kannattaako suhteeseen jäädä?

[lähteäkö?]

Eli tuntuu että jos jään niin kiellän itseltäni ne tunteet mitkä saavat eloon eli rakastamisen. En ole koskaan varmaan voinut hyvin tässä suhteessa mutta ollaan oltu 12v yhdessä ja lapsia on.
Vuosi sitten tapasin baarissa miehen joka vei heti ensihetkestä lähtien sydämen. Perhosia oli vatsassa aina kun tapasimme. Sellaista ei mieheni kanssa ole koskaan ollut.
En ole enään yhteydessä tähän toiseen mieheen mikä harmittaa koska hän on mielessäni.
Se vei minut syvään masennukseen ja nyt tajuan että en varmaan pääse tästä jos en irrottaudu. Koin syvällisen ihastumisen joka jätti arven tähän suhteeseen.
Tietysti pelkään tekeväni myös emähuonon ratkaisun. Mutta kun välillä on niin kova ahdistus ja tarvisin tukea siihen että pääsisin irti. Joskus toivon että mies eroaisi minusta..

 

[Ken guru]

Lukemani perusteella ei.

 

[Heppaliini]

Koita jäädä!! (kokemusta) ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella ja kadun itse ainakin loppu elämän!!!Hyvin samanlainen tilanne oli minulla! MUTTA, ei tietenkään kaikille käy huono tuuri ja huono "uusi" kumppani!! Koittaakaa keksiä jotain kivaa miehesi kanssa ja onnea eläämääsi, päätätpä mitä hyvänsä!

 

[Ken guru]

jos jään niin kiellän itseltäni ne tunteet mitkä saavat eloon eli rakastamisen

En ole koskaan varmaan voinut hyvin tässä suhteessa

Vuosi sitten tapasin baarissa miehen joka vei heti ensihetkestä lähtien sydämenSellaista ei mieheni kanssa ole koskaan ollut

En ole enään yhteydessä tähän toiseen mieheen mikä harmittaa koska hän on mielessäni

Koin syvällisen ihastumisen joka jätti arven tähän suhteeseen

Joskus toivon että mies eroaisi minusta..



Siinä vähän perusteluja aiemmalle viestilleni.

 

[lähteäkö]

Olisin varmaan mielummin yksinkin kuin menisin toiseen huonoon suhteeseen. Ekan miehen kanssa tutustuttiin netissä ja oltiin yhteydessä vuosi ennen kuin tavattiin ja sitten eka tapaamisella sänkyyn. Joo ei kauhean hyvä...
En tiedä, ajatukset ristiriitaiset. Meillä vain yksi elämä! Mies on hyvä isä mutta ei vaan saa minulle tunteita..
Nyt masennukseni mennyt hunompaan vaan vuosi vuodelta.

 

[juupe]

jos jään niin kiellän itseltäni ne tunteet mitkä saavat eloon eli rakastamisen

En ole koskaan varmaan voinut hyvin tässä suhteessa

Vuosi sitten tapasin baarissa miehen joka vei heti ensihetkestä lähtien sydämenSellaista ei mieheni kanssa ole koskaan ollut

En ole enään yhteydessä tähän toiseen mieheen mikä harmittaa koska hän on mielessäni

Koin syvällisen ihastumisen joka jätti arven tähän suhteeseen

Joskus toivon että mies eroaisi minusta..



Siinä vähän perusteluja aiemmalle viestilleni.

Ok. mut sä et tunne miestä jota kohtaan tunsit ihastumista... entä jos menetät nykyisen miehesi ja saat tilalle miehen joka saattaa yllättää, myös huonolla tavalla!! mieti tarkkaan, ennen kuin teet mitään ratkaisua!

 

[vier]

Jos olet onneton suhteessasi, yritä parantaa sitä. Jos et koe sen olevan mahdollista, lähde siitä pois. Mutta älä uuteen suhteeseen, vaan omaan elämään. Sitten vasta kun sen saat rakennettua sopivaksi, mahdollinen uusi suhde.

