Toggle sidebar

Kaveri ja sen poika...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "uskomatonta"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
U

"uskomatonta"

Vieras
Herrajumala mua ottaa päähän kaverin tapa... Se on keksiny miten lapsesta tulee täysi nössö itkupilli. Poika on nyt abaut 2v ja vietetään paljon aikaa yhdessä eli tosiaankin tiedän mistä puhun.
Joka ikinen kerta kun se esim kaatuu, tää mamma rientää apuun että "oivoi nyt kyllä sattu oivoi" ja tietty lapsi alkaa parkua. Jos poika kattoo muumeja ja se mörkö tulee näkyviin tää mamma kysyy "että hui kamala, nyt kyllä pelottaa" ja poika alkaa karjua aina ku näkee edes samantyylisen telkkarissa. Poika on menossa pihalta hakemaan lelun ja mamma heittää että "siellä on tosi pimee, pelottaako" ja tää poika tietty kääntyy heti itkien takasin. Siis voi herrajumala.
Tietty jokainen kasvattaa lapsensa just niinku parhaaks näkee.
 
Mul on yks kaveri joka kyllä kanssa ruokkii lapsensa itkua. Kerran lapsi kaatui pihalla. Eiku heti sisään ja siellä sitten kökötettiin tunti kun äiti piteli lasta ja "voivoi mahtoi sattua" "voivoi uskon, että sattuu" jne. Ite oisin kattonu vaan ja putsannu haalarin yms ja eiku takas leikkimään.

Mä olin oikeesti ihan ihmeissäni, että MITÄH? Vähän yritin vihjata, että eikös nyt tunti sylittelyä ja porausta ole jo vähän liioteltua jos lapsi nyt vaan kaatuu......
 
Argh, että ärsyttää!

Meillä on toinen noista muksun mummoista kanssa yksi vouhake, joten varauduimme jo ennalta asiaan. Eli lapsen kuullen ei puhuta mitään "eikö sinua pelota pimeässä, jännittääkö sua mennä neuvolaan, jos vaikka täti pistää sinua, pelkäätkö joulupukkia" -juttuja. Mummo ei ollut ihan hirveän mielissään, mutta on kiltisti noudattanut toivettamme. ´

Kun itse olin pieni, pappani oli juuri tuollainen "aijai, kun sinuun sattui, kauheaa" -tyyppi, ja pillahdin aina itkuun sen kuullessani, vaikka ei olisi sattunutkaan. Eli jos kaaduin pihassa, nousin ylös, totesin, ettei hätää, niin silti pappa sai säikäytettyä minut itkuun asti syöksyessään paikalle.
 
niin voisit vihjaista että rohkaisee enemmän, että ei tarvii pelätä. kiva kun on suojeleva emo mutta kannattaa olla joskus cool että lapsi saisi lisää rohkeutta. kaikkien ei tarvitsekaan olla ronskeja merirosvoja. pitää olla lupa lohduttaa ja olla lähellä lasta. hän kyllä tuntee oman poikansa ja myötäelää lapsen tunteita eri tavalla kuin itse voisit ja tuntee poikansa.
 
siis ymmärrän jos oikeesti sattuu niin tottakai pitää lohduttaa mutta jos nyt vähän kompastuu niin meillä ainakin on tapana että "hupsista", kakara pystyyn ja matka jatkuu.
 
Joo tiedän äitityypin. Mun yksi tuttu samanlainen. Yksi ainoa lapsi, joka peloteltu ihan hysteeriseksi. Jos joku aikuinen mainitsee puheessa vaikka murtovarkaan, lapsi on seuraavat päivät ihan hysteerinen. Telkkarista ei saa katsoa mitään ja lastenohjelmatkin tutkitaan etukäteen ettei vain ole mitään pelottavaa. Tietä ei uskalla ylittää, koska pää halkeaa jos liukastuu ja jos ei liukastu, ylinopeutta ajava kuski ajaa yli... ja silloin liiskaantuu littanaksi tiehen ja suolet lentää... aaaaaapuuuuuvaaaaa. Poika ajattelee asiaa eikä nuku viikkoon.

Meillä katsovat kaikkea mitä tulee ennen iltaysiä ja eivät pelkää kyllä mitään.
 
No meillä on vain yksi lapsi eikä kyllä olla tuommoisia :D Itse ainakin olen ehkä vähän turhankin ronski, jos kotona kompastuu niin en todellakaan tee siitä suurta hälyä ja jos lapseen sattuu niin koitan kiinnittää huomion toisaalle että kipu unohtuisi. Välillä sitten vieraiden aikana mietin että olenko vähän turhankin "kylmä" ja saatan ottaa useammin syliin noissa tapauksissa ihan vain niiden valvovien silmien takia.
 
