V
vierailija
Vieras
En tiedä tarkkaa ikääni, mutta olen luultavasti noin 35-38 vuotta vanha, arvioitu syntymäaika on 1.1.1984 joka on syntymäaikanani vaikka kukaan ei tarkkaan tiedä, että koska olen syntynyt. Suomessa synnyin mutta lapsuusperheeni oli todella huono. Isä oli juoppo hulttio ja äiti hermoheikko henkilö. Isä oli vähän väliä katkaisuhoidossa ja äiti mielisairaalassa mutta yleensä heistä ainakin toinen oli kotona. Koti oli todella huono, se oli aivan liian pimeä perheellemme, likainen, pimeä, talvella todella kylmä ja kesällä liian kuuma. Ruokaa ei ollut juuri koskaan ja vaatteet olivat roskiksista löytyneitä likaisia ja rikkinäisiä rääsyjä. Jo pienenä opin tappelemaan sisarusten kanssa ruoasta, keräämään sitä roskiksista ja varastelemaan sitä kaupoista. Lapsia muistan meillä olleen noin 20-25 joista tosin suurin osa kuoli jo pieninä. Kasvatuksista tai koulutuksesta ei ollut puhettakaan, välillä saimme tehdä mitä vain halusimme ja joskus taas saimme selkään pienimmänkin syyn vuoksi. Kouluun en päässyt koskaan enkä ole siksi oppinut esim. lukemaan, kirjoittamaan tai matematiikkaa.
Sitten kun olin noin 12-vuotiaana kuulin kuinka isoveljeni (kuka oli noin 13-16v) suunnitteli karkaamista pois kotoa. Minä ylipuhuin heidät ottamaan minut mukaan ja seuraavana yönä kun muut nukkuivat niin karkasimme yhdessä läheiseen puistoon, jossa ne kaverit odottivat ja lähdimme yhdessä pois. Isot pojat yrittivät karistaa minua pois matkastaan mutta vasta kolmannen päivän aamuna kun heräsin niin huomasin olevani yksin. Isot pojat olivat nukkuessani onnistuneet karkaamaan pois ja niin minä pieni lapsi tajusin olevani ihan yksin. Kotiin en enää voinut palata eikä ollut ketään muuta kuin minä joka olisi huolehtinut minusta.
Seuraavat vuodet kadulla täällä Suomessa olivat yhtä taistelua elämästä. Välillä onnistuin pääsemään joidenkin muiden kodittomien joukkoon mutta enimmäkseen jouduin kulkemaan yksin. Aina jotenkin onnistuin löytämään jonkun suojapaikan jossa nukkua että en esim. paleltunut kuoliaaksi. Aina onnistuin jostain saamaan sen verran ruokaa, että pysyin sentään hengissä vaikka jouduinkin syömään usein pilaantuneita tähteitä tai varastamaan ruokaa esim. kaupoista tai ihmisten puutarhoista. Joskus onnistuin ansaitsemaan hieman rahaa että saatoin ostaa liimaa haisteltavaksi mutta se, huono ruoka sekä vaikea lapsuus ovat vaurioittaneet aivojani niin, että olen nyt pikkulapsen tasolla joka suhteessa. Vaatteita onnistuin löytämään roskiksista vaikka joskus olin aivan alasti jopa 30 asteen pakkasessakin talvella.
Kun olin noin 25-vuotias vuonna 2009, niin minut löydettiin purkutuomion saaneen autiotalon lattialta makaamassa kaiken rojun keskellä vain likainen punaharmaa villapaita päällä. Ensin minun luultiin olevan kuollut, mutta minä olinkin elossa ja minut toimitettiin nopeasti sairaalaan. Siellä todettiin, että minulla oli esim. 46 astetta kuumetta, erittäin paha suolistotulehdus, 52 eri parantumisvaiheessa olevaa luunmurtumaa ja olin jo vaipunut koomaan. Minut pestiin huolella, hiukseni ajettiin kokonaan pois, minut kytkettiin ties mihin kaikkiin letkuihin ja laitteisiin sekä pumpattiin täyteen lääkkeitä minun pitämiseksi elossa. Ties mitä antibioottia, vitamiineja, ravintoliuoksia, kofeiinia aineenvaihdunnan nopeuttamiseksi, särkylääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä, hengitystä parantavia lääkkeitä, sydänlääkkeitä ja varmasti melkein kaikkia mahdollisia lääkkeitä tiputettiin suoneen. Ihmeen kaupalla pysyin elossa, mutta vasta muutaman viikon päästä aloin tulemaan tajuihini ja kesti 2 vuotta että olin sen verran hyvässä kunnossa, että pääsin muuttamaan laitokseen missä asun nyt. Huonossa kunnossa minä nytkin olen, hampaaton, lähes sokea, joudun käyttämään pyörätuolia, suolistoni ei siedä kuin harvoja ruokia, olen tuntuvasti mielenviassa, saan usein kaatumataudin kohtauksia ja olen fyysisesti noin 90-vuotiaan tasolla sekä hyvin pieni, vain 134cm/29kg.
