Kaupungilla taaperon kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Gite
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

Gite

Vieras
Meillä on tarkka päivärutiini ruokailujen ja unien kanssa (ehkä enemmän äidin kuin lapsen takia...). Liikun 1,5v. taaperon kanssa lähinnä rattailla ja julkisilla kulkuneuvoilla, jos siis käymme esim. kyläilemässä tai kaupoissa kävelymatkaa kauempana. Ongelma on nyt se, että taapero nukkuu yhdet n. 3 tunnin päiväunet keskellä päivää. Ruokailut kyllä hoituu reissussakin, mutta miten saatte päikyt sujumaan esim. kauppakeskuksessa. Ennen päikkyjä ei oikein ehdi mihinkään ja niiden jälkeen on jo pian ruuhka-aika.

Ei me tähänkään asti olla pelkästään kotona kökötetty, mutta silloin kun lapsi nukkui monet unet, niin niitä oli helpompi säätää ja unta kertyi tarpeeksi. Poikkeuspäivät ei tietty kaada rutiineja, mutta yliväsyneen taaperon kanssa kulkeminen ei innosta, jos vaan sen voi välttää ;o) Onko hyviä vinkkejä?
 
Meillä kauppakeskuksessa samanikäinen välillä valvoo pitempään, jopa klo 16 saakka ennen päiväunia, välillä nukkuu jonkin aikaa, yleensä kuitenkin lyhyemmin kuin kotona rauhassa. Joskus sitten ottaa torkut vielä illalla ja iltanukkuminen vähän venyy.

Liikennevälineissä taapero nukkuu ihan hyvin, ja kyläillessä menee myös normaalit päivärit, jos voi ulos laittaa/jättää nukkumaan.

Eli ei ole minulla mitään vinkkiä pitää tarkasta aikataulusta kiinni, ei ole ollut tarvetta. Minusta se liikkeellä olo ja tuulettuminen aina välillä, 1-2 kertaa viikossa, on sen arvoista, ettei ole väliä, miten rytmi menee. Seuraavana päivänä taapero saattaa sitten nukkua pitemmät päivärit tai aamulla pitempään. Luotan siihen, että lapsi saa tarpeksi unta, kun kuitenkin suurimman osan viikosta saa nukkua haluamansa määrän.

Meillä kun on isompia lapsia ja heidän kerhoaikataulunsa, niin kuopuksen rutiinit vaihtelevat niiden mukaan joka tapauksessa, ei voi vain hänen aikataulujaan tuijottaa oikein minään päivänä, joskus viikonloppuisin. Yleensä ollaan aina liikkeellä vaunuilla joko päiväunien alkaessa tai loppuessa, näiden kaupunkipäivien lisäksi. Taapero siis nukkuu lähes aina päivärit rattaissa.

 
Meillä oikeastaan ollaan menty ihan lapsen mukaan, eli ei olla oltu missään keskellä päivää. Poika on nukkunut päiväunet sisällä 1 -vuotiaasta saakka. Joskus harvoin jätetään unet väliin ja ollaan liikkeellä päiväsaikaan, mutta melkein aina rauhoitetaan aika lapsen unille. Onko teidän välttämätöntä päästä liikkeelle päiväaikaan? Meillä se sopi hyvin, koska pojan nukkuessa tein aina kotona töitä. Harmillista oli se, että ei tosiaankaan voitu olla riekkumassa kavereiden kanssa kaupungilla tai kyläilemässä. Monet kahvihetket ovat jääneet väliin. Toisaalta poika on saanut ainakin nukkua hyvin. Jos nimittäin päikkärit jäävät väliin tai ovat liian lyhyet, on hän hyvin ärtyisä. Ja tosiaan ei aamulla ehditty mihinkään kauas. Mutta minä ajattelin, että kyllä sitä vielä ehtii.
 