Minä itse olen tehnyt päinvastoin eli jos lapsi pelkää jotain niin rohkaisen häntä kohtaamaan sen pelon ja muumien mörkökin on kiva kun auttoihan se pikkumyytäkin. Tosin joskus mörköä pelätäänkin, mutta ei se itkuksi mene. Anoppi taas on joka kaatumisesta jne. ollut aina sitä oi, oi, voi, voi ja kyllä sattuu tyyppiä, mutta miehen kanssa on sanottu ettei saa sanoa noin ja itse on sitten sanottu lapselle esim. kaatumisesta, että hupsis, sinne meni pikkumies, mutta ei sattunut yhtään. Jos kovempi tälli niin on sanottu, että tules syliin vähän rauhoittumaan, mutta missään välissä ei ole sanottu, että kamalaa, nyt sattui ja kovaa ja mitähän nyt. Ei ole sitten päiväkodissakaan pahemmin itkeskellyt jos on satuttanut itsensä VÄHÄN.
Mielestäni on väärin ruokkia lapsen pelkoa tai jopa pelotella asialla, jota lapsi ei tajua pelottavaksi tai pahaksi. Siinä voi äiti miettiä mistä johtuu kun lapsi pelkää pimeää. Itseäni on peloteltu pienenä vaikka millä ja olen itse rajoittunut monista asioista. Minulle esim. järvessä voi olla jotain kamalaa pinnan alla, joka tarttuu kiinni jalkaan ja vetää tms. Haluaisin kuitenkin uida järvissä, mutta usein pelkään ihan uimarannallakin mitä siellä veden alla on. Minut on opetettu lapsena pelkäämään sen vuoksi koska asuimme järven rannalla. Omille lapsilleni en halua tätä fobiaa ja vaikka itse pelkään sitä mitä veden alla voi olla niin lasten annan uida missä huvittaa ja rohkaisen siihen enkä pelottele veden alla vaanivista veden peikoista tms.
 
Minusta taas kuulostaa ihan fiksulta vähän pelotella lasta järven vaaroista, jos asutaan järven rannalla. Eihän niin herkästi ole menossa yksin rannalle, jos järvi on hieman pelottava paikka.
 
yksi hössöäiti täällä. Olen "pelotellut " pojan pienestä asti, olen hysteerinen kun hänelle tapahtuu jotain. Poika nyt 10 vuotias, hänen kaikki kaverit rämä ja hurjapäitä, juovat käsidesiä ym tekvät hulluja juttuja. Minun pojalle on kehittynyt itsesuojeluvaisto, harkitsee mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Minulla on 3 lasta, kaikki olen kasvattanut samalla tavalla ja kukaan ei ole kuitenkaan "nössö". Tyttönikin on sellainen pippuri mutta harkitsee kyllä mitä tekee ja itsesuojeluvaisto on erinomainen.
 
taas en ymmärrä sitä, että aikuinen päättää lapsen puolesta sen että joku ei satu. Jos en kyllä ymmärrä sitäkään, että voivotellaan että joku varmasti sattuu.

Itse aina kysyn, että sattuiko ja lapsi sitten itse päättää. Ei yhtään, vähän tai paljon. Ja sen tarviiko puhaltaa tai ei.
 
[QUOTE="vieras";23252690]
Mielestäni on väärin ruokkia lapsen pelkoa tai jopa pelotella asialla, jota lapsi ei tajua pelottavaksi tai pahaksi. Siinä voi äiti miettiä mistä johtuu kun lapsi pelkää pimeää. Itseäni on peloteltu pienenä vaikka millä ja olen itse rajoittunut monista asioista. Minulle esim. järvessä voi olla jotain kamalaa pinnan alla, joka tarttuu kiinni jalkaan ja vetää tms. Haluaisin kuitenkin uida järvissä, mutta usein pelkään ihan uimarannallakin mitä siellä veden alla on. Minut on opetettu lapsena pelkäämään sen vuoksi koska asuimme järven rannalla. Omille lapsilleni en halua tätä fobiaa ja vaikka itse pelkään sitä mitä veden alla voi olla niin lasten annan uida missä huvittaa ja rohkaisen siihen enkä pelottele veden alla vaanivista veden peikoista tms.[/QUOTE]

