kertokaa rakkaat äidit

[minä]

kertokaa minulle onko se oikeasti niin, että kun lapsi syntyy, niin sen jälkeen ei oikeesti jaksa tehdä enää mitään.

Minä en ole tässä tuomitsemassa ketään, itselläni tilanteena on se,että kovasti tahtoisimme lapsen, vaan emme saa.

ja kaikilla kavereilla alkaa jo olla lapsi tai lapsia..

pidän kavereihini yhteyttä ehkä noin kerran kuussa..

..mutta kukaan ei oikeastaan juuri enää lapsen syntymän jälkeen ole pitänyt yhteyttä muhun.. siksi tahtoisinkin tietää onko se OIKEASTI niin rankkaa, että isä ei voi puolta tuntia kerran kuussa pitää lapsesta huolta että äiti saisi kirjoitettua kirjeen hyvälle ystävälleen.

viekö se oikeasti mehut niin paljon että äiti ei enää jaksa lähteä pienelle kävelylenkille ottaen lapsen mukaan, niin että joku toinen vielä tarjoutuisi tulemaan pukemaan lapsen.

Ymmärrän että samalla tavalla ei enää ehdi pitämään yhteyttä kuin ennen, mutta haluaisin tietää teidän kokemuksianne siitä, että onko se äitinä oleminen oikeasti niin raskasta, ettei jaksa enää roskiakaan lajitella, vaan kaikki tungetaan samaan pussiin ja roskis lojuu viikon eteisessä..

Olen väsynyt, kun minut sivuutetaan, minähän en tiedä mitään, kun minulla ei ole lapsia..

Paah, voimia kaikille äideille

 

[Minna]

Hyvänen aika, ei kai nyt sentään! Tai siis omasta puolestani puhun. Kyllä isä osaa olla lapsen kanssa ja pääsen käymään jossain jos haluisin. Ja kyllä tää koti sdiistikin on, koska inhoan likaa, että roskis seisoo eteisessä kork. 1/2päivää

Kaippa siitä väsyy, jos synnytyksestä on vain vähän aikaa, mutta muuten en kyllä tunnusta ainakaan itse ihan noin väsy olevani, mitä kuvauksesi sanoo, eli vastaus on ei!

 

[hiphei]

Itselläni ainakin tällä hetkellä on sellainen fiilis (vauva 5 viikkoinen), että nyt alan taas olla sosiaalisempi ulospäin. Ensimmäisen kuukauden halusin ihan oikeasti olla rauhassa ja oppia tähän arkeen ja perhe-elämään. Tuntui lisäksi etten halunnut hetkeäkään missata pojan kasvusta. Sama fiilis on vieläkin eli en halua vielä lähteä mihinkään ilman poikaa. Lisäksi kaipaan miestäni kun hän on töissä ja haluan viettää hänenkin kanssaan aikaa. Senkin takia lyhyet arki-illat tulee vietettyä miehen kanssa kotona.
Päivisin taas olisi kavereiden kanssa seurusteluun aikaa eritoten kun pieni on iltapäiväunillaan, mutta silloin taas kavereilla ei ole aikaa kun ovat töissä. Eli summa summarum...minulla on aikaa kun kavereilla ei ole joten siinä sitä sitten ollaan umpikujassa.
Ehkä se tästä muuttuu kun poika kasvaa enkä ole enää niin herkkis. Sitä on hormoonit vielä niin sekaisin kaikesta ja herkistyy helposti ja jopa pieni kotoa lähteminen laukaisee ikäväntunteen...huh...
Mutta kyllä mulle kelpaisi kävelyseura eli jos joku pyytäisi mua kävelylle niin tottamaar ja vauva mukaan. Mä ainakin saatan olla hieman laiska lähtemään ulos vauvan kanssa kun yksin käveleminen on hieman tylsää joten ehdota ihmeessä sitä kaverillesi. Hän saattaa ajatella ettei se kiinnosta sua joten jos aloite tulee sulta niin siihen on helppo tarttua.