Meillä päivärutiinit joustaa kyllä sen verran, että päästään toisinaan kyläilemään ja kaupungille. Joskus jopa on jäänyt päikkärit välistä, jos on mennyt koko päivä kyläillessä. Meneepä sitten illalla aikasin nukkumaan :).

Kotona on kyllä säännölliset rutiinit, puolilta päivin ruoka ja sen jälkeen päiväunet.
 
me lähettiin aamulla liikenteeseen ja syötiin jossain kahvilassa ja tyttö nukahti sen jälkeen rattaisiin (matkarattaat) ja nukkui ihan hyvin, huolimatta melusta ja hälinästä ja kauppojen kuulutuksista. Ei mennyt meidän päivärytmi mitenkään rikki.
 
Jos olette rattailla liikenteessä niin miksei lapsesi voisi nukkua niissä? Meille sattuu joskus menoja juuri päikkäriaikaan niin lapsi nukahtaa kyllä rattaisiin kun laittaa vaan selkänojan makuuasentoon ja vähän pimentää harsolla... Meillä tulee joskus sellainen ongelma, että on pakko hengailla pari tuntia kaupungilla, jos lapsi on kerinnyt nukahtamaan rattaisiin. Autoon nosto herättäisi hänet varmasti, eikä unta enää tulisi.
 
Mä oon kanssa pähkäillyt että miten ne päivät sitten sujuu kun siirrytään virallisesti yksiin uniin - kahdet unet on olleet helpompi järkätä, on voinut torkahtaa autoon ja kylässäkin jne. Mutta nyt sitten pitäis jatkossa mahd seuraavat kaksi vuotta ottaa yli 2h päikkärit parhaimpaan kahviaikaan. Lapsen ehdoilla kai mentävä ja kyläiltävä jo aamupäivästä tai vasta illalla. Meillä pitkät unet sujuu parhaiten sisällä omassa sängyssä.

Onko niitä joilla vielä esim vielä 2-vuotiaana otetaan välillä kahdet lyhyemmät unet? Kai sekin on mahdollista....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hyssyttäjä.:
Onko niitä joilla vielä esim vielä 2-vuotiaana otetaan välillä kahdet lyhyemmät unet? Kai sekin on mahdollista....

Meillä jätettiin 2v:ltä päikkärit jo pois...
Eli ensin parina päivänä viikossa ja 2,5v iässä ei enää ollenkaan.
Nukahtaa autoon, mutta ei tarvitse unta päivällä, nukkuu yöllä 10-11 tuntia.
2v iässä meillä päikkärit vähensi suoraan yöunen määrää, joten parempi näin.
 
Tää nyt menee vähän asian viereen.....:Oon käsittänyt että suurin osa kolme vuotiaista ottaa vielä päikkärit ja jotkut vielä neljä vuotiaanakin. Onko näin? Mun mielestä se on vaan hyvä juttu - itsekin otan mielelläni. Ja jos ajattelee että joskus saa kakkosen, niin hyvähän se ois että toinenkin nukkuu.
 
Kahdet päiväunet eivät enää toimi yleensä yli yksi vuotiailla, mutta yhdet päiväunet on hyvin mahdollista pitää jopa kouluikään saakka. Jos lapsi menee päivähoitoon on todellakin hyvä jos päiväunirutiinia on saanut siihen asti kotonakin jatkettua sillä hoidossa päiväunet katkaisevat ja rauhoittavat hurjasti muuten niin pitkää päivää eivätkä yleensä säännöllisesti päiväunet ottavilla ne vähennä yöunten määrää liiaksi sillä tarvitseehan hoitoon menevän lapsen yleensä herätä jo viimeistään seitsemältä. Yleensä kaksivuotiaana lapselle tulee vaiheita jolloin päiväunille meno on vaikeaa uhman ym. vuoksi mutta kun ei anna periksi niin vaihe menee ohi ja päiväunille meno taas helpottuu, näin on käynyt ihan joka ikiselle tuttavalleni.

