Kertokaa, onko tämä käytös normaalia 3½-vuotiaalta?!

[ap]

On ollut jo vauvasta asti hyvin vaativa. Pienenä itki paljon, ei viihtynyt missään, sätki ja potki vaan, ja itki. Ei näytä olevan kovinkaan empaattinen, ei pussaile/halaile ja näytä muutenkaan positiivisia tunteitaan. Mutta huutaa, äkkäilee ja raivoaa kyllä. Voi hyvinkin lyödä tai potkaista toista ilman, että tuntee pahaa oloa siitä. (toki puutumme siihen joka kerta). Heittelee tavaroilla sisaruksiaan, kun ei saa tahtoaan läpi.

Tässä yhtenä päivänä olin jäänyt meidän eteiseen, väliovi oli lukossa. Poika käveli siitä oven ohi (ikkunallinen). Koputin sitten oveen ja sanoin, että avaa äitille ovi. Tuijotti vaan, ja sanoi että en avaa. En huutanut, useaan kertaan vaan pyysin että avisit oven. Ei mitään toimintaa, sanoi vaan, että en avaa. Mies sitten tuli ja avasi oven.

Ilkeyttään tekee toisille pahaa ja loukkaa, kuten tuo em. episodikin. Tuntuu, että hän ei ole onnellinen. On erittäin vilkas tapaus, ja kotihoidossa. Nyt tuntuu, että taidan hakea puolikasta hoitopaikkaa pojalle, että hän saisi tekemistä. Muutakin kuin kotona olemista äidin ja pikkusisaruksen kanssa. Täällä kun hän tuntuu hyppivän seinille (välillä ihan kirjaimellisestikin), vaikka paljon tehdään kotonakin juttuja. Itse olen aika paljon lapsia nähnyt ja hoitanut, mutta ei ole samanlaista tapausta kyllä vielä vastaan tullut.

Miltä tämä teistä muista kuulostaa?

 

[totuus]

Ei kuulosta hyvältä eikä normaalilta.

 

[Kovajänis]

Ihan hyvällä kysyn, että onko niin, että kohtelettekin lasta "vaativana"?

 

[noh]

Vaikuttais tuo käytös olevan ainakin osittain mustasukkaisuutta pikkusisarusta kohtaan. Kilpailee siis huomiosta. Miten lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella? Itse en olisi hirveän huolestunut vielä, jos kodin ulkopuolella käyttäytyy hyvin.

 

[Marjo]

Sinuna puhuisin neuvolassa asiasta.

 

[oooo]

Tutulta kuulostaa.
Meillä on kohta 6 vuotias tyttö ja tekstisi olisi voitu kirjoittaa hänestä.
Tyttö on hirveän kovapäinen ja temperamenttinen ja - myös ilkikurinen. Kauheaa varmaan sanoa omasta lapsesta näin mutta kun se on totta.
Tuossa 3-4 vuoden iässä oli tähän mennessä rankinta uhmaiän vuoksi. Olin välillä täysin epätoivoinen lapseni kanssa, tuntui että en saa häneen mitään kuria ja että lapsi tekee vaan pahojaan. Saattoi mätkiä muita ihan vaan mätkimisen ilosta. Huusi ja raivosi ihan kaikesta pitkään ja kovaa.
VÄlillä tuntui että alan kohta vihaamaan omaa lastani, hän ei ollut yhtään "mukava".
Mutta ei auta, on ollut vain pakko hyväksyä että lapsi on sellainen kuin on. Tolkuttaa ja yrittää ohjata häntä oikealla tavalla, ja rakastaa sellaisenaan koska jos ei oma äiti rakasta niin kukas sitten rakastaisi?
Nyt 6v:na tilanne on helpottanut paljon, tyttö on jo iso tyttö ja se älyttömin kohkaaminen on ohitse. Kyllä niitä raivareita edelleen sattuu ja turhanpäiväisiä mäiskimisiä mutta tämä ei ole mitään siihen verrattuna mitä ollaan käyty jo läpi.
Tsemppiä kovasti, ajan myötä se helpottaa, usko pois.

 

[jo]

Ottakaa selville/miettikää syytä miks lapsi ei ole onnellinen

 

[uih]

Ja sitten vielä toisten vastuksiksi ajattelit muksus viedä!

 

[uih]

Ja sitten vielä toisten vastuksiksi ajattelit muksus viedä!

 

[oooo]

Niin sitä vielä piti sanoa että älkää kiinnittäkö niin paljon huomiota lapsen negatiiviseen käyttäytymiseen (sen verran vain kun on pakollista jäähyjen ym. takia) mutta kiinnittäkää sitäkin enemmän huomiota positiiviseen käytökseen, kehukaa vuolaasti kun lapsi tekee jotain kilttiä, innostakaa ja kannustakaa ja palkitkaa.
Lapsi aistii negatiiviset tunteenne häntä kohtaan ja käyttäytyy siksi kahta kauheammin (koska sitä häneltä odotetaankin)
Negatiiviset tunteetkin on ok mutta niihin ei pidä jäädä kiinni

 

[petrimuinonen]

Kuinka paljon poika saa touhuta ulkona? Tuonikäiselle olisi hyvä saada tunti-puolitoista ulkona juoksemista, kiipeilyä tms. päivittäin. Tulee vaan mieleen tuosta kun kirjoitat, että "kiipeilee seinille".