Niin ja tuohon ettei jaksaisi tehdä mitään kun lapsi syntyy...itse asiassa mulle kävi toisinpäin. Olen oppinut ekstratehokkaaksi lapsen syntymän jälkeen. Koska se alku on niin kaaosta että lapsi on koko ajan tississä kiinni niin sitä ei EHDI tehdä mitään. Nyt kun on alkanut tulla hieman rytmiä elämään niin aina kun on mahdollisuus niin teen asioita pikavauhtia. Ennen kulutin syömiseen ja ruoan valmistamiseen enemmän aikaa. Nyt syömiset, lehden lukemiset, meikkaamiset, suihkussakäynti, siivoaminen ja pukeminen menee pikavauhtia. Eli energiaa mulla ainakin riittää ja tehokkuuttaa, mutta sitä ei useaa asiaa ehdi päivässä tekemään lapsen kanssa sillä niin paljon menee imettämiseen, vaipanvaihtoihin ja muuhun vauvan hoitoon.
Ja kirjeen kirjoittamiseen ei kyllä puolta tuntia mene, mutta se puoli tuntia saatetaan tarvita esim. vessassakäyntiin ja pukemiseen ja ylipäätään oman hygienian ylläpitoon.
Puhelimessa on helpompi puhua ja imetyksen aikana esim voi hyvinkin puhua juorut kavereiden kanssa. Kokeilepa siis soittaa kaverillesi ja kysy onko hyvä aika puhua ja jos ei niin milloin olisi...'
Lisäksi roskat lojuivat meillä ennen viikon eteisessä kun kumpikaan ei viitsinyt mennä roskikselle....nyt on sekin tehostunut ja roskia viedään joka toinen päivä vähintään. Kumpikaan ei viitsi haistella vaippoja yms. Lisäksi roskien vienti on nykyään yksi HENKIREIKÄ usko tai älä...mä vien ne mielelläni kun saan samalla liikuntaa ja happea ja hieman yksinoloa. Niin se vaan on, ettei sitä omaa aikaa enää oikein ole kun lapsi syntyy.

 

[Tatti]

Itselläni on toisin päin, nyt jos koskaan kaipaan aikuista seuraa kun en ole työelämässä. Olen tottunut vauvan (nyt 3kk) kanssa liikkumaan paljonkin erinäisissä paikoissa, joten se ei ole este.Myös miehen hoitaa mielellään lasta jos haluan lähteä kavereillani käymään ihan itsekseen. Ehkä ongelmana omalla kohdallani on se, että suurin osa kavereistani on lapsettomia ja lopettaneet lähes tyystin yhteydenpidon lapseni synnyttyä. Syytä olen miettinyt, sen tiedän, etten ole ainakaan kyllästyttänyt heitä ""vaipanvaihto- jutuilla"". Osa ystävistäni asuu kaukana ja heitä näen valitettavan harvoin.

Juu, toisinaan huusholli ei ole kovinkaan näyttelykelpoinen, joku siivo kuitenkin täytyy olla. Laitan kuitenkin lapsen hyvinvoinnin etusijalle ja kohtahan hänestä saa siivouskaverin =).

Uskoisin, että sinun kaverit ehkä ""alkuhuuman"" jälkeen alkaa taas pitämään enemmän yhteyttä. Tai sitten minkälaista ystävyyttä se on ylipäätään ollut.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

 

[Oona]

Mun kyllä täytyy myöntää että välillä olen niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa lähteä mihinkään. kuulun myös niihin ns. ""huonoihin äiteihin"", jotka eivät päivittäin ole vaunuilemassa useita kertoja... ja joilla roskis seisoo nurkassa muutaman päivän...

mutta todellakaan en aina ole väsynyt ja jo oman mielen kannalta kannattaa lähteä ulos joskus ilman vauvaakin, jotta pääsee tuulettumaan -edes puoleksi tuntia kahville.

ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä helpompi on kotoa lähteä kavereiden kanssa olemaan!

