Kateus :'(

[rv15]

Sitä aina kuvittelee kertovansa iloisia uutisia, kun kertoo raskaudestaan ystävilleen. Jo esikoista odottaessa törmäsin vauvauutisen aiheuttamaan kateuteen, mut nyt toisen raskauden myötä tilanne on vaan pahentunut.

Eräs ystäväni kertoi jo silloin kun odotin esikoista, olevansa kateellinen. Hän on aina haaveillut perheestä ja hänen elämäntilanteensa on valitettavasti sellainen, ettei ole edes sitä miestä jonka kanssa ajatella perheen perustamista. Muutama vuosi sitten ystäväni osasi sentään puhua tunteistaan ja käyttäytyä silti siivosti. Nyt kun toinen raskauteni tuli ilmi, tuntuu että hän on vaan kipannut kaiken pahan olonsa niskaani, ollut ilkeä ja ottanut etäisyyttä.

Lasten saaminen ei ole ollut meille helppoa tai nopeaa. Toisen samassa tilanteessa olevan kaverin kanssa on yhdessä murehdittu tärpittömiä kuukausia. Kun meillä nyt tärppäsi tämä toinen nopeammin kuin kaverilla, niin hänpä sai kamalan raivarin. Aivan kuin olisi ollut minun vika, ettei heillä ole vielä pikkukakkonen alkuaan saanut. Hän oli kai omasta mielestään ""jonossa ensin"" ja minä etuilin nyt. Jutut joita hän laski suustaan olivat ihan asiattomia. Hän katkaisi kaikki välit ihme tekosyiden nojalla. Puhe ei auta, kateus ja hänen oman tilanteen toivottomuus on nyt niin musertavaa.

Olen pahoittanut mieleni tosi kovasti näiden ihmisten takia ja tuntuu, etten halua kertoa raskaudestani enää kellekkään. Ekaan ultraan saakka pelkäsin, ettei mitään vauvaa olekaan ja nyt ilo uudesta vauvasta on tipotiessään. Kai tästä vielä noustaan ajan kanssa, mut vaikea on ymmärtää tätä kahden tärkeän ihmisen käytöstä. Mut niin kai se on, että tosiystävyys punnitaan paitsi hädän, myös onnistumisen ja iloisen hetken tullen. :'(

 

[kateellisten panettelua]

Hei!

Nyt kyllä annat tuollaisten tyyppien olla ihan omissa oloissaan! Kyllä niillä on mennyt nyt suhteellisuuden taju jossain vaiheessa, kun kerta noin käyttäytyvät.
Ymmärrän (itsekin aikanani kateellisena olevana) kateellisuuden tunteen, mutta en sitä, että välit ystävän kanssa voivat mennä poikki. Saati sitä, että he ovat sanoneet sinulle pahasti. Eihän se nyt hyvänen aika sinun syysi ole, että heillä ei juuri nyt elämäntilanteissaan ole lapsia. Vaikka sinun onnellinen uutisesi varmasi vain muistutti heitä samalla heidän epäonnestaan, ei heidän käytöksensä ole mitenkään oikeutettua!

Toivottavasti sinulla on muitakin ystäviä elämässäsi joiden kanssa voit jakaa niin ilot kuin surutkin. Kuvailemasi tyypit eivät niihin kyllä kuulu.

Varmasti tilanne harmistuttaa sinua, mutta toivon, että sisuunnut. Nyt todellakin nautit odotuksestasi täysin siemauksin, olet siihen todellakin oikeutettu! Jätä ""yksinkertaisten"" ihmisten letkautuksen omaan arvoonsa. Olet saanut lahjoista rakkaimman, lapsen kasvamaan sisälläsi, NYT NAUTIT!

T: tuleva äityli

 

[Ninni]

Jo on naivia käytöstä noilta ystäviltäsi!

Itselläni on VALTAVA vauvakuume, monet ystäväni ovat raskautuneet, minä en. Silti en ole koskaan sanonut mitään negatiivistä heidän raskaudestaan vaan olen iloinnut siitä heidän kanssaan täysillä! Se ei ole minulta pois jos muut saa vauvan.

Nyt unohdat tuollaiset ystävät täksi -heille kriittiseksi- ajaksi ja keskityt nauttimaan elämän parhaimmista ajoista!

