Kermit

  • Viestiketjun aloittaja Papu75*
  • Ensimmäinen viesti
pieni enkeli
Hei, ei ole menkat alkaneet vaikka jomotusta nivussissa ja menkkamaista särkyä on vähän väliä.. lämmöt on ylhäällä 36.9-37.2.. tosi kummallista.. :/ tai no ei ehkä mutta nyt on tasan neljä viikkoa mennyt km ensimäisestä vuotopäivästä.. ja ois ihan kiva jos ne nyt sit alkaa niin alkakoon pian.
Lääkäri antoi kyllä pari viikkoa sitten luvan että uudellee raskaaksi saan tulla jos tuun.. on vaan vaikeampi määrittää millon on la.. mutta sit mietin että millonkohan sitä sit uskaltaa tehä testin..
 
Katsu*
Onpas hiljasta täällä...
Jotain positiivista meillä yrittämisen suhteen.Tämän kierron ovis pystytään sittenkin hyödyntämään.Mies menee vasta ensi kuun alusta naapurimaahan töihin.Sitten se hyödyntäminen sattuu jos on sattuakseen kohdilleen.Nyt kun osaisi olla stressaamatta eikä ajattelisi että nyt täytyy tärpätä kun ei sitten tiedä jatkoa.
Sen verran jo hoitaja sanoi että marraskuun puolen välil jälkeen avustetaan raskautumisessa jos ei sitä ennen ole tärpännyt.Tutkitaan ja muuta sellaista.Silloin on mennyt vuosi viimeisimmästä keskenmenosta.Kuulun Radiel tutkimukseen niin oli sen hoitajan kanssa puhetta.Toivottavasti jo sitä ennen tärppäisi.
 
1xP + 3xKM
Täältä näköjään itseni löysin, vaikka mielessäni jo vannoin, että nämä kaikki nettipalstat saa jäädä...

Meillä kotona 5v poika ja pikkukakkosta ollaan yritetty ja tekemällä tehty pian 3,5 vuotta. Ollaan oltu lapsettomuushoidoissa - tuloksettomia- ja nyt takana kolme perättäistä keskenmenoa. Eka todettiin kuolleeksi rutiini 1.ultrassa 11+3 viikolla -> lääkkeellinen tyhjennys (9/08), toinen spontaani km 6+ viikolla (uutenavuotena), ja nyt kolmas todettiin kuolleeksi 9+4 -> lääkkeellinen tyhjennys (4/09).
Tätä epäonnistumisen tuskaa ja kysymysten tulvaa päässä on mahdotonta kestää. Miksi meille ei suoda toista lasta? Mitä pahaa olen tälle maailmalle tehnyt? Miksi meille käy näin? Hoitava lääkärini oli niin viisas ja kultainen, että varasi mulle ajan näihin km- ja ongelmaraskausasioihin erikoistuneelle psykologille. Tästä en yksin selviä. Tuntuu, että tulen hulluksi.

Nyt odottelemme pääsyä kromosomitutkimuksiin ja pelkään vastauksia jo etukäteen. Jos sieltä löytyy joku syy, ettemme voi saada toista lasta (ja ensimmäinenkin olisi ihme)? Tai, entä jos mitään syytä ei löydy?

Elän kuin sumussa päivästä toiseen. En pysty katsomaan raskaana oleviin naisiin päin, en lastenvaunuja työntäviä äitejä. Katkaisin välit raskaana olevaan ystävääni - en vain kykene katsomaan raskausonnea. Hetkittäin unohdan koskaan raskaana oleenikaan ja hetkittäin taas koskaan keskenmenoa saaneeni. Kunnes todellisuus tulee ja jysäyttää lekallaan takaraivoon - ja kaikki romahtaa ympäriltä.

Selviääkö tästä ikinä?
 
piv
Kyllähän sitä ite vaan tuntuu selviävän kuitenkin helpolla, kun muiden juttuja kuuntelee. Meillä ollaan vaan kiitollisia tuosta ekasta, rakkaus on suunnaton, ja nuo kaks km:a ei itseasiassa enää suunnattomasti mittarissa paina. Vauvakuume kylläkin, eli päätin maanantaista alkaen kokeilla vähähiilarista ruokavaliota, kun sitä täällä nyt jo suositellaan ihan yleisestikin, jos haluaa raskautua, eikä vain PCO-diagnoosin saaneille. Meillä on perhejuhlat sunnuntaina eli paljon herkkuja, siksi vasta maanantaista ;)

Maanantaina samoin on aika siellä sairaalassa. Kuullaan, onko niissä kromosomitutkimuksissa tullu mitään tulosta. Sekavat tunnelmat siltä osin, kun mulla oli kriisi 3 vko keskenmenosta, iski sellanen ohimenevä "masennus" ja epätoivo, ja meni usko sen suhteen, että meille lisää tenavia tuliskaan. Nyt siitä on päästy yli, eikä enää huvittais ajatella koko asiaa, mutta toisaalta kiinnostaa ne tulokset tosi paljon. Pidelkäähän peukkuja.

