Toggle sidebar

Kauheat riidat!:-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Satu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Hmm. Vähän tästä kalskahtaa sellainen temperamenttisuuden/äkkipikaisuuden ihailu koko tekstistä. Että samalla kertaa pyydetään apua riitoihin mutta samalla ei haluta muuttaa itsessä tai puolisossa mitään, koska temperamenttisuus koetaan kuitenkin hienona asiana. Ja se on aika tyypillistä monissakin piireissä.

Sanon näin koska minut on leimattu jo lapsesta asti temperamenttiseksi ihmiseksi ja osaltaan se on itsensä toteuttava ennustuskin - niinhän sitä käyttäytyy mitä sinulta odotetaankin. Ja kun kotonakin riideltiin rajusti niin mistä sitä muutakaan mallia oppisi? Ihan nolottaa muistella kaikkea mitä on joskus suusta ulos tullut, ja millaisissa paikoissa.

Jossain vaiheessa nuorena aikuisena kuitenkin huomasin että voin olla jotain ihan muutakin. Ja että pohjimmiltani kaipaan rauhaa ja onnellista parisuhdetta. Omia käyttäytymismallejaan voi täysin hyvin muokata ja opetella korvaamaan ne jollain rakentavammalla. Työtä ja tahtoa se vaatii mutta mielestän on idioottimaista sanoa, että ""minä nyt olen tällainen eikä sille mitään voi"". Tottakai voi.

Ja muuten, ei se rauhallinen käytös tee ihmisestä tylsää tai väritöntä! Temperamenttisuudestakin voi ottaa itselleen ne hyvät puolet (esim. rohkeus, suorasanaisuus, ehkä huumorintaju) ja haudata vain ne huonot puolet. Ihan sama ihminen siellä alla kuitenkin lymyilee vaikka vähän rauhallisempana päällepäin :)
 
Joo minun eksäni oli kuin toi Sakke, 2,5 vuotta jaksoin sitä alistamisyritystä ja kiinnikäymistä, ennenkuin pakkasin kamani. Kyllä monet miehet on vähän sovinisteja, mutta suurin osa koulutettavissa.:-)
 
Siis herrajumala millaisten äijien kanssa te elätte!! Koittakaa nyt vielä hyvänsään aikaan pakata laukkunne ja lähtekää menemään tuollaisten itsekeskeisten, lapsellisten ameebojen luota! Nimimerkki ""no"" sanoi kaiken oleellisen, kenenkään naisen ei kuulu alistua nöyryytettäväksi,
yhdelläkään miehellä ei ole oikeutta alentaa, väheksyä, arvostella saati uhkailla kumppaniaan, eikä naisten kuulu alentua tuollaiseen! Mikä teitä naisia vaivaa?? Meillä tapellaan ja valtataistelut on kovat mutta olen tehnyt alusta asi selväksi etten hyväksy hänelle minkäänlaisia etuoikeuksia, meillä toimitaan tasa-arvoisesti kakessa suhteessa. Tuollainen jees-meininki koituu vielä kohtaloksenne. Ja se viimeinen virhe on hankkia lapsia, äärimmäisen itsekästä. Lapsi kärsii ja saa traumoja vanhempien rajuista riidoista. Tiedän mistä puhun koska olen kasvanut tällaisessa ympäristössä..
 
Onko mieleesi tullut, että katsoisit kalenteriin, kun satutte rähinäpäälle? Aika usein sieltä löytyy selitys tällaiseen säännöllisesti toistuvaan mekkalointiin. Tarkistapas, seuraako aikataulu kuukautiskiertoa.

Naisilla on omat oikkunsa kuukautiskierron mukaan, eikä silloin kannata laukoa minkäänlaista poikkipuolista sanaa, ei edes harkitsematonta vitsiä. Sota syttyy toisilla hyvinkin herkästi. Lähipiirissäni on nuori nainen, joka on kuin aikapommi, rajähtää säännöllisesti kalenterin mukaan. Mies joutuu usein ulkoruokintaan, ainakin, jos erehtyy lausumaan oman mielipiteensä nalkutuksesta ja komentelusta. Tämä kiva nainen on sillloin ihan eri ihminen, kärsimätön, komenteleva, oikukas marisija.