Haaveilija

 

[Liuku]

Minä olen saanut yhden keskenmenon ja nyt odotan esikoistani. Keskenmenoni jälkeen parasystäväni tuli raskaaksi ja se aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita, halusin olla onnellinen hänen puolestaan, mutta toisaalta toivoin että jokin hänenkin raskaudessaan menisi vikaan. Olin kateellinen kaikille joilla oli lapsia tai jotka olivat raskaana. Minusta tuntui että kaikki odottavat äidit olivat niin täynnä itseään ja onneaan ja inhosin sitä että minulle hehkutettiin millaista heillä oli raskautensa ja vauvojensa kanssa. Minulle tuli itselleni paha olo että ajattelin niin. Tunsin itseni pahaksi ihmiseksi mitä en halunnut olla. Luulen että sinunkin ystävälläsi saattaa olla erittäin paha mieli omista ajatuksistaan ja käytöksestään.
On varmasti vaikeaa olla myötätuntoinen ja ymmärtää ystävääsi joka käyttäytyy niin. Itse kuitenkin ymmärrän joidenkuiden tunteet, koska olen ne itse läpikäynyt. Juttelisit ystäväsi kanssa tuosta, jos et ole jutellut jo. Toivottavasti saatte asiat kuntoon.

 

[katkeria]

Myös itselleni kävi hyvän ystävän kanssa vähän vastaavalla tavalla. Hänelle oli kova paikka jo se, kun kerroin että yritämme lasta. Jo silloin sain toisinaan kuulla kiukkuisia kommentteja. Ymmärrän kyllä hänen tunteensa, koska he ovat yrittäneet jo pidempään lasta ja ovat hoidoissa miehensä kanssa. Koko heidän hoitojensa ajan olen ystävääni rohkaissut, ollut tukena, toiveissa ja suruissa pyrkinyt parhaani auttamaan. Joten osasin odottaa, että meidän hyvä uutinen voi olla hänelle raskas, vaikkei minun raskauteni häneltä ole pois.

Mutta en ihan kaikkeen ollut varautunut mitä sain häneltä kuulla, sellaista kommenttia tuli että oksat pois.. Hän myös ilmoitti selvästi että emme ole ystäviä, vaikka tyhmänä niin luulin.. En todellakaan mitenkään ""hehkuttanut"" raskauttani, ja tarkoitus oli etten hänelle siitä muutenkaan juuri puhuisi, koska se on hyvin arka paikka. Mutta eipä sitten tarvinnut sen syvällisemmin keskustella muistakaan asioista, kun hän pisti yhteydet poikki lähes kokonaan. Nyt olemme ns. hyvänpäivän tuttuja, näemme toisinaan vain pakosta muiden ystävien välityksellä. Keskustelu välillämme on nykyään sellaista ""kiva ilma tänään"" tasoa.

Ajattelin alussa, että jos/kun heillä onnistaa, saan ystäni takaisin, mutta luulenpa etten enää edes halua. Olemme jo puoli vuotta olleet ""erossa"", joten melko vaikea on paikata enää asioita. Lisäksi tunteet on myös raskaudessa melko pinnalla, joten aika paha mieli jäi siitä, että olisi pitänyt jotenkin ""hävetä"" omaa raskauttaan. Lapseni on kuitenkin tärkein asia minulle, joten en anna kenenkään saada minua tuntemaan oloani huonoksi siitä että hänet saan.

Joten tosiaan kuten ap sanoikin osuvasti, todellinen ystävyys kestää myös toisen onnen siinä missä hädänkin.

 

[Ulpu]

Voi, unohda tuollaiset murheet kokonaan. Joidenkin ihmisten on vain niin vaikea olla iloinen toisen puolesta.

Ystäväni on raskaana, ihan alkumetreillä vasta, jotain rv10, ja hänelle oli yksi kaveri sanonut raskaudesta kuultuaan, että ""No voihan sitä vaikka mitä sulle vielä sattua"". Ystäväni pahoitti mielensä, koska niin totta kuin se onkin, että alkuraskaudessa voi sattua vielä kaikenlaista, niin miksi sitä pitää mennä raskaana olevalle toitottamaan, tietäähän hän sen sanomattakin... Olisi vaan onnitellut. Muuten tämäkin möläyttelijä ei itse ole yrityksistä huolimatta tullut raskaaksi, että seköhän se kateus sitten pistää puhumaan mitä sylki suuhun tuo!