Sitten kun olin noin 12-vuotiaana kuulin kuinka isoveljeni (kuka oli noin 13-16v) suunnitteli karkaamista pois kotoa. Minä ylipuhuin heidät ottamaan minut mukaan ja seuraavana yönä kun muut nukkuivat niin karkasimme yhdessä läheiseen puistoon, jossa ne kaverit odottivat ja lähdimme yhdessä pois. Isot pojat yrittivät karistaa minua pois matkastaan mutta vasta kolmannen päivän aamuna kun heräsin niin huomasin olevani yksin. Isot pojat olivat nukkuessani onnistuneet karkaamaan pois ja niin minä pieni lapsi tajusin olevani ihan yksin. Kotiin en enää voinut palata eikä ollut ketään muuta kuin minä joka olisi huolehtinut minusta.
Seuraavat vuodet kadulla täällä Suomessa olivat yhtä taistelua elämästä. Välillä onnistuin pääsemään joidenkin muiden kodittomien joukkoon mutta enimmäkseen jouduin kulkemaan yksin. Aina jotenkin onnistuin löytämään jonkun suojapaikan jossa nukkua että en esim. paleltunut kuoliaaksi. Aina onnistuin jostain saamaan sen verran ruokaa, että pysyin sentään hengissä vaikka jouduinkin syömään usein pilaantuneita tähteitä tai varastamaan ruokaa esim. kaupoista tai ihmisten puutarhoista. Joskus onnistuin ansaitsemaan hieman rahaa että saatoin ostaa liimaa haisteltavaksi mutta se, huono ruoka sekä vaikea lapsuus ovat vaurioittaneet aivojani niin, että olen nyt pikkulapsen tasolla joka suhteessa. Vaatteita onnistuin löytämään roskiksista vaikka joskus olin aivan alasti jopa 30 asteen pakkasessakin talvella.
Kun olin noin 25-vuotias vuonna 2009, niin minut löydettiin purkutuomion saaneen autiotalon lattialta makaamassa kaiken rojun keskellä vain likainen punaharmaa villapaita päällä. Ensin minun luultiin olevan kuollut, mutta minä olinkin elossa ja minut toimitettiin nopeasti sairaalaan. Siellä todettiin, että minulla oli esim. 46 astetta kuumetta, erittäin paha suolistotulehdus, 52 eri parantumisvaiheessa olevaa luunmurtumaa ja olin jo vaipunut koomaan. Minut pestiin huolella, hiukseni ajettiin kokonaan pois, minut kytkettiin ties mihin kaikkiin letkuihin ja laitteisiin sekä pumpattiin täyteen lääkkeitä minun pitämiseksi elossa. Ties mitä antibioottia, vitamiineja, ravintoliuoksia, kofeiinia aineenvaihdunnan nopeuttamiseksi, särkylääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä, hengitystä parantavia lääkkeitä, sydänlääkkeitä ja varmasti melkein kaikkia mahdollisia lääkkeitä tiputettiin suoneen. Ihmeen kaupalla pysyin elossa, mutta vasta muutaman viikon päästä aloin tulemaan tajuihini ja kesti 2 vuotta että olin sen verran hyvässä kunnossa, että pääsin muuttamaan laitokseen missä asun nyt. Huonossa kunnossa minä nytkin olen, hampaaton, lähes sokea, joudun käyttämään pyörätuolia, suolistoni ei siedä kuin harvoja ruokia, olen tuntuvasti mielenviassa, saan usein kaatumataudin kohtauksia ja olen fyysisesti noin 90-vuotiaan tasolla sekä hyvin pieni, vain 134cm/29kg.