 

[lähteäkö]

niin. En ajatellutkaan uuteen suhteeseen varmaan heti. Enkä tosiaan ole tähän mieheen yhteydessä tai tiedä hänen tunteistaan mitään. SEn varaan en voisi laskea. Haluaisin vain ehkä jotain samankaltaista kokea kuin silloin tämän miehen kanssa.
Minua pelottaa että jos en kohta tee jotain ratkaisevaa niin romahdan uudestaan. Olen vuosia miettinyt eroa.
Mies on hyvä isä mutta suhdetta meillä ei ole. Eikä seksiä..en halua häntä fyysisesti.
Pelkään että menetän "hyvät" vuoteni ja järkeni tässä suhteessa.
Olen yrittänyt parantaa suhdetta mutta mies ei lähde terapiaan, ei halua.
Ongelmat on miehen työ, koska on paljon poissa kotoa ja on työnarkomaani.
Myös meidän yhteinen kemia, esim. jos olemme yhdessä juhlissa tai muualla missä tuttuja niin olemme kuin vieraita toisillemme. Emme osaa toimia yhteen ja mies on äärettömän epävarma.
Tämä toinen oli taas vastakohta sille.
Meillä on alusta asti ollut hirveitä riitoja ja henkistä väkivaltaa jota on vaikea unohtaa minun.
Myös miehen vaikea unohtaa minun ongelmiani ja ottaa ne riidoissa esiin. haukkuu minua.
Tuntuu että olen kadottanut itseni ja alistunut.
Kaikki suhteet arkipäiväistyy mutta jonkinlainen yhteinen sävel tai kemia pitäisi olla. Sellainen että muutkin näkevät. Meillä ei sellaista ole. Fyysisesti mies ei viehätä.

 

[lähteäkö]

Niin ja vanhempani ovat minun nuoruudessani olleet huonossa suhteessa ja samat ongelmat toistuvat nyt minun suhteessani. Vaikka vanhempani nyt yhdessä niin en haluaisi lapsilleni antaa huonoa kuvaa parisuhteesta. Että siinä ollaan vaan kavereina. Kyllä pitää suhteessa olla rakkautta ja tunteita.

 

[vier]

Pelkään että menetän "hyvät" vuoteni ja järkeni tässä suhteessa.

Olen yrittänyt parantaa suhdetta mutta mies ei lähde terapiaan, ei halua.

Tuntuu että olen kadottanut itseni ja alistunut.

Mene yksin terapiaan, selvittämään omia ajatuksiasi? Jos tuntuu että on kadottanut itsensä, on todella vaikea tehdä päätöksiä sen suhteen haluaako olla jonkun toisen kanssa. Tää on niin nolo Dr Phil -kommentti, mutta jokaisen tärkein ihmissuhde on oman itsensä kanssa. Tiedän tämän koska olen itse sairastanut vakavaa masennusta.

Tsemppiä!

 

[lähteäkö]

Niin mutta itselläni myös haaveita. En ole enään nuori ja olen kaikkeni antanut tähän suhteeseen saamatta paljoa vastakaikua. Tarkoitan ajallisesti ja rahallisesti.
Mies voi perustaa uuden perheen vielä 40-50 vuotiaana mutta itselläni alkaa tulemaan raja vastaan jos käyn 3v terapiat ja huomaan olevani yhä samassa pisteessä. Joskus itsensä voi löytää vain kasvamalla ja ottamalla elämänsä omiin käsiinsä.

 

[vier]

Vaikka eroaisit miehestäsi, et eroa lapsistasi. He ovat sinun perheesi, et tarvitse uutta. Eikä terapiassa tarvitse välttämättä käydä ikuisesti. Käy vaikka 6kk, ja tee sitten uusi tilannearvio.