Ja hauskaa vappua muuten.. :)
 
Sari_80
Täällä sitä taas ollaan! Viikon ehdin olla uudestaan raskaana, kun verinen vuoto alkoi. Melkein saman päivän aikana (rv 5+4) kohtu tyhjeni niin, ettei alkuillan ultrauksessa enää näkynyt mitään. En voi kyllä sanoa nauttineen tuosta kuluneesta viikosta, sillä minulla oli heti plussattuani sellainen tunne, ettei tästä tule mitään tai että jokin on vialla. Koko viikko meni enemmän tai vähemmän panikoidessa ja aloin puntaroimaan ja vertaamaan kaikkia oireitani siihen edelliseen raskauteen, joka meni kesken 9+ viikolla. Oireet olivat selkeästi on-off vaiheilua ja hieman laimeammat, jos niin voi sanoa.

Ensimmäisessä raskaudessa alkion kehitys todettiin pysähtyneeksi np-ultrassa 9+ viikolla, jolloin hoitona oli lääkkeet ja pitkän ajan kuluttua vielä kaavinta. Tämä keskenmeno ei tietyllä tavalla tullut "yllätyksenä", mutta eihän sitä koskaan toivo olevansa siinä tilanteessa. Jos jotain positiivista asioista pitää yrittää löytää, niin se, että tämä meni näin alussa kesken. Mä mietin jopa sitäkin vaihtoehtoa, että olin omalla streessaamisellani aiheuttanut keskenmenon. Nyt kun takana on kaksi keskenmenoa, niin ajatukset harhailevat pakostakin siihen, että mitä jos tulee kolmas?

Miten tästä lapsenteosta voi oikeasti nauttia, kun tämä on tälläistä veitsen kääntämistä haavassa? Ja sitten jos onnellisesti saa plussan tikkuun, niin seuraavat 12 viikkoa ovat täyttä tuskaa, stressiä, pohtimista ja oireiden miettimistä. Jos edes selviää niin pitkälle. Onko muilla samoja ns. henkisiä "ongelmia"? Ja eritoten, että miten tämä voi olla näin vaikeeta?
 
Hansu.
Voi ei Sari muru, pahoitteluni :( ja iso halaus. Tuo on kyllä niin outoa, miten sitä alitajuisesti jotenki tietää jo etukäteen, että kaikki ei ole kunnossa.. ja sitten kuitenkin yrittää kaikkensa ajatella positiivisesti :( Itse et kyllä ole sitä stressillä etkä milään muullakaan voinut aiheutta, se on varma!

Sinulle, jolle on kolme keskenmenoa tullut, nauti siitä mitä sinulla on... vaikka se kuinka vaikealta tuntuisikin :( Ymmärrän kyllä tunteesi paremmin kuin hyvin. Sitä kun niin jo kiintyy siihen tulevaan vauvaan ennen keskenmenoa, että sen pois vieminen tuntuu varmasti yhtä pahalta oli sitten lapsia ennestään tai ei. Toivottavasti saatte selvyyden mikä on "vialla", että saatte siihen apua.

Piv: ei näitä kokemuksia voikaan verrata keskenään.. jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä kenenkään tunteita voi aliarvioida. Toivon onnea ja mukavia vastauksia maanantaille :)

Minun keskenmenosta on nyt yli 2kk ja mulla vieläkin näin ajoittain tulee sen ajattelemisesta tosi paha mieli :( Tänään on ollut ihan tosi itkuinen päivä. Kuulin juuri, että ystäväni jonka kanssa meidän piti saada vauvat samaan aikaan, saa pojan.. ja minä saan, en mitään :(

 
Hansu.
Voi ei Sari muru, pahoitteluni :( ja iso halaus. Tuo on kyllä niin outoa, miten sitä alitajuisesti jotenki tietää jo etukäteen, että kaikki ei ole kunnossa.. ja sitten kuitenkin yrittää kaikkensa ajatella positiivisesti :( Itse et kyllä ole sitä stressillä etkä milään muullakaan voinut aiheutta, se on varma!

