Karkea ruoka!!

  • Viestiketjun aloittaja mrs pirttihirmu
  • Ensimmäinen viesti
mrs pirttihirmu
Heippa!

Olen 1v10kk pojan äiti. Suurta päänvaivaa on aiheuttanut pojan syöminen. Karkea ruoka ei siis mene, ei alkuunkaan. Lapsi kyllä maistaa kaikkea, mutta palat saavat helposti aikaan oksentamisen. Tai sitten samat muruset on suussa vielä n. tunninkin jälkeen.. Oksentamista mielellään välttäisin, lapsi kun on painossaan käyrien alarajoilla..(eikä se nyt muutenkaan kovin miellyttävää ole kenellekään) Poika ei muutenkaan ole mikään herkkusuu, vaan istuu syöttötuolissa jotenkuten sen ajan, että ruoka saadaan tuputettua kaikkia konsteja käyttäen.

Neuvolassa olen tietysti puhunut asiasta ja poikaa on jonkin verran tutkittukin (mm. lyhyt jakso osastolla). Lopputulos: Pojalla on oksennusrefleksi tavallista herkemmässä. Myöskään pureskella ei osaa ollenkaan.

Karkeampaan pitäisi nyt kuitenkin jotenkin pystyä siirtymään. Yritetty on. Jotkut HIUKAN katkeammat puurot menee jotenkin, riisimuroja nappailee sormin, leipäpaloja ihmeekseen syö muutaman, samoin banaanin paloja. Nykyisin tuntuu tosin enemmän heittelevän niitä suustaan pitkin poikin.. Mutta esim. jos peruna-aterian yrittää tarjota karkeampana se tyssää ensimmäiseen lusikalliseen, jonka jälkeen pojan suu pysyy visusti kiinni ja ruoka jää sinne. Tai vaihtoehtoisesti suu kyllä aukeaa, mutta lusikalliset vain kerääntyvät sinne! Mahdollisesti kaivaa palat myöhemmin suustaan pois.

Olen tosi väsynyt tähän! Olisi paljon helpompaa, jos kaikkea ei tarvitsisi sauvasekoittimella soseuttaa, ottaa aina mukaan omia ruokia tai tulla ruoka-ajaksi kotiin, selitellä ihmisille, miksei meidän poika ota kahvipöydässä pullaa, jankuttaa asiasta neuvolassa jne jne..

Mitä tässä voi tehdä? Kun tuo oksennus tosiaan pojalta tulee aika helposti, niin pureskelemisen oppiminen olisi nyt varmaan tärkein juttu, ettei yrittäisi kokonaisia paloja niellä, mutta miten muka?? Help me.. Ihanaa että sain edes tilittää tämän taakan tänne..
 
hankala tilanne,
Kyllä kuulostaa todella kinkkiseltä! Meillä poika on nyt 1,5-vuotias, syö hyvin mutta kiinteiden palojen syöminen tuotti myös alussa hankaluuksia. Edelleen, jos osa ruuasta on soseena ja soseen seassa paloja, hän jotenkin unohtaa pureskella ruuan ja näin ruoka juuttuu kurkkuun. Mutta kun kaikki ruoka oli suurempina paloina hän malttoi pureskella. Tosin tässä on se, että jos muutenkin syö huonosti, annos saattaa jäädä tosi pieneksi. Onko teillä jotain tosi herkku ruokaa? Meillä lihapullilla opeteltiin syömään karkeampaa. ELi muita ruokapaloja kakoi mutta lihapullat upos tosi hyvin (ja on pehmeitä paloja). Tosi hankala tilanne... Tsemppiä, tästä ei varmaan ollut apua yhtään....
 
Sympatiaa...
Todella hankalalta tilanteelta kyllä kuulostaa! Valitettavasti mitään neuvoja/vinkkejä en osaa antaa :/ Vain ja ainoastaan lähetellä tsempiä kuten edellinenkin.

Meillä tyttö 1v2kk ja syö yhä parhaiten täysin soseutettua ruokaa. Vähitelllen aivan viime aikoina on kuitenkin alkaneet upota myös pienet palat. Yökkii tosi helposti vähänkään suuremmista paloista. Meillä asiaan varmasti vaikutta se, että hampaita on vasta kolme ja pureskeleminen siksi vielä "uusi" juttu. Mutta saman olen kyllä minäkin huomannut kuin edellinen, että "hekut" (meillä mm. tomaatti) menevät isonpina paloina kuin tavallinen ruoka.
 
mrs pirttihirmu
Heip!

Kiitos kovasti tsempeistä!:) Lämmittää kyllä mieltä pelkät sympatiatkin!