 

[up]

up

 

[Viivi76]

Tilanteeni ei ole aivan täsmälleen sama tietenkään, tai ollut siis. Hoidin vuosikaudet masentunutta miestä, jonka kanssa sain myös lapsia. Mutta se päätös omasta elämästä ja jaksamisesta on joskus kuitenkin tehtävä. Se ei ollut helppoa, mutta voin kyllä sanoa, vaikka joku tuossa toista väittikin, kyllä se ruoho joskus on vihreämpää aidan toisella puolella. Tai ainakin erisävyistä! Niin kuin itsekin sanoit, heti ei kannata uuteen suhteeseen ryhtyä, itse kävin terapiassa muutaman kerran selvittämässä ajatuksiani ja vahvistamassa jo tehtyä päätöstä ja sain voimia sen toteuttamiseksi.

Sinäkin olet päätöksesi tavallaan jo tehnyt. Lapsesi ansaitsevat hyvinvoivan ja onnellisen vanhemman, mielellään kaksi. Luulen, että ennemmin tai myöhemmin myös miehesi herää tilanteeseen, joten ehkä olisi parasta nostaa kissa pöydälle ja keskustella, että mitä kumpikin elämältään toivoo ja että onko tämä hänenkään mielestä juuri sitä. Mitään suhteita ja tunteita ei koskaan tule katua ja varmasti teilläkin oli alussa auvoisaa ja rakkaudentäyteinen suhde, mutta ikävä kyllä joskus voi käydä näin eikä se ole sinun tai miehesi vika. Antakaa toisillenne mahdollisuus uusiin haasteisiin elämässä, olen varma, että masennuksesi helpottaa heti, kun saat puhuttua miehesi kanssa ja päätöksesi tehtyä lopullisesti. Kaikkea hyvää ja voimia koitokseen!

 

[her]

Lapset ansaitsevat mielestäni ehjän perheen ja vanhempien tehtävä on tehdä kaikkensa saadakseen oma parisuhde toimimaan, jotta perhe säilyisi ehjänä ja kaikkien olisi siellä hyvä olla.

Miksi ihmeessä teit lapsia miehesi kanssa, jos et koskaan ole ollut onnellinen suhteessasi hänen kanssaan?

 

[Voi sua]

Tunnistin hyvin paljon itseäni tuosta tekstistäsi ap. Itselläni hieman samankaltainen tilanne; olen naimisissa ja on lapsiakin. En kuitenkaan ole onnellinen. En rakasta miestäni sillä tavalla kuin vaimon kuuluisi kai rakastaa - itseasiassa tunteeni on jossain ihan muualla. Koen itseni tässä avioliitossa mitättömäksi, ei arvostetuksi, huonoksi.. fyysistä väkivaltaa ei ole eikä suoranaista haukkumista mutta ivaamista, väheksyntää ja arvostelua. Mies osaa olla halutessaa hyvä isä mutta halutessaan myös äärettömän tiukka lapsille. Ei oikein siedä turhaa meteliä ja huutamista jota lapsista vääjämättä lähtee. Olen itse jo sairastanut lievään masennukseen ja yleiseen ahdistuneisuushäiriöön, toivon ettei lapsille käy samalla tavalla. Lääkkeetkin sain mutten uskaltanut syödä kun mies väitti ettei mitään masennusta ole olemassakaan - kaikki on kuulema vaan ihmisen omasta päästä kiinni.

Helppoja nuo ratkaisut ei ole, tiedän sen. Tsemppiä sinulle ja rutkasti voimia tulevaan! Itse kannattaisin eroa.. sinä kuitenkin teet päätökset itse. :heart: :hug:

 

[lähteäkö]

Niin, kiitos vastauksista. Voimia päätös tarvitsee ja varmaan tarvitsen sitten jonkun aikaa terapiaa tukeeni. Ongelmani on myös ettei ole ystäviä ja pelkään jääväni aivan yksin jos eroan. =( Mies on paras ystäväni. Meillä on yhteinen talolaina ja luulen että katson ehkä vielä puoli vuotta, koska silloin oltaisiin 2v asuttu siinä. Myös miehen työssä tapahtuu nyt syksyllä paljon muutoksia..
Toisaalta toinen lapsista aloittaa juuri koulun, että harmittaa vietävästi jos joutuu kesken lukuvuoden muuttamaan. Nykyisellä seudulla minulle ei yksin varaa asua.
Itse myös sairastuin ensin lievään masennukseen ja ahdistushäiriöön joka sitten syveni. Nyt kyllä varmaan onneksi (koputtaa puuta) hyvä lääkitys. Toivottavasti tulevaisuus olisi valoisa itse kullekin!!!

