kertokaapas äitipuolet vinkkiä, miten olla parempi äitipuoli? vaikuttaa jo kaikkeen kun mulla on omituisia fiiliksiä...

["äitipuoli"]

on yhteinenkin lapsi, niin ihan senkin takia HALUAN olla parempi ihminen tässä tilanteessa. miehellä yks lapsi ennestään. meillä olisi kaikki ok, jos mä vaan pääsisin kaikista ihme fiiliksistä eroon mitä tää tilanne aiheuttaa.en siis sano että lapsen vika, ei missään nimessä. mukava muksu. mut mä en taida olla sittenkään sujut sen asian kanssa...niin, miksi mennä tekemään lapsi kun fiilikset näin. voi kun oisin tiennyt että yhteisen lapsen syntymän jälkeen tulee tällasia fiiliksiä ei biologista kohtaan. Tuntuu vaan että se mitä tuntee omaa kohtaan ja toisen lasta kohtaan on mulle liian suuri kuilu niiden tunteiden välillä. Kaikki vinkit kehiin nyt, miten osaan elää normaali elämää. Ja osaisin nauttia tästä mahtavasta perheestä mitä mulla on.

 

["Jenis"]

Mulle kävi ihan samalla tavalla - tunteet muuttui etälasta kohtaan, kun oma biologinen lapsi syntyi. Muistan sen ajan, oli ihan kamalaa. Mä vaan yritin edelleen pitää molempia lapsia "samanlaisina", ja ajan myötä (ollaan oltu uusperhe jotain 7-8 vuotta) tunteet onneksi tasoittui. Toi on joku biologinen juttu varmaan, tuli nimittäin ihan puun takaa ne antipatiat.

 

[Huspati Huta]

Minulla vastaava tilanne oikeastaan helpottui siitä, että saimme yhteisen lapsen. Kun minustakin tuli äiti, osasin ainakin vähän paremmin ajatella miehen lapsen puoleltakin asioita ja jopa miehen exän. Mietin siltä kantilta, etten haluaisi oman lapseni kärsivän mahdollisen eron jälkeen siitä, että joku muu nainen hyljeksisi lastani tms. Mutta kyllähän ne tunteet lapsia kohtaan erilaisia olivat, ei sitä voi kieltää.

 

["äitipuoli"]

mä niin kovasti kaipaan jo tässä vaiheessa vinkkiä, kun huomaan että vain nämä mun fiilikset aiheuttaa kitkaa perheessä. en todellakaan ole valmis eroamaan tämän takia, vaan haluan olla fiksumpi ja toimia paremmin. mites näitä fiiliksiä vois sitten lähtä työstämään ? mitä mun pitäis tajuta/ hyväksyä/oppia?

 

[Huspati Huta]

[QUOTE="äitipuoli";23310682]mä niin kovasti kaipaan jo tässä vaiheessa vinkkiä, kun huomaan että vain nämä mun fiilikset aiheuttaa kitkaa perheessä. en todellakaan ole valmis eroamaan tämän takia, vaan haluan olla fiksumpi ja toimia paremmin. mites näitä fiiliksiä vois sitten lähtä työstämään ? mitä mun pitäis tajuta/ hyväksyä/oppia?[/QUOTE]

Minulle oli hyvä läksy se, että oikeasti myönsin itselleni, etten ennen äitiyttä ymmärtänyt vanhemmuutta. Loukkaannuin siitä, että minulle sanottiin niin, mutta äidiksi tultuani oli todellakin eroa siihen, miten maailmaa katsoin. Kyllä niitä tunteita oli edelleen, että "miksi tämä tai tuo asia ei ole miehelle ensimmäinen kerta tai ainoa kerta, vaan hän on jo sen kokenut ilman minua" Ja vastaus oli tietenkin se, että hän oli jo ne kokenut, ei se mikään yllätys ollut eikä salaisuus, ei sitä vaan rakastumisen huumassa tajunnun kunnolla. Luuli ettei sillä olisi väliä. Ja sitten olikin, jonkun aikaa, mutta sitten sillä lakkasi taas olemasta väliä. Se oli aika hyvä voiton tunne, voitto niistä turhista mustasukkaisuuden tunteista.

 

[Amino Suit - by Ticket!]

Mä sain oman lapsen nyt. Tunnettu lapsen ollessa 1,5v asti. Nyt on 4v reipas poika ja sujut ollaan. Kohtelen ihan samanarvoisesti molempia.

 

[r u u s a]

Onko sulla itselläsi sisaruksia?

Ajattele asiaa lapsesi kannalta. Isosisko/veli on hieno juttu. Nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän. On joku joka jelppii koulutiellä kun sinun valvova silmäsi ei enää mukaan pääse...

On kai ihan normaalia että "omalle" haluaisi kaiken parhaan mutta ehkäpä pian hoksaat että sinultakin riittää rakkautta molemmille. Eikä se ole toiselta pois.