Mun isäänkin oli hänen äitinsä käyttänyt tätä, vieläkään ei melkein eläkkeellä oleva ukko tykkää uida missään, mut olettaisin et kyseessä ihan vaa se että kun sisaruskatras oli niin iso ja kaikkia ei voinut silloin koko ajan vahtia, nii eivät ainakaan yksin lähteneet mihinkään järvelle hillumaan lapsina.
Vähän sama, kun munkin lapsuudessa alettiin varoittelemaan "pahoista vieraista miehistä jotka antaa karkkia" niin kyllä siitä on jääny päälle pikkunen varuilla olo, kun ventovieraiden kanssa on tekemisissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Randomiili:
Mun isäänkin oli hänen äitinsä käyttänyt tätä, vieläkään ei melkein eläkkeellä oleva ukko tykkää uida missään, mut olettaisin et kyseessä ihan vaa se että kun sisaruskatras oli niin iso ja kaikkia ei voinut silloin koko ajan vahtia, nii eivät ainakaan yksin lähteneet mihinkään järvelle hillumaan lapsina.
Vähän sama, kun munkin lapsuudessa alettiin varoittelemaan "pahoista vieraista miehistä jotka antaa karkkia" niin kyllä siitä on jääny päälle pikkunen varuilla olo, kun ventovieraiden kanssa on tekemisissä.
Click to expand...

eikö sinun mielestä nykypäivänä tarvitse lasta varoitella tuntemattomista ihmisistä. Olis aika outoa jos vanhemmat ei varoita lapsia ventovieraista jotka voi ottaa kyytiin...
 
[QUOTE="yks";23252858]eikö sinun mielestä nykypäivänä tarvitse lasta varoitella tuntemattomista ihmisistä. Olis aika outoa jos vanhemmat ei varoita lapsia ventovieraista jotka voi ottaa kyytiin...[/QUOTE]

Eiku tarkotin että se vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin. Pienempänä suurin piirtein pelkäs kaikkia vieraita ihmisiä ja nykyäänkin (vaikka on jo mennyt aika lailla ohi) kokee vieraat "epämiellyttäviksi". Vai onko se vain suomalainen mentaliteetti? :D
 
hih, meillä silloinen naapuri oli melkoinen mamma.... Kantoi lapsukaiset kynnyksenkin yli vielä parivuotiaina ettei vaaaaan satu mitään. Ja kauhisteli aidosti ääneen kun meidän alta vuodenikäinen kuopus kulki portaissa itse (meillä oli kaksitasoinen koti) omalla taktiikallaan (ylöspäin konttaamalla ja alas peruuttamalla mahaliukua). Oikein sutjakasti onnistui eikä mitään koskaan sattunut. Siinä sitten ihmetteli kun omat mussukat vasta kolmevuotiaina uskaltautuivat edes kokeilemaan portaissa kulkemista...

Nooh, ihan kivoja muuten olivat,...mutta jouduin usein itseäni hillitsemään etten sanoisi ihan kaikkia mielipiteitäni suoraan.

Huolehtia ja lohduttaa saa ja pitää, mutta pitää niitä pikkukolhuja oppia vähän sietämäänkin. Meidän mukeloista on kyllä kasvanut ihan terveellä itsesuojeluvaistolla varustettuja harkitsevia lapsia vaikka pikkulapsiaikana saivatkin usein kuulla kannustusta eikä pikkukolhujen takia nostettu suurta showta - ihan vaan puhallus ja oohhoh, matka voi taas jatkua.
 
[QUOTE="Heh";23252906]Meillä kannsa tällainen tuttuva pariskunta :D :D ekoja kertoja menin hämilleni niitten hyysäämisestä et mitäs nyt tapahtuu mutta nyt vienosti vaan hymyilyttää...[/QUOTE]

Samoin meillä, parikin... En nykyisin oikein meinaa pystyä olemaan pahimpien kanssa tekemisissä. Jotenkin vaan tuntuu niin älyttömältä se jatkuva hössöttäminen ja hyysääminen että tulee itsellekkin jotenkin hermostunut olo kun ei hetkeksikään osata hellittää ja rauhoittua. Lapsetkin joskus ovat kyselleet että miksi ne ei ikinä anna sen lapsen leikkiä ihan kunnolla... Kun ei sitten seurustelusta tule mitään ei aikuisten eikä lastenkaan kesken, on varmaan kaikille helpompaa tapailla enemmän taas sitten kun heidänkin lapset ovat jo vaikkapa koulussa ;)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa