" Kehittyykö" äitiys - onko toisen kohdalla parempi äiti?

["MiMeira"]

Tuntuuko muista että toisen lapsen kohdalla on "parempi" kuin ekan? Musta nimittäin tuntuu että ekan kohdalla se äitiys oli vähän sellasta hösäämistä, sitä stressas jos lapsi ei syönyt, melkein hermostu että nythän se kuukahtaa nälkään, kiukkukohtauksissa oli avuton jne....
Nyt toisenkohdalla sitä on niin lunki, mitä sitten jos se ei tänään syö, huomenna sitten, jos kiukkuaa niin sehän kuuluu asiaan ja tempulla x tilanne yleensä rauhoittuu.

No normaaliahan tuo on, mutta jotenkin on joskus syyllinen olo siitä kuinka erilaista tää arki on nyt. Toki lapset syntyessään perheeseen syntyy erilaisiin tilanteisiin, kuka nuorimmaksi, kuka vanhimmaksi, enemmän tai vähemmän parempaa taloudelliseen elämään jne.

Ehkä tää on vaan syyllisyyttä siitä, että tokihan tuo nuorin nyt vie aikaa isommalta, kai se makin olo helpottus jos tekis isomman kanssa taas vaihteeks jotain kaksistaan. Että perjantaita....

 

["jojo"]

Toki ne rutiinit ovat ihan toisenmoiset eikä kuopus joudu kokemaan kaikenlaisia omituisia konsteja, kun äitinä tietää jo, mitä on viisainta tehdä milloinkin.

Toisaalta mua säälittää kuopuksen puolesta, kun se hoituu niin tuossa "sivussa" omalla painollaan, kun esikoinen sai ihan hirveän paljon enemmän ihan vain hänelle suunnattua huomiota. Esikoinen osaa kyllä pitää puolensa, hänen takiaan en suuremmin sure. Hän pääsee mummoloihinkin itsekseen, ja siellä viettämään aikaa mummon "ainokaisena" ja nauttii siitä. Mä taas saan silloin paapoa pikkuista.

 

["mä"]

kyllä vaan, ero tän 4.vauvan ja 1.vauvan hoidossa on valtava. jokainen uus lapsi on tehny musta paremman ja rauhallisemman äidin. ja osaan nauttia tästä paremmin ku 1.kohdalla vaikka kaikki on haluttuja olleet.

 

["yksi"]

Minusta tuntuu, että olen tälle 3.lle lapselle parempi äiti ku nensimmäiselle. Ja siksi esikoinen joskus säälittääkin mua.. en osannu silloin elää niin hetkessä vaan hötykysin aina kaikkee :/

 

[Heippavaan]

Olihan sitä alussa ihan kämmäri. Vaihdettiin miehen kanssa vaippa kahdestaan, kun tuntui niin mutkikkaalta yksin, ja pyyhittiin vauvan silopylly tietyn merkkisillä nukkaamattomilla vanulapuilla. Muutenkin elämä oli yhtä lapsentahtista kujerrusta tissi suussa ja hurmoksessa toisiamme silmiin tuijottaen. Välillä lapsen isä toi ruokaa.

Sitä symbioosia en pysty tarjoamaan seuraavalle, en mitenkään. Mutta jospa tuo pärjäisi ihan normaalissa perhe-elämässäkin. Iso sisarus on varmasti rikkaus. Ainakin tuttavapiirissäni sisarukset ovat olleet niin erilaisia, että pitäisi ensin nähdä tulokas ennen kuin osaisi sanoa mitään sen pätevämpää.

 

["äitix4"]

sitä oppii rennommaksi. Ja paljon kärsivållisemmäksi. Jollain tapaa jättää paljon asioita tekemättä..yleenså sellasia mitä ei ole pakko tehdä. En osaa sanoa kehittyykö äitiys jollain tapaa paremmaksi, mutta ainakin se voi muuttua hyvin kin erilaiseksi kuin ensimmäisen lapsen aikana.