 

["jojo"]

[QUOTE="äitipuoli";23310682]mä niin kovasti kaipaan jo tässä vaiheessa vinkkiä, kun huomaan että vain nämä mun fiilikset aiheuttaa kitkaa perheessä. en todellakaan ole valmis eroamaan tämän takia, vaan haluan olla fiksumpi ja toimia paremmin. mites näitä fiiliksiä vois sitten lähtä työstämään ? mitä mun pitäis tajuta/ hyväksyä/oppia?[/QUOTE]

Sä olet jo saanut aikaan tärkeimmän, eli tiedostanut tilanteen ja sulla on halu edetä oikeaan suuntaan Upeaa, anna tunnustusta itsellesi, äläkä vain vahdi sitä, mikä ei ole sinusta riittävän hyvin!

 

[saattaa]

tuota "hylkimistä" tulla rakasta biologistakin isompaa lasta kohtaan. Muistan esim. miten oman kuopuksen kohdalla suorastaan iljetti isoveljen vaipanvaihto (isoveli oli peräti 1,5 vuotias) ja muutoinkin tuntui niin vieraalta ja välillä suorastaan ällöltä lapselta. Toki oli ohimenevää ja tunnetta vastaan taisteli jottei lapsi huomaisi mitään.

Mutta hemmetin todellisia ne tunteet kuitenkin oli..

 

[Ambrosia85]

Näitä vinkkejä saa laittaa tännekin :wave:
Miehellä entuudestaan lapsi, meillä yritys käynnissä.

Miehen lapsi on mukava, ja tullaan hyvin toimeen. Pärjätään "kahdestaankin". Oon miehellekin sanonut että toivon ettei yhteisen lapsen myötä mun ja miehen lapsen välinen suhde muutu ainakanaan huonompaan suuntaan, koska tähän asti kaikki on mennyt niin hyvin. Tottakai mua pelottaa että mitä jos äidiksi tultuani mun suhtautuminen muuttuu tätä etälasta kohtaan?

Tiedän että itselleni lapsen saaminen on iso kasvun paikka. Tiedän myös että onneksi mies on tässä "projektissa" mukana ja on toki etälapselle kerrottu että ehkä joskus tulisi pikkusisarus. Toivon vaan niin sydämeni pohjasta etten muutu liikoja. Toivon etten sulje etälasta elämän ulkopuolelle tai hankaloita hänen elämää. Ensimmäinen oma lapsi kun on ensimmäinen.

Noh, tähänkin vain aika antaa vastaukset, mutta ihana kuulla etten ole yksin!

 

["äitipuoli"]

tähän aiheeseen vois perustaa vaikka ryhmän että sais jakaa ajatuksia aina kun ne on solmussa...mulla ois ainakin tarvetta sellaselle ettei aina mieheen purkais. on niin kova motivaatio muuttaa joitakin juttuja, mut toteutus onkin se hankala....

 

[Ambrosia85]

perusta ryhmä, mä tuun mukaan!

 

["äitipuoli"]

mites se sellainen perustetaan, osaako joku??? mä kans liittysin jos joku vain perustas

 

[nedra]

Mä sanoisin että unohda sellainen mun pitää ja mun täytyy ajattelu.Oman lapsen syntyminen aiheuttaa sellaista pesästä potkimisoloa,mutta kun se tunnistaa niin sen kanssa pystyy elämään.Mulla on jokaisen vauvan kohdalla ollut sellainen olo ensialkuun,että joutuu taistelemaan itsensä kanssa vähäsen ja koskee ihan noita omiakin isompia lapsia.

Netissä löytyy ihan keskustelupalstojakin aiheesta,kannattaa vähän googlailla.

 

["Jenis"]

Saanko kysyä, mitä ja miten ootte miehen kanssa asiasta jutellut? En tiedä oonko itse tehnyt oikein vai väärin, mutta en ole miehelle juuri näistä asioista puhunut... ne tuntuu jotenkin niin vääriltä, siis sitä etälasta kohtaan, ja itsekin tiedostan etten "oikeasti" ole sitä lapsiparkaa täältä mihinkään ollut potkimassa. Hiljaa ja hammasta purren siis täällä on edetty - nykyään meillä on 2 yhteistä lasta etälapsen lisäksi, ja nyt kun kuopus on jo yli 1-vuotias voin sanoa että ollaan taas ihan oikea perhe

 

["äitipuoli"]

mä olen puhunut miehelle ihan rehellisesti kaikesta, kyllä ois hajonnut pää jos en olisi saanut jutella. mut nyt tosiaan haluaisin jutella näistä asioista jo jonkun sellaisen kanssa joka oikeasti käy tätä läpi äitipuolena. koen että asia ei etene miehen kanssa keskustelemalla siihen pisteeseen mitä haluan. enemmän saisin samankokeneilta.