kärsin äitini takia ja hävettää hänen takiaan :(

[vaikea äiti-tytär suhde]

niin kauan kuin muistan, äitini on puhunut ihan kaikki asiat minulle ja ihan kaikille! kertoo asiat juurtajaksaen, saattaa ihan lähes tuntemattomallekin puhua. ja on todella kova puhumaan, hyvä kun joku saa sanaa väliin.

kertoo aina negatiiviseen sävyyn asioista, mikään ei koskaan oikein ole mennyt hyvin.. kertoo sairauksistaan, lääkärikäynneistään jne jne. todella uuvuttavaa ja raskasta kuunneltavaa. huomaan, että monet ihmiset karttelevat äitiäni.
mua säälittää äiti, hän on kärsinyt lapsena paljon oman isänsä taholta. mutta kuinka pitkälle mun sääli pitää mennä, niin että vaan kuuntelen ja kuuntelen loputtomasti??
hän on kuitenkin mun äiti, oli sit millainen tahansa. siksi tuntuukin niin pahalta

 

[Onnellinen Villasukka]

Kuulostaa muuten ihan tutulta mutta mulla on rajallinen tuo mitä haluan kuunnella ja kuinka paljon kerrallaan.
En ole syntynyt sitä varten että olisin korvat äidilleni.
Mulle rajan sanelee aina kulloinenkin jaksamiseni ja haluni kuunnella tuota hapatusta.
Yleensä mulla on tärkeämpiäkin asioita tehtävänä kun aktiivinen kuuntelu.

 

[ap]

Kuulostaa muuten ihan tutulta mutta mulla on rajallinen tuo mitä haluan kuunnella ja kuinka paljon kerrallaan.
En ole syntynyt sitä varten että olisin korvat äidilleni.
Mulle rajan sanelee aina kulloinenkin jaksamiseni ja haluni kuunnella tuota hapatusta.
Yleensä mulla on tärkeämpiäkin asioita tehtävänä kun aktiivinen
kuuntelu.

sanotko suoraan äidillesi ettet jaksa kuunnella?
mä en pysty, tiedän että äiti loukkaantuu :/ ja isä ja äiti, ne on niin tottunut että olen hiljaa ja kuuntelen

 

[Onnellinen Villasukka]

Kuulostaa muuten ihan tutulta mutta mulla on rajallinen tuo mitä haluan kuunnella ja kuinka paljon kerrallaan.
En ole syntynyt sitä varten että olisin korvat äidilleni.
Mulle rajan sanelee aina kulloinenkin jaksamiseni ja haluni kuunnella tuota hapatusta.
Yleensä mulla on tärkeämpiäkin asioita tehtävänä kun aktiivinen
kuuntelu.

sanotko suoraan äidillesi ettet jaksa kuunnella?
mä en pysty, tiedän että äiti loukkaantuu :/ ja isä ja äiti, ne on niin tottunut että olen hiljaa ja kuuntelen

En sano suoraan.
Jos olemme samassa tilassa, vaihdan sujuvasti huonetta tai yksinkertaisesti teen näitä arkiaskareita mitä kuuluu tehdä, saattaapa siinä pärähtää sähkövatkainkin päälle kun vielä tasainen puhe kuuluu olohuoneesta.
Arki ei pysähdy vaikka äitini vierailisi meillä. En ole häntä varten.
Myöskään en anna hänen puhua lasten päälle niinkuin hän yrittää tehdä.
Silloin käännän katseeni lapseen ja kannustan jatkamaan että "mitäs sinä sanoitkaan" ja katson lasta silmiin niin kauan kuin on puhunut ja minä vastannut.
Saatan silloin sanoa jos keskeyttää että "hei oos hiljaa ny".
Äitini myöskin koko ajan komentaa minua tekemään jotakin, passuuttaa.
Useimmiten olen niinkuin en olisi kuullut edes koko asiaa.
Tai siten vastaan kieltävästi.

Kannat huolta siitä, mihin äitisi ja isäsi ovat tottuneet?
Onkohan heillä jotakin huolia ja mihinkä ne mahtaa liittyä?