Katkera, elämäänsä ruikuttava bitch !

["plääh"]

MINÄ! Lapsena/nuorena vannoin itselleni että en aio katkeroitua, niin kuin omat vanhemapani tekivät. Katkeruus koitui eroksi heillä.

Nyt elän tilanteessa että voin jopa myöntää itselleni olevani katkera, katkera miehelleni ja koko elämälle. Elimme onnellista avoliittoa mieheni kanssa 7 vuotta, 2 lasta. Kunnes mieheni tuumasi ettei enää rakastakaan minua, kaikki unelmat omakotitalon rakentamisesta ja tulevista häistä ja kolmannen lapsen hankkimisesta sai heittää kankkulan kaivoon.

Tässä sitä nyt ollaan. Arki on epämiellyttävää kaikille, koska mies on etsinyt useamman kuukauden jo asuntoa ja me emme tule toimeen saman katon alla, tunnen vain suurta vihaa tällä hetkellä häntä kohtaan. Vaikka emme riitele, vaikuttaa miehen läsnäolo mielialaani ja elämä tuntuu kurjalta. Mutta hän ei kuulemma löydä asuntoa. Itse en tästä lähde, koska lapset jää minulle ja tässä on minun työpaikkani, lasten hoito ja koulu kiven heiton päässä. Sekä heidän kaverit ja minun läheiseni. Minä en siis tästä luovu.

Samalla katkeruuteni vain lisääntyy. En kestä olla onnellisten ihmisten seurassa, en halua kuulla muiden onnellisista perhetapahtumista. Kaikki satuttii niin p*rkeleesti.

Kiitos, sain jonnekkin tämän purkaa. Kun ei tätä katkeruutta voi oikeassa elämässä kenellekkään näyttää.

 

["heips"]

No on sulla syytä olla katkera.

 

[macy gray]

Entä jos kyseessä onkin vain se seitsemännen vuoden aallon pohja ja miehesikin ehkä aavistaa sen? Ei löydä tai kiirehdi löytämään asuntoa, koska empii hieman. Tunteet voisivat vielä löytyä jostain, jos antaisi mahdollisuuden. Kyllähän pitkässä suhteessa turtuu, jos liekkiä ei saa uuteen roihuun. Tasainen arki ei liekkiä ruoki. Oletteko panostaneet suhteeseene, keskustelleet ja pyrkineet kehittymään myös pariskuntana? Olisitko sinä valmis jatkamaan, jos miehesi ilmaisisi halunsa jäädä?

Ymmärrän katkeruutesi. Itse olin nuorempana monta vuotta suhteessa ja kihlatkin hankittu. Sitten mies pudotti pommin, ettei todennäköisesti haluakaan naimisiin ja lapsia. Se kaikki sitoutuminen ahdisti häntä vaikka minä olin antanut hänelle kaikkeni. Onneksi olin vielä nuori ja pettymyksen aiheuttamasta vihasta ja katkeruudesta selvittyäni aloin nähdä eron hyvänä asiana. Sitten löysinkin nykyisen mieheni, jonka kanssa kaikki on ollut selvää alusta asti. Ympärilläni olen kuitenkin nähnyt 7:n vuoden suhteen päättymisiä, joten hieman peloissani odotan kuinka meille käy. Tässä vaiheessa näyttää ja tuntuu hyvälle, mutta asiat voivat muuttua eikä siihen aina osaa varautua.

Voimia sinulle! :hug: Toivottavasti tilanne selviää parhain päin ja saat käsiteltyä katkerat tunteesi pois.

 

[voimia]

No on todellakin sua nyt elämä riepotellut ja mun mielestä tuossa tilanteessa, kun tilanne on päällä voit ihan hyvällä omallatunnolla ollakin katkera. Varo vaan, ettei siitä tuu pysyvä olotila, ettei se jumita päälle.
Avioeron itsekin kokeneena, voin sua lohduttaa, että vaikka koko elämä tuntuu sillä hetkellä heittävän häränpyllyä, vaikeistakin tilanteista voi selvitä.
Jälkeen päin on hyvä viisastella, mut mun kohdalla ero oli ehkä parasta mitä voi tapahtua, sillä ilman sitä en ois ikinä tavannu mun ihanaakin ihanampaa nykyistä miestä!
Eli jostain, mikä tuntuu sillä hetkellä ihan käsittämättömän pahalta, voi kuitenkin poikia jotain hyvää, elämä on vaan niin outoa joskus. Tsemppiä sulle!!