Lihapullia en ole tainnut koittaa, mutta sellaisesta "jauhelihatikusta" olen antanut maistiaisen omalta lautaseltani (poika on suhtautuu onneksi avoimin mielin uusiin ruokiin). Silloinkin sama pala löytyi suusta vielä aikojen päästä.:/ Mutta ihan hyvä vinkki kuitenkin noi lihapullat. Niitä vois koittaa paloina laittaa tyrkylle. Jotenkin sitä karkeaa ruokaa täytyy yrittää tarjota, vaikka pääosa ruuasta nyt tietysti menee soseena.

En tiedä onko pojalla mitään varsinaista herkkua, mutta uusista mauista usein innostuu ainakin joksikin aikaa. Näkkäriä tykkää imeskellä, keksejä ei niinkään. Voisi tätäkin koittaa hiukan tutkia ja miettiä lisää uusia maisteltavia.

Kai se tuosta ajan myötä voi itsestäänkin helpottua.

Uusia vinkkejä/kokemuksia otetaan mielellään vastaan, jos niitä löytyy!
 
Lepilepi
moi!
Meillä vähän samanmoinen tilanne, tosin tyttömme (1v8kk) ei yleensä oksenna niitä isompia paloja, työntää ne vain kielellä pois suusta. Nykyään ei tarvitse olla ihan hienoa sosetta, vähän möykkyisempi versio onneksi menee.
Mutta ei tule kysymykseenkään, että neiti pureskelisi porkkanaa, kurkkua, näkkileipää, hedelmiä.. :( Saattaa kyllä puraista haukun, mutta ei osaa/halua työstää palasta suussaan.
Ilokseni huomasin, että kun tyttömme katseli ikätoverinsa mutustavan banaania, suostui hänkin sitä jonkun aikaa syömään..lopetti kuitenkin sitten kotona. Mutta periaatteessa siis pystyy siihen! Tulin siis tulokseen, että olisi hyvä, että hän näkee muiden lasten syövän! Se onkin ainoa asia joka saa minut edes hetkeksi ajattelemaan positiivisesti sitä, että hän joutuu maanantaina aloittaman hoidossa :(
Olen yrittänyt ottaa lungisti tämän asian kanssa, sillä eiköhän melkeimpä kaikki ihmiset jossain vaiheessa opi pureskelemaan! mutta on se sangen rasittavaa, tiedän...
Jos ap saat jonkun ahaa-elämyksen, kuulisin siitä mielelläni! Tsemppiä!
 
mrs pirttihirmu
Heippa Lepilepi!

Kiva kuulla kokemuksistanne. Samalla linjalla olen, että jossain vaiheessahan poika nyt todennäköisesti oppii pureskelemaan kuitenkin! Ehkä muiden painostus (esim. neuvolassa) ja kaikenlaiset päivittelyt tuovat enemmän stressiä. Ja tietty nyt olisi huomattavasti yksinkertaisempaa jos poika söisi samaa ruokaa, kuin muutkin..

Meilläkin jotain minimaalista edistystä asiassa tapahtuu toisinaan. Poika ei enää oksenna niin helposti, kuin pienempänä (tai sitten olen vain oppinut joillain tempuilla sitä välttelemään) ja niinkuin ensimmäisessä viestissä jo kirjoitin, niin hiukan karkeammat puurot menee. Ja yhtenä päivänä puraisi hampailla näkkileipää! Mutta lähinnä sen syöminen on siinä imeskelyasteella.. Esim. keksejä lipoo kielellään, samoin omenaa!:D

Varmaan toimisi tuo muiden lasten syömisen katselu. On käynyt ajatus mielessä myös. Meillä ei vain ole oikein sellaisia tilanteita. Taaperokerhossa joskus käytiin, mutta en sitten tosiaan alkanut ottamaan sinne evästä mukaan, kun keittiössä oli aina hälinää ja ei kovin kiva, jos toinen alkaa siellä oksentamaan.:( Varsinkin kun oudossa paikassa se syöminen on muutenkin hyvin hankalaa, kun lapsi ei malttaisi olla paikallaan!

Jos tyttö aloittaa nyt hoitopaikassa niin vietkö sinne omat ruuat vai valmistetaanko siellä? Olen tuota vain miettinyt, että kuinkahan mahtaa olla tällaisessa tilanteessa. Ootko puhunut siellä näistä syömistilanteista? Lykkyä sinne, toivotaan, että hoitopaikassa lähtee rullaamaan hyvin ja tyttö viihtyy siellä! Ja että oppisi vielä pureskelemaankin:)
 
Lepilepi
Moi!
Sori kun en taannoin heti vastannut, nyt kaivoin tän keskustelun esille..
Hoidon alkaessa puhuin hoitajalle tästä ongelmasta, hän ei ollut yhtään huolissaan, sanoi vaan, että harva lapsi vielä koulussakin pelkkiä soseita syö ;).
Tyttö on nyt ollut kaksi viikkoa hoidossa (perhepäivähoito) ja ero on suunnaton! Eilen syötiin makaronilaatikkoa ja baatatin palasia ja melkein kaikki meni!
Eli kyllä se muiden esimerkki on ihan ehdoton juttu. Hoidossa ei MISSÄÄN vaiheessa ollut mitään pureskelemisongelmia, kotona kyllä yritti ekan viikon laittaa hanttiin, mutta toka viikko meni jo tosi hyvin. Siis meidän mittapuumme mukaan : ei vielä suostu mitään porkkanaa rouskuttamaan, mutta isompia ruoka"könttejä" kuitenkin.
Eli älä hätäile, aikaa myöden, kun lapsesi saa muita lapsikontakteja, hän varmasti oppii pureskelemaan!
Mikä teillä on nyt tilanne?

