kaukosuhde

[ahdistunut]

en tiedä enää mitä tehdä poikaystäväni kanssa. tarvitsisin mielipiteitä siitä onko tässä enää mitään järkeä, koska olen itse vähän sekaisin siitä, olenko itse vaan aivan liian vaativa ja pitäisikö minun keskittyä enemmän itseni kuin hänen käytökseen.

seurusteltu ei olla kovin pitkään vielä, vuosi kaukosuhteessa. välimatkaa 300km. suhde alkoi suoraan entisen perään, joka sekin kaukosuhde. ei siis mitkään hyvät lähtökohdat ainakaan. minua vaivaa suuri läheisyydenkaipuu ja epäilisin myös jonkun näköistä hylkäämisen pelkoakin. minuun iskee paniikki kun poikaystäväni ei haluakaan varata aikaa minun tapaamiseen vaan haluaa juosta baarissa. minä taas voisin viettää hänen kanssaan kaiket päivät. suurin ongelmani lienee samaan kaupunkiin muutto, josta hän itse suhteemme alkuvaiheessa alkoi puhumaan. hän asuu vielä pienessä kotikaupungissamme, jossa tekee töitä. minkäänlaista koulutusta hänellä ei ole. olen muutamia vuosia sitten muuttanut kotikaupungistamme pois opiskelujen takia, minulla on hyvä työ ja muutenkin hyvät lähtökohdat menestyäkin elämässäni.

nykyään joudun patistamaan häntä vkon välein hoitamaan työhakemuksiaan, kouluun hakemista, koulua ylipäänsä, asuntoa täältä. olen joutunut mainitsemaan näistä niin monta kertaa että olen alkanut tuntemaan itseni huonoksi ja tuntuu, että pakotan häntä tänne muuttamaan. hän sanoo, ettei näin ole, muttei silti saa mitään aikaseksi. joka kerta kun tämä riita käydään läpi, hän lupaa, että aloittaa asioiden hoitamisen seuraavana päivänä. ja taas vierähtää muutama kk eikä mitään ole tapahtunut. hän on jatkuvasti väsynyt, nukkuu liian vähän öisin ja liian vähän päivisin. joulun tienoilla sain tietää että on pelannut lähemmäs 1000 e pokeriin parissa kuukaudessa. tästä juteltiin ja päätettiin,että hän pitää taukoa siitä. en haluaisi ottaa sitä asiaa enää esille, koska tiedän ettei hän ole lopettanut. nukkuminen on muutenkin hänelle ongelma, ystävänpäiväsuunnitelmammekin hän nukkui ohi.

anteeksipyynnöt eivät häneltä oikein luonnistu, pyytää anteeksi oikeastaan vain siksi että pääsisi tilanteesta eroon. tykkään käydä asioita läpi ja monesti onkin käynyt niin,että selitän tunteistani pitkään ja loppujen lopuksi selviää, ettei poikaystäväni ollut kuunnellut ollenkaan, eikä hänellä ole hajuakaan edes mistä keskusteltiin.kun hän huomaa tehneensä väärin,osaa kääntää asiat minun viaksi. esim. huutaen siitä, miksen ole vastannut puhelimeen ollessani loukkaantunut.

riitoja on ollut niin paljon, että olemme hiukan etääntyneitä. ja minuun on iskenyt pelko siitä, ettei hän välitä. pelko on voimakas ja minulle tulee paniikinomaisia tunteita. mikäli hän ei yhtenä päivänä soita, pahastun. ja mikäli hän on kavereiden kanssa, olen mustasukkainen. nyt pelkään kysyä, saiko hän katsottua avoimia työpaikkoja läpi. ja tulee säälittävä olo. tuntuu, että pahennan asioita entisestään jankuttamalla ja niin varmaan teenkin. tilanne on minun osalta mennyt siihen,että esitän poikaystävälleni olevani iloinen, vaikka ahdistaa tilanteemme aivan vietävästi. ajattelen,että hän rakastaisi minua enemmän jos olen iloinen.

mistä kiikastaa ja mitä voin tehdä toisin?

 

[mielipide]

Tärkeintä on se mitä itse haluat ja toivot. Minusta sinun pitäisi siinä mielessä keskittyä nyt itseesi, että mieti onko tuo suhde todella kaiken vaivan arvoista. Jos sinulla on elämässä selvä suunta ja syy miksi olet ja haluat olla siellä missä nyt olet ja toinen vain haraa vastaan niin onko järkeä jatkaa suhdetta?