Mies on silloin hänen mielestään täysi paska, oli hän sitten miten päin tahansa. Kun itsellä on paha ja levoton olo, se purkautuu kuin vyöry toisen niskaan.

Näistä syistä johtuviin maanjäristyksiin saa apua gynegologilta, toisille auttaa reipas liikunta.
 
Hei metsuri! Maija on nainen, joka tietää naisena olemisesta ja hormonien vaikutuksesta. Kun ne jylläävät, ei siihen toista tarvita, kun sodan saa pystyyn. Se on sekä nuorten naisten että vaihdevuosien ryminää.

Maijan sodat ovat onneksi takanapäin ja myötätunnolla yritän auttaa ymmärtämään itseään ja puolisoaan niitä, jotka sen pyörteissä vielä kieriskelevät.
 
Ihmettelin parikymppiseksi saakka, miten vanhempani jaksoivat riidellä niin pahasti. Ikinä meillä ei lyöty - sitä rajaa ei ylitetty, mutta muuten ovat vanhemmat kyllä niin rankasti toisilleen huutaneet ja väliin vauhkonneet. Varsinkin kun kasvoin vanhemmaksi, meillä riideltiin yhä kovempaa ja avoimemmin. Vannoin, että kun itselleni kumppanin etsin, otan rauhallisen kaverin, jonka kanssa ei tarvitse koko maailmankaikkeutta joka asiasta räjäyttää...

... Vaan kuinkas kävikään: Löysin rauhallisen kaverin, ihanan miehen. Kuitenkaan en kokenut, että puoleni olisi löytänyt toisen. Ahdisti toisen diplomaattisuus ja periksi antaminen. Itse en ole periksiantaja: läpi harmaan kiven mennään :). Suhde loppui ja uusikin löytyi kotvan kuluttua. Uuden kanssa vängätään ja huudetaan kun siltä tuntuu. Molemmat ollaan kovatahtoisia. Ja rakastan niin paljon, että sattuu (paitsi joskus kun suututtaa ;)

Tahdon ehkä sanoa, että joillain meistä on enemmän temperaa kuin toisilla. Minulla sitä on. Uskon, että ap:lläkin on. Uskon myös, että niinkuin suhteessa täytyy olla sama käsitys esim. läheisyydestä/ seksistä, täytyy yhtä lailla olla sama tapa riidellä.

sama kai se sitten enää, mikä se tapa on. Niin kauan kun ei lyödä.
 
Lillis, fiksuja juttuja sulla, ne sai minut ajattelemaan. Ehkäpä se vaan on niin, että meillä riidat tulee aina olemaan sellaisia kuin ovat, vaikka meillä on todella voimakas rakkaus.

Ehkä sekin vaikuttaa, että ollaan ainuita lapsia perheessä, totuttu saamaan tahtomme läpi. Lisäksi olemme erittäin suorapuheisia ja äkkipikaisia, sekä itsepäisiä jääräpäätä molemmat, kumpikin haluaisi olla oikeassa.Lisäksi olemme täysin fiilisihmisiä, jolloin pahantuulenpuuskat näkyvät ja kuuluvat.

Mutta, kaiken tuon vastapainona olemme molemmat empaattisia, lempeitä, helliä, romanttisia, huomioonottavia ja rakastavia, sekä pyrimme aina sopuun ja kompromisseihin, molempia tyydyttäviin ratkaisuihin. Kumpikin osaamme lisäksi pyytä anteeksi, ja tajuamme jos olemme olleet epäoikeudenmukaisia toista kohtaan. Kaiken kaikkiaan elämän rakkaani kanssa tekee helpoksi se, että vaikka olemme jokseenkin manipuloivia persoonia, meitl löytyy myös se pahemä puoli molemmilta, varustettuna tunneälyllä. Ja molemmat olemme sitä mieltä että olemme toisillemme juuri se oikea, kliseisesti ilmaistuna toinen puolisko.:-)

Täytyy vaan ajatella niin, että vaikka riitamme ovat kovaäänisiä ja seinin tulee lommoja, silti sovinnon hetki on aina suloinen. Tällaista on kahden luovan taiteilijasielun rakkaus. Tänään teimme taas yhdessä biisin ja olen ihan fiiliksissä.:-) Riidellään sitten rankasti kerran kuussa tai kahdessa,ja valtataistellaankin välillä, kun muun ajan olemme toistemme parhaat ystävät ja rakastetut.:-)
 