Sinulle, jolle on kolme keskenmenoa tullut, nauti siitä mitä sinulla on... vaikka se kuinka vaikealta tuntuisikin :( Ymmärrän kyllä tunteesi paremmin kuin hyvin. Sitä kun niin jo kiintyy siihen tulevaan vauvaan ennen keskenmenoa, että sen pois vieminen tuntuu varmasti yhtä pahalta oli sitten lapsia ennestään tai ei. Toivottavasti saatte selvyyden mikä on "vialla", että saatte siihen apua.

Piv: ei näitä kokemuksia voikaan verrata keskenään.. jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan. Eikä kenenkään tunteita voi aliarvioida. Toivon onnea ja mukavia vastauksia maanantaille :)

Minun keskenmenosta on nyt yli 2kk ja mulla vieläkin näin ajoittain tulee sen ajattelemisesta tosi paha mieli :( Tänään on ollut ihan tosi itkuinen päivä. Kuulin juuri, että ystäväni jonka kanssa meidän piti saada vauvat samaan aikaan, saa pojan.. ja minä saan, en mitään :(

 
Annemaarit71
Sari, isot pahoittelut ja halaus sinulle:( Älä nyt vain missään nimessä mieti, että olisit jotenkin itse syyllinen tuohon keskenmenoon, et sinä sitä ole pystynyt murehtimisellasi aiheuttamaan. Kovin tuttuja ovat nuo mietteesi lapsenteosta. Itse olen kuumeillut epätoivoisesti jo 9 kk km:n jälkeen ja tiedän, että jos/kun se plussa joku päivä pamahtaa, niin varmasti seuraavat 12 kk tulevat olemaan yhtä pelkoa ja epävarmuutta...

1xP + 3xKM, suuret pahoittelut myös sinulle. Toivottavasti olosi helpottaa ajan kanssa, onneksi sinulle kuitenkin osui ihana lääkäri ja saat asiantuntevaa apua pahaan oloosi. Nauti kuitenkin pojastasi, ainakin itselle rakas poikani oli paras apu keskenmenoon. Hyvä että pääsette nyt tutkimuksiin. Parhaassa tapauksessahan kyseessä on joku hoidettavissa oleva asia. Kovasti voimia sinulle!

piville onnea ja hyviä uutisia maanantain tulosten kuulemiseen.

Itse odottelen menkkoja alkavaksi ti tai ke ja kerrankin en aio testata etukäteen! Nyt on onneksi ollut niin paljon kaikenlaista, että kerrankin on tuo oireiden kyttäily jäänyt vähemmälle:)

 
Annemaarit71
Hansu78 voimahalus sinullekin. Nuo fiilikset menevät kovin aaltoina. Vaikka luulisi olevansa jo "selvillä vesillä", niin mikä tahansa saattaakin laukaista itkuisen olon. Vielä näin 9 kk jälkeenkin iski tosi surullinen olo, kun eräs kaveri kertoi raskaudestaan.
 
särkyneet unelmat
Hei,
liityn myös keskenmenon kokeneitten joukkoon... Olen lueskellu tätä palstaa jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua mitään... Km:sta on aikaa jo viisi kuukautta mutta siltikin on edelleen paha olla. Välillä tietysti menee paremmin, mutta välillä tuntuu ettei valoa näy. Mulla todettiin keskeytynyt keskenmeno ennen joulua, viikkoja olisi pitänyt olla 11, mutta pienen todettiin menehtyneen jo viikolla 8+. Kolme pitkää vuotta kesti ennen kuin plussa saatiin aikaiseksi, siksikin tämä tuntuu niin kohtuuttoman suurelta menetykseltä. Useampi ystäväni on myös raskaana, lasketut ajat olisi olleet aika lähekkäin meillä kaikilla, mutta minä ainoana en saakaan sitä kauan unelmoitua vauvaa syliini. En pysty iloitsemaan heidän puolestaan, koko ajan kaikki heissä muistuttaa siitä missä tilanteessa itekin voisin nyt olla. Ehkäpä se suru jossain vaiheessa helpottaa, mutta pelottaa ajatuskin että jos uuden raskauden alulle saattamiseen kuluu yhtä kauan... Kolmekymppisiä kun ollaan jo molemmat niin kaikki tuntuu niin toivottomalta. Tulipas tästä nyt melkoinen valitusvirsi, mutta pakko saada pahaa oloaan jonnekin purkaa...
 