3 1/2 - 4 1/2 vuoden ikä on tuttavien lasten keskuudessa ollut yleensä se vaikein, kun lapsen oma luonne ja tahto muotoutuu ja pitää suhteuttaa vanhempien tahtoon. Siinä vaiheessa pitää vain olla lujana eikä antaa liikaa periksi.

 

[ap]

Ihan hyvällä kysyn, että onko niin, että kohtelettekin lasta "vaativana"?

Ei, en usko että kohdellaan. Ihan samanlailla kohdellaan kuin meidän muitakin lapsia.

 

[ap]

Vaikuttais tuo käytös olevan ainakin osittain mustasukkaisuutta pikkusisarusta kohtaan. Kilpailee siis huomiosta. Miten lapsi käyttäytyy kodin ulkopuolella? Itse en olisi hirveän huolestunut vielä, jos kodin ulkopuolella käyttäytyy hyvin.

Ei ole mustasukkaisuutta, pienestä asti ollut samanlaista. Huomiota saa kyllä, ja silloin kuin pikkusisarus syntyy, annoin tälle isommalle kaiken huomioni. Juuri siksi, ettei tilanne ainakaan menisi huonompaan suuntaan. Mutta ihan samahan se oli kuinka paljon poikaa huomioin, ei hänen käytös miksikään muuttunut.

 

[ap]

Ottakaa selville/miettikää syytä miks lapsi ei ole onnellinen

Muut lapset kyllä on onnellisia, samoin me vanhemmat. Mikä siihen mahtaa olla sitten syy?

 

[ap]

Kuinka paljon poika saa touhuta ulkona? Tuonikäiselle olisi hyvä saada tunti-puolitoista ulkona juoksemista, kiipeilyä tms. päivittäin. Tulee vaan mieleen tuosta kun kirjoitat, että "kiipeilee seinille".

3 1/2 - 4 1/2 vuoden ikä on tuttavien lasten keskuudessa ollut yleensä se vaikein, kun lapsen oma luonne ja tahto muotoutuu ja pitää suhteuttaa vanhempien tahtoon. Siinä vaiheessa pitää vain olla lujana eikä antaa liikaa periksi.

Päivittäin ollaan pihalla 1-2 tuntia, ja sielläkin poika sitten turhautuu. Ei ole tekemistä, mennään sisälle, mitä tehään jne. Puistossa makaa maassa kun ei huvita tehdä mitään. Että silleen. :/

 

[ap]

Tutulta kuulostaa.
Meillä on kohta 6 vuotias tyttö ja tekstisi olisi voitu kirjoittaa hänestä.
Tyttö on hirveän kovapäinen ja temperamenttinen ja - myös ilkikurinen. Kauheaa varmaan sanoa omasta lapsesta näin mutta kun se on totta.
Tuossa 3-4 vuoden iässä oli tähän mennessä rankinta uhmaiän vuoksi. Olin välillä täysin epätoivoinen lapseni kanssa, tuntui että en saa häneen mitään kuria ja että lapsi tekee vaan pahojaan. Saattoi mätkiä muita ihan vaan mätkimisen ilosta. Huusi ja raivosi ihan kaikesta pitkään ja kovaa.
VÄlillä tuntui että alan kohta vihaamaan omaa lastani, hän ei ollut yhtään "mukava".
Mutta ei auta, on ollut vain pakko hyväksyä että lapsi on sellainen kuin on. Tolkuttaa ja yrittää ohjata häntä oikealla tavalla, ja rakastaa sellaisenaan koska jos ei oma äiti rakasta niin kukas sitten rakastaisi?
Nyt 6v:na tilanne on helpottanut paljon, tyttö on jo iso tyttö ja se älyttömin kohkaaminen on ohitse. Kyllä niitä raivareita edelleen sattuu ja turhanpäiväisiä mäiskimisiä mutta tämä ei ole mitään siihen verrattuna mitä ollaan käyty jo läpi.
Tsemppiä kovasti, ajan myötä se helpottaa, usko pois.

Ihanaa, että joku ymmärtää. Toivon niin paljon, että tämä todellakin helpottaisi ajan myötä, niin olen uskotellutkin itselleni.

 

[m]

No eikö tuo susta itsestäkin vaikuta siltä, että ei ole normaalista käytöksestä kyse?

 

[ap]

Ja sitten vielä toisten vastuksiksi ajattelit muksus viedä!

Ihan lastani ajatellen niin ajattelin tehdä. Hänen käytös on kuitenkin ihan erilaista kodin ulkopuolella. Tai ainakin suurimmaksi osaksi erilaista.

 

[ap]

No eikö tuo susta itsestäkin vaikuta siltä, että ei ole normaalista käytöksestä kyse?

Mitäs luulet? En kai mä täällä huvikseni kysele ja kirjoita.

 

[--]

Taitaa olla syytä hakea ulkopuolista apua.