns. äitimateriaalia. Enkä tarkoita sitä että olisit HUONO äiti, jos lapsia päätät kuitenkin tehdä, vaan että elämäsi sisältö ja täyttymys saattaa olla muualla kuin omissa jälkeläisissä. Se on aivan hyvä valinta sekin. Älä kuitenkaan missään tapauksessa tee lapsia pelkästään miehesi toiveesta, ellet ole itse edes jotenkuten varma, että se on elämää jota haluat.

 

[Boogie74]

Mahtavaa että täältä löytyy kommentteja!
Yhdyn nimerkkiin "hhaa", joka kirjoittaa todella osuvasti ja siteeraan siitä kappaleen tähän alle:

Kannattaa yrittää ajatella elämää pidemmälle, että olisitteko täysin tyytyväisiä 10 tai 20 vuoden päästä, jos teillä ei olisi lapsia. Ja jos on vähäinenkään ajatus, että epäillyttää se että elämästänne "puuttuisi" jotain myöhemmin, niin kannattaa silloin hankkia lapsi vaikkei kuumetta olisikaan. Jos olette ihan "normaaleja" (ei vakavaa masennusta ym.) niin tunteet yleensä puhkeavat odotus- ja vauva-aikana. Hankalia päätöksiä ja tsemppiä teille mietiskelyyn!

Lisää itse vielä:
Sillä vauvanhoito sekä ottaa todella todella paljon, ja antaa todella todella paljon. Itselläni on hyvin osallistuva mies, olen todella toivonut lasta, ja keskenmenoja on ollut kaksi ennen tyttären syntymää, ja vauva on ollut helppohoitoinen, hyvin nukkuva, ja kaikin puolin enkeli. Pointti on vaan se että parisuhteen saa jättää vähäksi aikaa erätauolla, kuten omat menonsakin vähentää minimiin, ja mulla kesti imetyskin 2kk vaan, eli olen aika vapaasti saanut tulla ja mennä luonteeni omaisesti, toisaalta ehkä taas olen liian vapaudenkaipuinen. Halusin silti lapsia, tulevaisuutta ajatellen haluaisin jopa neljä lasta.En ole koskaa ollut äiti tyyppi, vauvakuume vaan iski sen jälkeen kun ikää tuli 33 ja miehen kanssa oli tällöin oltu 4 vuotta yhdessä. Ensin piti kuitenkin pitää kunnon häät, ja sen jälkeen raskautumiseen meni aikaa. Ehdottomasti olen sitä mieltä että kandee laittaa lasten teko mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen, jotta voi mennä ja kokea ettei sitten tarvii vanhana harmitella. Mutta toisaalta, minkäs teet jos joku nyt tapaa sen elämänsä miehen jo nuorena, ei siitäkään kannata luopua jos siltä tuntuu, ja tällölin on varmaan luonnollisempaa että vauvakuume tulee jos on tullakseen ainakin kymmenessä vuodessa luulin. Riskin omassa kohtalossani on se, että raskautuminen kestää kauan - jos onnistuu - nimimerkki toista odoteltu vuoden verran. Toisaalta ei lapsia- valinta on kanssa aivan järkevää ja ymmärrettävää, aina voi luoda läheiset suhteen sisarruksiensa lapsiin tai kummilapsiin, jos siltä tuntuu.

Kaikkea hyvää!