 

["Myy"]

Jos olet onneton suhteessasi, yritä parantaa sitä. Jos et koe sen olevan mahdollista, lähde siitä pois. Mutta älä uuteen suhteeseen, vaan omaan elämään. Sitten vasta kun sen saat rakennettua sopivaksi, mahdollinen uusi suhde.

Olen ihan samaa mieltä. Ensin olisi tärkeä saada itsensä kasaan ja vasta sitten ajatella mahdollista uutta suhdetta. Hoida ensin keskeneräiset asiat ja itsesi kuntoon. Uuteen suhteeseen meneminen ei ratkaise vanhan aikana syntyneitä ongelmia useinkaan. Ne ongelmat seuraavat mukana.

Toivon että saat elämäsi parempaan suuntaan

 

[..]

Hyvin paljon samanlaisia tuntemuksia kuin minulla oli entisessä avioliitossani. Mietin eroa myös monia monia vuosia, lopulta tuntui että sekoan sen miettimisen kanssa. Alkoi erilaiset ahdistukset. Meilläkään ei ollut semmoista yhteyttä, kuin miehellä ja vaimolla pitäisi olla, oli vain lapset ja yhteinen koti. Ei mitään fyysistä, eikä henkistä. En halunnut häntä lähelleni. Vaikka hän on oikein hyvä isä ja periaatteessa hyvä mieskin. Jokin vain mätti meidän välillämme. Lopulta siis erosin ja siitä nyt puolitoista vuotta. Hyvältä tuntui heti erottua. Tuntui että nyt pystyn hengittämään ja suunnittelemaan elämääni uudelleen. Eikä kaduta vieläkään. Lasten takia on monet itkut itketty ja olen surrut kun he menettivät "ehjän" kodin. Muuten en eroa millään tavalla sure.

 

[Ken guru]

Lapset ansaitsevat mielestäni ehjän perheen ja vanhempien tehtävä on tehdä kaikkensa saadakseen oma parisuhde toimimaan, jotta perhe säilyisi ehjänä ja kaikkien olisi siellä hyvä olla.

Miksi ihmeessä teit lapsia miehesi kanssa, jos et koskaan ole ollut onnellinen suhteessasi hänen kanssaan?

Tavallaan ymmärrän tämänkin ajatuksen, mutta mielestäni jokaisen henkinen hyvinvointi yksilönä on kaikkein tärkeintä, ja liian usein jäädään huonoon suhteeseen. Aina on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.

 

[lähteäkö]

niin samaa mieltä että lapsia pitää ajatella. Mutta on parempi jos lapsi saa kaksi hyvää vanhempaa erillisessä kodissa kuin toisen huonon vanhemman samassa kodissa. lapsi jää paitsi. Ja voi oirehtia itsekin huonoa liittoa ja syyttää itseään vaikkei sitä näyttäisikään ulospäin. Itse tein niin pienenä.

 

[..]

itse pienenä ja nuorena toivoin vanhempien eroa ja oli suuri helpotus kun se vihdoin tapahtui. että aina se ei ole negatiivinen asia lapsille. jos vanhempi ei ole onnellinen, ei lapsikaan ole. mielestäni tässä ei hirveästi ole merkitystä onko vanhemmat yhdessä vai eivät. ja jokainen elää loppujen lopuksi vain itselleen, ei kenellekään toiselle, edes lapsilleen. aapeelle siis; mieti mitä haluat ja mihin pystyt. pystytkö muuttamaan nykyisen suhteesi mieleiseksesi? jos se mitenkään on mahdollista, kannatan sitä. jos tuntuu että ei se voi onnistua, sitten eroat.