Mies ei vaikuta kovin vastuulliselta, jos työpaikka tai muuttoasia ei ole vuodessa edistynyt yhtään ja sitten pelaa rahojaan nettipokerissa noin isoja summia... huutaa sinulle, jos et heti vastaa puhelimeen, vaikka itse ei edes kuuntele.

Minun mielestä sinun ei tarvitse esittää pirteää vaan pidä etäisyyttä ja mieti mitä itse haluat ihan kaikessa rauhassa. Jos tulet siihen tulokseen, että suhde vie enemmän kuin antaa, kuten kuulostaa, niin sano miehelle että et halua enää odottaa että hän saa jotain aikaan teidän suhteen eteen kun niin ei vaikuta tapahtuvan ja sinä jatkat eteenpäin.

Minä suosittelen, että ole hetki itseksesi tai sitten katsele kiinnostavia miehiä läheltäsi. Ei läheisyydenkaipuussa ole mitään pahaa, se pitää vain myöntää ja muutenkin sinun kannattaa miettiä ihan rehellisesti mitä haluat ja toimia sen mukaan. Minusta sinun kannattaisi ylipäätään miettiä haluatko edes harkita tulevaisuudessa etäsuhdetta. Minusta vaikuttaa, että toivot miehen olevan läheltäsi ja lähelläsi, eikä siinä ole mitään pahaa. Ei se tee sinusta vaativaa. Kuten itse kirjoitat, sinulla on nyt hyvät lähtökohdat onnistua elämässä ja kuulostaa että ainoa mikä haraa vastaan on mies, joka ei saa mitään aikaan ja näin hän oikeasti dissaa sinun menestystäsi. Minä sanoisin, että unohda koko tyyppi ja katsele rohkeasti lähempää miestä, joka vastaa toiveisiisi ja haluaa olla kanssasi. Minä en ainakaan jaksaisi suhdetta, jossa toinen on 300km päässä ja sittenkin kun ollaan yhteydessä niin enimmäkseen riidellään. Vaikka suhteen päättyminen aina sattuu niin minusta se olisi parempi kuin riidellä usein jonkun kanssa, joka on niin kaukana ja niin saamaton oman elämänsä suhteen kun sinulla on kuitenkin selvä suunta.

Nyt rohkeutta ja tsemppiä sinulle sekä valoisaa kevään odotusta! Toivottavasti tulet päätökseen, johon olet tyytyväinen.

 

[ahdistunut]

kiitos vastauksesta. osaan olla melko itsepäinen ja aiheutin pelkästään tällä viime suhteeni kaatumisen, joten olen vähän sekaisin siitä mikä oikein ja mikä väärin. olen kyllä tiennyt suhteeseen lähtiessäni, ettei poikaystäväni kovin vastuullinen ole. siksi tuntuu vähän epäreilulta alkaa nyt sitä miettimään. hänessä kuitenkin on niin paljon myös hyviäkin puolia. olen kuitenkin kauttaaltaan ollut melko masentunut, innostus asioihin on täysin kadonnut. luulen sen johtuvan tästä suhteesta.

erosin siis muutama vuosi sitten ja jatkoin nykyisen poikaystäväni tapailua siihen asti kunnes aloimme seurustelemaan. tapailuvaihetta kesti siis noin 2 v. samalla tutustuin muihinkin ihmisiin. asiaa vaikeuttaakin eräs mies, johon tutustuin eroni jälkeen myöskin. oli itsekin eronnut juuri, joten pilasi meidän juttumme juoksemalla muissa tytöissä. nyt sanoo kaipaavansa minua ja haluavansa ihan tosissaan yrittää,tätä jaksanut jankata jo vuoden.päästinkin sen luokseni eräs nyt vklp ainoastaan ajatuksissa se, että ehkä mun täytyisi siirtyä vaan eteenpäin. tunnen tätä miestä kohtaan paljon, mutten ole varma mitä se on. luottamus meidän väliltä kuitenkin puuttuu. tuntuu siltä,että ihastun vain sellaisiin ihmisiin, joissa on hieman haastetta. muut ei vaan kiinnosta, joten ulospääsyä tästä ei ole.

erosimme poikaystäväni kanssa jo kerran ja päätös tuntui hetken hyvältä kunnes sitten yhtäkkiä melkein päivä sen jälkeen paniikki valtasi ja juoksin hänen luo uudestaan. nyt vaivaakin se, että hän äärimmäisen kilttinä ihmisenä jatkaa vain siksi, että minun on vaikea päästää irti. reaktioni on outo, koska tiedän pystyväni olemaan yksin ja nauttivankin siitä. kun en vaan tällä hetkellä oikein näe elämässäni muuta sisältöä kuin tämä suhde.