Vilukisu
Minultakin mitä lämpimin osanottoni.

Ihan hellävaroen haluaisin sinua myös nuhdella. Eihän niiden ystäviesi raskaudet ole sinulta poissa. Et sinä olisi siltikään raskaana vaikka kaikki ystäväsikin saisivat keskenmenon...

KYLLÄ, olen itsekin saman kokenut, tosin meillä oli yritystä alla "vain" reilu vuosi. (ja km:sta nyt jo 9kk) Ja Kyllä, jouduin km kuukauden aikana kokemaan jopa sellaisenkin asian, että ystäväni jolla jo lapsia on, päätyi keskeyttämään raskautensa joka olisi ollut elämäntilanteeseen sopimaton... (plus olisi lääkärin mielestä ollut haitallinen sektioarpien takia) Se kyllä tuntui pahalle, vaikka olinkin jo ehtinyt hänen yllätysraskauttaankin kadehtimaan. Yritän tällä vain saada sinut tolpillesi ja ymmärtämään ettei kadehtiminen auta mitään. Jos kerkesit jo ystävillesi kertomaan raskaudestasi, he varmasti ymmärtävät surusi ja vihreät peikkosi ja osaavat olla liikaa raskauksiaan hehkuttamatta.

Nämä kademielet kuuluvat varmaan meidän kaikkien tämän läpikäyneiden tunneskaaloihin, samoin kuin se suunnaton suru ja syytökset. Mutta niin vaan siitä suosta ylös yritetään kunnes päästään. Itselläkin aina vihreäpeikko kiristää hymyn vähän väkinäiseksi kun kuulen jonkun raskautuneen "hupsista vaan" heti kun ehkäisy jätettiin... Yön yli nukuttua asiaan sitten jo osaa suhtautua vähän järkevämmin.

Vanha tuttu virsi, mutta nyttenhän se on todeksi näytetty että pystytte lapsia saamaan! Koita saada suru pyyhittyä sydämestä, ja iloa silmiin, nauti kesästä ja pian alkavasta uudesta raskaudestasi! Monet saavat lapsia yli kolmikymppisinä, itsekin aion saada!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja nythän on lööpeissä ollut paljonkin jopa yli nelikymppisiä julkkis ensiodottajia. Eihän ne mahikset iän myötä toki parane, mutta älä nyt vielä lyö hanskoja naulaan.

Tsemppihaleja ja paljon voimia ja iloa yritykseen,
Viluski
 
1xP + 3xKM
Kyllä on niin tuttua tekstiä teillä monilla!
Olen ikionnellinen tuosta meidän uhmäikäisestä riiviöstä, hän on pitänyt minut pinnalla ja järjissäni. Ilman olisin varmasti todella masentunut. Hän ei kuitenkaan mitenkään eikä milloinkaan tule korvaamaan niitä kolmea menetettyä lasta, joita odotimme.

Vilukisu: ymmärrän mitä ajat takaa, että ei kavereiden raskaudet ole itseltä pois. Mutta on vaan hetkiä, jolloin ei yksinkertaisesti kykene olemaan onnellinen heidän puolestaa. Tekee liian pahaa ja sattuu liikaa katsoa vierestä, mitä itse menetti. Kateus ja katkeruus on keskenmenon kokeneille "suojatunteita" vakavaa masennusta vastaan, ja niitä tunteita ei kannata tukahduttaa eikä hävetä. Näin valisti minua se ihana psykologi, jolle kävin tätä elämäni epäreiluutta ja julmuutta itkemässä. Ja olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Jokainen käsittelee km:n omalla tavallaan ja tuntee omia tunteitaan laidasta laitaan. Kaikki variaatiot selviytymisessä on sallittuja ja terveitä.

Me päätettiin pitää nyt kunnollinen kesäloma (itselläni 10vkoa :)) , rentoutua ja matkustaa vähän. Koko raskautumisprosessi on tämän aikaa ei-toivottujen listalla. Pakko saada hengähtää ja selvitellä ajatuksia. Elokuun alussa saadaan sitten kaikki tutkimustulokset ja sen jälkeen vasta mietitään miten elämäämme jatketaan. Meinaan itkeä jos siltä tuntuu ja kääntää pääni pois vauvamasuista jos tuntuu pahalta. Mulla on siihen oikeus ilman muiden arvostelua.
 