Kerran seurustelin miehen kanssa, joka oli yhtä jääräpää kuin minä. Riidat oli ihan hirveitä, kumpikin halus olla oikeassa, ei voinut antaa periksi ja seurasi itkua, nimittelyä ja loukkaamista.....Ihan kauheeta. Riidan päätteeksi sovittiin ja pyydeltiin kovasti anteeksi ""en mä tarkottanu"", mutta kuitenkin toisen sanat kalvoi mieltä vaikka sovussa oltiinkin. Mietin miten tuo ihminen VOI sanoa noin hirveitä asioita minusta, enkä itsekään mitenkään hienotunteinen ollut -> piti aina loukata takaisin kahta kauheammin. Näitä riitoja oli ehkä kerran parissa kuussa, ja muu aika oltiin todella rakastuneita ja onnellisia.

Pitemmän päälle tuo alkoi raastaa niin pahasti, että jätin miehen. Vaikka riidat aina nopeasti sovittiinkin, ei ne sanomiset unohdu...

Nyt seurustelen tosi rauhallisen miehen kanssa. Ei riidellä oikeestaan ollenkaan, osataan tehä (kumpikin) kompromisseja. Kerran kysyin mieheltä miksei se nimittele tai räyhää, jos ottaa pattiin. Mies sanoi että esim nimittely on tosi typerää käytöstä, eikä muiden loukkaaminen kuulu hänen tapoihinsa. Agressioitaan saa purkaa työssään (on kamppailulajien kouluttaja =), muhun ei tartte niitä purkaa=)Eikä hän myöskään provosoidu mun urputtamisesta. Mulla itelläkin on kadonnut ""tarve"" päästää höyryjä riitelyn muodossa.
 
Hanna, meillä on juuri kuin sinun ex-suhteessasi, eli muu aika onnellista, ja synkkaa, mutta kerran parissa kuussa suunnilleen niitä raastavia kammotappeluita. Ja tosiaan meilläkin niiden jälkeen ahkeraa anteeksipyytelyä puolin ja toisin. Ja kyllähän ne jää kalvamaan, ja jotenkin saa jopa epäilemään suhteen tulevaisuutta.

Haluaisin tasaisen suhteen, ja rauhallisen miehen, vaikka muuten omani onkin sopiva. Rauhallisen miehen kanssa en provosoidu minäkään aukomaan päätäni, tiedän kokemuksesta. Jos minä vaikka alan puhua rauhallisesti jostain ihan oikeasti häiritsevästä asiasta, mies saattaa suuttua ja alkaa huutaa, ja nyt kun mietin, kaikki riitamme alkavat miehestä, hän hermostuu ensin. Eksäni kanssa, joka oli rauhallinen , kiltti ja harkitseva, emme riidelleet kertaakaan kovaäänisesti ja loukaten, vaan kaikki selvitettiin puhumalla. Mutta jos toinen alkaa huutaa ja haukkua, minä kyllä suutun ja pidän puoleni antamalla samalla mitalla takaisin, en osaa vaan alistua ja olla kiltti ja lempeä kun toinen alkaa solvata ilman mitään järkevää syytä. Eikä minusta ole edes olemassa järkevää syytä sellaiselle lapselliselle raivoamiselle.

No, olenpahan saanut purkaa ajatuksiani. Aika näyttää johtavatko riitamme vielä joskus rakkauden kuolemiseen, sitä jään odottamaan, ja jos tulee joskus uusia suhteita, otan heti alussa selvää onko tyyppi mahdollinen riitapukari vai ei..
 
jos on paljon riitaa ja ei enää oo kun sitä riitelyä ja luulee rakastavansa toista viellä sillä samalla rakkauren määrällä kuin siloin joskus alkuaikana niin kantsii tappelun ja riiran sijasta taputtaa olkapäälle toista ja sanoa että jutellaanko mielummin kuin aikuiset fiksut ihmiset.Ja huomata ongelmat yhessä ja tehä ratkasuita jummanki parhaaksi.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa