Kauan yrittäneitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Babelii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

Babelii

Vieras
Heipsis!
Onkos täällä kauan esikoista yrittäneitä?

Me ollan yli30v molemmat ja jätettiin ehkäisyt pois jouluna -03.
Syksyl -04 tulin raskaaks, ja oltiin onnesta soikeina, mutta sain pian sit tuskallisen keskenmenon.
Sen jälkeen oli (n.pari kertaa viikos tahdilla) ""yritystä"" jälleen kevääseen -05, josta saakka nyt sit oltu ns.pakollisella tauolla mieheni korkean verenpaineen ja siitä laukeavan migreenin vuoksi (joka paheni viimekerroilla jo helvetilliseksi hänen kiihottuessa), siihen kun ei ole tuntunut löytyvän toistaiseksi sopivaa lääkitystä.

Tää on ollut mulle varsinkin raskasta kun vauvakuume on liian kova ja tuntuu et kaikilla muilla on jo lapsia paitsi meillä.

Riitojakin meil on ollut, koska olen välillä jo epäillyt etteikö mies edes halua lasta kanssani tai minua ""silleen"" (eikä mies kyl aina ole ymmärtänyt tätä tuskaakaan jonka tää tilanne ja lapsettomuus on aiheuttanut)!

Mies kyl omien sanojen mukaan haluaa lasta yhtäpaljon kuin minäkin, muttei voi mitään sille että hänen pää ei kestä vielä olla mitenkään ""sillai"".

Ulkopuolisillekaan ei saa asiasta puhua, varsinkaan sukulaisille jotka kysyvät meidän perheenperustamissuunnitelmista.. Aargg!

Mieheni on sitä mieltä että kyllä se vielä meilläkin kunnolla joskus tärppää!
Mut musta tuntuu että tulen kohta jo hulluksi kun en jaksa odottaa, että milloinkahan se ""JOSKUS"" sitten on, vai onko kenties koskaan jos jommassakummassa onkin jotain vikaa.

Sillä meitä ei minun papa-kokeitani lukuunottamatta ole tutkittu, eikä viimetalvena alettu tutkimaan vaikka kuinka pyysin et tutkisivat mieheni simpat edes (kun hänkin olisi vielä kyennyt näytteen antamaan), mutta ei..

Ilmeisesti meissä ei pitäisi sitten terveydenhuoltohenkilökunnan mukaan olla vikaa, koska kerran oli lähellä tärpätä ja mulla papa-koe oli ok?
Ja nytkään eivät varmaan tutkisi koska ei vissiin lapsettomuustutkimuksen ehdot täyty varsinkaan kun nyt viimeiseen puoleen vuoteen ei olla harrastettu mitään ""sellaista""?

Niin, ja
miten sitä miehen simppanäytettä edes saataisikaan nyt kun sehän vaatisi sen kiihottumisen onnistuakseen..

Voih, miten tästä jaksaa eteenpäin..Pitääkö oikeasti järjestää muuta sisältöä jo elämään ja tosiaankin toivoa että se ""JOSKUS"" vielä tulee ja me tosiaan saadaan se oma vauva!?

Kiitos jos joku kertoisi omia kokemuksiaan tai lohduttaisi..
 
Oltu ilman ehkäisyä jo useampi vuosi (en muista tarkkaan, koska ei päätetty niin kovasti yrittää ensin). Mutta viimeiset pari vuotta olen pettynyt monta kertaa. Meilläkään mies ei ole niin innokas ja ikää vaan tulee. Harmittaa aina kun menee ovis ohi kun mies ei pääse loppuun asti... yritän olla kuin en olisikaan, etten stressaa häntä.
 
Nyt hyvät naiset teidän täytyy lopettaa vouhkaaminen tuosta kauheasta yrittämisestä. Kyllä lapsi saa alkunsa vähemmälläkin suunnittelulla, jos on tullakseen. Miehet varsinkin reagoi kaikkeen liikaa yrittämiseen pääsäryllä, haluttomuudella yms. Parempi, jos ei liikaa puhu raskaaksi tulemisesta, vaan yrittää olla vaiti koko asiasta. Useat naiset ovat tulleet raskaaksi, kun ovat lopettaneet liikayrittämisen. Tiedän yhdenkin pariskunnan, joille ei vuosien yrittämisestä huolimatta meinannut tulla ensimmäistäkään. No sitten viimein syntyi tyttö, hänen jälkeensä 5 vuoden kuluttua toinen tyttö ja sitten peräjälkeen vielä viisi lasta. Nyt heitä on kaiken kaikkiaan seitsemän ja viimein isä ja äiti tajusivat panna stopin asialle. Eli joskus nämä Luojan tekoset ovat ihmeellisiä. Noista seitsemästä lapsesta muuten kuusi on tyttöä ja vain yksi on poika, aika huvittavaa.

Pitäkää lippu korkealla, kyllä se vielä tavalla tai toisella tärppää. Miehiä tosiaan pitää käsitellä kuin lapsia (varsinkin tässä lapsen yrittämisessä), stressaantuvat poloiset melko vähästä.
 
Jos keskenmenosta on kuitenkin jo lähes vuosi, tai kevääseen mennessä 8 kk, eikä uusi raskaus ole alkanut, voi jotain ollakin vialla.

Tarkoitat nyt siis ilmeisesti, että alkuperäisen miehen päänsärky olisi psykosomaattista? On aina niin naurettavaa lukea, kuinka joku kirjoittaa näitä juttuja, eikä ota huomioon, että monesti jossakin sairaudessa, kuten esim. korkeassa verenpaineessa, voi erilaisia ongelmia olla. Ja ne voivat olla täysin fyysisiä vikoja.

Itse suosittelisin alkuperäiselle hakeutumista tutkimuksiin. Tk:sta saatte lähetteen julkiselle puolelle, jossa kaikki tutkitaan ja myös tuo miehesi tilanne otetaan huomioon. Tuossa tilanteessahan sitä apua juuri tarvitaan, kun normaali seksi ei onnistu. Ja mielestäni se ei ole vouhkaamista, jos miettii tuollaisessa normaalia monimutkaiesssa tilanteessa, että miten edetä. Alkuperäiselle tsemppiä ja rohkaisua tutkimuksiin!

 
Nyt yksi kauempana asuva frendi ilmoitti heille syntyneen vauvan ja mulle tuli taas tosi paha mieli ja itkettiki..
Kun mieheni tivas nukkumaan mennessämme et mikä mua vaivaa, en heti kertonu koska pelkäsin siit taas riitaa tulevan.

No kun sit kerroin pettymykseni ja suruni, ja tivasin taas et eikö mieheni ymmärrä et ei nainen voi missä tahansa vaihees kiertoa raskautua ja miksei sit olla ""silleen"" vaikka aamulla jos miestä ei silloin yleensä viel vaivaa päänsärky, niin mieheni hermostui sit et luulenko hänen teeskentelevän päivittäistä migreeniä ja jos se yhdyntä laukaiseekin sen kovan migreenin niin koko päivä on sit pilalla ja hän ei kyl halua joutua pahimmassa tapauksessa enää päivystykseen, ja ihmettelipä yhä et mitä ihmettä hätäilen sillä vauvan saannilla, koska kyl se siis ""joskus"" meilläkin tärppää, vieläpä kun jatkoin et kyl se yksi ainutkin yhdyntä riittäis per kierto(parempihan se kuin ei mitään ja antais jotain toivoa!?).

En tiedä oisko hälle sit jääny joku kammo jotenkin tuost migreenistä??
Koska kerran (on siitä kyl jo aikaa toista vuotta) hän joutui juuri lähtee päivystykseen erään yhdyntäkertamme jälkeen, huiman verenpaineen nousun ja migreenikohtauksen vuoksi (epäilivät jopa sydämen toimintahäiriötä!).

Arvatkaa onko käyny pahimmassa pettymyksessä mielessä jo et jaksanko kattella koko miestä enää!
Kait se muitakin naisia suututtais tollanen jatkuva odottelu?
Vaikka tärkeämpihan kait tuo ""Se Oikea"" mies on kuin mikään vauva..

Vieläpä näinä päivinä just tuntunu mul ovisoireet ja taas seuraavan kuukauden odottelu on niin raskasta..
 

Yhteistyössä