ÄssÄ!
Aina välillä käyn lukemassa täällä, itse sain silloin km:jen aikaan täältä niin suuren vertaisten tuen!

Aivan oikein 1xP 3xKM! Jokaisella on oikeus tunteisiinsa ja oikeus kokea ne juuri niin kuin kokee! Tunteitaan ei voi kukaan säädellä. Toiset toki kokee km eritavalla mutta ei pidä verrata omia tunteitaan toisten tunteisiin. Jokaiselle se oma tapa surra on juuri se oikea! Älkää tunteko huonoa omaatuntoa vihan tunteista, se ei auta teidän suruanne yhtään.

terkuin ÄssÄ +kuopus 18+3, tuolta ex-kermittien puolelta =O)
 
Vilukisu
Juu, totta turisette yllä...

Ei ollut tarkoitus mitenkään tukahduttaa kenenkään tunteita. Olen itse loppujen lopuksi aika lailla positiivisuuteen taipuvainen ihminen vaikka elämä on paljon riepotellut. Yritin antaa sitä toista näkökulmaa vaan kai... Tottakai kadehdituttaa, kadehdin itsekin silloin aikoinaan, mutta olisi minun pitänyt tajuta, että jokaisen pitää ne selviytymisen portaat itse kavuta, ei sitä muiden nuhteet tai painostus nopeuta... Sillä jossain vaiheessahan sitä toivottavasti kaikkien meidän surutyössä päästään siihen pisteeseen jossa tapahtuma hyväksytään.

Ajattelen itse myös sitä että jos olisin itse raskaana ja läheinen ystäväni saisi keskenmenon, niin miten siihen osaisi suhtautua... Ainaki varmaan riipisi sydäntä jos ystävä ei pystyisi minun kauan toivottua lastani katsomaan muistamatta elämänsä kauheinta päivää. Eihän se pieni vauva olisi vielä mitään pahaa ehtinyt kenellekään tekemään ja tuntuisi siksi surulliselle ettei minun (rakas) ystäväni pystyisi kohtaamaan sitä pientä. Itse varmaan kokisin myös ystäväni keskenmenon raskaana ollessani aika raskaasti surren hänen puolestaan, ja tuntuisi pahalle jos ystäväni ajattelisi mustaa minun raskaudestani. Olen aika tunteikas ihminen ja elän jopa täällä palstaystävieni suruissa mukana niin että tulee itselläkin kyyneleet silmiin lukiessa keskenmenoista ym vastoinkäymisistä.

Eriasia onkin sitten ne ihmiset jotka tulevat kumin pettäessä raskaaksi pestyään alushousunsa miehensä kalsareiden kanssa samassa koneessa, ja eivät ikinä opi arvostamaan sitä mikä lahja se raskaus onkaan...

En edes tiedä miten läheisistä ystävistä "särkyneet unelmat" kirjoitti. Ja edelleen, olen pahoillani jos pahoitin mielesi, en sitä tarkoittanut. Yritin valaa hiukan positiivisuutta mielialaasi, nyt sen huomaan itsekin, että aivan liian aikaisin.
Voimia surutyöhösi. Pitkä prosessi se tosiaan on, ja kuten yllä fiksusti kirjoitettiin, kaikki tunteet ovat sallittuja!!!!!

Haleja, voimia ja vielä kerran Anteeksi!!!!!!!!!!!!!
terkuin nolostunut viluski
 
Katsu*
Piti tänne tulla pienä ahistusta purkamaan....Tämä minun kroppani näköjään tykkää kiusata minua oikei kunnolla.Outoja menkkamaisia kipuja oli eilen ja koko viime yön ja tänäänkin hieman mutta mitään vuotoa ei vaan ole vielä tullut.Kiertoni on kyllä heitellyt useammn päivän keskenmenojen jälkeen mutta useasti kumminkin ollut peräkkäisiä kiertojakin samanpituisia.No siis nyt ollaan päivässä jolloin olisi pitänyt alkaa jos kierto olisi yhtä pitkä kuin viimeeksi ja usein heti aamusta on menkat alkaneet kun ovat alkaneet.Ja oudosti eri liikkeet tuntuvat suurinpiirtein munasarjojen kohdilla esim. jos kääntää sängyssä kylkeä.En kyllä pysty uskomaan pätkääkään tärppäämiseen.Sen takia puhun kropan tekevän kiusaa minulle.Taas vaan kumminkin pidempi kierto.Nyt siis
olisi kierto 28 päivää.Pisimmillään ollut 31.Vähänkin jos pysähtyy ettei touhua mitään niin kyllä jyllää ajatukset päässä niin kuin sillä nyt olisi vaikutusta siihen tuleeko menkat vai ei.Ei kovin vakavaa laatua tämä meikäläisen asia mutta helpottaa kummasti kun saa kirjottaa....
 