 

[kaverit]

Millaisia kavereita ne on, joita ei voi ""kyllästyttää vaipanvaihtojutuilla""? Vauvan saaminen on niin iso asia elämässä, että kyllä siitä pitää voida puhua kavereille ilman, että ne häipyvät. Ovathan nekin vuorollaan tilittäneet koiran hankintaa, rakkaushuolia, työn stressaavuutta päivästä ja viikosta toiseen.

Varsinkin 2-3 kk vauvan saamisen jälkeen harvan elämässä edes ehtii olla muuta kuin vauva, joten miksi sitä väkisin keksisi muuta puhuttavaa. Kyllä se aika vähitellen menee ohi ja jaksaa taas ""olla normaali"".

 

[malla]

Me äidit ollaan niin erilaisia. Toiset on väsyneempiä kuin toiset. Minä taidan kuulua siihen väsyneiden äitien joukkoon. Ensimmäiset puolivuotta vauvan syntymän jälkeen varsinkin olin ihan pihalla. Elämää ei jaksanut suunnitella päivää pitemmälle. En uskaltanut sopia kavereiden kanssa tapaamisia, kun pelkäsin etten sitten jaksakaan tavata. Tuo roskisesimerkki oli oikein osuva Meillä nimittäin loppu jätteiden lajittelu siihen, kun vauva tuli taloon Kotityöt on karsittu minimiin Nyt kun vauva on lähemmäs vuoden voimat on pikkuhiljaa palauteneet ja energiaa riittää vähän muuhunkin.

Tilanteesi on kurja, mutta toivon, että sinulla riittää ymmärrystä ystävillesi. Ehkäpä pieni ystävällinen patistelu tekisi ystävillesi hyvää. Kyllä silloin tällöin on kuitenkin piristävää ottaa vähän välimatkaa tähän kotielämään ja tavata kavereita.

 

[Nanna]

Minulla ainakin on samanlaisia kokemuksia. Kun mun kaksi hyvää kaveria ovat äitejä, niin ei niillä tunnu olevan muuhun aikaa. Oltiin päivittäin tekemisissä ennen muksuja. Sitten toinen sai esikoisensa. Kohta hän odotti jo toista ja toinen kaveri ilmoitti myöskin olevansa raskaana. Nyt on toiselle tulossa jo kolmas, eikä olla oikeastaan ikinä tekemisissä. Ymmärrän, että hänellä riittää niin pienten kanssa kiirettä. Toinen on mennyt takaisin työelämään ja lapsi on perhepäivähoidossa. Aika vasta hän kävi ja mentiin yhdessä kahville. En kerennyt ensimmäistä kahvikuppia juoda, kun hänen mies jo soitti kaveriani kotiin ja sanoi että puolituntia on kulunut. Kohta soi taas puhelin ja nyt oli 45 min. mennyt! Mies ei viihdy yhtään lapsen kanssa ja soittelee heti perään. Siinä ne puhelimessa tappelee ja paiskoo luureja korvaan. Sen perheen elämä ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Nyt odotan itse lasta ja en jaksa enään välittää. Keskityn opiskeluun ja mieheen. Kun lapsi syntyy keskityn vain omaan perheeseen ja nautin siitä. Haluaisin kovasti äiti kavereita jne. mutta eipä niitä taida olla. Kai sitä on sitten niin kiire, en tiiää..

 

[minä]

Kiitoksia paljon kaikille..

Kovin ovat ilmeisesti yksilöllisiä nämä asiat, ja etukäteen ei kaiketi voi paljon näemmä tietää, ennen kuin vauva syntyy.

Toivotaan että omatkin ystäväni vielä jonain päivänä ryhdistäytyvät, ja ehtivät tavata muakin.

Luulen että tässä saattaa olla myös se ongelma, että he eivät jaksa kuunnella minun ainaista valittamista siitä, kun meillä ei tärppää.. ja missä hoidoissa olen taas käynyt yms.. kun heillä ei moisia ongelmia ole ollut.

.. Mutta, toivotaan parasta, että heidänkin kiire joskus loppuu