Keinu omalle pihalle

  • Viestiketjun aloittaja Alessia
  • Ensimmäinen viesti
Alessia
Ajattelin ostaa omalle pihalle keinun, kun vauva tykkää kovasti keinumisesta. Sopivaa puunoksaa ei löydy, joten ajattelin hankkia kaksi keinua sisältävän, maahan asennettavan systeemin. Onko kellään ja mistä olette hankkineet? Viimeksi rautakaupassa käydessä piti kysellä, mutta unohdin.
 
jaa-a-a
Meillä on joku ruotsalainen viritys Toys R' Us-kaupasta, se on hyvä. Meillä on siinä vierekkäin vauva-keinu ja tavallinen ja jos vauvakeinun ottaa pois (nopea toimitus), niin siihen saa kahdenistuttavan tilalle. Pakettiin kuului siis tavallinen keinu ja se kahdenistuttava, ostimme itse erikseen vauvakeinun. Emme kiinnittäneet sitä maahan ohjeen mukaisesti, mutta tukevasti kyllä, annan lisäinfoa tarvittaessa.
 
ikikik
Ne halvimmat ihan pikkulapsille tarkoitetut keinut eivät yleensä kestä kovin kauan. Meilläkin oli yksi sellainen, mutta hajosi parissa vuodessa. Teimme lopulta itse kyllästetystä puusta keinutelineen (jalat upotettiin maansisään), jonka ylähirteen pantiin koukut. Koukkuihin sai sitten laitettua vauvakeinun ja tavallisen keinun. Kun vauvakeinu otettiin pois käytöstä, niin meillä on siihen kakkospaikalle laitettu toinen tavallinen keinu tai renkaat, joissa voi roikkua.

Jos rahaa riittää, kannattaa harkita Lappset-keinuja, jotka ovat laadukkaita ja jotka saa vielä myytyä eteenpäinkin, jos haluaa niistä eroon.

Naapurissa on vanhanaikainen pyykinkuivatusteline (oikein vahva metalliputkirunko), jonka päätyyn sai kivasti keinupaikan (ei tietysti voi keinua silloin, jos on pyykkiä kuivumassa), joten ihan vinkkinä vaan, että keinupaikka voi löytyä yllättävälläkin tavalla.
 
Turvahiekka
Alkuperäinen kirjoittaja ap.:
Joo, mummolasta löytyy tuollainen tukeva pyykkiteline, meiltä valitettavasti ei!
Keinun alle kannattaa laittaa erityistä turvahiekkaa, joka vaimentaa iskuja jos sattuu putoamaa
n. Ainakin noissa leikkipaikoissa sitä pitääkin olla.
 

Yhteistyössä