Sipuli'10
Särkyneet unelmat: Tunteesi kuulostavat kovin tutuilta. Itselläni km:stä on kulunut kolmisen kuukautta. Aluksi olin hyvin toiveikas uudesta raskaudesta. Olin lukenut monilta palstoilta, kuinka helppoa raskaaksi tulo km:n jälkeen on. Joillekin ilmeisesti, minulle ei. Kerta toisensa jälkeen tulee pettymys menkkojen alkaessa ja aina se ahdistus iskee edellistä voimakkaammin. Joku ehkä ajattelee, ettei kolme kuukautta vielä ole pitkä aika, mutta minulle se tässä tilanteessa on. Ei mene päivääkään etten miettisi mahdollista raskautta, tunnustelisi oireita ja toivoisi niin kovin. Minunkin tilannettani vaikeuttaa se, että läheinen työtoverini on raskaana ja sai juuri ensimmäisessä ultrassa kuulla kaiken olevan kunnossa. Minunhan se piti olla siellä ultrassa ensin, mutta edes sinne asti en päässyt. Nyt sitten pitäisi päivästä toiseen kuunnella hänen tarinoitaan ja kuinka kovin se riipaiseekaan. En meinaa kestää sitä tuskaa, että itsellänikin masussa voisi kasvaa pieni ihmisen alku. Mutta olen edelleen samassa tilanteessa, kuin ennen kesken mennyttä raskautta. Ja tuntuu, ettei tämä tilanne tästä muuksi muutukaan. En kestä, enkä tajua, miksi raskaaksi tulo voi olla näin vaikeaa!!! Kertokaa joku, kuinka saan itseni raskaaksi. Meinaan katkeroitua tähän omaan tilaani.
 
Annemaarit71
Särkyneet unelmat iso halaus ja pahoittelut.

Kova paikka oli km:n jälkeen itsellekin katsella vierestä läheisen ystävän vatsan kasvua, meidän kun piti noin kuukauden välein vaavit syliimme saada. Onneksi ystäväni oli ymmärtäväinen eikä aluksi juurikaan puhunut raskaudestaan ellen itse ottanut asiaa puheeksi. Toisaalta tiesin kuinka surullinen hän oli siitä, että eräs hänen toinen hyvä ystävänsä ei ollut koko aikana pystynyt iloitsemaan hänen raskaudestaan, koska itse kärsii lapsettomuudesta. Siksi halusin kuitenkin alusta asti tehdä hänelle selväksi, että vaikka en välttämättä aluksi pysty kauheasti hänen raskaudestaan iloitsemaan, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että en olisi edelleen hänen puolestaan iloinen.
Ymmärrän hyvin tuon mitä Vilukisu kirjoitit. En halua, että kukaan ystäväni joutuu tuntemaan "syyllisyyttä" omasta raskaudestaan minun edessä vaikka en voisi täysillä iloitakaan hänen puolestaan. Ja vaikka mullakin jo 9 kk km:stä ja tavallaan hyväksynyt asian, ei noille epätoivon hetkille ja masennuksille voi mitään. Ja yhä edelleen tuntui pahalta kun sain vähän aikaa sitten kuulla yhden ystäväni raskaudesta...

Eli yritän kai sanoa, että ei noille kateuden ja vihankaan tunteille välttämättä mitään voi ja ehkä niilläkin on tarkoituksensa. Mutta vaikka oma suru on suuri, en halua kuitenkaan saada raskaudestaan iloitsevia ystäviä tuntemaan ettei heillä olisi oikeus iloita täysillä omasta raskaudestaan.
Jopas meni sekavaksi, mutta toivottavasti tajusitte mitä tarkoitan.

Sipuli noi tunteesi pettymyksineen ja ahdistuksineen tuntuvat niiiiiin tutuilta. Onneksi ne ovat hieman helpottaneet noista ensimmäisistä kuukausista, mutta fiilikset vaihtelevat kovasti edelleen...
 
vilukisu
Kiitos ymmärryksestäsi Annemaarit... Mulle tuli eilen ihan kauhea olo kun ajattelin tölväisseeni ikävästi suuresta surusta toipuvaa.Pitäisi vaan minunkin, ikuisen hölöttäjän, osata pitää suuni välillä kiinni ja antaa ihmisten kokea omat menetyksensä ja niistä toipumisensa omaan tahtiinsa!

Toivottavasti särkyneet unelmat alkaa saada itsensä ja unelmansa ehjäksi jälleen. Kirjoiti viestissäsi että välillä jo tuntuu paremmallekin, joten jospa se siitä. Jos vaikka vähitellen ne parempien hetkien määrät ylittäisi niiden huonojen hetkien määrät... Vaikeita tilanteita tulee, mutta kyllä niistä yli pääsee, itselläni mm. laskettuaika ja äitienpäivä nyt viime aikoina muistuttaneet asiasta. Ja tuntuihan se epäreilulle kun kaveri synnytti neljännen lapsensa samoihin aikoihin kuin mulla olis pitänyt olla la, mutta kun sain sen heidän pikkusensa syliin, en yllättäen tuntenutkaan kateutta, vaan unelmani saivat taas siivet ja vain vahvistuivat!
Onnea yritykseenne! (Et kirjoittanut onko tuo 3 vuotta sisältänyt mitään hoitoja tms?)

Katsullapas on jännät paikat... pidetäänpäs peukkuja! db db db

Ja Sipulille voimia... varmaan raskasta kun niin lähellä joku muistuttaa koko ajan menetyksestäsi. Työkaverit ei kuitenkaan välttämättä oo niin läheisiä että vois rehellisesti sanoa, "että suu suppuun nyt, jutellaanko aiheesta joskus toiste kun olen kasannut sirpaleeni?"
Kyllä kai sitä jokainen meistä kuuli sen jutun että monet raskautuu helposti km jälkeen. Se on kuitenkin niin että se voi olla helpompaa, mutta ei se silti kaikille käy. Onhan meillä tosin kannustaviakin esimerkkejä asiasta, esim Eemi tuli nyt äkkiseltään mieleeni.

Itselläni on km:sta kulunut jo se 9kk, ei ole sittemmin tärpännyt, tosin yrityskin ollut vähän jäissä mieheni takia... Nykyisin ajattelen pikemminkin niin, että Tiedän meidän pystyvän raskautumaan ihan luomusti, jos joskus taas aktiivisemmin yritämme. Sen se km päättynyt raskaus ainakin näytti. Ymmärrän ettette kaikki osaa iloita siitä, etenkin jos teillä on lapsia ennestään tai ei kovin pitkä yritys takana. Minulla takana oli yli vuosi (n.13kk) yrittämistä ennen tätä ensimmäistäkään tärppiä, ja ennen tärppiä ehdin jo miettimään pystynkö raskautumaan ollenkaan.

Nyt pitää lopettaa, kirjoitin taas niin pitkän romaanin.
Halauksia ja kaikkea hyvää kaikille teille, upeille, vahvoille selvityjille!!!!!!
Viluski

 
Vilukisu
Vielä... Kirjoittelin tuota edellistä kera keskeytysten, kun töitäkin pitää välillä tehdä.

Tuo Sipulille kirjoittamani pätkä jäi sen verran tyngäksi, että tarkoitin sanoa siinä että itsekin olin ihan varma tärpistä heti! Bongasin selkeimmän oviksen ikinä yms. Mutta eipä sitten vaan tärpännyt ja sitten ukko alkoihin hannaroimaan... Ja vasta sittemmin olen huomannut näillä palstoilla sen, että harvemmalla kuitenkaan ihan heti tärppää, vaikka iloisakin esimerkkejä on.
 
Hansu.
Munkin piti vielä tuohon kateuteen kommentoida, että mulla auttoi tosi paljon, kun tapasin kaikki ne mun raskaana olevat ystävät (5kpl), kuuluin siis samaan ryhmään, kun olin raskaana vielä. Meidän piti kaikkien synnyttää 4 kuukauden sisällä. No nyt sitten olen vain minä, joka tipuin matkasta.

Tapasin kaikki ystäväni samaan aikaan (noin pari kuukautta keskenmenon jälkeen) ja jotenkin se paha olo ja kateus lähti kokonaan. Ei se ole tosiaankaan minulta pois, mutta myönnetään, että olin aluksi tosi kateellinen ja mietin, että miksi juuri minulle, kun olen ainut joka odotti ensimmäistään.

Nyt olen ymmärtänyt miksi niin kävi, vaikka se pahalta tuntuukin. Jos en olisi keskenmenoa saanut, meidän asiat olisivat menneet todella vaikeiksi. Elämässä tuli heti perään uusia yllättäviä mutkia vastaan, meidän täytyi muuttaa maasta toiseen ym. Emme tuskin olisi mieheni kanssa edes yhdessä jos en olisi tullut silloin "vahingossa" raskaaksi. Olimme juuri eroamassa, kun sain plussan tikkuun. Meillä meni niin huonosti, ettei meillä ollut juurikaan seksielämää, joten se raskaus oli oikeastikin pieni ihme.

Tänään olen niin iloinen, että niin kävi eikä me luovutettu. Mulla on pitkästäaikaa rauhallinen, levollinen ja onnellinen olo. Maisemanvaihto ja kaikki nämä vastoinkäymiset ovat lähentäneet meitä ja mulla on turvallinen olla. Tuntuu, että nyt olen valmis äidiksi ja ottamaan vastuun toisesta ihmisestä, ensimmäistä kertaa. Se viime raskaus meni sumussa, koska se tuli niin yllättäen. Sitten tuli hematoomat ja vuodot ja vaikka sen sikiön elävänä näinkin ultrassa, hirveästi heiluttamassa käsiään, niin en osannut yhtään iloita koko asiasta. Pelkoni osuivat siis oikeaan. Nyt olen ajatellut, että vielä ei ollut sen tyypin aika tulla maailmaan, vaan se jäi odottelemaan parempia aikoja ja olosuhteita :)

Toivottavasti te ette pidä mua ihan höhlänä :) Mun mielestä on kiva selitellä itelleen näitä asioita parhainpäin, sitäkin varmasti kutsutaan puolustusmekanismiksi. Haluan ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Pahoilla ja inhottavillakin asioilla on tapana kääntyä parhainpäin, kun osaa katsoa asiat oikealta kantilta. Mekin ihan vaan pelkästään kaikesta tästä paskasta johtuen, jouduttiin vaihtamaan maata. Ja se taisikin olla onni onnettomuudessa :)

Ja tosiaan mulla on nyt kolmannet menkat menossa keskenmenon jälkeen eli ei meilläkään tärpännyt samantien. Mutta täytyy itse uskoa, että onnistuu, muuten ei mistään tule mitään :)

Tsemppiä ja lämpimät halaukset teille kaikkille!!! Nyt lähdetään porukalla uuteen nousuun ja yritetään kaikesta peestä huolimatta olla positiivisia.. niin vaikeaa kun se välillä onkin.
 
Vilukisu
Hansu: Sinä sen sanoiksi puit! :)
Ymmärrän todella mitä tarkoitat, koska juuri noin minäkin ajattelen: Kaikella on tarkoituksensa, ja asioilla tapana järjestyä! Aina sitä ei vain siinä surun sumussa jaksa käsittää. (Ja ei sitä prosessia muille pidä yrittää nopeuttaa, kaikkien niiden tunteiden käsittely ottaa aikansa. piste. )

Positiivista (sanan molemmissa merkityksissä) jatkoa kaikille,
Viluski
 
Katsu*
Viimein uskalsin tänään tehdä raskaustestin.Ajattelin odottaa useamman päivän että tulee sitten kerralla selkeä tulos.Ja tulihan sieltä erittäin selkeä ja vahva plussa :)
Kun nyt vaan pikkuinen pysyisi matkassa ja olisi vielä kohdussa eikä kohdun ulkopuolella.Nettilaskureiden mukaan laskettuaika olisi 19.1 eli tänään on rv 5+1.

Plussatuulia muillekin toivoen,
Katsu
 
Annemaarit71
Ihanaa Katsu! Oikein paljon onnea sinulle plussasta!!! Nyt vain toivotaan ja uskotaan, että kaikki menee hyvin tällä kertaa ja pikkuinen pysyy matkassa loppuun asti:)

Täällä yritetty hyödyntää ovista tällä viikolla, "tulokset" selviää taas noin puolentoista viikon päästä...
 

Yhteistyössä