Itse olen täysin sitä mieltä että jos kotona ollaan hoitamassa lapsia niin täytyy päiväohjelma järjestää kyllä lasten mukaan. Eihän hoitovapaa ole mikään äidin oma loma. Jos haluaa itse vain pyöriä kaupungilla lapsista välittämättä niin suosittelisin laittamaan lapset hoitoon. Ei ihan pienille ole kuin haittaa olla kaupungin ja kauppojen melskeessä, riekkua yhtenään kahviloissa ja istua jatkuvasti kärryissä. Kyllä lapsen kuuluu saada tehdä sitä mikä hänelle on ominaista eli leikkiä ja liikkua vapaasti raikkaassa ilmassa. Ja kyllä niitä kavereita voi nähdä lasten aikataulujen puitteissa myös. Kun vaan viitsii nousta ajoissa eikä vitkutella sängyssä niin aikaa on hurjasti esim. aamulla 8-11.30 ja iltapäivällä taas 15-17 ennen päivällistä.

Suosittelisin lasten totuttamista päiväkoti rytmiin ainakin jos ovat jossain vaiheessa hoitoon menossa. Ja vaikka eivät olisikin kannattaisi siitä ottaa hiukan mallia sillä selkeät rytmit ja rutiinit ovat paras tapa kasvattaa lasta ihan pienestä :)
 
Meillä 2-vuotias on joskus nukkunut kahdet päikkärit, jos ollaan oltu esim autolla käymässä kyläpaikassa, johon on 1,5h ajomatka. Eli on lähdetty aamupäivällä jolloin on nukkunut autossa ehkä vajaan tunnin ja sitten palattu iltapuolella, jolloin on nukkunut lähes koko automatkan. Järjestelyn huonot puolet on siinä, että kun lapsi on sitten kyläpaikassa hereillä normaalina päikkäriaikana niin on aika väsynyt ja kiukkuinen, ja sitten kotiin päästyä on vaikea saada yöunille kun on herännyt toisilta päikkäreiltä vasta esim. klo 19. Mutta jos ei tota nyt kovin usein harrasta, niin ei siitä vielä rytmit totaalisesti sekoa. Eri asia on, miten 2-vuotiaan saisi nukutettua niille ekoille päiväunille muuten kuin autoon, en usko että meillä ainakaan onnistuisi.

Muutenkin oon sitä mieltä, että päiväunien nukkuminenn on sikäli aika yksilöllistä, että toiset tarvii enemmän unta kuin toiset. Joitain ei tosiaan saa parivuotiaana päikkäreille enää millään konstilla tai jos saakin jollain pakkokeinolla nukahtamaan päivällä niin sitten kukkuvat hereillä puoleen yöhön. Päiväkodissa useimmat nukkuvat päiväunet aika vanhaksi asti, koska päiväkodin hälyssä oleminen on lapselle rankempaa ja siten tarvitsee enemmän lepoa.

Jos haluaisin välttämättä mennä päikkäriaikaan kaupungille, tekisin niin että syötäis lounas jossain kahvilassa ja sit rattailisin jossin puistossa sen verran, että nukahtaa rattaisiin. Sit menisin kahvittelemaan (tai mihin nyt pitäisi mennäkään) sillä aikaa kun lapsi nukkuu, varsinkin kesällä onnistuu hyvin kun voi mennä johonkin rauhalliselle terassille, lapsi saa nukkua ulkoilmassa, kunhan vaan löytää sen verran varjoisen paikan ettei tule vaunujen kuomun alla kuuma.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuplamamma:
Itse olen täysin sitä mieltä että jos kotona ollaan hoitamassa lapsia niin täytyy päiväohjelma järjestää kyllä lasten mukaan. Eihän hoitovapaa ole mikään äidin oma loma. Jos haluaa itse vain pyöriä kaupungilla lapsista välittämättä niin suosittelisin laittamaan lapset hoitoon. Ei ihan pienille ole kuin haittaa olla kaupungin ja kauppojen melskeessä, riekkua yhtenään kahviloissa ja istua jatkuvasti kärryissä. Kyllä lapsen kuuluu saada tehdä sitä mikä hänelle on ominaista eli leikkiä ja liikkua vapaasti raikkaassa ilmassa.

Minä taas ajattelen, että lasten on hyvä oppia pienestä pitäen joustavaan aikatauluun. Ei kasva tiukkapipoja, joiden pasmat menee sekaisin, kun pesukoneenkorjaaja on 30 min. myöhässä ja Kauniit ja rohkeat jää väliin. Moniko aikuinen kellontarkasti elää? Saavat lapset ruokaa ja unta riittävästi, vaikkei joka päivä juuri samoihin aikoihin.

Meillä suuri osa liikkumisista liittyy ihan tähän huushollin pyöritykseen, käyn isompien kerhon aikana hoitamassa asioita kaupungilla ja joskus jopa ihan kahvilla kaverin kanssa. Kyllä kotiäidin pitää omasta mielenterveydestäänkin huolta pitää. Ei siihen koko päivää mene, ehtii puistoonkin. Voidaan sitten koko perhe nauttia ulkoilmasta jne. viikonloppuisin rauhassa, kun ei mene lauantai kaupoissa juostessa ja illat muuten "ulkoillessa".

Miksi on parempi herättää lapset kesken unien klo 6-7 ja syödä ja ulkoilla kello kaulassa, kuin elää omaan rytmiin aamut rauhassa, viettää päivää miten milloinkin ja illalla nukkumaan, kun väsyttää? Että voi vakuuttaa itselle ja muille, että kaikki on tehty oppikirjamaisesti? Kotihoito tarkoittaa KOTIhoitoa, kodin meiningin mukaan, eikä päiväkotiaikataulua kotioloissa.

 
Kukin tyylillään. Olen onnistunut liikkumaan suht sujuvasti lapsen kanssa -kun oma asenne vain on kohdallaan...;) Olen onnistunut nukuttamaan rattaisiin sillä tavalla että heijaan hetken rattaita niin että lapsi on makuuasennossa jossain edes hieman rauhallisemmassa nurkassa ja katse seinään päin. En tiedä miten tuo enää mahtaisi onnistua kun ikää on lähemmäs 2v... (lapsi ei myöskään aina enää välttämättä nuku viikonloppuisin päikkäreitä..) Semmoinen kikka meillä ainakin on auttanut myös että laittaa sadesuojan / hyönteissuojan niin se rauhoittaa ja tuo pesämäistä tunnelmaa. (tietty sadesuoja vain jos on ulkona)
 
Mä komppaan myös ModestyB:tä. Minustakin on mukavampaa elellä hieman vapaammin, jos lapsi on kotihoidossa. Ehtii sitä länsimaalaisiin rutiineihin ja kellokorttiajatteluun tottua koko loppuelämänsä.

Jotenkin sain Tuplamamman postauksesta sen kuvan, että hän paheksuu äitejä, jotka joskus kehtaavat naamaansa ja lapsen naamaa näyttää kaupungin kahvilassa. Alkuperäinen kun tuumiskeli, voiko joskus käydä kaupungilla virkistäytymässä rytmeistä murehtimatta.

Aika harmaaksi menee elämä, jos äidiksi tultua on pakko istua seuraavat vuodet vain kotona. Kaikella hyvällä, mutta sallitaan nyt hyvänen aika meille äideille kahvikupponen kaupungin humussa edes silloin tällöin. Tuskin lapsesta sarjamurhaaja sen vuoksi kasvaa. ;)
 
Nyt kai olikin kyse siitä että miten se lapsen nukutus onnistuu jossain muualla kuin kotioloissa. Meillä on nukuttu hyvin vain sisällä, eli jo pitkään nukuttu huonosti rattaissa, joten ei tulisi edes mieleen yrittää sitä jossain kauppakeskuksessa - kyllä siinä jäisi kahvirauha vähiin. Mieluummin siis liikun lapsen ollessa hereillä.
 

Yhteistyössä