 
Jellybean*
Meillä nyt 1v 5kk vanha tyttö, joka on vasta saatu syömään muutakin kuin 5kk sileitä soseita. Käytiin puheterapeutin arviossa syömisongelman takia ja kuulemma on herkkä suu ja herkkä makuaisti. Oksensi ruuan heti, jos löysi sieltä "kökön". Oksentaa edelleenkin jos ruoka ehtii mennä kylmäksi tai jos vauvapuurosta tulee liian sakeaa yms. Eli meillä oksennellaan melko tiheään.

Mutta asiaan: meillä tyttö kuitenkin suostui syömään sormiruokaa ja puheterapeutin ohje olikin, että pitää antaa kaikkea minkä kädestä suinkin suostuu syömään. Karkkia, pullaa, hedelmää, siis todellakin kaikkea. Näitä piti antaa myös ennen tavallisen ruuan syömistä, jotta älyäisi ruveta pureskelemaan seuraavaksi annettavaa ruokaakin. Ja ennen sileän soseen syöttämistä yrittää aina antaa muutama lusikallinen karkeampaa sosetta. Oksennuksia piti kuitenkin välttää, ettei itse syömisestä tulisi huonoja kokemuksia.

En sitten tiedä toimiiko sama teillä, mutta nyt meidän tyttö sentään syö jo 8kk soseita oksentamatta. Puurot on kyllä edelleen harjoittelun alla, kun oksentaa kaiken muun kuin Muksun 5-6kk riisihiutalepuuron. Kotiruokaa ei syö, kun jää vaan möklyämään suuhun ja jos soseuttaa kotiruokaa niin sinne taatusti jää joku suurempi kökkö ja koko syöty ateria tulee ulos. Mutta mutta, pientä edistymistä sentään saatiin aikaan ja joku päivä vielä päästään ihan kotiruokiakin syömään.

Olisko ap:llä mahdollisuus päästä puheterapeutille? Jos tekin saisitte sieltä avun.
 
jaa-a-a
Hei alkuperäinen, kokeile keittää herneitä ja maissia ja anna syödä vaikka sormin. Tai raejuustoa, se on meidän pojan herkkua. Meillä opittiin sietämään paloja lähinnä näiden avulla. Sitten se kävi naps vaan kun alkoikin mennä kaikki palat koosta riippumatta. Puuro meni karkeana alusta asti, mikään muu ei.
 
mamma80
Olisi mielenkiintoista tietää miten syömisongelma on ratkennut, jos on?
Minulla on 2,5v poika jolta puuttuu motorinen taito käsitellä ruokaa. Puheterapeutilla käydään, jossa yritetään suun toimintaa harjoittaa mutta apua ei olla saatu, ei vaikka ollaan ravattu kaikilla mahdollisilla tahoilla.
Poika siis syö edelleen pelkästään soseutettua ruokaa. Hän ei osaa käyttää poskihampaitaan ruuan hienontamiseen eikä osaa kielellä viedä ruokaa poskihampaisiin.
Keksin kun laittaa suuhun niin saattaa purra sitä poskihampailla, mutta keksikin yleensä sulaa suuhun, kun on siellä ollut useamman minuutin.
Ruokavalio on todella rajoittunut ja olemmekin saaneet lähetteen ravintoterapeutillekin.
Isoja paloja ei siis saa edes terapeuttien mukaan antaa koska pojalla ei ole taitoja niitä käsitellä.
Puremaan yritetään opetella muilla keinoilla puheterapiassa..tosin niin kun mainitsin, niin edistystä ei ole tapahtunut.
Jos ruoka on soseutettu, se menee alas hienosti ja mitään ongelmia ruokailussa muuten ei olekaan ollut eli poika tykkää syödä, ja syö reippaasti. Kasvaa siis hyvin ja puhuukin jo todella hyvin, on puhunut pitkään ja R-kirjaimenkin osaa sanoa, ja siis mitään isompaa rakenteellistakaan vikaa ei olla löydetty suun alueelta.
Jos siis on jotain vinkkejä millä purentaongelmasta on päästy niin antakaa tulla!!! täällä niitä tarvittaisiin!!!
 

Yhteistyössä