Kaveri on muuttunut äidiksi tulon jälkeen.

[åippå]

Tietysti me kaikki muutumme tultuamme äidiksi ja se nyt on toivottavaakin Itsekkin olen siis äiti ja niin myös useimmat ystävistäni.
Mutta yksi kaverini. Hänestä on tullut todella kireä, huumorintajuton ja hän on alkanut kohdella meitä ystäviään huonosti. On normaalia että perheen perustamisen jälkeen ystävät eivät enää ole se ykkös juttu, mutta tämä tietty henkilö on kohta aivan vieraantunut porukastamme. Esim. valittaa jatkuvasti kovaan ääneen kun "kukaan ei pyydä häntä ikinä mihinkään" ja "koskaan ei pääse kotoa mihinkään". Sitten kun häntä pyytää johonkin ei se koskaan sovi hänelle. Siis esim. lenkille, leffaan, kahville, kylään, leikkipuistoon, illanviettoon.. Leikkipuistoon tulokin yhden 3-vuotiaan kanssa on ylivoimaisen vaikeaa kun pitää tehdä ruokaa ja siivota ja nukkua päikkärit..
Joskus kun hän on tullut illan viettoon on hän naama norsun v*tulla koko illan muiden nauraessa yhdessä. Kaikki on huonosti; on väärää juomaa ja liian kylmä ja tuli laitettua huonot alushousut ja ja ja..
Siis oikeastaan lapsen saannin jälkeen hänestä on tullut krooninen valittaja jolta on huumori elämästä hävinnyt täysin. Onko muilla kokemusta vastaavasta "ilmiöstä"?
Ja mainittakoon vielä, ettei hänen elämänsä ole erityisen rankkaa; on kunnollinen mies, lapsella hoitopaikka ja äiti tekee opintoja, käytännössä puolipäiväisesti.

 

[KangasP-Akka]

Olisko se masentunut?

 

[Pessi]

Eipä sitä ulkopuolinen voi tietää kuinka rankkaa kenenkin elämä on.
Jos vaikka muksu nukkuu huonosti? Vuosien yövalvomiset saattavat heijastua ihmissuhteisiinkin...

 

[vieras]

Parisuhteessa ei ole kaikki kunnossa? Mulla on muutaman kaverin pinna alkanu kiristyä siinä vaiheessa kun ongelmia on ollu mut niitä ei oo vielä muut tienny, just sellaista turhasta valittamista

 

[vieras]

Tietysti me kaikki muutumme tultuamme äidiksi ja se nyt on toivottavaakin Itsekkin olen siis äiti ja niin myös useimmat ystävistäni.
Mutta yksi kaverini. Hänestä on tullut todella kireä, huumorintajuton ja hän on alkanut kohdella meitä ystäviään huonosti. On normaalia että perheen perustamisen jälkeen ystävät eivät enää ole se ykkös juttu, mutta tämä tietty henkilö on kohta aivan vieraantunut porukastamme. Esim. valittaa jatkuvasti kovaan ääneen kun "kukaan ei pyydä häntä ikinä mihinkään" ja "koskaan ei pääse kotoa mihinkään". Sitten kun häntä pyytää johonkin ei se koskaan sovi hänelle. Siis esim. lenkille, leffaan, kahville, kylään, leikkipuistoon, illanviettoon.. Leikkipuistoon tulokin yhden 3-vuotiaan kanssa on ylivoimaisen vaikeaa kun pitää tehdä ruokaa ja siivota ja nukkua päikkärit..
Joskus kun hän on tullut illan viettoon on hän naama norsun v*tulla koko illan muiden nauraessa yhdessä. Kaikki on huonosti; on väärää juomaa ja liian kylmä ja tuli laitettua huonot alushousut ja ja ja..
Siis oikeastaan lapsen saannin jälkeen hänestä on tullut krooninen valittaja jolta on huumori elämästä hävinnyt täysin. Onko muilla kokemusta vastaavasta "ilmiöstä"?
Ja mainittakoon vielä, ettei hänen elämänsä ole erityisen rankkaa; on kunnollinen mies, lapsella hoitopaikka ja äiti tekee opintoja, käytännössä puolipäiväisesti.

mun kaveri on aivan samanlainen. säälittää lapset ko ne jo ymmärtää mitä äiti puhuu =(

 

[niin]

Olisko se masentunut?