Ap: tsemppiä vaan ja onnea odotukseen =)

 

[pikkuruinen]

Joskus nuo möläyttelijät eivät vaan osaa ajatella asioita toisten kannalta. Oma hyvä ystäväni sanoi myös raskaudestani kuultuaan, että ""muista sitten kuinka paljon keskenmenoja tapahtuu...."" itse olin puoli vuotta aikaisemmin saanut keskenmenon. Kyseinen tyyppi on lääketieteen opiskelija ja ajattelee asioita niin teoreettisesti, mutta kyllä tuntui pahalta!!!

Toinen hyvä ystäväni onnitteli vilpittömästi, mutta sen koommin hänestä en ole kuullutkaan (yli kolme viikkoa), kun normaalisti olemme yhteydessä viikottain.. Tämä ystäväni oli pitkän suostuttelun jälkeen saanut miehensä suostumaan lapsentekoon, eikä heillä ole nyt monen kuukauden jälkeen vielä tärpännyt. Hän todella haluaa lasta ja kärsii ikäkriisistä. Minun oli vaikea kertoa hänelle omasta raskaudestani, koska tiesin hänenkin sitä niin kovasti haluavan. Minullekin tuli jotenkin syyllinen olo, vaikka ihan syyttä!!! Ahdistavaa..

 

[huu]

Hei vaan,

Raskauteen liittyvät tunteet naisilla ovat hirveän henkilökohtaisia. Tietysti ei saa sanoa pahasti kenellekään saatika herkässä tilassa olevalle tulevalle äidille, toiset eivät vain osaa hillitä itseään.

Lapsettomuus ja keskenmenot tuntuvat ihan järjettömän epäreiluilta, ja varsinkin silloin kun joutuu tekemisiin odottavien naisten kanssa. Minä jouduin tilanteeseen, jossa olin saanut keskenmenon vajaata viikkoa aikaisemmin, ja töissä eräs yhteistyökumppani esittäytyi, kertoi olevansa ""tosi onnellinen; esikoista odotellaan"" - laskettu aika sama kuin minulla olisi ollut. Tietysti pidin pokkani ja onnittelin ja olin ystävällinen, mutta sen jälkeen oli pakko juosta vessaan itkemään. Jotkut tilanteet vain ovat liikaa.

Tiedän että minulle tulee olemaan tiukka paikka jos paras ystäväni tulee raskaaksi nyt, ennen minua. Olen joutunut oikein prosessoimaan asiaa, psyykkaamaan itseäni että tietysti olen onnellinen hänen puolestaan. Hän varmasti ajattelee samoin minusta, he kun ovat yrittäneet yli vuoden raskautta.

Nämä tunteet ovat jotenkin niin alkukantaisia että niitä on vaikea padota. Muistakaa että ihmiset joskus ilmaisevat suruaan suuttumalla.

 

[Sandeman]

Ihmisillä on välillä sellaisia primitiivireaktioita mitä eivät pysty hillitsemään:-(.

Itsellä vauvanyritystä jo kaksi vuotta eikä minkäänlaista tulosta. Paras ystäväni on myötäelänyt tuskaani ja kuunnellut useampaan kertaan tilitystä ahdistuksestani. Nyt hänellä on laskettu aika elokuussa ja kertoessaan raskaudesta oli tosi varovainen. Suon hänelle pikkukakkosen todellakin ja olen iloinen puolestaan, mutta silti yön pimeänä hetkenä mietin miten epäreilu maailma onkaan. Ainakin kolme lähipiirin vaimoa on raskautunut ja saanutkin vauvansa meidän yrityksen aikana.
Jos ei ole lapsettomuutta koskaan kokenut on varmasti vaikea asettua myös siihen kohtaan, keskenmenosta puhumattakaan. Kuukautisten tuoma pettymys on raskasta yksin kestää, mulla on edelleen tapana purkautua ystävälleni, samoin kuin hän purkautuu minulle. Eikä koskaan ole sanonut että olisi vaikeaa kuunnella tai minä olisin valittanut hänen raskaudestaan.

Kyllä meidän naisten pitäisi osata olla hienovaraisia toisiamme kohtaan ja ymmärtää näitä meidän hormonejamme paremmin jotta emme pilaisi ystävyyssuhteita. Ehkä meille lapsettomillekin joskus suodaan se raskauden ja syntymän onni.

 

[p]

voimia teille ja paljon ++++tuulia.kyllä varmasti vielä tärppää!!!

 

[Itsekyyttä]

Itsekkyyttä puolin ja toisin.

Voi olla etteivät nämä ’kateelliset’ ole tosiystäviä – mutta voi olla, että et ole sinäkään jos käännät selkäsi ystävällä joka uskaltaa paljastaa negatiiviset tunteensa? Kysyn tätä yleisellä tasolla, en osoita sormellani yhtäkään tässä ketjussa kirjoittanutta.

Tarkoitan vain sitä, että kateus on normaali tunne, varsinkin jos itsellä menee huonosti: onhan tässä ketjussa kirjoitettu ystävistä joiden on ollut vaikea tulla raskaaksi, tai jotka olisivat halunneet oman perheen mutta se ei ole ollut mahdollista. Totta kai silloin negatiiviset tunteet ovat ymmärrettäviä.

Tärkeintä on, että kielteisiä tunteitaan pystyy käsittelemään, ei käperry itseensä ja pystyy myös iloitsemaan sinun hyvistä uutisistasi. Samalla tavoin tulisi perhettä perustavan muistaa olla käpertymättä itseensä ja sulkea pois ystävää joka juuri nyt voi tarvita sinua enemmän kuin uskotkaan; auttaa häntä ilmaisemaan myös iloaan sinun onnesi johdosta ja lohduttaa samalla jos toiselle ei mene niin hyvin.

Raskaus saa kovin monen ihan huomaamattaan kääntymään sisäänpäin kohti omaa lasta ja muuttuvaa elämää, silloin voi tahattomasti tulla loukanneeksi ystäviään – elämä ei lopu raskauteen joten ystävistä kannattaa pitää kiinni sillä saatat vuorostasi tarvita ja kaivata heitä, vaikka nyt tuntuisikin vaikealta ja raskaalta ymmärtää heitä.

Ystävyys mitataan juuri näissä ristiriitaisissa ja vaikeissa tilanteissa: jaksatteko ymmärtää edelleen toisianne: iloita ja surra yhdessä. Ja joskus voi todella käydä niin, ettei ystävyys syystä tai toisesta kestä koettelemusta.

 

[Ymmärrettävää]

Lapset ja niiden saaminen on hyvin herkkä asia naisille.

Itse kärsin aikoinaan kun anoppi höpötti sukulaisten vauvoista, koin sen painostuksena (ehkä vähän olikin).

Nyt raskaana ollessani olen halunnut pitää onnen meidän kahden asiana ainakin alussa. Yhdelle ystävälle kerroin ja hän kysyi moneen kertaan ""olitteko suunnitelleet kauan"" ja ""oliko se vahinko"". Minua loukkasi moiset kysymykset..

Eräs hyvä ystäväpariskunta on juuri rankoissa lapsettomuushoidoissa. Meille lapsi tuli hieman yllättävän nopeasti, koin iloa ja samalla suurta vääryyttä ystäviämme kohtaan. - Emme ole uskaltaneet vielä kertoa asiasta heille, mutta luulen että pian on sen aika. Argh sitä toisen tuskaa, en haluaisi pahentaa yhtään.

 

[katkeria]

Kirjoitin tuolla ylempänä samalla nimimerkillä. Haluaisin vielä tarkentaa että tämä ystäväni, jonka olen menettänyt, oli todellakin erittäin hyvä ystävä minulle. Ja olin täysin valmis ja varautunut ottamaan negatiivisetkin tunteet vastaani.

Mutta hän sanoi ystävyyden poikki, eikä halunnut olla lainkaan tekemisissä kanssani. Varoen aluksi yritin muiden asioiden tiimoilta olla yhteyksissä, mutta tuloksetta. Hän purki surunsa kiukkuna minuun, mikä toki on ymmärettävää lapsettomuuden ollessa kyseessä.

Mutta lapsettomallakaan ei mielestäni ole oikeutta mm. manailla toiselle keskenmenoa tai sanoa ettei toinen lasta ansaitse, itse en ainakaan sitä enää niellyt. Jos sellaisia asioita synkkinä hetkinä mieleen tulisikin, niin kyllä ne täytyisi sentään ymmärtää pitää omana tietonaan. En olettanut että hän jaksaisi iloita uutisestani, mutta en myöskään ihan niin kamalia kommentteja ollut valmistautunut kuulemaan.

