P
pystiffi
Vieras
Mä oon luullut ettei meidän paikkakunnalla edes ole mitään tällaista, vasta eilen sain kuulla että täällä on kuin onkin toko-harkat.
Meidän koira on aivan ylisosiaalinen toisten koirien suhteen, mutta sillä reppanalla ei vaan ole juurikaan koirakavereita, kun meidän sesse on niin iso että juuri kukaan ei uskalla tuoda koiriaan meille kyläilemään. Nyt mietinkin että voisikohan tuonne tokoon mennä ihan vaan "seurustelemaan" toisten koirien kans, meidän koiralta ei meinaan toko luonnistu....
Koira kun edes näkee toisia koiria niin alkaa hillitön haukkuminen ja pomppiminen, vähän arastelen mennä sinne muiden keskelle, mahtavat ajatella että hullu koira...*huoh*
Mutta mitenpä muutenkaan tuota koiraa saa tottumaan toisiin koiriin kuin tuollaisissa tilanteissa.