Vierestä on helppo sanoa: sama mullekin tuli mieleen. Tai jos vaan äitiys ei sovi tällä kaverille? Jos on sen laatuinen, että tartteis omaa rauhaa?

 

[ap]

hän hyvin avoimesti kertoo, nimittäin koko ajan narisee jostain pikkujutuista! Ja se tässä osa ongelmaa onkin. Parisuhteessa on tylsistymistä, muttei mitään kriisiä tms. kyllä varmasti kertoisi.
Muutoinkin hänen yhteydenottonsa koskevat aina jotain valittamista ja narisemista.

Eipä sitä ulkopuolinen voi tietää kuinka rankkaa kenenkin elämä on.
Jos vaikka muksu nukkuu huonosti? Vuosien yövalvomiset saattavat heijastua ihmissuhteisiinkin...

 

[ap]

voihan masennus ilmetä monella tavalla, mutten usko että tässä on kyse siitä. Olen nimittäin kohdannut elämässäni paljon masentuneita, käsrinyt siitä itsekkin.

Olisko se masentunut?

Vierestä on helppo sanoa: sama mullekin tuli mieleen. Tai jos vaan äitiys ei sovi tällä kaverille? Jos on sen laatuinen, että tartteis omaa rauhaa?

 

[vieras]

viettääkö se paljon aikaansa kaksplussalla? kuulostaa minusta ihan perus palstamammalta.

 

[kraak]

...ei sovi äitiksi jos käpy punasena koko ajan....

 

[viiru]

kuulepa kuullostaapa tutulta. Kyllä minä valitan ja mulle on esim. viikonloppuisin
aika vaikeeta lähteä jatkä 3 v kanssa ulos. Mies menee monesti. Minä menen, jos on pakko.
Mulle on todella vaikeeta ollut vapauden menetys vanhoilla päivillä, Hae hoidosta mies vie yleensä laita ruokaa leiki ja viihdytä illasta toiseen.
Mies kun tulee kotiin on jätkän kanssa oikeastaan sitten kunnolla.
Mulle äitiys on ollut vaikeaa. Toki nyt jo paljon helpompaa. Ei se kaikille ole helppoa, jos kaverisi vielä opiskelee. Minä olen käynyt töissä kokopäiväisesti, kun jätkä täytti 1 v.
Se on mun henkireikä. Mies antaa mennä aina kun haluan esim. ulos urheilemaan. Laulan
viikonloppuisin karaokea harva se pe tai la tai molemmat. Jos mulla ei olisi miestäni niin
olisin varmaan jo joutunut hourulaan.
Lapsen sain 38 v.

 

[ap]

jos kotona on rankkaa ja lapsesta kaipaa "vapaata" niin eikö silloin juuri kannattaisi lähteä kavereiden kanssa? Kun on vielä mies ja lapsella hoitopaikka, että kyllä ehtisi. Itsekkin käyn töissä ja opiskelen siinä ohessa, silti pystyn näkemään ystäviäni. Tai lopettaisi ainakin sen valittamisen siitä ettei "kukaan koskaan pyydä mihinkään".

kuulepa kuullostaapa tutulta. Kyllä minä valitan ja mulle on esim. viikonloppuisin
aika vaikeeta lähteä jatkä 3 v kanssa ulos. Mies menee monesti. Minä menen, jos on pakko.
Mulle on todella vaikeeta ollut vapauden menetys vanhoilla päivillä, Hae hoidosta mies vie yleensä laita ruokaa leiki ja viihdytä illasta toiseen.
Mies kun tulee kotiin on jätkän kanssa oikeastaan sitten kunnolla.
Mulle äitiys on ollut vaikeaa. Toki nyt jo paljon helpompaa. Ei se kaikille ole helppoa, jos kaverisi vielä opiskelee. Minä olen käynyt töissä kokopäiväisesti, kun jätkä täytti 1 v.
Se on mun henkireikä. Mies antaa mennä aina kun haluan esim. ulos urheilemaan. Laulan
viikonloppuisin karaokea harva se pe tai la tai molemmat. Jos mulla ei olisi miestäni niin
olisin varmaan jo joutunut hourulaan.
Lapsen sain 38 v.