Täytyy myöntää että omakin suhtautumiseni häntä kohtaan nykyään on hieman kitkerää. Johtunee siitä että en olisi ystävääni halunnut menettää, etenkään näin. Onneksi muiden ystävien kanssa ei ole tullut vastaavaa, vaikka toinenkin tahattomasti lapseton heidän joukostaan löytyy. Enkä yleensä puhelekaan ""vauvajuttuja"" kuin niiden kanssa, joilla on sama elämäntilanne meneillään. Toki ystävät kyselevät vointia tms. Kyllä raskaana ollessakin voi jatkaa ihan ""normaalia"" kanssakäymistä muiden kanssa.

 

[Liuku]

Itse pidin kyllä omat katkerat ajatukset omana tietonani, enkä tosiaan pitänyt itsekään niistä ajatuksista ja minulla oli jo niidenkin takia paha olla. Tiesin ettei niin saisi ajatella, mutta en voinut tunteilleni mitään.
Tulin pian uudestaan raskaaksi eikä meillä ole parhaan ystäväni kanssa kuin noin kuukausi eroa lasketussa ajassa. Mikä on ihanaa, olemme itse tunteneet vauvasta asti, n. kuukausi ikäeroa. Että loppu hyvin kaikki hyvin .

 

[-Piiuli]

Tällä hetkellä tunnen suurta kateutta tuttavaani kohtaan - he saivat juuri esikoisensa. Syy ei tietenkään ole lapsen, enkä ole hänen puolestaan muuta kuin onnellinen että on olemassa. Mutta olen kateellinen tämän lapsen vanhemmille ja heidän lähipiirilleen. Itse en toivoisi mitään niin paljon kuin omaa lasta. Ikävää tämä kateus. Välit tähän tuttavaan eivät ole muutenkaan hyvät, enkä oikein arvosta tai kunnioita häntä. Siitä se kateus aika pitkälti varmaan lähtee... miten joku voi saada elämäänsä noin ihanan asian, vaikka on hoitanut joitain juttuja elämässään tosi ikävästi... En ole ylpeä tuntemuksistani.

 

[Tavat silti]

Itse yritin lasta kolmisen vuotta ennen kuin tärppäsi - toista tuskin iän takia tulee. Tänä aikana moni ystäväni raskautui ja tunsin kateutta, silti pitää joku realismi elämässä olla, ei olisi tullut mieleenkään laukoa mitään älytöntä! Ja jos en olisi lasta itse saanut, varmaan muuta hyvää elämässäni olisi ollut. Minulla on pari lapsetonta ystävää, jotka suhtautuivat aivan hyvin ja juteltiin näistä fiilareista asiallisesti. He olivat jo surun käyneet läpi. Sitten on mm. yksi sinkkuystävä, joka haluaisi perheen ja hänkin puhui asiasta, vaikka toki oli iloinen puolestani ja pohdimme sitäkin yhdessä asiallisesti. Ikävä kyllä yhdeltä ystävältäni sain kateellista ja ikävää palautetta, hän ainakin väittää, ettei itse halua lapsia, mutta vähän nyt tuntuu, että miksi sitten minun raskauteni haittaa niin... Kyllä ystävyys on sitä, että osaa myös iloita toisen puolesta vaikka tuntisi kateutta! Asioista voi jutella ilman pahaa fiilistä.

 

[mii83']

Esikoisen odotuksen aikaa oli hiukan samanlaista meininkiä täällä. Ystäväni ei hyväksynyt raskauttani. Hänella itsellään oli tilanne ettei mies halunnut vielä, mutta itse halusi. Ystäväni tiesi yrityksestä ja oli ensimmäinen joka sai tietää raskaudesta (heti mieheni jälkeen). Olimme tuolloin lisäksi kollegoita, joten tilanne oli päällä koko ajan. Ystäväni mainitsi että sitten kun hän kunnolla tajuaa minun olevan raskaana, niin hän on hyvin katkera (tämä siis ihan alussa). Toki ymmärrän että hän olisi myös halunut lapsen, mutta se tuntu minusta pahalta etten saanut ollenkaan olla iloinen omasta raskaudesta ja koko ajan olin pahoillaan että olen raskaana (vaikkei se meilläkään ihan helposti käynnyt). Esikoisen synnyttyä tilanne paheni. Ystäväni ei halunnut olla tekemisissä kanssamme kuin ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään, sillä kuulemma hänen hormoninsa eivät kestäneet (?) seuraa esikoiseni kanssa. Tilanne meni siihen, että en enää tiennyt koska häneen voi ottaa yhteyttä ja välimme jäähtyivät.

Toissa kesänä yksissä häissä (yhteinen ystävä) tämä ystävä totesi kysyen (päissään) että miksi me emme enää ole yhteyksissä ja juttele kuten ennen. Vastasin rehellisesti että hän ei enää voinut/halunnut olla meidän seurassa. Ehkä tämä keskustelu ja heillä alkaneet yrityksen (ja raskauden + lapsen) myötä yhteisiä asioita alkoi jälleen löytyä. Kuitenkin minulle jäi olo, että olen ystävä vain silloin kun hänelle sopii.

Nyt olemme molemmat raskaana uudelleen (7vkoa eroa la:ssa) ja juttua taas löytyy, vaikkakin juttelu ei ole enää samanlaista kuin joskus ennen. Nyt kuitenkin sain kuulla että hänen paras ystävänsä ei hyväksy hänen toista raskauttaan (kuulemma liian pian ekan jälkeen). Kun tuon kuulin, niin en oikein tiennyt mitä sanoa. En vointu sanoa että ethän sinäkään hyväksynyt minun ekaa, joten pidin suuni kiinni. En tosiaankaan ajattele että siitäs sait nyt vaan enemmän olen pahoillani hänen puolesta kun ei voi täysin nauttia raskaudesta.

Tällainen tarina minulla.

 

[en ymmärrä]

Miten joku voi olla hyvälle ystävälleen kateellinen ja toivoa, että raskaudessa ei kaikki menisi hyvin? Ja sitten kun itse raskautuu niin sitten kaikki onkin hyvin ja ollaankin taas ystäviä. Tuohan on todella epärehellistä ja ei ole reilua, että ystävänne eivät tiedä tuollaisista kamalista tunteista joita olette ajatelleet. Mahdatte olla todellisia ystäviä.

 

[-Piiuli]

Minusta on jotenkin ällöä, että normaalisti ei lähetellä mitään viestejä ja sitten kun vauva syntyy, niin lähetellään vaan niitä somia perhekuvia ympäriinsä. Niin OMAA NAPAA. Ihan kuin heille ei enää mikään muu merkkaisi mitään. Mitä ystäville kuuluu jne.?

 

[Häh?]

En minä ainakaan lähettele perhekuvia muille kuin niille, joihin olen muutenkin yhteydessä. Tietenkin ystävät saavat kertoa omista kuulumisistaan, mutta meille nyt sillä hetkellä kuuluu sitä, että vauva on syntynyt. Pitäisikö siitä olla ihan hiljaa?

 

[Sandeman9503]

Joku oli kaivanut vuoden vanhan keskustelun, itsekin olen vastannut tähän tuolla ylempänä. Vuosi sitten olin tosi epätoivoinen ja ehkä katkerakin nainen, nyt 2,5 kk vauvan äiti)). 2,2 vuotta kesti meidän yritys, kunnes viimein tuotti tulosta. Koskaan ei saa luovuttaa, ja ikinä en tule unohtamaan miten syvälle ja pitkään lapsettomuus sattuu.

 

[yopapu66]

niin,

sama ilmiö - itse olen nelikymppinen ypöyksin lastani odottava - yllätysraskaus lyhyestä seurustelusuhteesta, lapsen isästä ei ole isäksi. Vaikka mun olosuhteen on hiukkasen ristiriitaisetkin - tosin ole ihan älyttömän onnellinen tästä lapsesta - kateutta kyllä riittää.
Ystävä nro 1 -lapsettomuuskriisissä, parisuhteessa, hed.hoidot menossa - tosin muutaman viikon makusteltuaan sanoi/myönsi ettei hänestä silti olisi ollut tähän mihin minusta nyt on. Eli tekemään lasta yksin ja kantamaan koko vastuuta pystyssä päin - koin tämän hyvin helpottavana lausuntona - eli että hänkin tajusi tavallaan ettei sitä, kenellä on oikeus mihinkin voi yksiselitteisesti määrittää. Eka kertomiskerralla ei tullut onnitteluja , ystävä nro 1 vain itki omaa suruaan...
Ystävä nro 2 - taasen - myönsi myöhmemmin kateutensa, spekuloi yhteisen ystävän kans juuri noita 'kaikkea ikäväähän voi sattua' - tietty kertoi mullekin vielä tän !! Kertoi erikseen , miten se - että kaikki vaikuttaa oleban hyvi aiheutti hänelle lisää harmistusta. Muuten on kieltäytynyt olemasta (vaikenemalla) mulle enää tukena tai oikea ystävä, jos sellaista vauvan synnyttyä kaipaan ... babyshowereita ja bileitä voisin kuulema vielä järjestää Kyseessä tohtoritason mielenterveysalan ammattilainen , ja yli nelikymppinen
Ja muutamia muitakin hieman erilaisia tapauksia löytyy ...

Varmaan iän myötä tilanne vielä pahenee - mä olen nelikymppinen ja nää lähipiirin 'ystävät' ovat 35- 4x vuotiaita vielä hiukan/paljon lapsenteosta haaveilevia, osa parisuhteissa , osa ilman.

Itse tässä pitäisi heitä ymmärtää ...
Mutta enpä osaa kuvitella itseäni toivomassa komplikaatioita kenenkään syntymättömälle lapselle tai maalailemassa muita ikävyyksiä . Pahansuopaahan moinen on...

Enkä toisaalta itse ole ollut toisten miehistä, omakotitaloista tms kade ja manaillut vaikeuksia niistäkään ...
Sattuu lapsettomuuden lisäksi moni muukin elämän vastoinkäyminen - eikä se silti oikeuta moiseen käytökseen ainakaan tosiystävyksissä...

papu + viola auroora RV 28

 

[ruohonen]

Pakko tulla kertomaan oma kokemukseni. Aika tarkalleen 5 vuotta sitten päätimme mieheni kanssa että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Olemme molemmat todella lapsirakkaita ja olimme todella odottavaiselle kannalla jo alusta pitäen. Lasta ei vain alkanut kuulumaan.
Melkein heti siinä eräs sukulaiseni tuli raskaaksi. Hänen suhtautumisensa tähän raskauteen oli että "tämäkin vielä". Hän ei olisi halunnut enää lapsia. Hänellä olikin jo 3 ennestään eikä niitä yksikään ollut suunniteltu vaan vahinko. Koko raskauden ajan hän manasi asiaa. Mutta kun syntyi tyttö viimeinkin niin sitten se olikin niin toivottua että. Myös eräs ystäväni löysi niihin aikoihin miehen jolle tuli raskaaksi samointein. Ja teki perään toisen hehkutettuaan miten helppoa se on koska voi suunnitella kuukauden milloin haluaa raskautua. Kun kuulemma onnistuu heti. Nämä samaiset ihmiset ovat olleet kärkkäimpiä asiantuntujoita meidän lapsettomuusongelmissa.

Ääneen en koskaan ole mitään sanonut mutta välit heihin kyllä meni. Tekemisissä ollaan mutta aika kuivaa on.

Muitten jotka tässä vuosien varrella ovat raskautuneet niin kaikki on mennyt hyvin. Olen olllut aidosti iloinen ja onnellinen heidän puolestaan.

Moni asia varmaan vaikutti miksi näitten ihmisten kanssa meni asiat niinkuin meni. Molempia heitä yhdistää ainakin se että ovat kateellisia minulle avioliitostani. Heidän miehet pitävät aviota humpuukina eivätkä suostu edes kihloihin. Meillä on oma kaunis koti ja monta koiraa, olemme yrittäjiä ja rakastamme toisiamme syvästi. Tiedän että jotkut osaavat olla näistäkin asioista kateellisia. Ainakin ystäväni harrasti raskausaikanaan piikittelyä, heille se kai oli herkkua kun on edes jotain missä emme onnistu/menesty. En aio olla ikinä pahoillani siitä mitä minulla on, miestäni, työtäni, rakkaita lemmikkejäni. Nyt olemme raskaana viikolla 20 ja elämä on mallillaan.

Onnitteluja en näiltä ihmisiltä saanut.

Nyt myös hiljattain ystäväni tuli myös raskaaksi, he yrittivät myös vuosia. Ihanaa olla onnellinen heidän puolestaan =)